Alku ja juuri

10 vuotta sitten oli tullut toistamiseen potkut mainiosta Rehtorit-yhtyeestä, joka oli käänteentekevin bändi, johon olen kuulunut. Niin musiikillisesti, humoristisesti tai miten vain. Sieltä löytyi opit ja näkemykset, miten biisit tehdään ja mitkä asiat rokkibändissä on tärkeitä.

Suoraan sanottuna fudujen jälkeen vitutti aivan armottomasti. Itkuviinat juotuani aloin selailla tuolloin melko tuoretta M!kan Ramopunk-sivuja. Tuohon aikaan FB, Twitter ja muut eivät olleet täysillä lyöneet läpi, vaan jengi jubaili erittäinkin aktiivisesti IRC:ssä ja vieraskirjoissa.

Itsesäälin harjoilla kelailin, et ei rokata enää koskaan meikäläisen elämässä. Pää ei kestä, kroppa ei kestä, kukaan ei kestä. Taisin luvata vetäytyä jopa vuodeksi Valamoon. Koko lailla keskustelin viekussa sitten kaikenlaista yleistä, kunnes JP Kretiini heitti ehdotuksen: perusta Pajunen oma bändi. No niin! Siinähän se oli! Miksei? Omilla ehdoilla, omilla biiseillä. Paskat itsesäälistä ja pää pystyyn. Biisejä oli tullu aiemminkin tehtyä ja soittimia oli riittävästi hallussa itsellänikin. Jopa treenitila koululta löytyis. Kunnon maanikon lailla aloin sitten ihan hirveesti perustamaan sitä bändiä.

Todella innostuin. Päätös oli tehty ja joku pakkomielle tuli nimestäkin. 70-luvun Vihannekset. Yhdistelmä seiskaseiskaa, nostalgiaa ja lobotomiaa. Se oli tarpeeks ramopunkkinen, vaikka jälkeen päin nimi on alkanut itseäni välillä ärsyttää. Ehkä muoto 70LV, mut se on taas niinku surullisen kuuluisa 4R.

Ai niin, ehkä pitäs pari jätkää pestata soittajiksi. Sitä värväystä netitse aloin suorittaa lähinnä Muusikoiden.netistä ja parin päivän päästä kasassa oli mun lisäks kaksi muuta Peteä, basisti ja kitaristi. Rummut ja laulun ajattelin hoitaa itse, mielessä varmaan lapsuusidoli Remu.

Halusin soittaa kannuja, eikä bändi kompastuisi siihen yleiseen, et rumpali ottaa hatkat tai räjähtää. Hirvosen Petenkin ilmoitin olevan bändimme basisti oikeastaan ennen kuin herra oli itse sisäistänyt asiaa. Kitara-Pete tais löytyä myös Muusikoiden.netistä. Nuori kundi, punkkari, mikä lie. Päätettiin kuitenkin kokoontua Siltamäen koulun kellariin, tai oikeastaan pommisuojaan.
Siellä sitä sit oltiin ja mulla oli muutamia biisejä tehtynä. Eka suihkussa syntynyt Valamoon ja sit oli ainakin Saat multa vuoden ja oisko ollu Sit sä tulit. Ekat tahdit ilmoille ja heti tajusin et ei toi kitaristi-Pete oikeen osaa soittaa, eikä hiffaa musasta oikeesti paljon mitään. Ajattelin, et katotaan nyt, ehkä se jännittää tai jotain.

Äänitettiin ihan c-kasetille näitä biisejä. Sitä C-kasettia sitten soitin ekana julkisesti Tomalle sen ruumisautossa. Nyt en muista, et kävikö tää kitaristi edes toisissa treeneissä. Kyllä se kaksissa tais käydä. Ainakin sitten seuraavan kerran olin venttaamassa sitä Tikkurilan asemalla, eikä äijää näkynyt missään. Piti tulla stogella Riihimäeltä. Sit se katos kokonaan maanalaiseen armeijaan, enkä oo ukosta mitään sen koommin kuullut.

Ensimmäinen keikka Factoryssa Helsingissä 30.11.2005 (Kuva: Heidi K-H).

"Eka keikka on aina niinku eka kerta. Bändi on olemassa, kun se keikkailee ihmisille. Unelman täyttymys oma ramopunk-bändi keikalla."

Homma alkaa toimia

Seuraavaksi uutta netti-ilmoa kitaristin tontista ja nyt todella napsahti täysosuma: Chemo, joka ei nykyisin ramogenressä, eikä surf/rautalankagenressä juuri enempää esittelyjä kaipaa. Toisin sanoen perkeleen hyvä kitaristi ja saatanan mukava mies.

Treenikämpäksi vaihtui Vihanneskellari Kirkkonummella ja nyt alkoi tapahtua. Kaikki oli niin helppoa, soitto kulki ku tauti ja me saundattiin oikeelle ramopunk-bändille. Silloin olin onneni kukkuloilla. Ainoastaan pohdin, et jos tähän sais vielä mua paremman laulajan ja pystysimme tekemään riittävän hyviä biisejä, niin meillä ois kaikki mahikset nousta ramogenren huippukastiin. Jätkät kuitenkin tyrmäs mun laulajahankintahaaveet ja sano et sinä vedät nyt vaan. Oot ihan tarpeeks hyvä! Ok ja mehän vedettiin nuoruuden –kröhöm- innolla.

Päätettiin myös julkaista levy nopeesti ikään kuin virallistaaksemme asemamme. Ja niin myös tehtiin. Jokusten treenien jälkeen äänitettiin kesällä 2005 Vihanneskellarissa debyyttimme Mullan alta. Äänitykset sujui myös tosi jouhevasti, hirveesti uusintaottoja ei vaan tarvittu. Levystä tuli vähän demomainen, mut ihan hyvä kokonaisuus ja Hietomaan Tonde, tuleva hovitaiteilijamme, teki upean kansikuvan, jossa bändimme nousee haudasta. Tondelle kuuluu suurkiitos yleensäkin kaikkien levyjemme visuaalisesta ilmeestä.

Sit vaan soitettiin ja soitettiin ja alettiin suunnitella tietty ekaa keikkaa, joka oli sitten Helsingissä nyttemmin edesmenneessä Factoryssa marraskuussa. Pieni paikka, ei hirveesti jengii ja mua taas jännitti niin pirusti. Santtu, paikan pitäjä ei puhunut juuri mitään. Mut keikan jälkeen sit hikisenä ja onnellisena. Se vaan on yks elämän parhaita fiiliksiä. Viimeistään nyt oltiin täysiverinen bändi uran alussa ja katse eteenpäin.

Ramopunk.com 5-v. 2.3.2007 Vastavirta-klubilla Tampereella (kuva: M!ka).

"Vastavirta ja Ramopunk.com-juhlat on ollut aina pettämätön yhdistelmä. Ystäviä ja jännitystä."

Problemsia ja pätkärokkausta

Uusia biisejä syntyi ja koitin heittää liikakriittisyyden roskikseen. Pääasia, ettei jämähdetä ja että uutta matskua syntyy, että homma pysyy mielekkäänä. Noin kerta viikossa skulattiin ja uutta syntyi. Alettiin haaveilla ekasta pitkäsoitosta. Sitten vuonna 2006 liityin Problemsiin? ja keikkailimme Tumpin ja kundien kanssa aika tiiviisti. Se homma kieltämättä söi aikaa ja energiaa Vihanneksilta. Keikkailu- ja soittohimot tuli aika hyvin tyydytettyä soitellessa vanhan idolinsa bändissä. Vihannekset olivat kuitenkin hengissä, keikkailtiin silloin tällöin ja alettiin äänittää debyyttialbumia 70-luvun Vihannekset.

Chemon ja Peten kanssa on aina ollut rento ja helppo tehdä töitä ja studiossa on ollut hemmetin hauskaa. Mä oon voinut keskittyä lähinnä ilmaisuun ja noi poijjaat on näplänny namikoita.

Joo, debyyttialbumi valmistui Vihanneskellarissa ja miksautettiin se ulkopuolisella. Eka miksaus ei tyydyttänyt. Laulussa joku omituinen kaiku ja hevityyliin upotettu. Laitettiin takas bumerangina ja nyt Olli oli tajunnut mitä haetaan. Woimasoinnun Hannu lupas platan vielä julkaista, joten siitähän tuli ihan virallinen lätty. Yksi uramme kohokohtia ehdottomasti.

Ensimmäisen levyn julkaisukeikka 10.4.2008 Factoryssa Helsingissä.

"Ei oikeen selvää muistikuvaa. Yks Factoryn keikka, mutta levyn ilmestyminen oli huippuhetki."

Kriisistä kriisiin

Ura oli ollut tavallaan nousujohteinen. Vähitellen, keikka keikalta, pikkuhiljaa tosin, mutta fiilis oli aina eteen- ja ylöspäin. Sitten syksyllä 2008 mun henkilökohtaiset ongelmat lähes tappoi koko bändin. Tai tappoikin. Yhtä lailla hyvin usein myöhemminkin fiilis bändissä on ollut melkoista nuorallatanssia. Onneksi sain aikanani lekurilta tietää, et mistä mulla hommat klikkaa. Lääkitys kun on kohdallaan, niin paketti pysyy hyvin kasassa. Silloin kun olen itse typeryyksissäni omapäisesti alkanut säätämään näitä asioita, niin jälki on ollut pahaa niin bändissä kuin yksityiselämässäkin. Ja liian usein liian moni on joutunut funtsimaan: Mitäköhän Pajunen? Missäköhän Pajunen?…..jaa-a saas nähdä tuleeko? Itseäni on alkanut vituttaa, kun jotkut on alkaneet pitää mua vastuuttomana, epäluotettavana juoppona. Voin kertoa teille: Kyse on jostain muusta! Tarkemmat tiedot uteliaat voi tulla kännissä kyselemään.

Elämä on Punk K-klubilla Kuopiossa 6.9.2008 (kuva: M!ka)

"Tavallaan bändi huipulla ennen meikäläisen romahdusta. Siitä ois ollu nousukiitoa.. mutta, mutta.."

Takasin bändiksi

Kokosin itseäni ja elämääni ja päässä oli vielä ajatus 70LV:n jatkosta, vaikka Pete ja Chemo olivat siirtyneet vastaperustettuun Joey Luumäki & Tappajatomaatteihin. Uusiksi soittajiksi tuli Bullshit-Eikka ja Nixonix-Jonttu. Käytiin soittelemassa, mut lavalle asti tämä kokoonpano ei koskaan päässyt.

Pete tuli meille takas bassoon ja Jontusta piti tulla toinen kitaristi. Jotenkin olo ei ollut kemian suhteen kohdillaan, ei oltu enää sama bändi tai jotain outoa fiilistä siinä oli. Se levis käsiin vaan. Ei ottanut siipien alle ilmaa.

Kevään mittaan asiat eteni niin, et päätettiin palata taas trioksi. Pete vaan bassoon ja skittaan saatiin Vapaista käsistä tuttu Michka. Nyt oli taas helposti toimiva kokoonpano. Michka osaa soittaa ja laulaa. Mulla oli taas välillä itseni kanssa vaikeaa ja homma pätkähteli välillä. Tehtiin keikkoja, väsäilin biisejä ja wau ruvettiin väsäämään uutta levyä. Sitä ääniteltiin aika pitkään pala kerrallaan.. Studiotyöskentely tapahtui Mäkkylän Kebabissa. Mä olin välillä aika poissaoleva, vaikka osuuteni levylle hoitelin, mutta suurin kiitos levyn loppuunsaattamisessa kuuluu Petelle ja Michkalle. Tai teinhän mä pääasiassa ne biisit kuitenkin. Ja hyvähän siitä tuli. Non-Stop!

Neljäs jäsen

Ehkä ihan omasta kiinnostuksesta skittaan, sekä laulamisen helpottamiseksi päätin, et me hankitaan rumpali. Ilmoitusta kehiin ja aika äkkiä löytyi hieno kandidaatti: Dalle, upea mies, hyvä rumpali. Henkilökohtaisesti mulla alkoi bändihommat pitkästä aikaa maistua kunnolla ku tuli uutta potkua ja tonttia.

Michka siirtyi perhesyistä sivuun ja tilalle saatiin taivaan lahjana Janne, joka samalla toi tarvittavaa Nuoruuspotkua. Ja taas ne samat: ihana mies, hyvä soittaja. Tää käy jo tylsäks? ...Mut näillä nyt mennään, ku ei oo muutakaan.

Nykykokoonpanolla soitettaessa mulla on parempi fiilis kuin koskaan koko Vihanneshistorian aikana. Tällä hetkellä ollaan täysverinen rokkibändi, eikä nippu perheenisiä, jotka harrastaa rokkia miesluolassa kertaviikkoon kaljoitellen. Meillä on tähtäin ja highwayn päätä ei näy….

Ramopunk-piknik 2011.

"Tärkee hetki. Vaikeudet ja sählingit takana. Pitkä keikkatauko loppui Ramopiknikillä 2011. Odottava ja kihelmöivän jännittävä fiilis. Kuvaan mahtui myös Pasi, rakas ystävä."

Pohdintoja

Aina kysytään, et mikä on ollut bändin huippuhetki, paras keikka, kohokohta. Mä en ainakaan pysty sellasia yksittäisiä nimeämään. Huippukohta ei tarkoita mitään suurinta yleisöä, järjettömintä menoa, mahtavimpia valoja. Bänditouhut ei ole mitään urheilukilpailuja, ei siinä ole sellasia mittareita.

 Totta kai esimerkiksi ramokansalle on hieno soittaa, kivoja tuttuja, jotka on hyvin mukana ja tuntee biisit. Kohokohtia mulle on vaikkapa lämmin hymy treeneissä, upeesti laulettu stemma, fiilis kun huomaa et biisistä tuli hyvä, fiilis ku huomaa, et nyt löyty tälle muoto. Tietysti kauniisti hymyilevä nuori tyttö tai poika, joka diggaa. Se kaikki koostuu pienistä palasista. Niin paljon oon tahkoa kiertäny, et yleisössä jos huomaa yhdenkin joka kuuntelee, se lämmittää sydäntä. Samalla kiitos kaikille meitä jotenkin diganneille! Totta kai kun kuuli itsensä eka kertaa laulavan radiossa, niin pikkupojan unelma oli täyttynyt.

Ramopunk.com 10v. 9.2.2012.

"Tää kuva Vastavirralta on tärkee. Vastis on paikkana suunnilleen saman ikäinen kuin bändimme. Siellä on aina tosi nasta soittaa, ehdottomia ykköskeikkoja Stadin lisäksi. Tässä kuvassa näkyy myös orastava irti rummuista -ajattelu. Eli uutta omaa tonttia haettiin. Rummuissa frendi Jasu J. Tää tais olla Ramopunk.com 10-vee bileistä. Huippujuhlat huippusivustolle."

Musa ja genre

Olemme ramopunk-bändi, suuri osa faneistamme on varmaankin ramopunkkareita. Ramopunkkari useimmiten pitää myös jostain vähän toisenlaisesta musiikista, eikä ole kovin fakkiutunut.

Kun teen biisiä, teen sitä itselleni, en mieti ketään muuta. Paitsi biisin päähenkilöä tietty. Teen juuri niin hyvän biisin kuin sillä hetkellä pystyn. Uskon intuitioon. Biisin voi vääntää väkisin, mutta niin tehdään yleensä huonoja kappaleita. Hyvä biisi kirjoittaa ja säveltää itse itsensä.

Tietysti biisin aiheita voi ja pitääkin funtsia etukäteen. Sit vaan skitta kouraan ja mikä itsestä kuulostaa hyvältä ja kauniilta. Yleensä yritän tehdä jollain lailla kaunista musaa, en tiedä onko silloin asenne punk, mutta niin se vain on. Sydämellisesti eteenpäin ystävät! Ja tuutte sit niille keikoille kans!

Sture 21 29.3.2014.

"Mun eka keikka kitaran varressa. Kohti uutta. Olikohan toi Dallenkin eka keikka meidän kanssa. Tärkee mesta meille. Monet keikat veivattu siellä."

One Step Beyond

Tällä hetkellä on koossa nippu niin hyviä jätkiä, että niitä on ilo nähdä muutenkin vaan. Jokainen biisintekijä, tai sanotaan bändin liideri, joka mä kait kuitenkin olen, vaatii sopivaa perseellepotkimista, jopa tiukkaa prässiä ja aikatauluttamista. Nyt on sopivassa suhteessa iskuu ja potkuu ja rentoutta ja homman jatko näyttää hyvältä.

Mä oon niin laiska myymään bändiä, hommaamaan keikkoja ja hoitamaan käytännön asioita. Onneks bändissä on jätkiä, jotka uskoo meihin ja haluu tehdä duunia, et bändin 20-vuotisbileissä voitas vetää ku eläimet. Uskollisesti teidän!

70-luvun Vihannekset 10-vuotisjuhlakeikka 15.5.2015, Vastavirta-klubi, Tampere.

"10-vuotiskeikka oli älyttömän kiva ja tärkee mulle. Kiva soittaa kaikkien Vihannesten kanssa. Mulla ainakin oli lähes tippa linssissä kun Vastavirralla vedettiin. Tuntui isolta ja merkittävältä."

15.5.2015, Vastavirta-klubi, Tampere

SUURI 70LV KYMMENVUOTISJUHLA

Pajunen kertaa juhlaillan tapahtumia:

Jaahas. Kymmenen vuotta vilahtanut elämästä. Seuraavaa kymmentä vuotta eteenpäin on vaikea edes kuvitella, mutta on jokseenkin varmaa, että rokki soi silloinkin jossain muodossa. Niin, mikäli henki silloin enää pihisee. Tämän bändin tapauksessa vääntöä on käyty kokonainen vuosikymmen ja on sinällään ihme, että voimme juhlia 70LV:n 10vee -taivalta.

Näiden synttäreiden suunnittelu tais alkaa joskus viime alkusyksystä, jos oikein muistan. Haaveiltiin silloin keikasta, jossa soittais kaikki 70LV kokoonpanot. Eli

Mark1: Pajunen, Chemo, Pete
Mark2: Pajunen, Michka, Pete,
Mark3: Pajunen, Michka, Pete, Dalle,
Mark4: Pajunen, Janne, Pete, Dalle.
Näiden lisäksi mukaan haluttiin Danny Punk, monissa tilaisuuksissa tutuksi tullut rakas ja Joey Luumäki, joka oli laulamassa mukana ekalla levyllä.

Mietittiin muita bändejä mukaan ja luontevana lisänä oli Tappajatomaatit ja sitten kysyttiin Sanktiota, joka lähti. Vastavirran Piitse näytti vihreää valoa ja suunnitelma oli selvä. Keväällä muutamat erikoistreenit ja kaikki oli valmiina Tamperetta ja Helsinkiä varten.

Juhlapäivän raportointiin. Lähdettiin Kauklahden treenikämpältä joskus puol neljän maissa. Pakun kyydissä Dalle, Janne ja minä. Kehäkolmosta oltiin liidetty parikyt kilsaa, kun havahduttiin, et taustakangas oli unohtunut kämpille. Normikeikalla ei ois varmaan käännytty hakemaan, mut kyllähän juhliin piti mun omin käsin taiteilema 70LV-plakaatti saada. Dalle veti kiroilematta tiukan käännöksen takaisinpäin. Lakana kyytiin, joojoo...

Matka normaali. Joitain "vitsejä" asiaankuuluvasti, lähinnä Janne ja Dalle pilkkas mua ihan syystä, mut silti kyllä nauratti. Pysähdys Linnatuulessa, jätkät söi ja Janne osti kaljaa.

Just ennen Pispalanharjua sattui hassu sattuma. Dalle hokas, et edellä ajavassa autossa on huomattavan pitkä kuljettaja ja vieressä istui surfkitaristin näköinen heebo. Täysin ennakkoon sopimatta, jopa eri reittiä ajaen oli päädytty tilanteeseen, että herrat Luumäki ja Chemo tönöttivät liikennevaloissa suoraan edessämme. Stadista ilman sovittuja aikatauluja lähtemällä todennäköisyys tilanteeseen lienee varsin pieni.

Vastiksen eteen, kamat sisään, syömään kasvista backstagelle ja soundcheckiä odottamaan. Treenattiin Dannyn kanssa akustiset kimppavedot, joiden treenaaminen sai loppua alkujaan suht autistisen oloisen, raivostuneen miksaajan huutoon metelihaitasta. Herra hoiti kyllä hommansa sittemmin kiitettävästi.

Tsekkaukset tehtiin ja alettiin odottaa, et tuleeko jengiä. Ennen ysiä oli aika hiljaista, mut sit alkoi tapahtua. Porukkaa marssi sankoin joukkoin sisään ja fiilis kohosi. Oli upeeta nähdä tuttuja naamoja; Zorroa, Marikaa, Katia, Essiä, Heidiä, Minnaa, Ramia, Hannua, näitä ramoskenen vahvoja ylläpitäjiä ja bändien motivaattoreita. Hirvosen Rosa kavereineen toi sopivaa nuoruuspotkua. Ja oli niitä tietysti paljon muitakin. Anteeksi niille, joiden nimeä en muista tai tiedä. Tässä välissä suurkiitos ihan jokaiselle paikanpäälle vaivautuneelle. Teidän takia mekin ollaan 10 vuotta tätä jaksettu.

Itse keikan aloitti Danny Punk. Hieno veto ja akustisen bändin tuki parissa biisissä toi hyvän lisäsäväyksen. Danny-laulu, Dalle-cajun, Pete-akustinen basso, Chemo kitara, Pajunen-tamburiini. Biiseinä Ramonesia ja Joan Jettiä.

Tappajatomaatit jatkoivat. Katsastelin tilannetta Tainan kanssa baaritiskiltä ja olisihan ihme, jos tolla miehityksellä homma ei skulaisi. Hyvä keikka, yleisössä hyvä fiilis.

Seuraavana oma vetomme. Pieni kihelmöinti jännitystä. Kuuluu asiaan, eikä nyt silleen häiritsevästi jännittäny. Kaikki oli valmiiks meidän puolella, ei paineita. Paremminkin suurinto päästä vetämään erikoiskeikka. Pari kaljaa alla ja yks mukaan lavalle, huippumeininki. Alotettiin nykykokoonpanolla ja Danny oli mukana laulamassa Seuraavaa tasoa. Sitten seurasi biisit:

1000 000 ystävää
Me kävelemme keskuudessanne
Lasitorni
Kingston (lead-laulu Janne)
Automaattifriikki

Nää oli treenattu niin moneen kertaan et sitä vaan nautti hyvästä keikkafiiliksestä. Tohon kitaransoittoonkin alkaa tottua. Mun mielestä bändi toimii ja on kivaa.

Sitten mä siirryin rumpaliksi ja Chemo tuli lavalle. Dalle toimi mikkiroudarina, mikki rumpujen viereen. Chemo veti Valamoon -alkusoiton ja sitten mentiin kuin kymmentä vuotta välissä ei ois ollutkaan. Triona Chemon kanssa tuli vielä biisit:
Antakaa mun sotia (rauhassa)
Hai sen sai
Sä oot rok

Sä oot rokin eka säkeistö meni lähinnä Remuks, tuli sana tokasta säkeistöstä, vähän ekasta ja loppulaini ihan ynisemällä....ei haitannu pätkääkään, lähinnä nauratti.

Joey saapui laulamaan biisit Minä diggaan Peitsamoa ja Siipi lonksuu niin. Yleisö oli hurmaantunut.

Sitten lavalle Chemon lisäks Michka ja upeesti vedettiin biisit:

Rakkaani, mä rakastan sua
Mun mielestä makein
Nousukausi-rok

Oli hienoo soittaa Michkan kanssa ja kuulla hienot taustalaulut. Chemo vek lavalta ja Janne tilalle. Biiseinä:

Anna lainaa
Rukoillaan äiti (olen kypsä nyt)
Hyökyaalto Helsinkiin
Älä sure pikkuinen

Lopuksi tartuin vielä kitaraan ja vedettiin nykykokoonpanolla lainabiisit:

On kesä vasta alussa
Tämä hetki ja tulevaisuus
I Fought The Law

Nämä olivat vain biisejä joita diggailen ja joita on nasta soittaa. Helsingin keikalle saadaan vielä alkuperäissoittajia paikalle, pienenä vinkkinä.

Settimme päätti Teenage kicks/Nuoruuspotku.

Huomaamatta kello oli pyörähtänyt jo todella tukevasti yli yhden ja Sanktio kärsi tapahtuneesta, pilkku tuli aivan liian aikaisin. Pahoittelemme tilannetta ja Helsingissä 70LV on viimeinen bändi. Kaikesta huolimatta Sanktio veti tiukan setin asenteella, vaikka joutuivatkin lopettamaan kesken.

Loppuilta leijuttiin, fiilisteltiin. Hikinen urakka, virstanpylväs saavutettu. Kiitos Tainalle kotimatkasta ja paljosta muustakin. Kiitos kaikille Vastavirralla olleille, kiitos bändiämme kannustaneet, levyjämme ostaneet ja julkaisseet, kuvanneet. Kiitos 10 vuotta kanssamme kulkeneet frendit, tutut ihan kaikki. Kiitos M!ka, ilman sua meidän bändiä tuskin olis olemassa.