www.ramopunk.com

Vihannes-etusivulle

 

Share |

Ramopunk-uutiset 10.9.14:

70-luvun Vihannesten miehistön vaihdos:

"Eroamiseni tuli yllätyksenä itsellenikin"

Michka Hoffrén ilmoitti elokuussa jättävänsä 70-luvun Vihannekset (Ramopunk-uutiset 7.9.14) ja ripustavansa kitaran naulaan. Ajatus oli hautunut hänen päässään jo jonkin aikaa, mutta lopullinen päätös syntyi yllättäen, niin bändikavereille, kun Michkalle itselleenkin.

Ajatus kitaran ripustamisesta naulaan oli hautunut hänen päässään jo jonkin aikaa, mutta lopullinen päätös syntyi aika yllättäen:
”Rumpujen takaa laulavaksi kitaristiksi siirtynyt Pajunen otti puheeksi, että nyt kun bändissä on kaksi kitaraa, voisi skittasovituksia hieman miettiä uusiksi. "Ei nyt mitään hirveen radikaalia, mutta kuitenkin", taisi olla sanamuoto, johon huomasin vastaavani, että "ois mulla itseasiassa aika radikaalikin idea". Siitä päästiin sitten tuohon Pajusen kuvailemaan tilanteeseen treeniksen taukotilassa. Ilmoitus tuli siis yllätyksenä meille kaikille”, viittaa Michka pari päivää aikaisempaan Ramopunk-uutisten artikkeliin.

Michka ei halunnut jättää bändiä pulaan ja lupautui hoitamaan kitaristin tonttiaan vielä vuodenvaihteeseen saakka. Uuden soittajan etsintä aikoi kuitenkin heti ja korvaava kitaristi löytyi nopeasti, joten mitään siirtymävaihetta ei bändissä sitten nähtykään. ”Hyvä niin. Jos kerran mukava ja pätevä kaveri oli saatavilla, niin miksei siihen tilaisuuteen olisi tartuttu”, Michka toteaa.

Nyt on Michkalla haikea fiilis: ”Hauskoja juttuja, kivoja ja joskus hyviäkin keikkoja ja yksi ainakin mun mielestä onnistunut pitkäsoitto tehtiin. Keikoista mun henkilökohtaisiin huippukohtiini kuuluvat Ramopiknikit 2011 ja 2014, eli eka ja vika Vihanneskeikkani, jos ei semiakustisjatsikeikkaa lasketa. Ihan yli muiden Ramopunk.com 10v-bileet Vastavirralla. Kokonaisuutena katsoen bändin keikkasoundi ja -meininki on ollut aika nousujohteinen ja uskon, että se tulee olemaan sitä Jannenkin kanssa.”

Minkälainen kokemus tämä ramopunkskeneen tapahtunut visiitti oli? Siihen vanha vihannes vastaa näin: ”Ramopunk-maailmaan sukeltaminen on ollut varsin avartava kokemus. Ensinnäkin mä keksin itseni kitaristina uudelleen. Pajunen auttoi siinä aika tavalla alkuaikojen treeneissä puuttumalla tiettyihin mulle tarttuneisiin maneereihin, kuten liialliseen synkopointiin. Viime toukokuussa juteltiin aikaisemmin myös 70lv:ssä soittaneen Chemon kanssa, joka totesi, että mä kuulostan nykyään enemmän vihanneskitaristilta kuin hän ja mä taas totesin, että tällaista musaa mun ois vissiin aina pitänytkin soittaa. Siltä pohjalta en hämmästyisi, vaikka joskus vielä löytäisin itseni ramopunkbändissä soittamasta. Tunnen kuitenkin kuuluvani genreen muutenkin, kuin kitaran varressa. Olen saanut ramoporukasta paljon uusia ystäviä, joita haluan nähdä jatkossakin skenen tapahtumissa.”

”Tästä ois ollut ihan hyvä jatkaa ja siinä mielessä tämä oli pöljä päätös, mutta nyt on aika keskittyä tovi muihin juttuihin”, pohtii soittohommat sivuun siirtävä Michka, ”Mulla ei vaan just nyt eväät riitä bändihommaan sen vaatimalla omistautumisella. Mun kaikki bändiviritykset on nyt hyllyllä tavalla tai toisella, joten totaalitauko bändihommista on tosiasia.”

Lopullisesti Michka ei usko musiikkihommia jättävänsä: ”Nippu uusia biisejä muhii mielessä, osa vielä idean tasolla, mutta pari jo vähän pidemmälläkin. Sellasta kamaa, mikä ei ois varmaan näiden mun bändien ohjelmistoon istunut. Joku blokki laukesi vissiin. Alustava suunnitelma on levyllinen punk-pop-rock-uusiaalto -kamaa, kera räikeiden synaliidien. Milloin, jos koskaan, tää sitten konkretisoituu, on toinen juttu”, miettii Michka ja heittää vielä loppuun terveiset: ”Uusille ja wanhoille Vihanneksille ja koko muulle ramopunk-poppoolle kiitos tähänastisesta, hyvää jatkoa ja nähdään keikoilla mahdollisuuksien mukaan!”

 

Kävijälaskuri