Vihannes Pajunen (kuva: Hannu W).
Vihannes Pajunen:
Perinteinen punkpop-lätty
Julkaistu Ramopunk-uutisissa (12.1.08)
Tehtiin oikeen punkahtava, naivistinen, nostalginen, melodinen, osittain kantaaottava, paikoitellen hauskahko n. 36 minuuttinen, uutta suomalaista punkrock -musiikkia sisältävä levy. Se on mielestäni hieno saavutus.
Levyn teko ekoista pohjien äänityksistä julkaisuun vei tällä kertaa yli vuoden. Aktiivista työskentelyä tästä oli ehkä jokunen viikko yhteensä. Mitään merkittäviä etuja näin pitkästä levytysprosessista ei löydetty. Eipä vaan kiirehditty ja aikaa vaan siinä sit kulu, eipä mitään erikoisemmin edes hierottu. Välillä lomailtiin ja otettiin vähän etäisyyttä. Biisejä jäi lopulta ylikin ja muutamat tehtiin levytysprosessin aikana.
Alun
alkaen oli tarkoitus tehdä selkeäsaundinen, sopivan rosoinen, jopa
paikoitellen kömpelö perinteinen punkpop-lätty. Sellainenhan siitä
myös tuli. Taidehan syntyy tuskasta ja ahdistuksesta. Niinpä mulla oli
levynteon alkuaikoina kirosanalistan kärjessä ilmaisut: rankkuus,
hevi, ylituotettu,
synteettinen, virheetön, jopa tää kliseinen rock-uskottavuus vitutti.
Tökki erityisesti toi täydellisen sliipattu radiorokki, etenki iskelmähevi,
aika urakalla. Samaten jurppi se, että studiossa tehdään liian usein
jälkeä, jossa biisien täytyisi kuulostaa siltä, että joku kone ne
soittaa, mitään korvaan särähtävää inhimillistä räpellystä ei
sallita. Jätetään ne hommat vaikka Steely Danille, nevöhööd,
eiks je?
Mua (meitä?)
kiinnostaa nykyään enempi sellanen musa, jossa mitään ei jemmata
jonku Music&Mediamessu -äänivallin tai ns. radiosaundin taakse,
vaan karusti kaikki esiin vaan. Lisätäkseni ruikutusta
musiikkipisneksen tilasta, totean vielä sen, että sliipatun
vaihtoehtona taas joku tajuttoman yliyrittävä raju vääntö
tappostydeine saundeineen potuttaa myös. Siispä teimme vähän kömpelöä,
kotikutoista perinnepunkkia pääasiassa. Ja oikeesti hyvää sellaista.
Olemme levystä ylpeitä. Sillä on hyviä, vaihtelevia biisejä ja
parhaiten onnistuneet vedot toimii aivan helkkarin hyvin. Ja mikä tärkeintä,
levyn kestää kuunnella läpi ja sen jälkeen jää vielä fiilis, et
voishan ton toistekin laittaa pyörimään.
Seuraava levy tehdään todennäköisesti parissa tiiviissä sessiossa
ja pläjäytetään ulos suht ripeesti heti äänitysten jälkeen.
Staili saattaa jatkossa hakee lisävaikutteita garagesta, jopa
rockabillystä. Saundi saa olla ehkä rujompi, mutta lämmin. Kaikki on
mahdollista, me eletään... Loppuun mainoksennus: Ostakaa tää levy
(sitä ei saa kasetissa) ja tulkaapa keikoille!
Pajunen (70-luvun Vihannekset)
M!ka