www.ramopunk.com 

Leena Lehtolainen

Leena -etusivulle

Ramopunk-uutiset 30.3.03:

Miten dekkarikirjailija Leena Lehtolainen liittyy ramopunkkiin?

Joku on saattanut ihmetellä miten kirjailija Leena Lehtolainen liittyy ramopunkkiin? Välillä Ramopunk-uutisetkin uutisoi Leenaa enemmän kuin ramobändejä. No, osasyy on tietysti se, ettei bändeistä ole juuri tuolloin uutisoitavaa irronnut ja Leenasta taas on ramopunkkiin liittyvää juttua sattunut tuolloin löytymään. Ja tunnettu tosiasiahan on, että punkmaailma pyörii mukana myös Leenan kirjoissa. Mistä punkin maailma sitten livahti hänen kirjoihinsa. Leena Lehtolainen vastasi tähän itse näin:

Nuoruudensyntini Kitara on rakkauteni vuodelta 1981 kertoo punkbändin kitaristipojasta Kenistä, joka asuu epämääräisellä pikkupaikkakunnalla Joensuun ja Kuopion välissä, soittaa, laulaa ja tekee biisejä Kaljanjuojat -yhtyeelle ja haaveilee suuresta tulevaisuudesta Helsingissä.  Vähän niin kuin Pitkä kuuma kesä -leffassa: kun pääsisi joskus Tavastialle soittamaan. Bändin rumpalin nimi on muuten Pasi.

Mariahan on alusta lähtien vanha punkkari, joka on soittanut bassoa Rotanmyrkky -yhtyeessä kouluaikanaan. Rotanmyrkkyä muistellaan kaikkein eniten Kuparisydän -kirjassa (1995), jossa Maria palaa takasin kotikaupunkiinsa Arpikylään kesänimisänaiseksi (vaimoni on...) ja törmää bändinsä kitaristiin Jaskaan, joka vielä kolmikymppisenä elättelee rokkiunelmia. Kohta ollaan taas vanhalla bändikämpällä, siellä soittaa Jaskan lisäksi myös Rotanmyrkyn vanha rumpali, jonka nimi on Pasi.  Olisiko sukunimi vielä Virtanen?

Ramopunkosasto tulee kaikkein vahvimmin esille Kun luulit unohtaneesi -kirjassa, jossa yksi päähenkilöistä Katja tekee gradua Ramoneksien vaikutuksesta suomalaiseen rock-musiikkiin.  Minusta idea oli hauska ja se antoi mahdollisuuden lainailla kaikkia mainioita bändejä ja niiden sanoituksia ja toisaalta keksiä kokonaan oma bändi, Salamasota, ja niille ihan omia biisejä kuten vaikkapa Saatanan Sheena. Sehän, miten suomalaisten ramopunkheimon jäsenbändit viittailevat toistensa teksteihin on minusta aika mainiota. Keksivät intertekstuaalisuuden ennen kuin kirjallisuustieteilijät.

Ennen lähtöä -kirjan (2000) lopussa soi Luonteri Surfin Peruskallio.  Lähetin kirjan kiitokseksi pojille, ja myöhemmin paljastui, että Kalle G. ja vaimonsa Inka olivat lukeneet kaikki kirjani, olimme siis molemminpuolisia faneja.  Asia johti toiseen, menin keikkamatkalle Juvalle ja tapasin bändin jäseniä ja rouvia ja Kosan, myöhemmin sitten Tampereella Marin, joka tekee hienoja levynkansia, meistäkin tuli ystäviä ja vähitellen tunsin kuuluvani siihen onnelliseen perheeseen, joka unohtaa surut ja ikävuodet narikkaan päästessään pogoamaan jonkun ramopunkheimoon kuuluva bändin keikalle.  Ja monista muistakin faneista on tullut kavereitani, musiikki yhdistää.