M!kan RamoPunk-SiVuT Danny seis! |
Pojat vs. "Pojat" artikkeleita |
|
Ylex:än nettisivuilla: Pojat vastaan Pojat Suomalaisessa musiikkimaailmassa kytee nimijupakka. Se sai alkunsa, kun Danny, Markku Aro ja Tapani Kansa tekivät muutaman konsertin nimellä Pojat. Kolmikolta ilmestyi vuosi sitten Warner Musicin kautta myös Alkuperäiset klassikot –kokoelma nimellä Pojat. Tamperelainen vuonna 1989 perustettu punkbändi Pojat hermostui asiasta ja lähetti Warnerille oikaisuvaatimuksen reilu kuukausi sitten. Bändi vaati, ettei kolmikko enää esiintyisi nimellä Pojat sekä sitä, ettei Warner enää julkaisi levytyksiä nimellä Pojat. Viestien liikkuessa bändi vetosi myös siihen, että niin kolmikko itse, keikkapaikat kuin mediakin käyttävät asian yhteydessä sanaa Pojat samaan tapaan kuin Mestarit areenalla tai Leidit lavalla. Warnerin vastauksissa kerrottiin, että levyn nimi on Pojat, esiintyjinä taas Danny, Markku Aro ja Tapani Kansa, eivätkä keikat ole Warnerin vastuulla. Toimenpiteisiin yhtiö ei ryhdy, koska esimerkiksi Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT:n mukaan Pojat ei yleissanana kuulu tavaramerkkiloukkauksen piiriin. Pojat–yhtye harkitsee tällä hetkellä ryhtyykö se jatkotoimenpiteisiin, kun taas Pojat–kolmikon edustajan mukaan alkujaankin on ollut kyse siitä, että vanhoista miehistä on hauskaa kutsua itseään pojiksi. (4.4.03) |