M!kan RamoPunk-SiVuT

Danny seis!

Pojat vs. "Pojat" artikkeleita

Danny seis-etusivu  Artikkelit sisällysluetteloon

  

Puustock-festarien nettisivujen festarilehti 16.4.03

Pojat vastaan Pojat

Maaliskuussa saatiin lukea iltapäivälehdestä, että  taiteilijat Danny, Tapani Kansa ja Markku Aro olivat käyttäneet tekemillään keikoilla 2002 Pojat - nimeä. Lisäksi oli tehty livelevy, joka kantoi nimeä Pojat - kokoomalevy. Danny& kumppanit olivat esiintyneet ensimmäisen kerran Pojat - nimellä todistettavasti helmikuun 2.päivä Katinkullassa. Toisen kerran tuo ryhmä nähtiin keikoilla heinäkuussa Kiuruvedellä Vihreät Niityt - tapahtumassa. Paha vaan, että se oikea Pojat- yhtye on ollut olemassa jo vuodesta 1989. Ayshire Levyjen pomo Pekka ”Manne” Liimatainen ja Pojat käynnistivät prosessin, jotta kyseiset viihdeartistit luopuvat tuon nimen käytöstä.

Helmikuun 25.päivä niin Manne kuin Pojat lähestyivät Warner- levy-yhtiötä seuraavalla sähköpostilla:


”Me Pojat-yhtye, olemme saaneet tietoomme, että viihdetaiteilijat Lipsanen. Puputti ja Kansa esiintyvät ja levyttävät käyttäen meidän yhtyeemme nimeä. Pojat-yhtye on toiminut aktiivisesti vuodesta 1989 saakka tehden itseään tunnetuksi niin levyillä kuin lavoillakin. Yhtyeeseemme kuuluu tällä hetkellä herrat nimeltä Marko Kantola, Make Virtanen, Paavo Haapio ja Miika Söderholm. Missään vaiheessa bändiin ei ole kuulunut Lipsanen, Puputti tai Kansa.
Levytyksiä vuosien varrella on tehty useita(Poko Rekords, Ayshire Levyt, Woimasointu records), keikkoja kasapäin ja yksi singlelistan ykkössijakin on saavutettu. Nimi Pojat on näin ollen vakiintunut meidän käyttöömme, emmekä hyväksy että sitä käytetään muissa yhteyksissä ja muiden artistien toimesta. Nimemme väärinkäyttö on erittäin haitallista uramme kannalta, varsinkin koska Pojat-yhtye on yhä aktiivinen, julkaisemassa uutta albumia ja lähdössä sitä tukeville keikoille.

Me vaadimme että:
1.Danny, Markku Aro ja Tapani Kansa eivät vastedes esiinny nimellä Pojat.
2.Warner ei julkaise enää yhtään levytystä joka kantaa nimeä Pojat, eikä myöskään enää toimita jälleenmyyjille Alkuperäiset klassikot -kokoelmaa nimellä Pojat, vaan nimi pitää olla poistettu levynkannesta tai korvattu jollain muulla, joka ei ole Pojat-johdannainen.

Lisäksi vaadimme, että em. viihdetaiteilijoiden sekä Warner -yhtiön edustajan laativan ja allekirjoittavan dokumentin, jossa lupaudutaan yllä mainittuihin ehtoihin.
Jos Lipsanen, Puputti ja Kansa haluavat apua uuden nimen keksimiseen osallistumme mielellämme ideointiin. Esimerkiksi Eppu Normaali tai Popeda saattaisivat olla myyviä nimiä.
Toivomme Teidän ryhtyvän pikaisesti toimenpiteisiin.

Terveisin Miika Söderholm, Make Virtanen, Marko Kantola ja Paavo Haapio eli POJAT-yhtye.”

Tällainen oikaisuvaatimus laitettiin liikenteeseen ja vastaus tuli viikon kuluttua Warnerilta Vesa Aittomäen toimesta. Aittomäki totesi, että Warnerin julkaisema Dannyn, Markku Aron ja Tapani Kansan levyä on markkinoitu artistien omilla nimillä ja että Pojat olisikin vain levyn nimi. Lisäksi hän puolustuksessaan totesi, että Pojat oli ollut heidän taannoisten konserttien nimi, ei bändin nimi. Lopuksi Aittomäki toteaa, että Pojat on yleisnimi eikä hänen mielestään nimen käyttöä voi näissä yhteyksissä estää.
Oikeassa Pojat -leirissä kummasteltiin Warnerin  suhtautumista noin yliolkaisesti, vähätellen ja ihmeteltiin vähintäänkin kummallisia perusteluja. Varsinkin seikkaan Pojat on yleisnimi. Bändi perään kuulutti moraalia tai että onko sitä edes olemassa. Ja kysyi oikeutetusti, että olisiko vastaus olisi ollut samanlainen jos kyseessä olisi vahingossa ollut vaikkapa yleisnimet Yö, Apulanta, Dingo, Tehosekoitin. Myöskin väite, että Pojat on levyn nimi oli Warnerin puolelta harhalaukaus. Pojat kävivät tutkimassa Tampereella paikallisista tavarataloista levyn kantta.

Ohessa poikien kommentit:
”Kysymys mikä myyjälle esitettiin kuului suurin piirtein ”onko teillä sitä Dannyn, Tapani Kansan ja Markku Aron yhteistä kokoelmalevyä. Pojat nimeä ei siis vielä tässä vaiheessa käytetty tai myyjää tahallaan ohjattu kyseiseen suuntaan. Ja kun levyä ei näillä tiedoilla löytynyt, niin sitten vasta annettiin lisätietona ”Pojat” ja johan alkoi löytyä.

Lisäksi Ilta-Sanomien uutisarkistoista löydettiin seuraavia juttua. Esimerkkinä mainittakoon: ”Pojat valloitti yleisönsä”. Dannyn, Tapani Kansan ja Markku Aron muodostaman Pojat-kolmikon ensiesiintyminen tapahtui lauantaiyönä Vuokatin Katinkullassa Sotkamossa ja yleisö oli myyty (Ilta- Sanomat 4.2.2002). Tämän lisäksi bändi oli koostanut muutamat vahvat dokumentit, jotka puhuivat puolestaan sen tosiasian, että Pojat - nimeä oli todellakin käytetty. Lisäksi laittoivat ryökäleet vielä diskografian mukaan, joka osoittaa että tamperelainen Pojat -yhtye on todistettavasti toiminut jo vuodesta 1989. Muutaman päivän päästä saatiin asialle kommenttia Warnerilta.


Vesa Aittomäen vastine

”Kiitoksia erittäin kattavasta ja informatiivisesta vastauksestanne. Tutustuttuani materiaaliin tarkemmin sekä tehtyäni lisätiedusteluja yhtiömme sisällä voin myöntää, että väitteenne ”Pojat” nimen käytön laajuudesta ovat perusteltuja.
”Pojat” nimeä on käytetty yleisesti Kansan, Lipsasen ja Puputin esiintymisiä mainostettaessa. Samoin Warnerin julkaisemaa kokoelmalevyä on markkinoitu nimellä ”Pojat”. Kaikissa yhteyksissä on kuitenkin selkeästi mainittu myös artistien nimet, joten minkäänlaista sekaannusta Pojat- orkesteriin ei ole voinut syntyä. Varsinkin kun voidaan perustellusti väittää että Kansan, Lipsasen ja Puputin projektilla on eri kuulijakunta. Samaan erottamiskyvyttömän tunnuksen käyttäminen kahden eri musiikkityyliä soittavan taiteilijaryhmän yhteydessä ei aikaansaa sekaantumisvaaraa.

Mitä tulee asian juridiseen puoleen Suomen Ääni- ja kuvatallentajat ÄKT ry on tutkinut toimeksiantonamme asian tavaramerkkioikeudellista näkökulmaa, jonka osalta todettakoon seuraavaa: Tavaramerkkiloukkaus voi tulla kyseeseen ainoastaan tavaramerkiksi kelpaavan tunnuksen yhteydessä. Pojat ei sitä ole. Pojat on suomen kielen yleissana. Toisin kuin esimerkiksi mainitsemanne Eppu Normaali, pojat ei ole käytettävissä kenenkään yksinomaisena tunnuksena siitä syystä, että se ei ole erottamiskykyinen tunnus. Toisenlaiseen lopputulokseen voisi päätyä, jos yleissanan yhteydessä olisi käytetty muita sanoja, jotka tekevät tunnuksen erottamiskykyiseksi, esimerkiksi Kelpo Pojat tai aikaisemmin käyttämänne nimi ”Ne pojat”.
Pojat -tunnus ei ilman lisämääreitä voi myöskään missään tapauksessa saada tekijänoikeudellista suojaa, koska kyseessä ei ole luovan  ja omaperäisen kirjallisen ilmaisun tulos, joka ylittäisi teoskynnyksen.

Näin ollen emme edelleenkään näe tarvetta ryhtyä vaatimiinne toimenpiteisiin. Jos edelleen näette asian ajamisen tarpeellisena, suosittelen teitä ottamaan yhteyttä suoraan Kansaan, Lipsaseen ja Puputtiin.

SEURAAVA VAIHE

Koska asia ei tuntenut etenevän juurikaan, otti Ayshire Levyjen pomo Pekka Liimatainen yhteyttä toimittajiin. Huhtikuussa saatiin lukea Ilta- Sanomista sivun juttu kyseisestä aiheesta, jossa mm. Warnerilta Jive Väänänen pyytää pitkin hampain anteeksi. Dannyn kommentti asiasta oli, ettei ole koskaan kuullutkaan puhuttavan mistään Pojat- yhtyeestä. Nyt jos PR-kikka kiinnostaisi Pojat-yhtyettä niin kannattaisi lahjoittaa Dannylle koko levytetty tuotanto.

Ayshire Levyjen Pekka Liimataiselta kysyin, millaiset oli fiilikset Vesa Aittoniemen vastineesta?

-Mulle tuli sellainen fiilis, että jee jee. Tästähän taidetaan saadakin juttu aikaiseksi. Kun luin ne perusteet niin huomattiin että tuollainen peruste ei tule pitämään. Kuitenkin se siinä joutui myöntämään, että nimeä olikin käytetty. Se ihmetytti, kun hän vetosi siihen että Pojat on yleisnimi. Käytäntö on kuitenkin se, että Pojat oli vakiintunut nimi ja se on todellakin ollut Pojat -yhtyeen käytössä jo toistakymmentä vuotta. Sekaannuksiakin tuli. Mm. Pojat-yhtyeen Make Virtasen tyttöystävän äiti oli todennut, että onpa hienoa kun sinä soitatkin Dannyn yhtyeessä.

Sivun kokoinen juttu Ilta- Sanomissa taisi kuitenkin yllättää sinutkin, vai?

-Kun se toimittaja soitti niin se vaan kyseli yleisesti, että mistäs tässä on kysymys enkä tiennytkään että se nauhoittaa meidän keskustelun. Ällistys oli todella suuri, kun seuraavana päivänä lehdessä oli sivun juttu ja mun kommentit oli sanasta sanaan. Ensimmäinen ajatus oli, että jumalauta nythän me saatiin aikamoinen julkisuus tälle asialle.

Saavutettiinko tavoitteet sun mielestä?

-Eihän meillä ollut mitään kummempia konsteja suurta levy-yhtiötä vastaan. Tarkoitus oli saada asia julki ja ennen kaikkea se, kuka on tässä asiassa oikeassa ja kuka väärässä. Ja se kävi siinä jutussa selkeästi ilmi. Warnerilla vaan ei niska taipunut myöntää, että he olivat tässä asiassa väärässä. Ne ei nähneet syytä pyytää edes anteeksi.
Sen sijaan siinä jutussahan Jive Väänänen pyysi anteeksi ja sehän se oli meidän tarkoituskin. Ei meillä ollut edes mitään rahallisia vaateita, ei sellaista edes mietitty eikä haluttu. Julkisuutta saatiin juuri sen verran kuin haluttiin.

Entäs nyt? Onko tämä asia tässä vai tuleeko lisäselvittelyjä asian tiimoilta?

-Nyt vaan seurataan, että ne ei sitä nimeä käytä ja luulen ettei ne sitä enää käytä. Tavoite on nyt saavutettu ja me ollaan tähän tyytyväisiä.

Näin jutteli Liimataisen Pekka Ayshire Levyistä. Mielenkiintoinen episodi lienee saanut päätöksensä. Vai onko?

Vesa Kontiainen