M!kan RamoPunk-SiVuT Danny seis! |
Pojat vs. "Pojat" artikkeleita |
|
Ilta-Sanomat 8.4.03 Pojat vastaan pojat! Pojat vastaan Pojat -nokittelu on täydessä käynnissä. Pojat-nimestä kiistellään, koska 14 vuotta toiminut tamperelaisbändi Pojat ei hyväksy Dannyn, Tapani Kansan ja Markku Aron Pojat-nimistä toimintaa. Levy-yhtiö Warner Music Finland julkaisi viime vuonna Dannyn, Tapani Kansan ja Markku Aron muodostamalta taitelijakolmikolta Pojat-nimisen kokoelma-albumin. -Warnerilta annettiin ymmärtää, että heillä kyllä rahaa riittää, jos oikueteen asti mennään. Siitä tulisi pitkä prosessi, eikä meillä ole varaa lähteä oikeuteen tamperelaismuusikoiden levy-yhtiötä johtava Pekka Liimatainen puuskahtaa. Hänen mukaansa nimi Pojat on vakiintunut tamperelaisnelikon käyttöön. -Lain mukaan on niin, että alalla vakiintunut käytäntö merkitsee samaa kuin rekisteröinti. Toiseen Pojat-leiriin kuuluva Danny on tietoinen nimikiistasta. -Melkein tekisi mieli kysyä, että mitkä Pojat? En ole koskaan kuullutkaan mistään muusta bändistä nimeltä Pojat. Jive Väänänen toimi puuhamiehenä, kun Danny, Tapani Kansa ja Markku Aro ponkaisivat ensi kertaa samalle lavalle reilu vuosi sitten Vuokatin Helmijameissa. -Pojat oli vitsiksi keksitty poikamainen nimi, jolla ei ollut tarkoitus aiheuttaa kenellekään harmia. Kyseessä oli konkareiden muodostama kokoonpano, josta hupimielessä heitettiin, että nyt pojat lähtevät keikalle. Pyydämme nöyrästi anteeksi, että tuli keksittyä tällainen juttu, Väänänen painottaa. Jos joku ollut meihin aiemmin yhteydessä, emme olisi enää uskaltaneet käyttää pojat-sanaa, vaikka kyse olisi omista lapsistamme! Väänänen vakuuttaa, ettei helmikuun alussa viimeksi yhdessä esiintynyttä kolmikkoa tulla enää näkemään yhteiskeikoilla. Nelimiehinen tamperelaispoppoo Pojat vaatii nimenomaan esiintymisten lopettamista Pojat-nimellä sekaannusten välttämiseksi. Bändin mielestä nimen väärinkäyttö on heille hyvin haitallista, koska he ovat julkaisemassa uutta albumia ja lähdössä keikoille. Nelikko on toiminut Pojat-nimellä vuodesta 1989. Yhtyeen ensimmäinen albumi julkaistiin 1990. Ansioihin kuuluu kerran saavutettu singlelistan ykkössijakin Ramones-käännösbiisillä Lemmikihautuumaa. Poppoon levyjä julkaisee Liimataisen johtama Ayshire Levyt ja ne jakelee Poko. -Meiltä on tullut neljä albumia ja lukuisia singlejä. Olemme tehneet itseämme tunnetuksi niin levyillä kuin lavoillakin. Missään vaiheessa bändiin ei ole kuulunut ketään Lipsasta, Puputtia tai Kansaa. Liimataisen mukaan kiista olisi ollut vältettävissä, jos levy-yhtiö Warner olisi myöntänyt virheensä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan levy-yhtiö ilmoitti vastineessaan pojat-sanan olevan yleisnimi, jonka käyttöä ei heidän mielestään voi estää. -Warnerin mielestä näin voi vapaasti toimia, mutta tiedän, ettei niin ole. Voiko siis jokainen levy-yhtiö perustaa nyt oman Yö-yhtyeensä. Sehän on samanlainen yleisnimi kuin pojatkin, Liimatainen heittää perustellusti. Hänen mielestään jättiyhtiö yrittää nyt jyrätä kyykkyyn pienempänsä. -Voiko iso levy-yhtiö tehdä ihan mitä tahansa? Liimatainen ihmettelee. -Pitääkö meidän nyt julkaista Danny-aiheinen single? Tai alkaa heittää keikkaa nimellä Danny Puputti Kansa? Merja Asikainen |
Oikaisuja yllä olevassa artikkelissa olleisiin virheisiin: Poikien singlelistan ykkössijan saavuttanut biisi ei ollut Lemmikkihautuumaa, vaan Pasi Virtanen Poikien uuden Palaa-levyn julkaisi Ayshire Levyt, joka on oli myös mukana Poikien uran alun julkaisuissa. Siinä välillä Pojat levyttivät Pokolle. Pokon tuottamia levyjä jakelee Poko ja Ayshire Levyjen uutta tuotantoa Kråklund Records. Pojat yhtyeen diskografiasta löytyy 12 ep:tä/singleä, 7 albumia ja 1 kokoelma.
|
Ilta-Sanomat 8.4.03 Nimistä riidelty ennenkin Nimistä ollaan riidelty Suomessa ennenkin, tosin pääasiassa ulkomaalaisten yhtyeiden ja levy-yhtiöiden kanssa. Viimeisin kiista koski HIM-yhtyeen amerikkalaista, jazziin keskittyvää kaimaa, jonka takia suomalainen HIM joutui käyttämään Yhdysvalloissa tovin HER-nimeä. Lopulta nimiongelma ratkaistiin oikeudessa ja suomalainen HIM osti nimeensä käyttöoikeuden. Myös suomalainen Rasmus joutui muuttamaan nimensä reilut kolme vuotta sitten The Rasmukseksi Ruotsissa toimivan Rasmus-nimisen DJ:n takia. Yhtye kertoi IS:lle olevansa jo tyytyväinen nimenmuutokseensa, sillä bändin nimen edessä oleva määräävä artikkeli viittaa bändiin, eikä solisti Lauri Ylöseen sekä antaa yhtyeelle kansainvälisen säväyksen. The Crash taas aloitti Crushina, mutta joutui muuttamaan nimensä alkuperäisen ollessa varattuna. The-artikkeli yhtyeen nimeen lisättiin tekijänoikeusepäselvyyksien välttämiseksi. Kotimaiset artistit ovat riidelleet nimistään myös keskenään. Poikabändi XL5 ja jazz-yhtye XL ottivat yhteen samankaltaisista nimistään muutamia vuosia sitten. Keskuskauppakamarin päätöksellä nimien kuitenkin katsottiin eriävän toisistaan tarpeeksi, joten molemmat yhtyeet pitivät alkuperäiset nimensä. Taikapeili-yhtye taas kävi 90-luvun puolivälissä kiistaa oululaisen Taikapeili-mallikoulun kanssa nimensä käyttöoikeuksista, ja sai lopulta pitää sen korkeimman oikeuden päätöksellä. Merja Asikainen |