www.ramopunk.com Ramopunk-uutisia |
|
|
Kuopio 30.10.10 - keikkainfoaElämä on Punk on Ramopunk.comin ja muutaman punk-aktivistin DIY-asenteella pyörittämä punk ja ramopunk –tapahtuma, joita järjestetään Kuopiossa ja Tampereella. Rattus. Esiintyjinä: RattusKivesveto GoGoSecond To None
Ennen Kuopion keikkaa Rattus kiersi Syyskuussa 2010 Meksikoa. 30. Lokakuuta Kuopioon on tulossa Rattus, joka on kulttimaineeseen maailmallakin noussut hc-punk bändi, mistä kertoo mm. se, että Rattuksen diskografiasta löytyy enemmän ulkomailla, kun Suomessa julkaistuja levyjä ja bändi on myös keikkaillut tiuhaan ulkomailla, viimeksi tänä syksynä Meksikossa kahdeksan keikan verran. Kuopiossa bändi on esiintynyt viimeksi noin vuosi sitten. Toisena vierailevana bändinä nähdään rujon ja räkäisen 77-punkin nouseva tähti Kivesveto GoGo, "ruma lapsi" Kymenlaakson New Yorkista Kouvolasta". Bändillä on punkpiireissä vahva kannatus ja katu-uskottavuutta vaikka muille jaettavaksi. Yhtye vierailee Kuopiossa ensimmäistä kertaa. Kivesveto GoGo. Tapahtumassa esiintyy myös paikallinen punkbändi, kuten Kuopiossa aina ollut tapana, ja tällä kertaa Kuopion punk skeneä edustaa Second To None. Garage/punkrockia vääntänyt yhtye on soittanut alusta asti samana triona. Nimi bändille löytyi The Avengersin samannimisestä biisistä ja se on säilynyt, vaikka parikin samannimistä bändiä maailmalta löytyy. Yhtä pitkään on säilynyt myös kyseinen Avengersin biisi Second To Nonen keikkasetissä ja ensimmäistä kertaa bändin musiikkia löytyy levylle tallennettuna Punk Kuopio 7" -levyltä. Second To None. Elämä on Punk -MySpacessa näytebiisejä bileissä esiintyviltä bändeiltä
Liput ennakkomyynnissäK-klubi on pieni paikka ja muutama edellinen Kuopion Elämä on Punk -tapahtuma on myyty loppuun, joten lipun ostaminen ennakkoon saattaa olla ihan kannattavaa, varsinkin jos tulee paikalle pidemmän matkan takaa. Ennakkomyynti tapahtuu vanhanaikaisesti tyylillä "rahat tilille ja nimi listaan ovelle". Tarkempia ohjeita saa sähköpostilla tästä osoitteesta: mika.vesterinen(at)dnainternet.net. Ennakkolippuja voi nyt ostaa myös K-klubin tiskiltä. Ennakkolippu on käytettävä klo 21.00Ennakkolippu on käytettävä klo 21.00 mennessä, jotta ehditään vielä käyttämättä jääneet asiakaspaikat myydä ovelta halukkaille. Jos nyt jotain ylivoimasta estettä on ehtiä tuohon klo 21.00 mennessä paikalle, niin asiasta voidaan sopia erikseen. Rattus vieraili viimeksi Kuopiossa marraskuussa 2009 (kuva: M!ka). |
Katso myös: Majoitusta Kuopiossa |
Tapahtumapaikkana:K-klubi – Kuopiolaisen undergroundin sydänPunk ei ole parhaimmillaan suurilla areenoilla tai festareiden lavoilla, vaan pienissä klubeissa, joissa esiintyjät ja yleisö ovat hyvin lähellä toisiaan. Kuopion ainoa aidosti punk–henkinen soittopaikka K-klubi on kuopiolaisen underground-meiningin sydän. K-klubi on yksi merkittävä syy siihen, että Kuopion punk scene on päässyt kehittymään, sillä se on oikeastaan ainoa paikka, minne niin paikalliset, kuin vierailevatkin punkbändit ovat helposti päässeet soittamaan. Se onkin ihanteellinen paikka aidon punk-keikan tunnelman tavoittamiseen. K-klubi löytyy osoitteesta Vuorikatu 14. Opastettu reitti K-klubille ja kuvia itse baaristaElämä on Punk sivuilta löytyy kuvallinen ohje, miten löydät Kuopion torilta K-klubille. Kuvitettu opas löytyy täältä. ...ja K-klubia esitellään kourallisella valokuvia täältä. Soitto alkaa klo 20.00Huomatkaa, että soitto alkaa tasan klo 20.00. Aloitusajasta ei voi lipsua, koska esiintyjiä on useita ja K-klubin naapurit pitävät huolen tarvittaessa vaikka poliisin voimin, että soittometeli loppuu ajallaan. Kuten kaikki K-klubilla aikaisemmin vierailleet tietävät, on baari aika pieni ja sitäkin ajatellen kannattaa olla ajoissa liikkeellä, ettei huonolla tuurilla joudu jäämään kadulle soittoa kuuntelemaan... |
Promootiokuvia |
Haluatko lisätietoja?Haluatko lisätietoja? Laita sähköpostin osoitteeseen mika.vesterinen(at)dnainternet.net |
Gabba gabbawe accept youwe accept you one of us
|