www.ramopunk.com

Ramopunkit keikoilla - sisällysluettelo

Ramopunkit Puustockissa 2004

Puustockihan on hauska juhla, sinne täytyy pyrkiä soittamaan siksi, että olisi joku virallinen syy viettää kesän huipennusbilettä.

Miika Söderholm (Pojat) 14.4.04

Luonteri Surf - Miika Söderholm - Tumppi Varonen - Häiriköt - Joey Luumäki

+ Ramopunk-piknikillä: 

Kalle Grotelfelt - Archie Monroe - Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit - Pojat

Puustock 2004 ja Ramopunk-piknik

By M!ka

Luonteri Surf

Puustock alkoi tällä kertaa rennoissa merkeissä saunomalla hyvässä tennariväki-seurassa leirintäalueelta vuokratussa saunassa. Kiitokset siitä Tanulle! Saunasta oli rento fiilis lähteä katsomaan tämän illan päälavan ainoaa merkittävää esiintyjää, joka oli sijoitettu soittamaan ensimmäisenä klo 19.30. Ensimmäisen bändin esiintymisaika oli sen verran myöhäinen, että festarialueella oli jo runsaasti porukkaa.

Paljon on välillä  liikkunut huhuja, että Luonteri Surf olisi jo lopettanut bändin vieteltyä aika tiivistä hiljaiseloa pitkään ennen tätä kevättä. Oli mukava todeta, että ennenaikaisia ovat moiset huhut, sillä hurjan elinvoimainen näytti bändi vaan yhä olevan. Viikatemies Hekokin kävi lavalla heilumassa yrittäen tappaa bändiä, mutta huonolla menestyksellä. Ja kävipä muistaakseni Rehtori Hekokin omassa persoonaan vahvistamassa soitollaan Luonteri Surfia yhdessä Pojat-yhtyeen Miika Söderholmin kanssa.

Rennosti ja hyvällä asenteella Juvan ramobändi esiintyi. Mainio keikka. Vain Peruskallio-biisiä Joey Luumäen laulamana jäin kaipailemaan. Biisilistaan mahtui mukaan myös uusia tuntemattomia biisejä, joten uutta levyäkin voisi varmaan heittää toivomuslistalle...

Miika Söderholm. Kuva by Maza

Miika Söderholm

Heti Luonteri Surfin jälkeen alkoi olutteltan trubaduurilavalla Miika Söderholmin soolokeikka Utajärven yöt -biisillä. Yleisö taisi olla valmiiksi vireessä Luonteri Surfin keikan jälkeen, sillä jo ensimmäinen biisi sai porukan saman tien mukaansa! Mitä pitempään keikka jatkui sen riehakkaammaksi meno kävi ja asiaan perehtymätöntäkin porukkaa alkoi kasaantua runsaasti olutteltan aidan taakse keikkaa seuraamaan ja ihmettelemään trubaduuria, joka saa tuollaisen menon aikaiseksi. Kyllä näytti Miikakin aika yllättyneeltä saamaansa vastaanottoon.

Miikahan soitti kaksi settiä päälavan tauoilla. Minulle ei vaan jäänyt oikein mitään mielikuvaa mistään tauosta, ihan kuin kyseessä olisi ollut yksi pitkä keikka. Mitään päälavan esiintyjää en ainakaan oikein pannut merkille. Tuore Luuranko kaapissa -biisi oli minulle kokonaan uusi ja iloinen tuttavuus. Ja olipa mukava kuulla sellaiset biisit kuin Olisi kai pitänyt ja Missä olit viime yönä? livenä. En muista niitä aikaisemmin keikoilla kuulleenikaan! Ja erityisen hienoa oli kuulla Ypö-Viiden biisejä livenä ja Miikan esittämänä: Energia on A ja O, Rakkauskirjeet, Hyvästi masentava maanantai, Mari pogoaa...

Miikan apulaisena soitti myös Rehtorit-yhtyeestä tunnettu Apupoika Heko mm. Mä uskon meihin biisissä ja jossain muissakin. En vaan muista tarkkaan missä. Hekoista taisi muuten olla tällä keikalla mukana myös Roudari Heko, en ole aivan varma...

Päälavalla saattoi jo olla keikka alkamassa, kun Miika huudettiin lavalle soittamaan encoreta, johon hän ei ollut ennakkoon valmistautunut ollenkaan. Pienen miettimisen jälkeen kuultiin vielä Herra Postimies. Mutta sekään ei riittänyt, vaan Miika huudettiin vielä takaisin. Ei tainnut Miikalla  muuta vaihtoehtoa ollakaan, vaikka päälavalla oli kai jo joku keikka käynnissä. Muussa tapauksessa yleisö olisi epäilemättä käynyt nostamassa Miikan väkisin takaisin lavalle soittamaan. Viimeisenä biisi kuultiin sitten riehakkaissa merkeissä Lemmikkihautuumaa. Varmaan jäi siinä hetkeksi päälavan esiintyjä toiseksi, kuka se sitten olikaan... Ei ole Puustockin trubaduurilavalla ennen moista menoa nähty!

Miikan soolokeikka on yksi parhaita mitä olen nähnyt! Kaikenlaiset stadionkeikat, erään AC/DC-nimisen suosikkibändinikin kohdalta jäävät taakse. Tässä oli sellaista aitoa punk-henkeä. Yksinkertaista, suunnittelematonta ja tunnetasolla liikkuvaa, joka herää henkiin jostain hetken fiiliksistä ja vetää mukaansa niin yleisön kuin esiintyjätkin...

"Kotka palaa..."

Kotka palaa jäi soimaan päähän moneksi päiväksi. Aina kun lopetan ajattelun, päässä alkaa soida "Kotka palaa..." Ja näyttää siltä, että ajattelen aika vähän, sillä Kotka palaa soi päässäni aika tiuhaan... Mutta sinänsä kätevä juttu. Sen avulla pääsee helposti takaisin Puustock-tunnelmiin. Ei muuta kun biisi soimaan taas levyltä, uudelleen ja uudelleen. Eläköön cd-soittimen toistonappula! Tosin taas satelee vinoja hymyjä lähipiiristä, mutta mitäpä siitä kun "Kotka palaa..."

Tumppi

Rennosti ja hyväntuulisesti veti soolokeikkojen veteraani Tumppi Varonen kaksi settiään trubaduurilavalla. Tumppi soitti pitkän listan biisejä omasta tuotannostaan ja jotain lainabiisejäkin. Pahin puhti oli meikäläisestä imetty Miikan keikalla ja Tumpin soittaessa oli mukava jäädä rauhassa fiilistelemään vähän taaemmaksi. Sellaisia biisejä kuin Kabaree, Tiina on niin nuori, Lanka palaa ja yleisöä riehaannuttanut Katupoikien laulu jäi ainakin päähän soimaan. Tumppi on aina näkemisen ja kokemisen arvoinen!

Mazan ja Jukan nappaamia kuvia Ramopunk-piknikiltä

Piknikille

Lauantai-aamuna olin vähän pihalla. Piknikille lähdössä tuli hirveä kiire ja paniikki, kunnes parilla puhelinsoitolla selvisi, että olinkin lähdössä liikkeelle tuntia liian aikaisin! Kaikki toimintakyky lopahti siihen vajaaksi tunniksi, kunnes kiire sai minut taas liikkeelle. Linja-autolle oli pitkä ja kuuma kävelymatka, ainakin 200 metriä, jollei ylikin. Auton luona oli jo koolla iloisia ramopunkkeja, tuttuja ja tuntemattomia. Moni tuli juttelemaan, mutta minulta ei tainnut monen sanan vastauksia pahemmin irrota, kun Moukarimies riehui pääni sisällä ja oli pakko istahtaa maahan tuota moukaroinnin meteliä kuuntelemaan. Muutamat ihmettelivätkin "miksi se M!ka on noin hiljainen?". Enpä minä niin puhelias ole aina muutenkaan ja näissä olosuhteissa sitten vieläkin vaitonaisempi...

Lopulta päästiin sisälle bussiin. Auto näytti olevan täynnä iloisia juhlijoita. Ihme jengiä. Eikö niitä painanut eilinen ollenkaan? Minulla oli kuuma ja väsy. Leirintäalueelta ajeltiin sitten Hotelli Juvalle, jonka uumenista kömpi kyytiin näitä meidän ramopunkkistaroja yksitellen, pienin väliajoin. Viimeisenä kyytiin ehti aplodien saattelemana erään tamperelaisen bändin stidiläinen rumpali, linja-auton jo kaartaessa eteenpäin hotellin pihalta.

Onnellinen perhe piknikillä

Piknikpaikka oli aitoa maalaismaisemaa. Heinäpeltoa, vanha hirsitalo, se myllärin mökki siis ja ylärinteessä aitta, jonka edessä ja osittain sisällä oli piknikin "esiintymislava". Vähän matkan päästä bongasin yhden lehmänkin. Väkeä oli tullut paikalle täyden linja-autolastin lisäksi aika paljon myös omilla autoilla, joten suuri oli Onnellinen perhe tänään! Olokin alkoi piristyä nopeasti kun pääsi taas raittiiseen ilmaan, istumaan ja juomaan muutaman kupin mustaa kahvia.

Tunnelma oli heti alkuunsa leppoisa ja sääkin suosi täydellisellä kesäpäivällä. Liskoväki oli hommannut piknikille suuren grillin ja makkaraa. Käsittääkseni joku piknik-vieras oli vielä tuonut tullessaan suuren tölkin suolakurkkuja. Omat eväänsä piknik-vieraat olivat näköjään pakkailleet lähinnä nestemäiseen muotoon ja ruskeisiin lasipulloihin.

 Sauna oli lämmitettynä ja uimaan pääsi läheiseen jokeen. Paikkaan, mikä löytyy myös Luonteri Surfin Planeetta Möön kansikuvasta. Eräs piknik-vieras kertoi ihmetelleensä joessa istuen, miten maisema oli niin tutun näköinen, ennen kuin tajusi olevansa Planeetta Möön kannessa... Epäilemättä aika mielenkiintoinen ahaa-elämys.

Ramo-shamaani

Kalle G

Kalle Grotenfelt soitteli lyhyen setin, ehkä puolenkymmentä biisiä. En voinut uskoa, että keikka loppui niin lyhyeen ja niin vähäeleisesti. Aloin vasta päästä kunnolla vireeseen, kun Kalle jo karkasi estradilta. Kalle G:n keikalla jäin kuuntelemaan miehen ääntä ja laulutapaa, joka on minusta jotenkin shamanistinen, vai johtuuko se biisien teksteistä ja esiintymisolemuksesta. Varmaan vähän kaikista. Biiseistä jäi vahvimmin mieleen Sammaleet ja jäkälät. Pakko vielä mainita, että ympäröivä miljöö, mies ja musiikki sopivat täydellisesti yhteen.

Piknikin yllätysesiintyjä I

Archie Monroe

Kalle G:n jälkeen piti alkaa saman tien "Liskolauman" keikka, mutta ohjelmaan tulikin muutos, kun piknik-vieraiden joukosta ilmaantui edesmenneen Monroe 54:n bändin nuori laulaja Archie Monroe esittämään yhden biisin!

Jo biisin ramopunkkinen nimi Moottorisahamurhaaja sai yleisön myhäilemään. Ja itse biisihän oli täyttä ramokamaa sekin. Archie löi ainakin minut ällikällä ja otti asenteellaan ja aitoudellaan yleisönsä. Tarkoitus oli soittaa vain yksi biisi, mutta yleisö kannusti hänet soittamaan vielä toisenkin hauskasti nimetyn kappaleen Kati on teologi. Hyvä biisi oli sekin ja Archie sai poistua estradilta aplodien ja kannustushuutojen saattelemana. Aika kova temppu oli Archielta soittaa näin yllättäen, keskellä kirkasta päivää ja yksin tälle aktiivisimmalle osalle ramopunk-yleisöä, jossa oli mukana myös hänen omia idoleitaan. Hieno temppu. Lisää Archieta seuraavalla piknikillä!

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit. Kuva by Jukka

Piknik-isännät:

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit

Tämä oli minulle ensimmäinen Kimmo Liskomäen Pitkien Kalsareiden keikka. Bändi oli livenä rokimpi kuin osasin odottaa ja oikeaa asennetta tuntui löytyvän. Keikka alkoi Pitkät kalsaritkännit -biisillä ja perässä seurasi pääosa bändin levytetystä tuotannosta, onnistunut punkversio Muistan sua Elaine-iskelmästä ja hupaisat uudet biisit Sankari duunissa ja Luodinkestävä poikaystävä.

Liskoryhmän toiminnanjohtaja Kimmo Liskomäki kävi ankarasti eläytyen laulamassa oman osuutensa, eli Heidi on hermoraunio-biisin, joka on yksi minun ykkössuosikeista bändin tuotannossa.

Viimeinen kuva-biisin Liskomäet omistivat eräälle läsnä olleelle dekkarikirjailijalle. Encoressa bändi veti ensimmäisen biisin uudelleen ja mukana laulamassa oli väkeä enemmän kuin osasin yy-kaa-koo-nee laskuopilla laskeakaan. Hyvä fiilis jäi Liskoretkueen keikasta. Selvä show-bändihän tästä Liskojengistä on kehkeytymässä.

Piknikin yllätysesiintyjä II

Pojat

Kun Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit lopettivat soittonsa piti ohjelmassa olla piknik-eväiden nautiskelua, uimista ja muuta vapaata oleilua, mutta sitten ilmestyikin kolmimiehinen Pojat, eli Miika, Pantze ja Kaide estradille. Bändi oli innostunut soittamaan ilman mitään ennakkosopimisia ja -suunnitelmia. Ja ilmaantuihan sinne sitten Apupoika Hekokin soittamaan. Kalle Grotenfelt nähtiin myös laulamassa useampaan otteeseen. Jossain vaiheessa vaaleanpunaiseen lakanaan kääriytynyt, Vaaleanpunaista pantteria muistuttanut Joey Luumäki lennähti helmat liehuen mikrofonin taakse esittäytyen Kevytmetallimieheksi ja lauloi Siipi lonksuu niin-biisin.. Keikan päätteeksi kuultiin piknik-tunnelmaan sopivasti Onnellinen perhe Joey Kevytmetallimiehen laulamana. Taustoja laulamassa oli varmaan enemmän väkeä kuin yy-kaa-koo-nee laskuopilla taas kykeni laskemaan, ainakin Liskomäkiä, Manne, Kalle G... 

Onnellisen perheen aikana Apupoika-Heko muistutti kyllä elävästi Heko Luumäkeä. Voin melkein vannoa, että mies vaihtui biisin alkaessa ja Pojat-yhtyeen kanssa esiintyi myös Ne Luumäet Hekon, Kaiden ja Joeyn voimin...

Untako näin?

Olipas ihmeellisen hieno kokemus tämä piknik. Ei riitä sanat kertomaan! Ei tällaista voi oikeasti tapahtuakaan. Tämä oli ihan kuin jostain elokuvasta tai unesta... aivan uskomaton juttu, joka tuntui niin hienolta, että kun tuli aika siirtyä kohti linja-autoa, iski paha mieli, ettei tämä nyt vielä saa loppua, kun tämmöistä fiilistä ei ehkä koskaan kohtaakaan uudelleen. Niinpä Haastattelija Hekon kysellessä viinipullomikrofonilla "voisko olla paremmat fiilikset?", pitikin vastata että voisi olla, kun kerran olo oli kun lapsella, jolta oli juuri karkit varastettu...

No, ehkä kuitenkin joskus kohdataan taas tämä sama fiilis, niinkin pian kuin ensi Puustockissa. Tästä tulee toivottavasti perinne. Ainakin sellaisia vaatimuksia on urakalla heitetty tuonne järjestävälle taholle eli Liskoretkueelle. Liskomäet eivät ainakaan vielä Puustockissa kyenneet onnelliselta myhäilyltään esittämään mitään vastaväitteitä piknikin tulevaisuudesta...

Linja-automatkalla takaisin festarialueelle vierotusoireita piknikistä helpotti jo kummasti se, että oltiin menossa katsomaan Häiriköitä. Tunnelmaa nostateltiin kovasti matkan aikana ja joku  piknik-vieras lauloi bussin mikkiin Klamydian mainiota Kesäöitä -biisiä, jonka olennaisin kohta menee "...tahdon valvoo kesäöitä ja kuunnella Häiriköitä..."

Häiriköt. Kuva by JP Kretiini

"...tahdon valvoo kesäöitä ja kuunnella Häiriköitä..."

Häiriköt

Viimeksi näin Häiriköt muutamaa viikkoa aikaisemmin Hämeenlinnassa Kaupparin pienellä lavalla, missä ei turhan paljoa tilaa ollut. Nyt oli mielenkiintoinen kontrasti katsoa bändin esiintymistä isolla estradilla. 

Eipä näyttänyt estradin suurentuminen bändiä haittaavan. Päinvastoin - nyt päästiin näkemään Erkon ja Mikon komeita soiton ohessa tehtyjä hyppyjä, kun tilasta ei ollut pulaa. Jason nähtiin taas uhoamassa ja hyökkäilemässä lavalla. Yleisöön hän ei tällä kertaa päässyt lainkaan käsiksi turva-aidan ansiosta, toisin kuin taannoisella Hämeenlinnan keikalla, mutta nyt taisi Maukkakin saada osansa iskuista. Erkolla on kamuja tähtien takaa ja Mikko on humanoidi, joten ei ihme, että he selviävät Jasonin kynsissä hengissä, mutta mikähän mahtaa olla Maukan salaisuus?

Häiriköt oli hirmuisen hyvä alusta loppuun. Välispiikit olivat lyhyen ytimekkäitä: "seuraava biisi on Honkanummen hautausmaa, yy-kaa-koo-nee..." -tyyliin. Eipä Häiriköt muutenkaan keikoilla turhia turise, mutta festarin ensimmäisenä bändinä moista menoa oli hauska katsoa. Häiriköt on kyllä energinen bändi. Eräs festarikaveri kuvaili, että vaikka kuinka uupuneena maassa makaisi, niin Häiriköiden soittaessa on pakko nostaa nyrkit pystyyn. Näin on!

Häiriköt on tiukka bändi, muttei onneksi silti vakava. Häiriköiden jälkeen lavalle nousi sitten vakavia ja varmaankin tiukkoja bändejä, Mokomaa ja Ruoskaa jakamaan ahdistusta kansalle. Musiikkimausta ei kande kiistellä, toiset saa voimaa ahdistuksesta, mutta meidän seurue siirtyi ahdistusvyöryä pakoon ravintolan sisätiloihin.

Heko Luumäki ja Joey Luumäki. Kuva by Maza

Kevytmetallimiehen paluu

Joey Luumäki

Piknikillä pongattu Kevytmetallimies oli palannut toiseen olomuotoonsa Joey Luumäeksi ja aloitteli trubaduurikeikkaa rennosti mukavaa asentoa soittojakkaralta etsien. Rehtoreistakin tuttu Roudari Heko jelppaili minkä pystyi, jotta Joey sai ison conversensa juuri oikeaan asentoon rennon kitaraotteen löytämiseksi.

Joey Luumäki soitti rennosti jutustellen kaksi settiä, ensin suomenkielisen, jossa oli mukana Joeyn omia biisejä mm. eräästä Antti Hämäläisestä kertova Nerohvirran oraakkelin, Poika ja Ilves-elokuvan traileriin perustuva Tyttö ja ilves -biisi, hupaisa Marjut on ihmenainen ja Niiden Luumäkien biisejä, joista innokkaimman vastaanoton sai luonnollisesti Onnellinen perhe. Heko Luumäki soitti Joeyn kanssa ainakin Luumäkien biiseissä. Myös ramopunkkien tennareille tallova Iso Paha Danny sai oman osansa Ramonesin Danny Says-biisin käännöksessä. 

Toinen setti koostui englanninkielisistä biiseistä, mm. Joeyn Deja Voodoota varten aikoinaan tekemistä biiseistä, joita piti ihan keskittyä kuuntelemaan, kun biisit eivät olleet tuttuja. Keikan viimeisiä biisejä oli muistaakseni What A Wonderful World, joka useimpien meikäläisten mielissä yhdistyy edesmenneeseen Joey Ramoneen ja vetää mielen aika haikeaksi, ainakin minulla. Seuraavan trubaduuri-esiintyjän, Kari Peitsamon kunniaksi kuultiin myös sellainen aika huvittava biisi kun Lenin-setä asuu Venäjällä.

"Tää on, tää on avohoitoo..."

Jossain vaiheessa keikkaa Joey yllättäen keskeytti soittamisen ja alkoi selvittää jonkun onnettoman Niksulasta karanneen sairaskertomusta. Jonkun aikaa kuunneltuani tajusin, että puhuttiin minusta. Siinä samassa minua vaadittiin lavalle, enkä voinut kieltäytyä. 

Lavalla Joey pakotti minut ottamaan vastaan jonkun potilaspaidan, jossa luki "AVOHOIDOSSA". Paidassa oli myös suuri viivakoodi, josta jokainen kaupan kassakin voi epäilemättä lukea koko sairaskertomukseni! Sitten Joey tarttui käteeni ja murisi jotain uhkaavaa. Samassa näin jossain näkökenttäni rajoilla nopeasti lähestyviä sairaalan valkotakkeja. Oliko avohoitoni ohi. Ei! En halua joutua suljetulle osastolle! Joey piti yhä minusta tiukasti kiinni ja tajusin tämän olevan katala ansa. Onnistuin lopulta repäisemään itseni irti Joeyn otteesta ja pakenin nopeasti väkijoukkoon, jonka nahkatakkien ja tennarien sekaan onnistuin onnekseni sulautumaan. Mutta kuinka pitkään hyvä tuurini voi jatkua? Jos keikoilla on jatkuvasti tällaisia juonia pääni menoksi, uskallanko enää keikoille mennäkään? Iso-veli näyttää valvovan kaikkialla...

Kari Peitsamo

Monia ramobändejä inspiroinut, trubaduurilavalla esiintynyt Kari Peitsamo oli myös mielenkiintoista nähdä. Peitsamon mukana lauloi useissa biiseissä "Heinolan Satakieli", joka tunnetaan myös siitä, että hän soittaa rumpuja jossain Apulanta-nimisessä bändissä. Peitsamoa ei tule kuunneltua niin kovin aktiivisesti, joten biisien nimiä en osaa varmaksi mennä sanomaan, mutta vähän yllättävää oli, että hän soitteli toisessa setissä ainakin osittain samoja biisejä kuin ensimmäisessä. Ainakin molemmat setit alkoivat Kauppaopiston naiset -biisillä!

Kari esitti myös "keskeneräisen" biisin, jonka nimi oli muistaakseni Puustock boogie ja pyysi yleisön apua sen tekemiseen. Sanoitus kun oli vielä kesken, niin hän heitteli sitten biisiin riimejä yleisön huutelemien vinkkien perusteella. Hauska juttu. Tuollaista en ole koskaan aikaisemmin nähnytkään!

Eipä ole Puustockin reissulta paljoa valittamista, mutta Peitsamon keikan osalta on. Minusta on yllättävää, ettei trubaduurilavan läheisyyteen ollut sijoitettu järjestysmiestä. Tai olihan siinä olutteltan alueen ulkopuolella ainakin pari, mutta herrat seisoivat tiukasti selin olutlavan tapahtumia seuraamatta. Aika onnetonta toimintaa, kun ottaa huomioon, että Peitsamo joutui itse pariin otteeseen rauhoittelemaan erästä yli-innokasta katsojaa. Jälkimmäisellä kerralla hän keskeytti esiintymisensä ja tuli alas lavalta opastamaan kyseistä sankaria. Myöhemmin Peitsamon ja "Heinolan Satakielen" väliin pölähti vielä lavan takaa ylimääräinen juopunut "taustalaulaja", jonka Kari tuuppasi tyylikkäästi esitystään keskeyttämättä lavan taakse nurmikolle....

"Mitä meille jää..."

Mitä meille jää? Minulle jäi hirmuisesti hienoja muistoja, tulevan Ramopunk-piknikin ja Puustockin odotusta, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, kolme Paitakauppias Hekolta ostettua hienoa t-paitaa ja tietysti "sä, mä ja pari ystävää..."