Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Hummeripoika rock, Haukivuori  16. - 17.7.04

Kretiinit - Himanes

 

16.-17.7. Haukivuorella rokattiin Hummeripoika rockissa. Ramopunkille juhlien pääesiintyjiä olivat tietysti Haukivuoren Ramones" eli Himanes ja Kretiinit. Kretiinien keikka oli perjantaina ja Himanesin lauantaina. Festarin muita esiintyjiä ovat Raggars, Hiven, Bad Machine. The Wanker´s, The Blowers, Lyijykomppania, Larharyhmä, Ekotrippi ja Tumppi Varonen. Tässä Himanesin Aki Himasen ja Kretiinien JP:n kommentteja:

Hummeripoika rock

by Aki Himanen

Perjantai

Hummeripoikarock järjestettiin tänä vuonna kaksipäiväisenä Haukivuorella, grilli-ravintola Hummeripojassa. Perjantain bändit esiintyivät ravintolan sisätilassa, lauantaina rokattiin ravintolan pihalle rakennetulla lavalla, kaksi esiintyjää soitti yöllä vielä sisällä.

Ramopunkpoppoo Kretiinit aloitti perjantai-illan. Jätkät olivat tulleet Kemistä asti Hummeripoikaan keikalle ja viihtymään festareilla muutenkin parin päivän verran. Keikka oli hyvä aloitus festareille, Kretiinien keikkoja nähneenä mielestäni ok veto. Keikan volume-taso oli melko alhainen, mikä ainakin allekirjoittanutta häiritsi vähän. Lisää keikkoja vaan Kemin miehille, meininki paranee keikka keikalta.

Toisena esiintyjänä soitti Hiven. Bändin kokoonpano tulee Pieksämäki-Haukivuori-Mikkeli -akselilta, tyyli poprockia suomeksi laulettuna. Yleisö koostui suurimmaksi osaksi haukivuorelaisista, joita kiinnosti selvästi yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Haukivuorella. Keikka sujui ilman kommelluksia ja jätkät soittivat hyvin, mutta tämäntyylinen musiikki ei vain kolahda allekirjoittaneelle, mutta varmasti löytyy niitä, jotka ovat asiasta täysin eri mieltä.

Kolmantena pumppuna olikin sitten Bad Machine, haukivuorelaisista jäbistä koostuva rokkiräminäryhmä. Hyvin oli porukkaa katsomassa keikkaa ja sounditkin toimivat moitteettomasti, mutta jätän kommentit kirjoittamatta sattuneista syistä (meikä nimittäin istui koko keikan kyseisen pumpun rumpupallilla).

Perjantain viimeisenä esiintyjänä olikin sitten Raggars. Jätkät olivat kyllä pukeutuneet hauskasti eikä juomien määrässäkään ollut kursailtu! Keikka koostui lähinnä covereista, jotka bändi soitti humalatilaan nähden hyvin. Hyvänä mausteena toimivat laulajan välispiikit, mitkä saivat kyllä allekirjoittaneen suun aika muikeaksi. Yleisö otti Raggarsit hyvin vastaan ja keikka oli juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lauantai

Lauantaipäivän aloitti Wankers, joka soitti ulkolavalla. Soundit toimivat hyvin, mutta yleisöä ei tullut juurikaan katsomaan orkesteria. Muutama katsoja siellä täällä oli vain paikalla. Bändi aloitti klo 15.00 iltapäivällä.

Toisena jyräpumppuna olikin sitten "paikallinen" Lyijykomppania. Yhtye soitti biisit ilman suurempia kommelluksia ja sounditkin toimivat melko hyvin, mutta terävin kärki puuttui keikan meiningistä. Olisiko keikan aikainen ajankohta vaikuttanut asian tilaan? Yleisöä ei ollut vieläkään tullut lavan eteen lisää. Mutta on Lyijykomppanian biisejä aina ilo kuulla livenä.

Seuraavana astui lavalle Larharyhmä. Bändin jätkillä tuntui olevan hauskaa lavalla, biisilistakin unohtui yli puolen keikan ajaksi, mutta jostain laulaja sen sitten lopulta kaivoikin. Keikka koostui Raggarsien tapaan lähinnä covereista. Yleisöä alkoi Larharyhmän aikana valua paikalle vähän enemmän, vaikka välillä satoi vähän vettäkin.

Sitten olikin "Haukivuoren Ramonesin" eli Himanesin vuoro. Bändi sai yleisön hyvin liikkeelle terassilta ja koko ajan tuli lisää ihmisiä paikalle ulkoa. Lavan eteen kerääntyi jo mukavasti porukkaa ja meno parani koko ajan loppua kohti. Loppukeikasta tuli Tumppi Varonen viileästi laulamaan Problemsin kappaleet Ei tää lama päähän käy ja Mä haluun mennä. Ja Tumppi sai karismallaan lisää jengiä lavan eteen joraamaan. Himanes veti hyvä keikan hyvillä soundeilla ja oikeaan paikkaan! Allekirjoittanut ei jatka kommentteja pidemmälle, koska hän ei ollut yleisössä, vaan lavalla heilumassa!

Himanesin jälkeen seurasi melko pitkä roudaustauko, jonka jälkeen Egotrippi astui lavalle. Yleisöä oli mukavasti katsomassa ja bändi soitti kaikki radiossakin soineet hitit varmuudella, mutta tämän raportin kirjoittaja kuuli biisit sisältä käsin virvokkeita nauttien.

Egitripin jälkeen seurasi jälleen pitkä tauko, kun pa-laitteet siirrettiin sisätiloihin ja soittokamat saatiin paikalleen. Yleisö odotti jo selvästi paikallista Blowersia toimintaa. Eikä siinä kauaa mennytkään kaiken hässäkän jälkeen, kun yhtye jo aloittikin. Soitto kulki hyvin ja biisit toimivat livenä. Yhtyeen keikkoja on hauska katsella, kun huomaa, kuinka nopeasti bändi on kehittynyt. Ja katsojat pitivät selvästi näkemästään. Meininki yltyi aika ajoin aika kovaksikin! Hyvä keikka!

Viimeisenä yleisön eteen asteli mies kitaransa kanssa, soolona: Tumppi Varonen. Tumppi soitti sähkökitaralla säestäen omia biisejään vuosien varrelta, Pöllö Miljoonan kappaleita ja muita covereita, mm. Dave Lindholmin Nimeni on nimes sun ja Se-yhtyeen Raitsikka oot. Varonen piti tupakan mittaisen tauon välillä ja jatkoi keikkaansa taas. Yleisö oli hyvin mukana molemmilla puoliskoilla, toisen puoliskon loppupuolella varsinkin kappale Lanka palaa sai yleisön jalat vipattamaan. Hatunnoston arvoinen veto Tumpilta!

Keikka meni hyvin, soitto kulki ja ainakin omasta mielestä. Kaikki soittimet kuului hyvin lavalla ja yleisöön. Soitettiin ensimmäisenä ja yleisöä oli kohtalaisesti, mutta vielä ei kaikki ollu tullut paikalle kun soitettiin. Hummeri-Ravintola on hyvä paikka soittaa ja iso KIITOS järjestäjille yöpaikoista, sapuskasta, paidoista jne.

Näin myös monta hyvää bändiä eka kertaa; Bad Machine, The Blowers, Lyijykomppania, Larharyhmä. Kaikki toimi hyvin.

Himanes soitti parhaimman ja tiukimman setin mitä minä olen ikinä kuullut Himaneksen pojilta. Tiukkaa vääntöä oli ja meininki oli hyvä lavalla kuin yleisössä. Tumppi Varonen kävi laulamassa Ei tää lama mun päähän käy ja  jonkun toisen biisin, en vaan muista minkä...  Tumppi otti yleisön kyllä heti haltuun. P. Sutinen soitti selvin päin.

Larharyhmä oli huippu hyvä. Tosin ois vaan saanu soittaa sisällä, yleisö ois tullut lähemmäksi, ois ollu helkkarin kova meininki. Hauskat välikommentit Larhalla.

Toivottavasti HummeripoikaRock järjestetään ensi vuonnakin. Näin myös Kyyveden joten kaikki nähtävyydet nähty?!? Haukivuori rauhallinen pikku paikka ja meitä on huijattu; Onhan siellä apteekkikin.

JP (Kretiinit)

 

Hummeripojassa soiteltiin näin:

Kretiinit

Neljä vuodenaikaa

Vahingoniloinen

Musta tuntuu siltä

Vierailijat

Bodarit

Jippijaijee

Rantaan

Lumipallo Pop

Humalassa kouluun

Veli on rumpali

Onni kasvaa suuremmax

AMK

Rakas kitarani

Huoleton elämä

Vasenkätinen

Kylä (Kretines)

Himanes:

intro

Kellarista studioon

Kyyvesi kutsuu

Törnävänsaarella

Sähkis

Maanantaiaamu

Mä meen vaihtoon

Rock`n`roll lukio

Oon vaan ja ihmettelen

Kesä, all i want

Vitun välii silläkään

Viihdettä

Vankilaan

Mikä siinä maksaa?

Maatalouslomittaja

Matkalaulu

Ei tää lama päähän käy (vieraana Tumppi Varonen)

Mä haluun mennä (vieraana Tumppi Varonen)

Kylä

Encore:

Blitzkrieg Bop - Beat On The Brat - Pet Semetary - Poison Heart

 

 Biisilistat ovat bändien itse vahvistamia.