Ramopunkit keikoilla |
Loop, Oulu 21.4.04 Kretiinit ja Himanes |
Kretiinit ja Himanes OulussaKretiinit ja Himanes keikkailevat Ravintola Loopissa Oulussa keskiviikkona 21.4. Keikka on paluun tehneelle Himanesille ensimmäinen esiintyminen. Tässä kommentteja ja biisilistat: Sen verran meidän reissusta, että matka alkoi Helsingistä, mistä Aki lähti junalla Oulua kohti. Peugeotilla jatkettiin Mikkelistä ja loputkin jäsenet tuli kyytiin Savon radan varresta Haukivuorelta ja Kuopiosta. Loop oli keikkamestana asiallinen ja koko ravintola iso. PA:t oli kohtalaisen suuret hyvine lavamonitoreineen. Backstagella oli pirtelöä ja kaikki näytti varsin hyvältä. Yleisöä paikalle tuli myöhään, eikä silloinkaan liian paljon. Iso betonisali kaikui, eikä siksi laulusta tahtonut saada selvää. Homma olis toiminu paremmin, jos paikalla olis ollu vähintään sata ihmistä. Kretiinit aloitti. Soitto kulki sujuvasti. Liikoja ei ihmetelty, oikeaoppista ramoilua oli tarjolla. J.P. lauloi ja soitti kitaraa, lavaesiintyminen näytty myös hyvältä. Ehkä siinä oli vähän Luumäkiä seurattu, mutta ei se haitannu. Ramopopissahan vaikutteita otetaan aika rehellisesti. Bändi aloitti Neljä vuodenaikaa -kappaleella.Biisi kulki vauhdikkaasti eteenpäin. Kolme biisiä tuli heti perään, sitten pieni preikki ja samaa tahtia jatkui keikan loppuun asti. Sanoista ei meinannu saada selvää (salin takia), joten sitä on vähän vaikee arvioida. Ehkä laulussa voisi olla enemmän rentoutta, ja voimaa sitten siihen kertoon. Taustalauluja oli aika vähän. Kretiinien laulutyyli voi olla kyllä juuri sellaista, mitä he haluavatkin. Ei niinku varsinaisesti "laulamalla" laulettua. Jos laulua johonkin bändiin vertais, niin ehkä Häiriköt tai muistaakseen joku muukin bändi lauloi vähän noin (Iskuryhmä, Liimapäät tai Rantavahdit?). Sitten mä mietin, että tyttöbändi Clamour painottaa sanoja samaan tyyliin. Eniten laulu kuitenkin kuulostaa kai Kretiineiltä! Basisti ja rumpali hoiti homman myös kotiin, tiukasti trio soitti. Kretiinit veti kaksi Häiriköiden coveria; Rokataan ja Liimaa liimaa. Omista biiseistä tykkäsin ekasta em. biisistä, hyviä olivat myös Rantaan, Rakas kitarani, sekä Huoleton elämä. Rakas kitarani erottui, kun oli hitaampi temmoltaan, sellaisia saa olla. Rantaan oli hyvä, vähän hittiainesta, hyvä kertosäe. Hoitelin välillä salin perältä valoja. Ois ollu kiva kattoa siitä lavan edestä. Huoleton elämä oli vähän enemmän 77´ punktyyliä. Pojat on tehny vasta muutaman keikan, siit se lähtee! Miun makkuun ois lissee kitarariffejä ja melodioita, laulu ja biisit kokonaisuudessaan varmaan kehittyykin koko ajan! Kretiinit järkkäs koko illan Loopissa, aikataulut, yöpaikka jne. oli kunnossa. Harmi ettei kansaa tullu paljoo paikalle. Kiitoksia Kretiineille. Kesällä nähdään! Riku (Himanes) Himanes. Kuva by J.P. "Keikka meni hyvin, soitto ja laulu kulki, ainakin omasta mielestä. Hyvä paikka, mutta yleisöä olis saanu olla "hiukan" enemmän. Mutta hauskaa oli. Kuviakin otettiin ja niitä löytyy Kretiinien nettisivuilta. Mitä Himanekseen tulee, niin Himanes Rokkas isolla R:llä. Tosi mukavat heput ja soitto kulki hyvin ottaen huomioon treenien vähyyttä. Alussa mietin, että onkohan Himaneksen tyyli on muuttunut soittotaidon kehitettyä? Mutta eipä ollut muuttunut, sama vanha kunnon Himanes. Ei siitä puuttunut muuta kuin yleisö. Jos Himaneksen biisilista lähtee Kellarista Studioon, Kyyvesi kutsuu, Törnävänsaarella, niin voitte kaikki siitä päätellä. Vanhat biisit kyllä rokkas samanlailla ku ennenkin. Mitä "uusista" biiseistä jäi mieleen, mitä en oo kuullut, niin ainakin Vitun välii silläkään, Mä meen vaihtoon - Rock'n roll lukio ja Kesä-all i want kolahti hyvin. Eihän kaikki biisit jää mieleen, varsinkin kun on nauttinut jotain.... Myös koverit Brickfield Nights, Blitzkrieg Bop/Beat On The Brat/Pet Sematary/Poison Heart kuulosti tosi hyvältä, piste. J.P. (Kretiinit) Kretiinit soittivat näin: Neljä vuodenaikaa Vahingoniloinen Musta tuntuu siltä Lumipallo pop Rantaan Jippijaijee Vierailijat Bodarit Rokataan Humalassa Kouluun AMK Rakas kitarani Veli on rumpali Huoleton elämä Liimaa liimaa Vasenkätinen ...ja Himanes näin:
Kellarista studioon |
Biisilistat ovat bändien itse vahvistamia. |