M!ka RamoPunk-sivut |
|
Ramopunkit keikoilla |
|
Nahkatakit hyvänteossa Tavastia, Helsinki 2.5.03 Rehtorit, Häiriköt, Pojat ja Ne Luumäet All Stars (+Sykkivä lyhty) |
|
Sykkivä lyhty oli illan bändeistä mielenkiintoisin ja omaperäisin. Lyhyt setti piti sisällään kolme omaa biisiä ja yhden CCR-Kari Peitsamo käännöksen. Omilla biiseilläänkin bändi toi mieleen positiivisella naiviudellaan Peitsamon. Hyvin toimi ja laulajattarella oli oikea rockenroll -asenne. Rehtorit eivät heittäneet aivan kaikkein tiukointa settiä, ehkä bändi toimii paremmin intiimimmissä tiloissa. Rehtori Heko tosin otti isosta lavasta kaiken irti. Parhaiten mieleen jäivät "Millionääri", "Spectorin tytöt", "Uimavalvoja", "Perjantain ja Maanantain välinen yö", "Apina ja Corolla" sekä "Ilman Kypärää". Kaksi viimemainittua istuvat hyvin Rehtoreiden settiin, ja vaikka bändillä historiaa alkaa olla jo takanaan mitään "musiikillista kehitystä" ei onneksi ole päässyt tapahtumaan. Häiriköt heittivät tylyä linjaansa lujaa ja nopeesti niin kuin tavaksi tullut on. Itsellä meni Häiriköiden osuudesta turhan paljon aikaa tuttujen kanssa seurusteluun, mutta muulla yleisöllä varmasti meni bändin mukana lujaa. Eturivissä joutui kyllä itsekin pomppimaan aikankin "Joey ja Dee Dee" sekä "Käsikranu" -biisien ajan. Yleisö ei ollut ainakaan mitenkään selkeästi pettynyt kun Pojat -nimikkeen alla lavalla ei näkynyt herroja Lipsanen, Kansa ja Puputti. Ehkäpä juuri tästä syystä yleisöllä oli oikeasti kivaa ja mukana hoilattiin varsinkin vanhempia biisejä. "Mä uskon meihin" sai lavalle kerääntymään isommankin kuoron. Paikalle oli raahautunut selvästi myös porukkaa joka harvemmin tämän genren keikoilla käy. Niin katsomossa kuin lavallakin. Luumäet oli illan itseoikeutettu tähti, ja meno oli hurjaa - ja hurjan hyvää. Tuntu siltä kuin 10 vuotta olis kadonnut yllättäen johonkin. Tosin omat kilot olivat selvästi tallella kun pomppi - toisaalta ei ollut aivan kaikkia nuoruusvuosien promillejakaan hidastamassa tahtia. Biisejä ei oikein pysty muistamaan, mutta kyllä iso kasa kaikkea tarpeellista saatiin kokea. Jotain täysin tarpeetontakin saimme nähdä: joku P-Ö-S-I-L-Ö heitti lasisella tuopilla bändiä, pirstoutui onneksi rumpukorokkeen kulmaan eikä kenenkään päähän. Encoren lava täyttyi onnellisesta perheestä, mikä ei ollut mikään yllätys. Yli
4000 euroa hyväntekeväisyyteen saivat nahkatakit kertymään ja
muutama sata ihmistä poistui keikalta hyvillä mielin. Hyvillä mielin
siis siksi, että oli kivaa eikä siksi, että soitto lopulta loppui. Ville Vee |
|
Hyväntekeväisyyskonsertin tuotto meni Suomen kehitysvammaisten Special Olympics-joukkueelle. Special Olympics-kisat pidetään tänä vuonna Dublinissa ja Suomesta sinne lähtee n. 80-henkinen joukkue. |
|
Ramopunkeille oli tarjolla shoppailtavaakin; mm. Pojat ja Häiriköt t-paitoja sekä vanhempia, että tuoreita Ramopunk-levyjä, kuten Poikien ja Häiriköiden uutuudet, sillä Ramopunkkiset levy-yhtiöt Ayshire levyt ja Woimasointu olivat paikalla myymässä tuotoksiaan. Myynnissä oli aivan uunituoreitakin levyjä, sillä Rehtorien uusi Apina ja Corolla -ep ja eräitä aikoja odotettu Marky Ramone and The Speedkingsin, Rehtorien, Häiriköiden ja Poikien yhteinen Speedfinns-ep tulivat myyntiin Tavastialla. |
|
Kommentteja: Maailman hauskinta oli. Rehtori Mikkola, Rehtorit Oli taas tosi nasta ilta, jäi hyvä fiilis. Me soitettiin Rehtoreiden ja Poikien välissä. Jengi diggaili ja me soitettiin hyvä keikka. Erkko, Häiriköt Loistavat fiilikset jäi Tavastialta. Eka bändi oli Sykkivä lyhty, hyvä juttu. Rehtorit tuli ensimmäisenä ja oli ihan hyvä keikka. Varsinkin setin alkubiisit olivat hyvät. Häiriköt oli niin hyvä ku ootin ja meininki parani. Pojat oli kans loistava mutta soitti muutaman uuden biisin mitä en ollut kuullut. Mutta tuli sieltä tuttujakin biisejä ja meininki oli hyvä. Sitten kun Ne Luumäet tuli niin tunnelma nousi kattoon. Yleisökin villiinty aivan täysin, mutta pullojen heitot vois jättää pois =( Loistava keikka oli niilläkin. Encorena tuli mm. Onnellinen perhe ja siellä oli melkein koko perhe soittamassa. Loistavat keikat =) J.P. Cretin Ne Luumäet on niin harvinaista herkkua, että se söi vähän kiinnostusta muita bändejä kohtaan...Rehtoreiden keikkaa en nähnyt kokonaan, mutta se minkä kerkesin näkemään oli pelkästään positiivista...tutut biisit, kuten.esim Uimavalvoja tuli tiukasti ja hyvin... Häiriköillä oli tosi makeet (ehkä hienommat ku kellään) kitarat... Mä näin Häiriköt ekaa kertaa livenä vähän harmitti ku en tuntenu ku osan biiseistä... Häiriköt soitti muuten tosi hyvän keikan, mutta se jäi harmittamaan,että mä ootin koko ajan et ois tullu "sä sekotat pään" ja sitä ei tullutkaan. Poikien
keikka mä ootin tosi paljon,sillä jälkilöylyissä ne soitti biisin
nimeltä punkkari jonka mä kuulin silloin ekan kerran ja se jäi
soimaan päähän.Tavastialla mä kuulin sen tokan kerran ja se kuulosti
vielä paremmalta(Poikien uus levy Ku Pojat lopetti ni oli sanoinkuvaamaton fiilis,sillä mä olin odottanu melkein 3 vuotta näkeväni Ne luumäet uudestaan.(Mä näin Ne Luumäet kesällä 99 Ankka- ja pellavarockissa) No..Ne soitti loistavan keikan keikan eikä biisivalinnoistakaan voinu valittaa, sillä kaikki on hyviä ja mä osaan ne kaikki ulkoa... Jos illasta jotain negatiivista haetaan niinse oli ehkä se,että Ne Luumäet ja muutki bändit soitti niin lyhyet setit... pidempääkin olis jaksanut kuunnella vaikka aamuun asti. Puustockia odotellessa... Archie
Monroe |
|
BIISILISTAT |
|
Rehtorit Maailman huonoin TV Kevättä rannassa Pekka ja Pätkä rokkareina Spectorin tytöt Apina ja Corolla Ilman kypärää Liekehtivät pulisongit Uudet kuninkaat Mähän en muista sinua Millionääri Uimavalvoja Perjantain ja maanantain välinen yö encore: Aikaa on todella vähän |
Häiriköt Rokataan Jotain vialla J.A.G. Me halutaan radioon Tehkää mulle lobotomia Liimaa liimaa Joey ja Dee Dee Käsigranu Tylsää Suljetulla osastolla (Mä vaan haluun tehdä) jotain nastaa Korkeajännitys encore: Honkanummen hautausmaa Come on |
Pojat Teinimeininkiä Kyyninen Lemmikkihautuumaa Utajärven yöt 15 minuuttia Santaa Punkkari Kylätie Synkkää kuolemaa Mä uskon meihin Pala maata Veikkaat vaan encore: Postimies Eka kerta |
Ne Luumäet All Stars Niinkuin ennenkin Anna anna shokkihoitoo Kesäloma on kesällä Motelli Leena on liimanhaistaja Lentäjän poika Kadunlakaisija Älä lyö Laki ja järjestys Tästä eteenpäin mukana puhallisorkesteri Blow-Ups, sekä lisäsoittajia kuka missäkin vaiheessa: Sheena se taas on Tyttöystävä Mä en haluu mennä alas kellariin Tuomari Maauimalaan Onnellinen perhe encore: Läski presidentiksi |
Biisilistat ovat bändien itse vahvistamia. |
|
Ei enää YY-KAA-KOO-NEE vaan 666? Näin kertoi Meteli.net Tavastian Nahkatakit hyvänteossa-tapahtumasta (http://www.meteli.net/event.php?id=23110 ) Tapahtuma: Ne Luumäet Allstars, Pojat, Häiriköt, Rehtorit Artisti: Rehtorit, Ne Luumäet, Pojat, Häiriköt Aika: 02.05.2003 Paikka: Tavastia-klubi, Helsinki
Osoite:
Urho Kekkosen katu 4-6 Tapahtumatyyppi: Konsertti Genre: hardrock/metal
Suuntaus:
death metal ”Seuraavaan keikkaan pitääkin sitten kai treenata hieman toisin. 666!” -Joey Luumäki- Matematiikan lisäoppimäärään ei ilmeisesti tarvitsekaan käydä läpi, sillä laskutaidoksi riittänee edelleen luvut neljään saakka, kun Meteli.netkin korjasi tapahtumatietonsa Genreksi pop/rock ja Suuntaukseksi Punk... Miten Ramopunkista tuli death metallia? Tapahtuman virheellinen genreluokitus johtui järjestelmätyökalun käytöstä ja inhimillisestä epätarkkuudesta, eli tapahtuman perustiedot (paikka, hetki, tyyppi ja luokitus) oli kopioitu toisesta Tavastialla järjestetystä metallitapahtumasta. Kiireen vuoksi, genremerkintä ja suuntaus jäivät korjaamatta, vaikka artistien tietoja linkittiin oikein. Meteli.netin genreluokituksen mukana tapahtuman oikea genre olisi ollut pop/rock ja suuntaus punk tai punkrock. Eli epätietoisuudesta ei ollut kyse. Pahoittelemme kuitenkin syvästi tapahtuneesta. Kun tietokantoihin lisätään yli 1000 keikkaa kuukaudessa virheitä on mahdotonta välttää - pyrimme kuitenkin jatkuvasti tehostamaan ja parantamaan työtapojamme välttääksemme tämäntyyppisiä mokia, kertoo Patrik Lindberg Meteli.netistä. |
|
|