M!ka RamoPunk-sivut |
Ramopunkit Puustockissa 2003
|
NE LUUMÄET Lauantai 26.7. Päälava |
|
Niinkuin ennenkin NE LUUMÄET Niiden Luumäkien keikoissa on erityinen pohjavire. Bändiähän ei ikään kuin ole enää olemassakaan, mutta siinä se nyt vaan on! Ajatuksissa alussa on mukana pientä epäuskoa, joka muuttuu hämmästykseksi bändin päästessä hirmuiseen vauhtiin muutamassa sekunnissa, niinkuin ennenkin. Keikan eka biisi olikin kuvaavasti Niinkuin ennenkin ja bändi otti yleisön mukaansa saman tien. Sitä seurasi biisi toisensa perään aika olemattomilla jutusteluilla vauhdin ollessa pääroolissa. Vauhtia lavalla riittikin uskomattoman paljon. Finski näytti välillä vetävän ihan omaa showtaan, Joey Luumäki loikki, niin kuin vain yli kaksi metrinen äijä voi ja hänen mikkitelinetaiteilunsa jäi myös vahvasti mieleen. Moinen kukkoilu näytti hienolta ja huvittavalta yhtä aikaa, mikä onkin hyvä yhdistelmä. Metalliliiton miehillä olisi siinä paljon oppimista. Välillä näytti myös, että Heko voisi yksinkin täyttää koko lavan. Siinä sivussa tuli pantua merkille, että kahdella lavan Luumäistä oli taas samanlaisen paidat, niinkuin ennenkin. Se oli hieno asia ja yksi ilmentymä Niissä Luumäissä kristallisoituvasta paikallaan pysymisen nerokkuudesta. Anna anna shokkihoitoo oli juuri sitä paikalla olleille Niiden faneille. Tätä on kaivattukin! Keikan biisit olivat bändin parhaimmistoa ja kuin suoraan omasta suosikkilistastani...mm. b-kauhun ehdottomaan eliittiin kuuluva Kadunlakaisija, lasten kasvatusohjeita selventävä Älä lyö, sekä tuomarointibiisit Laki ja järjestys ja Tuomari.
|
|
Edellisen illan Poikien setissä seikkaili ramotarinoiden naisista Mari ja Tänään pääsivät esille Leena ja Sheena. Leena on liimanhaistaja biisin aikaan yleisön joukossa luotiin myös omaa pikku showta, kun joukossa pogoavaan, jokusen kirjankin kirjoittaneeseen Leenaan suuntautui osoittelevia sormia. Leena osasi suhtautua siihen huumorilla ja on epäilemättä saanut vastaavaa huomiota ennenkin. Bändiä vahvistanut torviryhmäkin meni siinä sivussa. Ei siitä haittaa ollut, vaikka henk.koht. en siinä näe mitään lisäarvoakaan. Paitsi, että noin ulkonäöllisesti torvensoittajat nahkarotseissa oli aika hauska näky. Jossain välissä keikkaa, en muista missä bändi piti yllättäen, tauon ja lysähti lepäämään niille sijoilleen ja avustajina esiintyneet Pojat ja Rehtorit ryntäsivät hoivailemaan uupuneita Luumäkiparkoja. Aikansa lepäiltyään bändi pomppasi merkistä ylös ja jatkoi taas vauhdilla eteenpäin. Onnellisen perheen aikaan lavan onnellisessa perheessä heilui Pojat- ja Rehtorit -yhtyeiden väkeä ja trubaduuri Kalle G ja Ayshire Levyjen Manne ja lämminhenkinen fiilis oli yleisön joukossakin. Jotkut jopa halailivat toisiaan. Tämä biisi livenä on elämys! Onnellinen perhe on enemmän kuin "vain" loistava biisi. Sen tietää vasta kun on kokenut sen konsertissa. Harmi vaan, että livenä tätä pääsee kuulemaan ja kokemaan niin harvoin. Onneksi sentään Pojilla on Mä uskon meihin-biisinsä. Siinä on vahvasti sitä samaa tunnelmaa... Encoressa Ne soittivat Läski eduskuntaan ja Ramonesin I Remember You -kappaleen, joka oli suunnattu tuonne Taivaalle päin ...Joeylle ja Dee Deelle. Tämän biisin aikaan ei yleisökään bogoillut. Biisi veti ehkä mielen vähän vakavaksi tai alakuloiseksi muillakin kuin minulla. Joeyn ja Dee Deen lisäksi mieleen hiipi myös ajatus, siitä että tässähän saattoi olla Niiden Luumäkien viimeinen keikka. Menikö se nyt sitten oikein kun pogosin mukana, enkä "tallentanut kaikkea mieleeni" tai peräti videokameralle... ehkä se meni oikein. Kaivoinpahan sentään Siinä on punkkarin aikaan kamerani repusta ja otin varalta pari kuvaa muistoksi Niiden mahdollisesti viimeisestä keikasta. Toivottavasti turhaan. M!ka |
LUUMÄKIEN KOMMENTTEJA Setti oli hieman lyhyt, koska varasimme 14 min teknisille ongelmille, joita ei tullutkaan. Jos olisimme ajatelleet etukäteen, olisimme varmasti soittaneet myös Heli oli Juvan kaunein -biisin. Kun Sipe tuli backstage-alueelle, moikkasin ja kysyin minkä biisin hän haluaa soittaa. Homma hoitui nopeasti ja kaikki osapuolet lienevät tyytyväisiä. Torvisektio ansaitsee erityiskiitoksen, heidän osansa ei suinkaan ollut helppo. Erityiskiitos! Joey Luumäki
Joey Luumäki NE
LUUMÄET EI TIEDÄ MITÄÄN Je je je jeee! Äly ämpäriin, jalat haralleen ja taas mentiin! Helppohan meidän on se tehdä, ku ollaan reenattu! Hauskaa oli taas. Aika moni biisi tuntui kivalta, osa suorastaan erinomaiselta. Yleisö oli ihahaa! Eikun
I-Haa! Hieno Kiitos ja Anteeks-lakana oli joillakin. Mukavaa,
että niin monen mielestä rock´n´rollia ei pidä jättää
ammattilaisten käsiin... Heko Luumäki 12.8.03 |
Niiden biisilista: Niinkuin ennenkin Siinä on punkkari Anna anna shokkihoitoo Kesäloma on kesällä Motelli (rummut Sipe) Leena on liimanhaistaja Lentäjän poika Kadunlakaisija FIN GTR Älä lyö Laki ja järjestys The Blow-Ups mukaan: Sheena se taas on Tyttöystävä Mä en haluu mennä alas kellariin Maauimalaan Tuomari Onnellinen perhe Encore: "Läski" presidentiksi I Remember You |