M!ka RamoPunk-sivut

Ramopunk-uutisia   M!kan RamoPunk-SiVuT

Ramopunkit Puustockissa 2003

Joey Luumäen Puustock-haastattelu

 by Joey Luumäki

Haastattelu on julkaistu alunperin Puustock-festareiden virallisilla kotisivuilla

Miten ovat Puustock-festarit sujuneet osaltasi? Ja mitenkäs makkaransyönti?

Kiitos kysymästä, olen kolmen Puustockin veteraani, ja kohta neljän. Kaikilta festareilta on käteen jäänyt backstage-passikin, syystä tai toisesta. Erityisen mukavia piirteitä ovat Puustockin kotimaisuus ja järjestelyjen toimivuus (minä en jättänyt mitään narikkaan vuoden 2000 Puustockissa).

Ensimmäisillä festareilla 2000 olin ihan vain yleisönä ja peräti yksin liikenteessä. Sittenhän ilmeni että paikalla oli paljon tuttuja ja varsin hyvä meininki. Auttelin hieman loppusiivouksessa ja hölpötin joutavia puolen yötä. Eväänä oli pari HK Bleu'tä (sekä appelsiinitäysmehua ja valikoima säilykkeitä). Lisäksi mukana oli muun muassa fudis ja Timber-kyltti.

Toisilla festareilla 2001 olinkin jo töissä (Ne Luupojat Surf -kokoonpanossa), ja meininki oli jälleen upea. Olin tehnyt lupauksen "Kesällä ilman paitaa", ja ajattelin vetää encoret lihaksikas ja kiiltelevä ylävartaloni paljaana. Oli vaan yötä vasten jo niin kylmä, että piti rajoittaa se ilman paitaa -jakso noin yhden säkeistön mittaiseksi. Keikan jälkeen söin ahnaasti yhden HK Bleu'nkin, kun "Kesällä ilman paitaa" oli vaatinut hieman ruokavaliota.

Kolmas Puustock 2002 oli perjantain osalta lavavierailujen juhlaa ja lauantain osalta stimulanttien riemujuhlaa. Keskioluen haistelun olisi kyllä pitänyt riittää, mutta pitikin juoda Klamydian (ja muidenkin) väkevät alkoholijuomat! Kiitos ja anteeks, mutta meininki minun osaltani taisi olla "liian hyvä". Sen sijaan Puustockiin yhdistämäni viikon mökkiloma Jukajärven rannalla oli upea ja rattoisa. Säätkin suosivat. Kolesterolitohtori on antanut pari komentoa, joten HK Bleu loisti poissaolollaan - syön sitä nykyään vain jouluna ja juhannuksena, ja vieläpä kevytversiota. Juvalla kokeilemani tofu-kasvisgrilleri lensi kalanruoaksi, mutta joku kalkkunamakkara (rasvaa 3%) oli ok, vaikkakin mautonta. Sinapilla tekee ihmeitä! Minulla on muuten Suomessa valmistettua Turun sinappia jokunen kilo hamstrattuna.

Nämä vuoden 2003 sopimusneuvottelujen viiksiepäselvyydet vaivaavat kyllä yhä. Miten voikin jonkun puoliso vaatia noiden kapistusten paikalleenjättämistä?!? Tutkittu tieto kertoo, että 76% naisista ei voi sietää viiksiä, eli ei hyväksy niitä äijän naamaan ollenkaan. Vai oliko se 74%, jompikumpi kumminkin. Festarimeininki tulee joka tapauksessa olemaan hyvä.

 

Mitä mieltä olet viiksistä noin yleisesti?

Joillakin naisilla ok, miehillä ehdottomasti ei (paitsi ehkä lääketieteellisistä syistä, kuten huulihalkioarven peittelyyn). Juuri tänään ajattelin, että kumpi tuleekaan ensin: viikset vai rikollinen elämä. Rikollisillahan on valtavan korkea viiksipitoisuus - ovatko juuri viikset syynä rikollisuuteen? Nehän peittävät osan naamasta, hieman niinkuin Karhukoplan konnien naamarit. Voihan toki olla että rikolliset kasvattavat viikset vasta rikollisina, kun haluavat sulautua joukkoon. Mjölk-yhtyeen Saksa-biisi kannattaa kuunnella.

Mitä mieltä olet Popedasta? 

Popeda on veikeä ammattitaitoinen kööri, joka osaa soittaa myös Ramonesia, ainakin I wanna be sedated, jos oikein muistan jostain Nummirockin päättäjäisistä. Minulla on heiltä vain se ensimmäinen LP ja Mörrimöykky -sinkku, jotka ovat kyllä vallan hyviä pläjäyksiä. Ja onhan minulla kuriositeettina myös Bandiittipolkka/Luumäkirock-sinkku. Se LP:n perusbiisirakenne sisältää AINA kitarasoolon kohdasta 'puoliväli' kohtaan 'kolme neljäsosaa'. Lienee kahden kitaran kirous?

Mitä mieltä olet Hurriganesista?

Hurriganes, se vanha kunnon Hurriganes, on suomalaisen rockin kivijalka siinä missä Jussi & The Boys tai Kari Peitsamokin. Minähän tanssin äärimmäisen harvoin, mutta 'Get On' saa kyllä takatassun naputtamaan. Ja niitä hurmaavan höpsöjä ralleja kuten Bourbon Street on koko liuta.

 

Mitä mieltä olet hyväntekeväisyydestä?

Niin kauan kuin itsellä on asiat paremmin kuin toisilla, on ihan perusteltua nähdä vähän vaivaa tai käyttää vähän aikaa toisten jeesaamiseen. Oikea hyväntekeväisyyskohde on sellainen, josta on iloa ja riemua. Oikea kohde ei ole sellainen, jolla yritetään pyristellä luonnonlakeja vastaan.

Miten SYLVA ry valikoitui Ne Luumäet -yhtyeen Puustock-hyväntekeväisyyskohteeksi?

Mehän on tehty jonkun verran hyvää Icehearts-jääkiekkojengille (www.icehearts.fi) jo aikaisemmin. Vuonna 2001 Joey Ramone in Memoriam -kekkereiden tuloille mietittiin Iceheartsin oheen sopiva kohde syöpätautien alueelta, Joeyhän menehtyi imusolmukesyöpään. SYLVA ry on lasten asialla ja lapsissa on tulevaisuus. Jotta meidänkin hyväntekeväisyystouhussa olisi jotain jatkuvuutta (eikä tartte miettiä enempää), niin pukkaamme liksamme taas Sylvalle päin.

 

Mitä mieltä olet rock-musiikin nykytilasta?

Niin kauan kuin Kari Peitsamo tekee rock-musiikkia, rock elää ja potkii. Nykyään helposti kutsutaan kaikenlaista rimputtelua rokiksi, mutta eihän se sitä ole. Kyllä jokainen oikean rockin tunnistaa. Rock-musiikki on ihan samanlainen uusiutuva luonnonvara kuin aika: sitä tulee toisesta päästä koko ajan lisää. Ja kannattaa muistaa että kotimainen on aina kotimainen, oli kyse sitten rockista, elintarvikkeista, matkapuhelimista tai mistä vaan.

Mitä mieltä olet?

Yleisesti ottaen kyllä.

  

Lopputerveiset Puustock-yleisölle ja muillekin? 

Jokaisen pitää miettiä tarkasti omat prioriteettinsa. Kun itse valitsee, suunnittelee ja toteuttaa haluamansa, niin ei tarvitse muille valittaa. Esimerkiksi kannattaa aina niistää vain ulospäin, ei koskaan sisäänpäin. Älkää sanoko etten varoittanut.