Ramopunkit keikoilla |
Ramopartyt Puustockin jälkilöylyissä 12.10.-02 Rehtorit ja Pojat
Rehtorit ja Rehtori Hekolla vahvistettu Pojat heittivät Puustockin jälkilöylyissä mainiot keikat! Yleisöä oli harmillisen vähän, mutta se ei tuntunut bändejä ja innokkaan yleisön perusjoukon menoa haittaavan. |
Näin Rehtorit viimeksi Tavastialla alkukeväästä ja bändi tuntui edelliseen nähden vain parantaneen tahtia. Heko oli lavalla mainio, niin kuin aina ennenkin ...ja kaikki muutkin rehtorit vetivät keikkansa hyvin. Kuraattori Kurkea moitittiin taannoin Soundissa Hiljaa! –levyn arvostelussa paikoin joremarjarantamaisesta, liian kauniista laulamisesta, mutta nyt keikalla Kurki hoiti lauluosuutensa kuraattorimaisen tyylikkäästi. Rehtori Reposelta jäin kaipaamaan vain sitä sähäkkää irokeesikampausta. Rehtoreiden
keikalla kuultiin myös rumpusooli, jonka rumpali Artsi soitti jäähyväisiksi
viimeisellä Rehtorit-keikallaan. Syynä
Artsin poistumiseen rock’n’rollin korkeakoulusta on Artsinn omien
sanojen mukaan aikapula. Rehtorit esittivät Marky Ramonen & The Speedkingsin kanssa samalle levylle tulevan Badmobilen ensikertaa ja hyvältähän se kuulosti. Enemmän kuin hyvältä. Itse asiassa jo kerta kuulemalta voisi sanoa, että vielä julkaisematon Badmobile on yksi Rehtoreiden parhaita biisejä.
|
Rehtorit. Kuva Timo Suvanto |
Pojat olivat samana päivänä aloittaneet uuden levynsä äänitykset. Make-poika ja Miika-poika kehuivat molemmat silmin nähden tyytyväisinä hienosti alkanutta levytystä. Hyvä fiilis taisi kannustaa Poikia, sillä bändi veti loisto keikan! Ennakko-odotusten mukaisesti Rehtori Heko soitti koko Poikien keikan. Lavalla käväisi Poikien keikan aikana myös nykyisin näissä yhteyksissä harvemmin lavalla nähdyt, Luonteri Surfista ja Ayshire-levyistä tuttu Manne, sekä Himanesissa vaikuttanut Riku Himanen. Pojat soittivat mm. tulevalla levyllä julkaistavat ja livenä jo Tullikamarilla –ep:ltä tutut kappaleet Teinimeininkiä, Punkkari ja hienosti synkistelevän Synkkää kuolemaa. Punkkari on mielestäni ehdottomasti yksi Poikien parhaita biisejä. Sitä kuunnellessa ajatukset kääntyvät väkisin vanhoihin kamuihin, jotka systeemi on syönyt, aivan kuin suoraan biisin sanoista... Pojat soittivat myös tuolle aikaisemmin mainitulle Marky Ramonen kanssa tehtävälle levylle tulevan englanninkielisen kappaleensa I Do Remember You ja todistivat, että hienosti sopii Pojille rock'n'rollin alkukielikin. Joka kerta kun näen näitä bändejä livenä, onnistun ennakko-odotuksista huolimatta yllättymään, että tämä on tosiaan oikeasti näin hienoa! Bändien lisäksi oli taas hienoa tavata noita samanmielisiä tuttuja ja tuntemattomia ramohemmoja. Tämän voimalla jaksaa taas kestää jonkun kuukauden tätä perusarkieloa. |
Olipas hienoa nähdä Suomen tämän hetken johtavat Ramoherrat lavalla aina niin tyylikkäissä nahkatakeissa ja tennareissa ....on se vaan niin, että Miika-poika on tämän musan "rokkistara" ja Heko se "kitarasankari"! Kiitos bändeille ja kaikille muillekin paikalla olleille. |
M!ka |