M!kan RamoPunk-SiVuT   Ramopunk-uutisia

  Vieraskirja

Ramopunkit keikoilla

Takaisin 1. Converse-kerhon etusivulle

 

 

1. Converse-kerho

Semifinaali, Helsinki, 11.12.04

M!kan keikkaraportti

 

Levyvaraston kautta Converse-kerhoon

Converse-kerhoon suunnattiin tällä kertaa hyvissä ajoin, peräti päivää ennen. Matka sujui kätevästi lentäen, kun satuttiin saamaan halvat lentoliput. Kentällä odotti meitä Woimasoinnun päällikön autonkuljettaja suuren maailman tyyliin ”www.ramopunk.com” kyltin kanssa. Meinasi mennä happi väärään kurkkuun naurusta kun sen näin.

Matka jatkuin Woimasoinnun edustusautolla suoraan Woimasoinnun varastolle, jossa vietettiin iltaa itse Woima-Hannun seurassa. Oli ihan sellaista aitoa teinimeininkiä, kun katseltiin musavideoita ja juotiin pelkkää vettä myöhään yöhön. Nähdyissä musavideoissa oli kyllä melkoisia harvinaisuuksia, mm. Miika Söderholmin ensimmäinen sooloesiintyminen & Kimmo Liskomäen Pitkien Kalsarien keikka Nousussa Helsingissä viime toukokuussa ja Joey Luumäen soolokeikka London Pubissa Helsingissä viime syyskuussa.

Öinen live-videoshow jäi pyörimään päähän niin vahvasti, että näin jälkikäteen meinaa tulla väkisin virheellinen muistikuva, että Joey Luumäki olisi esittänyt Converse-kerhossa soolona kappaleen Marjut on ihmenainen. Näinhän ei ollut, koska Joey Luumäki ei soolokeikkaa Converse-kerhossa tehnyt... Eihän tehnyt?

Seuraavana päivänä herättiin virkeinä virittäytymään oikeaan tunnelmaan ja mm. syötiin Woimasoinnun kokkien tekemä thaimaalaisateria, josta pitääkin muistaa pyytää se resepti! Hyvissä ajoin ennen keikkaa siirryttiin Semifinaalin tuntumaan Ilvekseen, jonne ilmestyi tasaiseen tahtiin lisää Converse-kerhoon tulossa olevia tuttuja. Tunnelma oli iloisen jännittynyt. Tulossahan oli jotain uutta ja erilaista.

Kellon lähestyessä 20.00 siirryin muutamien innokkaimpien joukossa Semifinaalin ovea kohti. Pitäähän keikkapaikalle päästä ajoissa, varsinkin kun jaossa olivat myös nuo kuuluisat digitaalirannekellot. Ovella odottivat Ville Vee ja Converse-Anu Converce-fetsit päässä kellojen ja rintamerkkien kanssa. 

Eipä aikaakaan kun olin iloisen violetinsävyisen muovirannekellon omistaja, jonka lisäksi käteeni iskettiin hieno keräilyharvinaisuus, nimittäin Converse-kerhon rintamerkki varustettuna numerolla "1" ensimmäisen tapahtuman kunniaksi. Sellainen taidettiin jakaa kaikille sisään tulleille. Kannattaa pitää tallessa. Käsittääkseni seuraavilla kerroilla jaellaan tai myydään sitten jo jotain muita numeroita, muttei enää ykkösiä. Urheimmat keräävät tietysti koko sarjan!

Miika ja Outi (Debbie). 

Kuva: Ville Vee

Debbie

Ensimmäisenä esiintyi Blondien laulajan Debbie Harryn mukaan nimetty ja Blondien musiikkia soittanut Debbie, joka koostui laulaja Outista ja vanhasta tutusta Pojat-yhtyeestä. 

Pantzen tullessa lavalle joku yleisöstä ehti jo pyytää Utajärven yötä, mutta Pantzen tuima ilme ja kieltävä käden liike pysäytti huutelun. Nyt lavalle ei ollut tulossa Pojat, vaan Debbie - eri bändi ja eri biisit.

Pojat soittivat silmiinpistävän rennosti ja hyväntuulisesti. Katseltiin kaverien kanssa, että Pantze tuntui olevan tänään erityisen hyvällä tuulella. Outi oli laulajana minulle aivan uusi tapaus. Hän väitti, että säkeistöt menivät jossain kohtaa sekaisin tai jotain. Ei sattunut ainakaan minun korviini, kun biisit eivät olleet minulle niin tuttuja, eikä se kokonaisuutta haitannut muutenkaan. Laulu sujui joka tapauksessa hyvin. Tuollainen karhea-ääninen naislaulaja miellyttää meikäläisen korvaa. Ei uskoisi Outista, että lauloi ensimmäisen julkisen keikkansa, sen verran hyvin meni. Jännityksestä ei näkynyt merkkiäkään, päinvastoin!

Keikka vaan loppui aivan liian lyhyeen. Biisejä oli puolenkymmentä. Enemmän olisin mielellään kuullut. Mutta eiköhän tämä kokoonpano nähdä vielä jatkossakin. Odotettavissa on kuulemma suomenkielistäkin materiaalia, mielenkiintoista!

Pantze ja taustalla Kaide (Debbie)

Kuva: Pasi Koppanen

Ramånes

Seuraavana piti olla ohjelmistossa tunnetun ramopunk-kaksikon duo, mutta ohjelmaan olikin tullut pieni lisäys, ruotsalaista alkuperää oleva Ramånes

Bändin noustessa lavalle olisin voinut väittää, että sieltähän tulee Ne Luumäet. Mutta ei sentään! Ryhmä oli niin naurettavan näköinen jo lavalle saapuessaan, ettei kyseessä voinut olla Ne Luumäet. Jonny, Pippi, Jåey ja Tommi&Annika kerrottiin herrojen nimiksi. Ei kai mitään tunnettuja muusikoita, kun en ole koskaan kuullut, paitsi rumpali Tommi&Annika. Hänen nimi oli jostain tuttu, mutta en muista mistä…

Luumäkiin viittaavat epäilykseni karisivat lopullisesti keikkaa katsoessa. Esimerkkinä tästä voisi mainita erehdyttävästi Heko Luumäkeä muistuttaneen kitaristin hyvin pienimuotoiset hypyt ja vatsanpäällä nöpöttävän kitaran. Bändin esiintyminen oli kaiken kaikkiaankin pikkusievää pipertämistä, nynnyä ja nuloa. Onnettoman koreografian  huipentuma oli tiivis jono jonka laulaja, kitaristi ja basisti muodostivat ainakin pariin otteeseen.

Vaan yllättävän hyvälle bändin esittämät Ramonesin biisit kuulostivat ruotsiksikin. Ihan näin hivenen keskivertoa huonommalla ruotsintaidollani pystyin ensi kuuleman jälkeen laulamaan kertosäkeitä mukana, mikä oli itselleni suuri yllätys. Ramånes esitti kaksi biisiä, Rockabort strand  ja Carl Gustaf. Jälkikäteen keikkaa muistellessani olisin voinut vannoa, että bändi esitti jotain muitakin biisejä, joita en vaan muistanut. Joey Luumäki arveli mielikuvan johtuneen siitä, että Ramånet ”soittivat sen verran hitaasti ja pitivät pitkiä taukoja biisien välillä.” Enemmän olisi joka tapauksessa haluttu kuulla. Esteenä oli vain hieman unhoon painunut kielitaito. Sillä hetkellä kun olisi pitänyt alkaa huutaa jotain ”We want more”-tyylistä ruotsiksi, ei niitä sanoja löytynytkään… Noloa! Heikentyneen itsetuntoni pelasti vieressä seissyt yhtä sanattomaksi jäänyt Iskuryhmän Pasi. Tyhmänä on kivempää kun ei ole yksin.

Jonny ja Jåey (Ramånes). 

Kuva: Ville Vee

Miika ja Heko

Ensiesiintymisensä tehnyt Miikan ja Hekon duo oli ennakolta hyvin mielenkiintoinen kokoonpano. Odotuksissa oli minulla ja monilla muillakin, että nyt kuultaisiin aivan uusia biisejä ja hyviä sellaisia. Niitähän sitä saatiinkin. Vain Luuranko kaapissa oli minulle tuttu. Tosin senkin olin kuullut vain kertaalleen Miikan loistavalla soolokeikalla viime kesän Puustockissa.

Jos edellinen keikka meni riehakkaasti, olivat tunnelmat nyt toisenlaiset. Duo asettui esiintymään tuoleille ja yleisökin asennoitui rauhallisemmin. Tulossahan oli uusia ennen kuulemattomia biisejä ja useimmat halusivat epäilemättä keskittyä teksteihin. Kertosäkeissä yleisö lauloi biisien alun jälkeen usein mukana ja monissa kohdissa biisien sanat naurattivat, mutta tunnelma oli, kuten monet ovat kuvailleet, ”harras”.

Niin, eipä olleet odotukset turhia. Hauskoja biisejä Miikalla ja Hekolla oli yleisölle tarjota. Jokainen niistä ansaitsisi päästä levylle ja pikaisesti. Suorastaan harmittaa, kun niitä kaikkia ei muista kunnolla! Hevimusiikille virnuileva Vaivun synkkyyteen ja Yö-yhtyeestä totuuden sanoja laukoja Yö-yhtye naurattivat eniten.

Yö-Yhtyeestä tuli suora mielleyhtymä Puustockiin, jossa kyseistä orkesteria on saanut kuullella toistuvasti. Toivottavasti Puustockin festaripäällikkö Vesa Kontiainen ehtii kuulla tämän Yö-tiivistelmän ajoissa ja saa ahaa-elämyksen, että Yöllä voisi olla Puustockissa jopa välivuosi…

Pakko vielä kehaista, että suosikkilaulajani Miikan ääni pääsi duo-keikalla loistavasti esille. Hyväähän osaan aina Miikalta odottaakin, mutta lähes joka keikalla onnistun silti yllättymään, että ai, näin hyvältä se kuulostikin!

"Yö-yhtye jälleen on tien päällä

Yö-yhtye soittaa tänään täällä

Soittajat voi vaihtua, mutta Lindholmin Olli on laulaja

Yö-yhtye, Yö-yhtye

Yö-yhtye, Yö-yhtye, Joutsenlaulu

5 yötä hotellissa, Yö syö aamiaista

Keikkabussin uumenissa nukkuu kolme naista

Naiset voi vaihtua, mutta Lindholmin Olli on laulaja

Yö-yhtye, Yö-yhtye

Yö-yhtye, Yö-yhtye, Joutsenlaulu

Yö on jälleen tähti, nähnyt on myös pohjan

Keikalle taas lähti, ne valloittaa tänään Lohjan

Suosio voi vaihdella, mutta Lindholmin Olli on laulaja

Yö-yhtye, Yö-yhtye

Yö-yhtye, Yö-yhtye, jestas sentään!"

Miika ja Heko: Yö-yhtye

Dr. Feelgood:Back In The Night. San. Rehtori Heko

Suomen kaupungin teatteri

Keikkojen välillä oli Converse-kerhoa varten perustetun Suomen kaupungin teatterin, eli Jussin ja Ossin kaksi lyhyttä näytelmää. Etukäteen olin lähinnä uteliaan epäileväinen miten sellainen toimii rokkikeikalla, mutta kyllä se toimi. Yleisökin osasi olla esimerkillisen hiljaa näytelmien aikana.

Näytelmien tapahtumapaikkana oli poliisiaseman kuulusteluhuone ja kantavana ideana oli se, että  kuulusteltavien vuorosanat oli lainattu suoraan hyvin tunnetuista klassikkobiiseistä. Jussin ja Ossin mainiossa käsittelyssä nähtiin Rauli Baddingin Somerjoen Fiilaten ja höyläten, sekä Leevi and the Leavingsin Mitä kuuluu Marja-Leena?

Enemmänkin näitä olisi mielellään katsonut. Toivottavasti näyttelijäkaksikko värvätään jatkossakin Converse-kerhon tilaisuuksiin ja tavallisillekin keikoille. 

Woima-Hannu sekä Converse-fetsein koristautuneet Kimmo Liskomäki ja Rehtori Heko.

Kuva: Ville Vee

Woimasointu täytti kolme vuotta

Illalla juhlistettiin myös ansiokkaasti ramopunkkia edistäneen Woimasointu-levy-yhtiön kolmevuotissynttäreitä. Ennakkoon netissä olleen Ramones-tietokilpailun voittaja julkistettiin ja lavalle kipusi vain yhden kysymyksen missannut Chrisse hakemaan palkintoaan Woima-Hannulta. Aikamoinen tietäjä. Jokainen kysymyksiä tutkaillut sen epäilemättä myöntää.

Chrissen saatua palkintonsa oli vielä pienimuotoinen tietokilpailu, jossa levypalkintoihin pääsi käsiksi yhdelläkin oikealla vastauksella. Aivot eivät vaan pelanneet riittävällä nopeudella, vaikka jälkiviisaana pääsinkin sanomaan, että olisin kyllä minäkin tuon tiennyt…

Onnittelut Chrisselle ja muille voittajille sekä erityisesti Woimasoinnulle!

Juuso Reba.

Kuva: "Retkikunta, jolla on niinkin nuorekas 

nimi kuin Retkieläkeläiset."

Retkibanaani

Retkibanaanin keikkaa odotellessa fiilikset olivat aivan loistavat. Tämän vauhtiryhmän näkemistä livenä olin innolla odottanut, koska kovin montaa Reban keikkaa en ole päässyt katsomaan. Keikka alkoi muistaakseni Hki-Vantaa-biisillä. Kesken ekan biisin sain tiedon, että tämä on viimeinen keikka, Olli lähtee bändistä ja Reba lopettaa. Ajatukset meni ihan sekaisin saman tien, niin perusteellisesti, että hetken päästä piti jo kysellä uudestaan, että kuka se olikaan, joka lähtee bändistä…

Jotenkin tuntui uskomattomalta koko juttu! Eihän ne nyt noin yllättäen ennakkoon kertomatta voi mennä vaan ja laittaa pillejä pussiin. En kuitenkaan epäillyt kertojan sanaa, sen verran Rebaa lähellä oleva kaveri hän on. Ihan eri tavalla tuli keikkaa seurattua ja välillä biisitkin jäi taka-alalle. Hyvä että edes muistin kuunnellakaan hetkittäin. Jossain vaiheessa keikkaa taisi Olli sanoa, että ”kattokaa tarkkaan, tää on meidän viimeinen keikka” ja vähän myöhemmin Juuso puhui jotain saman suuntaista: ”Reba loppuu tähän”.

Reban keikalta jäi sentään mieleen sellaiset biisit kuin Niin kaunis (että mua yrjöttää), Yksin kotona, 96:sella taivaisiin, (älä palaa) Milloinkaan II ja encoressa Häiriköiltä ekalle pitkäsoitolle lainattu Rokataan-biisi, jossa taisi olla seuraavaan esiintyjään viittaavasti sanoja hieman muutettu:

”Pistän nahkatakin niskaan

ja tennarit jalkaan

heitän Rehtorit mankkaan

siitä se nyt alkaa…”

Muistaakseni keikalla soi myös biisit (ei enää) Milloinkaan IV ja Houkutus, sekä tietysti moni muu, joita tässä ei ole mainittu. Vahvimmin jäi kuitenkin päähän Reban iskelmä-coveri Jos se voisi olla totta, koska päällimmäinen ajatus koko keikalla ja sen jälkeenkin oli jotain sinnepäin, kun ihmettelin vaan, että voiko ”olla totta eikä unta pettävää” kun Reba muka lopettaa. Nyt olisi voinut olla ”unta pettävää”, toisin kuin itse biisissä.

Reba soitti tiukasti, niin kuin osasin ennakkoon odottaakin. Keikka oli mainio. Hyvältä kuulosti. Helvetin hyvältä. Aivan liian hyvältä bändiltä lopettamaan…

Aika pahasti oli mieli maassa keikan jälkeen, eivätkä näyttäneet Retkibanaanin pojatkaan kovin iloisilta. Olli kertoi lopettamiselleen samoja syitä, mitä minulle antamassaan tiedotteessa. Ei voi Ollia syyttää, jos ei ole enää motivaatiota. Eihän sille mitään voi, mutta pitääkö koko bändin loppua? Sitä kyselin Juusolta ja Tonilta, ehdottelin pikku preikkiä tilalle, ettei tarvitse julistella niitä comebackejäkään, mutta vastaukseksi tuli totiselta Juusolta, että ”kyllä se taisi olla siinä”.

Kun ihmettelin, että mitä sitten jatkossa, Toni kertoi panostavansa täysillä Hevikorollaan. Hyvä niin, eipä ainakaan yksi näistä kolmesta hyvästä tyypistä katoa näistä kuvioista. Juuso oli vaitonainen ja kohautti vain olkiaan.

Minä onneton tutustuin bändiin kunnolla aivan liian myöhään, vasta pari vuotta sitten! Keikkojakin ehdin nähdä vai muutaman… Siinä sivussa Reba pisteli ryminällä uusiksi suosikkibändieni listaa, jonka olin luullut jämähtäneen lopullisesti paikoilleen jo vuosikausia sitten. Semmoista siis... kesken iloisen Converse-kerhon! Jotenkin tuntui vähän väärälle tavalle lopettaa, kun kyseessä on näin hauska bändi kun Retkibanaani, tälleen yllättäen ja allapäin…

Rehtorit

Kuva: Retkieläkeläiset.

Rehtorit

Rehtorien keikan alkaessa Maailman huonoimmalla TV:llä olin vielä vähän pihalla Reban lopettamispuheista ja kaikkea muuta kuin valmis katsomaan seuraavaa bändiä. Keikan alkua seurailin sitten vähän syrjemmältä yksin murjottaen. 

Uusi biisi Punk rock veti lopulta huomioni kokonaan Rebasta Rehtoreihin. Uuteen hyvältä kuulostavaan biisiin kun oli pakko keskittyä. Ehkä Rehtorit olikin parasta puudutusta juuri nyt. Menohan oli niin hurjan vauhdikasta, ettei siinä auttanut jäädä murjottelemaan. 

Bändi veti kai parhaan keikkansa mitä olen nähnyt. Varsinkin keikan loppupuolisko Tiedän kaiken, Ilman kypärää, Uimavalvoja, Leena tahtoo kiljua, Aikaa on todella vähän, iski meikäläiseen. Lavalla oli vauhti päällä ja ilo ylimmillään. Kyseessähän oli Kuraattori Kurjen jäähyväiskeikka Rehtorien riveissä. Kaiken taisivat Rehtorit ja Kurki keikasta irti ottaakin.

Perjantain ja maanantain välinen yö oli aivan oma lukunsa. Rehtorit pyysivät lavalle mukaan bändin tulevan laulajan. Kutsu tuli yllätyksenä Rehtori Pajusellekin. Siinä oli sellaista käsin kosketeltavaa tunnelmaa, etten paljon biisiäkään ehtinyt kuunnellakaan kun seurailin lähinnä Kurkea ja Pajusta. Ei voi bändin laulaja vaihtua tyylikkäämmin ja paremmilla fiiliksillä!

Encoressakin oli lavalla mukana ylimääräisenä soittajana vahva tunnelataus ja Kurjen viimeisenä rehtorit-biisinä kuultiin tilanteeseen sopivasti Aika kohauttaa olkiaan. Hienot olivat Kuraattori Kurjen jäähyväiset, yhtä aikaa haikeat ja iloisen riehakkaat.

Onneksi Kurki tullaan näkemään varmuudella jatkossakin lavalla Rehtoreiden keikoilla laulamassa biisi tai pari kun aikataulut sattuvat sopivasti kohdalle. Sen lupasi Kuraattori Kurki minulle henkilökohtaisesti. Ja kyllähän Kurki on tulevat kunniavierailijan paikkansa ansainnut ja samalla mies pysyy kätevästi "onnellisen perheen" piirissä.

Rehtori Mikkola vauhdikas jalkatyöskentely 

herätti ansaittua huomiota.

Kuva: Pasi Koppanen

Sä, mä  ja pari ystävää

Kuten kaikki tärkeät tilaisuudet tämäkin päättyi kansallislauluun. Rehtorien keikan päätteeksi lava täyttyi illan aikana esiintyneistä bändeistä ja muustakin väestä. Porukkaa oli enemmän kuin ehdin havaitakaan, ainakin Pojat, Rehtorit, Debbie, Retkibanaani, Manne ja Kimmo Liskomäki, jotka lauloivat yhdessä yleisön kanssa ”kansallislaulun” Mä uskon meihin.

"Kadotin uskontoni

niin kuin aika moni

Se kaatui näytön puutteeseen

Tieteellinen näkökulma

Siinä oli yksi pulma

Ei se tuonut lohtua murheeseen

Mitä meille jää

Sä, mä ja pari ystävää

Mä en usko enkeleihin

Mä en usko perkeleihin

Mä en usko timoteihin

Mä uskon meihin

Mä en usko moottoreihin

Mä en usko tietokoneisiin

Mä en usko rokkareihin - ei

Mä uskon meihin

Koitin olla satanisti

kaadettiin se hautaristi

En tiedä kuinka,

mutta alle jäin.

Sit mä muutin Juvalle

Juttelin peilikuvalle

kunnes sinut rautakaupassa näin

Mitä meille jää

Sä, mä  ja pari ystävää"

Pojat: Mä uskon meihin

säv. Miika-Poika, Rehtori Heko /  san. Rehtori Heko

Liskoauton kyydissä

Illan jälkeen onnistuttiin väistämään pikkujoulujen ruuhkauttamat taksijonot, kun Kimmo Liskomäki heitti meidät salaperäisellä Liskoautollaan Woimasoinnun varastolle. Minkälainen Liskoauto sitten oli,  sitä on mahdoton selittää. Kuvitelkaa itse, vain mielikuvitus antaa rajat... Sen voin sanoa, että Lepakkomieskin kalpenee kateudesta.

Viime yönä unen näin

Tätä juttua viimeistelin yötä myöten 20.12.04. Kuinka ollakaan, asiat jäivät päähän pyörimään ja näin yöllä unta: Tapasin Retkibanaanin Tonin jossain keikkatapahtumassa ja pääsin kysymään, että loppuiko se Reba sitten vai ei? ”Ei se tainnutkaan loppua,” myhäilevä Toni vastasi vähän salaperäisen oloisesti. Reban Juusokin ilmestyi siihen sitten kertomaan, että Reba taitaa olla menossa studioon. Kysäisin vielä, että mites Olli? Onko Olli mukana? ”Saattaa olla”, sanoi Juuso. ”Ei kai se malta poiskaan jäädä”, arveli Toni.

"Laita lehmät Karjaporttiin

osta lentolippu

jätä kaikki entinen

älä itke

heitä fudiskengät nurkkaan

revi pelihousut

ota kortti punainen

älä itke

Sillä kaikki järjestyy

kaikki kääntyy parhain päin

Kaikki järjestyy

viime yönä unen näin

kaikki järjestyy

kaikki kääntyy parhain päin..."

Luonteri Surf: Kaikki järjestyy

"Jos se voisi olla totta, eikä unta pettävää..."

Kiitokset Converse-kerhon luojille, Anulle, Villelle, Rehtori Hekolle ja Kimmo Liskomäelle. Kiitokset esiintyjille ja yleisölle, joka loppujen lopuksi teki tästä oikean tapahtuman. Ja  vielä ihan erikseen kiitokset Kuraattori Kurjelle ja Retkibanaanille. 

Reba, tulkaa takaisin!

-M!ka-