Levyvaraston
kautta Converse-kerhoon
Converse-kerhoon
suunnattiin tällä kertaa hyvissä ajoin, peräti päivää
ennen. Matka sujui kätevästi lentäen, kun satuttiin saamaan
halvat lentoliput. Kentällä odotti meitä Woimasoinnun päällikön
autonkuljettaja suuren maailman tyyliin ”www.ramopunk.com”
kyltin kanssa. Meinasi mennä happi väärään kurkkuun naurusta
kun sen näin.
Matka
jatkuin Woimasoinnun edustusautolla suoraan Woimasoinnun
varastolle, jossa vietettiin iltaa itse Woima-Hannun
seurassa. Oli ihan sellaista aitoa teinimeininkiä, kun katseltiin
musavideoita ja juotiin pelkkää vettä myöhään yöhön. Nähdyissä
musavideoissa oli kyllä melkoisia harvinaisuuksia, mm. Miika Söderholmin
ensimmäinen sooloesiintyminen & Kimmo Liskomäen Pitkien
Kalsarien keikka Nousussa Helsingissä viime toukokuussa ja Joey
Luumäen soolokeikka London Pubissa Helsingissä viime
syyskuussa.
Öinen
live-videoshow jäi pyörimään päähän niin vahvasti, että näin
jälkikäteen meinaa tulla väkisin virheellinen muistikuva, että
Joey Luumäki olisi esittänyt Converse-kerhossa soolona kappaleen
Marjut on ihmenainen. Näinhän ei ollut, koska Joey
Luumäki ei soolokeikkaa Converse-kerhossa tehnyt... Eihän
tehnyt?
Seuraavana
päivänä herättiin virkeinä virittäytymään oikeaan
tunnelmaan ja mm. syötiin Woimasoinnun kokkien tekemä thaimaalaisateria,
josta pitääkin muistaa pyytää se resepti! Hyvissä ajoin ennen
keikkaa siirryttiin Semifinaalin tuntumaan Ilvekseen, jonne
ilmestyi tasaiseen tahtiin lisää Converse-kerhoon tulossa olevia
tuttuja. Tunnelma oli iloisen jännittynyt. Tulossahan oli
jotain uutta ja erilaista.
Kellon
lähestyessä 20.00 siirryin muutamien innokkaimpien joukossa
Semifinaalin ovea kohti. Pitäähän keikkapaikalle päästä
ajoissa, varsinkin kun jaossa olivat myös nuo kuuluisat
digitaalirannekellot. Ovella odottivat Ville Vee ja Converse-Anu
Converce-fetsit päässä kellojen ja rintamerkkien kanssa.
Eipä
aikaakaan kun olin iloisen violetinsävyisen muovirannekellon
omistaja, jonka lisäksi käteeni iskettiin hieno keräilyharvinaisuus,
nimittäin Converse-kerhon rintamerkki varustettuna numerolla
"1" ensimmäisen tapahtuman kunniaksi. Sellainen
taidettiin jakaa kaikille sisään tulleille. Kannattaa pitää
tallessa. Käsittääkseni seuraavilla kerroilla jaellaan tai myydään
sitten jo jotain muita numeroita, muttei enää ykkösiä.
Urheimmat keräävät tietysti koko sarjan!
Miika
ja Outi (Debbie).
Kuva:
Ville Vee
Debbie
Ensimmäisenä
esiintyi Blondien laulajan Debbie Harryn mukaan
nimetty ja Blondien musiikkia soittanut Debbie, joka
koostui laulaja Outista ja vanhasta tutusta Pojat-yhtyeestä.
Pantzen
tullessa lavalle joku yleisöstä ehti jo pyytää Utajärven
yötä, mutta Pantzen tuima ilme ja kieltävä käden
liike pysäytti huutelun. Nyt lavalle ei ollut tulossa Pojat, vaan
Debbie - eri bändi ja eri biisit.
Pojat
soittivat silmiinpistävän rennosti ja hyväntuulisesti.
Katseltiin kaverien kanssa, että Pantze tuntui olevan tänään
erityisen hyvällä tuulella. Outi oli laulajana minulle aivan
uusi tapaus. Hän väitti, että säkeistöt menivät jossain
kohtaa sekaisin tai jotain. Ei sattunut ainakaan minun korviini,
kun biisit eivät olleet minulle niin tuttuja, eikä se
kokonaisuutta haitannut muutenkaan. Laulu sujui joka tapauksessa
hyvin. Tuollainen karhea-ääninen naislaulaja miellyttää meikäläisen
korvaa. Ei uskoisi Outista, että lauloi ensimmäisen julkisen
keikkansa, sen verran hyvin meni. Jännityksestä ei näkynyt
merkkiäkään, päinvastoin!
Keikka
vaan loppui aivan liian lyhyeen. Biisejä oli puolenkymmentä.
Enemmän olisin mielellään kuullut. Mutta eiköhän tämä
kokoonpano nähdä vielä jatkossakin. Odotettavissa on kuulemma
suomenkielistäkin materiaalia, mielenkiintoista!
Pantze
ja taustalla Kaide (Debbie)
Kuva:
Pasi Koppanen
Ramånes
Seuraavana
piti olla ohjelmistossa tunnetun ramopunk-kaksikon duo, mutta
ohjelmaan olikin tullut pieni lisäys, ruotsalaista alkuperää
oleva Ramånes.
Bändin
noustessa lavalle olisin voinut väittää, että sieltähän
tulee Ne Luumäet. Mutta ei sentään! Ryhmä oli niin
naurettavan näköinen jo lavalle saapuessaan, ettei kyseessä
voinut olla Ne Luumäet. Jonny, Pippi, Jåey
ja Tommi&Annika kerrottiin herrojen nimiksi. Ei kai mitään
tunnettuja muusikoita, kun en ole koskaan kuullut, paitsi rumpali Tommi&Annika.
Hänen nimi oli jostain tuttu, mutta en muista mistä…
Luumäkiin
viittaavat epäilykseni karisivat lopullisesti keikkaa katsoessa.
Esimerkkinä tästä voisi mainita erehdyttävästi Heko Luumäkeä
muistuttaneen kitaristin hyvin pienimuotoiset hypyt ja vatsanpäällä
nöpöttävän kitaran. Bändin esiintyminen oli kaiken
kaikkiaankin pikkusievää pipertämistä, nynnyä ja nuloa.
Onnettoman koreografian huipentuma
oli tiivis jono jonka laulaja, kitaristi ja basisti muodostivat
ainakin pariin otteeseen.
Vaan
yllättävän hyvälle bändin esittämät Ramonesin biisit
kuulostivat ruotsiksikin. Ihan näin hivenen keskivertoa
huonommalla ruotsintaidollani
pystyin ensi kuuleman jälkeen laulamaan kertosäkeitä mukana,
mikä oli itselleni suuri yllätys. Ramånes
esitti kaksi biisiä, Rockabort strand
ja Carl Gustaf. Jälkikäteen keikkaa
muistellessani olisin voinut vannoa, että bändi esitti jotain
muitakin biisejä, joita en vaan muistanut. Joey Luumäki
arveli mielikuvan johtuneen siitä, että Ramånet ”soittivat
sen verran hitaasti ja pitivät pitkiä taukoja biisien välillä.”
Enemmän olisi joka tapauksessa haluttu kuulla. Esteenä oli vain
hieman unhoon painunut kielitaito. Sillä hetkellä kun olisi pitänyt
alkaa huutaa jotain ”We want more”-tyylistä ruotsiksi, ei
niitä sanoja löytynytkään… Noloa! Heikentyneen itsetuntoni
pelasti vieressä seissyt yhtä sanattomaksi jäänyt Iskuryhmän
Pasi. Tyhmänä on kivempää kun ei ole yksin.
Jonny
ja Jåey (Ramånes).
Kuva:
Ville Vee
Miika
ja Heko
Ensiesiintymisensä
tehnyt Miikan ja Hekon duo oli ennakolta hyvin
mielenkiintoinen kokoonpano. Odotuksissa oli minulla ja monilla
muillakin, että nyt kuultaisiin aivan uusia biisejä ja hyviä
sellaisia. Niitähän sitä saatiinkin. Vain Luuranko
kaapissa oli minulle tuttu. Tosin senkin olin kuullut vain
kertaalleen Miikan loistavalla soolokeikalla viime kesän
Puustockissa.
Jos
edellinen keikka meni riehakkaasti, olivat tunnelmat nyt
toisenlaiset. Duo asettui esiintymään tuoleille ja yleisökin
asennoitui rauhallisemmin. Tulossahan oli uusia ennen
kuulemattomia biisejä ja useimmat halusivat epäilemättä
keskittyä teksteihin. Kertosäkeissä yleisö lauloi biisien alun
jälkeen usein mukana ja monissa kohdissa biisien sanat
naurattivat, mutta tunnelma oli, kuten monet ovat kuvailleet,
”harras”.
Niin,
eipä olleet odotukset turhia. Hauskoja biisejä Miikalla ja
Hekolla oli yleisölle tarjota. Jokainen niistä ansaitsisi päästä
levylle ja pikaisesti. Suorastaan harmittaa, kun niitä kaikkia ei
muista kunnolla! Hevimusiikille virnuileva Vaivun
synkkyyteen ja Yö-yhtyeestä totuuden sanoja
laukoja Yö-yhtye naurattivat eniten.
Yö-Yhtyeestä
tuli suora mielleyhtymä Puustockiin, jossa kyseistä orkesteria
on saanut kuullella toistuvasti. Toivottavasti Puustockin festaripäällikkö
Vesa Kontiainen ehtii kuulla tämän Yö-tiivistelmän
ajoissa ja saa ahaa-elämyksen, että Yöllä voisi olla
Puustockissa jopa välivuosi…
Pakko
vielä kehaista, että suosikkilaulajani Miikan ääni pääsi
duo-keikalla loistavasti esille. Hyväähän osaan aina Miikalta
odottaakin, mutta lähes joka keikalla onnistun silti yllättymään,
että ai, näin hyvältä se kuulostikin!
"Yö-yhtye
jälleen on tien päällä
Yö-yhtye
soittaa tänään täällä
Soittajat
voi vaihtua, mutta Lindholmin Olli on laulaja
Yö-yhtye,
Yö-yhtye
Yö-yhtye,
Yö-yhtye, Joutsenlaulu
5
yötä hotellissa, Yö syö aamiaista
Keikkabussin
uumenissa nukkuu kolme naista
Naiset
voi vaihtua, mutta Lindholmin Olli on laulaja
Yö-yhtye,
Yö-yhtye
Yö-yhtye,
Yö-yhtye, Joutsenlaulu
Yö
on jälleen tähti, nähnyt on myös pohjan
Keikalle
taas lähti, ne valloittaa tänään Lohjan
Suosio
voi vaihdella, mutta Lindholmin Olli on laulaja
Yö-yhtye,
Yö-yhtye
Yö-yhtye,
Yö-yhtye, jestas sentään!"
Miika ja Heko: Yö-yhtye
Dr.
Feelgood:Back In The Night. San.
Rehtori Heko
Suomen
kaupungin teatteri
Keikkojen
välillä oli Converse-kerhoa varten perustetun Suomen
kaupungin teatterin, eli Jussin ja Ossin kaksi
lyhyttä näytelmää. Etukäteen olin lähinnä uteliaan epäileväinen
miten sellainen toimii rokkikeikalla, mutta kyllä se toimi. Yleisökin
osasi olla esimerkillisen hiljaa näytelmien aikana.
Näytelmien
tapahtumapaikkana oli poliisiaseman kuulusteluhuone ja kantavana
ideana oli se, että kuulusteltavien vuorosanat oli lainattu suoraan hyvin
tunnetuista klassikkobiiseistä. Jussin ja Ossin mainiossa käsittelyssä
nähtiin Rauli Baddingin Somerjoen Fiilaten ja höyläten,
sekä Leevi and the Leavingsin Mitä kuuluu
Marja-Leena?
Enemmänkin
näitä olisi mielellään katsonut. Toivottavasti näyttelijäkaksikko
värvätään jatkossakin Converse-kerhon tilaisuuksiin ja
tavallisillekin keikoille.
Woima-Hannu
sekä Converse-fetsein koristautuneet Kimmo Liskomäki ja Rehtori
Heko.
Kuva:
Ville Vee
Woimasointu
täytti kolme vuotta
Illalla
juhlistettiin myös ansiokkaasti ramopunkkia edistäneen
Woimasointu-levy-yhtiön kolmevuotissynttäreitä. Ennakkoon
netissä olleen Ramones-tietokilpailun voittaja julkistettiin ja
lavalle kipusi vain yhden kysymyksen missannut Chrisse
hakemaan palkintoaan Woima-Hannulta. Aikamoinen tietäjä.
Jokainen kysymyksiä tutkaillut sen epäilemättä myöntää.
Chrissen
saatua palkintonsa oli vielä pienimuotoinen tietokilpailu, jossa
levypalkintoihin pääsi käsiksi yhdelläkin oikealla
vastauksella. Aivot eivät vaan pelanneet riittävällä
nopeudella, vaikka jälkiviisaana pääsinkin sanomaan, että
olisin kyllä minäkin tuon tiennyt…
Onnittelut
Chrisselle ja muille voittajille sekä erityisesti Woimasoinnulle!
Juuso
Reba.
Kuva:
"Retkikunta, jolla on niinkin nuorekas
nimi
kuin Retkieläkeläiset."
Retkibanaani
Retkibanaanin
keikkaa odotellessa fiilikset olivat aivan loistavat. Tämän
vauhtiryhmän näkemistä livenä olin innolla odottanut, koska
kovin montaa Reban keikkaa en ole päässyt katsomaan.
Keikka alkoi muistaakseni Hki-Vantaa-biisillä.
Kesken ekan biisin sain tiedon, että tämä on viimeinen keikka, Olli
lähtee bändistä ja Reba lopettaa. Ajatukset meni ihan sekaisin
saman tien, niin perusteellisesti, että hetken päästä piti jo
kysellä uudestaan, että kuka se olikaan, joka lähtee bändistä…
Jotenkin
tuntui uskomattomalta koko juttu! Eihän ne nyt noin yllättäen
ennakkoon kertomatta voi mennä vaan ja laittaa pillejä pussiin.
En kuitenkaan epäillyt kertojan sanaa, sen verran Rebaa lähellä
oleva kaveri hän on. Ihan eri tavalla tuli keikkaa seurattua ja välillä
biisitkin jäi taka-alalle. Hyvä että edes muistin kuunnellakaan
hetkittäin. Jossain vaiheessa keikkaa taisi Olli sanoa, että
”kattokaa tarkkaan, tää on meidän viimeinen keikka” ja vähän
myöhemmin Juuso puhui jotain saman suuntaista: ”Reba
loppuu tähän”.
Reban
keikalta jäi sentään mieleen sellaiset biisit kuin Niin
kaunis (että mua yrjöttää), Yksin kotona,
96:sella taivaisiin, (älä palaa) Milloinkaan
II ja encoressa Häiriköiltä ekalle pitkäsoitolle
lainattu Rokataan-biisi, jossa taisi olla seuraavaan
esiintyjään viittaavasti sanoja hieman muutettu:
”Pistän
nahkatakin niskaan
ja
tennarit jalkaan
heitän
Rehtorit mankkaan
siitä
se nyt alkaa…”
Muistaakseni
keikalla soi myös biisit (ei enää) Milloinkaan IV
ja Houkutus, sekä tietysti moni muu, joita tässä
ei ole mainittu. Vahvimmin jäi kuitenkin päähän Reban iskelmä-coveri
Jos se voisi olla totta, koska päällimmäinen
ajatus koko keikalla ja sen jälkeenkin oli jotain sinnepäin, kun
ihmettelin vaan, että voiko ”olla totta eikä unta pettävää”
kun Reba muka lopettaa. Nyt olisi voinut olla ”unta pettävää”,
toisin kuin itse biisissä.
Reba
soitti tiukasti, niin kuin osasin ennakkoon odottaakin. Keikka oli
mainio. Hyvältä kuulosti. Helvetin hyvältä. Aivan liian hyvältä
bändiltä lopettamaan…
Aika
pahasti oli mieli maassa keikan jälkeen, eivätkä näyttäneet
Retkibanaanin pojatkaan kovin iloisilta. Olli kertoi
lopettamiselleen samoja syitä, mitä minulle antamassaan
tiedotteessa. Ei voi Ollia syyttää, jos ei ole enää
motivaatiota. Eihän sille mitään voi, mutta pitääkö koko bändin
loppua? Sitä kyselin Juusolta ja Tonilta, ehdottelin pikku
preikkiä tilalle, ettei tarvitse julistella niitä comebackejäkään,
mutta vastaukseksi tuli totiselta Juusolta, että ”kyllä se
taisi olla siinä”.
Kun
ihmettelin, että mitä sitten jatkossa, Toni kertoi panostavansa
täysillä Hevikorollaan. Hyvä niin, eipä ainakaan yksi näistä
kolmesta hyvästä tyypistä katoa näistä kuvioista. Juuso oli
vaitonainen ja kohautti vain olkiaan.
Minä
onneton tutustuin bändiin kunnolla aivan liian myöhään, vasta
pari vuotta sitten! Keikkojakin ehdin nähdä vai muutaman… Siinä
sivussa Reba pisteli ryminällä uusiksi suosikkibändieni listaa,
jonka olin luullut jämähtäneen lopullisesti paikoilleen jo
vuosikausia sitten. Semmoista siis... kesken iloisen
Converse-kerhon! Jotenkin tuntui vähän väärälle tavalle
lopettaa, kun kyseessä on näin hauska bändi kun Retkibanaani, tälleen
yllättäen ja allapäin…
Rehtorit
Kuva:
Retkieläkeläiset.
Rehtorit
Rehtorien
keikan alkaessa Maailman huonoimmalla TV:llä olin
vielä vähän pihalla Reban lopettamispuheista ja kaikkea muuta
kuin valmis katsomaan seuraavaa bändiä. Keikan alkua seurailin
sitten vähän syrjemmältä yksin murjottaen.
Uusi
biisi Punk rock veti lopulta huomioni kokonaan
Rebasta Rehtoreihin. Uuteen hyvältä kuulostavaan biisiin kun oli
pakko keskittyä. Ehkä Rehtorit olikin parasta puudutusta juuri
nyt. Menohan oli niin hurjan vauhdikasta, ettei siinä auttanut jäädä
murjottelemaan.
Bändi
veti kai parhaan keikkansa mitä olen nähnyt. Varsinkin keikan
loppupuolisko Tiedän kaiken, Ilman kypärää,
Uimavalvoja, Leena tahtoo kiljua, Aikaa on todella vähän,
iski meikäläiseen. Lavalla oli vauhti päällä ja ilo ylimmillään.
Kyseessähän oli Kuraattori Kurjen jäähyväiskeikka
Rehtorien riveissä. Kaiken taisivat Rehtorit ja Kurki keikasta
irti ottaakin.
Perjantain
ja maanantain välinen yö oli aivan oma lukunsa. Rehtorit
pyysivät lavalle mukaan bändin tulevan laulajan. Kutsu tuli yllätyksenä
Rehtori Pajusellekin. Siinä oli sellaista käsin
kosketeltavaa tunnelmaa, etten paljon biisiäkään ehtinyt
kuunnellakaan kun seurailin lähinnä Kurkea ja Pajusta. Ei voi bändin
laulaja vaihtua tyylikkäämmin ja paremmilla fiiliksillä!
Encoressakin
oli lavalla mukana ylimääräisenä soittajana vahva tunnelataus
ja Kurjen viimeisenä rehtorit-biisinä kuultiin tilanteeseen
sopivasti Aika kohauttaa olkiaan. Hienot olivat
Kuraattori Kurjen jäähyväiset, yhtä aikaa haikeat ja iloisen
riehakkaat.
Onneksi
Kurki tullaan näkemään varmuudella jatkossakin lavalla
Rehtoreiden keikoilla laulamassa biisi tai pari kun aikataulut
sattuvat sopivasti kohdalle. Sen lupasi Kuraattori Kurki minulle
henkilökohtaisesti. Ja kyllähän Kurki on tulevat
kunniavierailijan paikkansa ansainnut ja samalla mies pysyy kätevästi
"onnellisen perheen" piirissä.
Rehtori
Mikkola vauhdikas jalkatyöskentely
herätti
ansaittua huomiota.
Kuva:
Pasi Koppanen
Sä,
mä ja pari ystävää
Kuten
kaikki tärkeät tilaisuudet tämäkin päättyi kansallislauluun.
Rehtorien keikan päätteeksi lava täyttyi illan aikana
esiintyneistä bändeistä ja muustakin väestä. Porukkaa oli
enemmän kuin ehdin havaitakaan, ainakin Pojat, Rehtorit,
Debbie, Retkibanaani, Manne ja Kimmo Liskomäki, jotka lauloivat
yhdessä yleisön kanssa ”kansallislaulun” Mä uskon
meihin.
"Kadotin
uskontoni
niin
kuin aika moni
Se
kaatui näytön puutteeseen
Tieteellinen
näkökulma
Siinä
oli yksi pulma
Ei
se tuonut lohtua murheeseen
Mitä
meille jää
Sä,
mä ja pari ystävää
Mä
en usko enkeleihin
Mä
en usko perkeleihin
Mä
en usko timoteihin
Mä
uskon meihin
Mä
en usko moottoreihin
Mä
en usko tietokoneisiin
Mä
en usko rokkareihin - ei
Mä
uskon meihin
Koitin
olla satanisti
kaadettiin
se hautaristi
En
tiedä kuinka,
mutta
alle jäin.
Sit
mä muutin Juvalle
Juttelin
peilikuvalle
kunnes
sinut rautakaupassa näin
Mitä
meille jää
Sä,
mä ja pari ystävää"
Pojat:
Mä uskon meihin
säv.
Miika-Poika, Rehtori Heko / san. Rehtori Heko
Liskoauton
kyydissä
Illan
jälkeen onnistuttiin väistämään pikkujoulujen ruuhkauttamat
taksijonot, kun Kimmo Liskomäki heitti meidät salaperäisellä
Liskoautollaan Woimasoinnun varastolle. Minkälainen Liskoauto
sitten oli, sitä on
mahdoton selittää. Kuvitelkaa itse, vain mielikuvitus antaa
rajat... Sen voin sanoa, että Lepakkomieskin kalpenee
kateudesta.
Viime
yönä unen näin
Tätä
juttua viimeistelin yötä myöten 20.12.04. Kuinka ollakaan,
asiat jäivät päähän pyörimään ja näin yöllä unta:
Tapasin Retkibanaanin Tonin jossain keikkatapahtumassa ja pääsin
kysymään, että loppuiko se Reba sitten vai ei? ”Ei se
tainnutkaan loppua,” myhäilevä Toni vastasi vähän
salaperäisen oloisesti. Reban Juusokin ilmestyi siihen sitten
kertomaan, että Reba taitaa olla menossa studioon. Kysäisin vielä,
että mites Olli? Onko Olli mukana? ”Saattaa olla”, sanoi
Juuso. ”Ei kai se malta poiskaan jäädä”, arveli Toni.
"Laita
lehmät Karjaporttiin
osta
lentolippu
jätä
kaikki entinen
älä
itke
heitä
fudiskengät nurkkaan
revi
pelihousut
ota
kortti punainen
älä
itke
Sillä
kaikki järjestyy
kaikki
kääntyy parhain päin
Kaikki
järjestyy
viime
yönä unen näin
kaikki
järjestyy
kaikki
kääntyy parhain päin..."
Luonteri
Surf: Kaikki järjestyy
"Jos
se voisi olla totta, eikä unta pettävää..." |