Ramopunkit keikoilla |
|||||
Rock Cock-festarin päätös klubi29.7.12 Henry's Pub, Kuopio PsykoterapiaPsykoanalyysiHellboozer Union |
|||||
Psykoterapia (kuva: Riina). M!ka: Psykot Henkassa 29.7.12Ajankohta,
eikä kyllä sääkään oikeen tätä keikkailtaa suosinut: Sunnuntai-ilta,
monilla paikallisilla pari festaripäivää takana, aktiivisimmat punkkarit
vasta kotiutumassa Puntala Rockista ja kaiken päälle vielä kesän ennätyshelle
pidättelemässä ihmisiä terasseilla… Jonkin
verran ennen kymmentä siirryttiin Henry’s Pubiin. Ennakko epäily oli, ettei
jengiä ole kovin paljoa paikalla, mutta yllätys oli silti suuri, kun sisällä
oli ainakin kaksi ihmistä. Hetken päästä paikalle ilmaantui takahuoneesta Psykoterapian
miehistö ja väkimäärä salissa tuplaantui. Vähän hermostuneen oloisia oli
useimmat Psykot, ”missäs yleisö on heh, heh…”. Pian uhkaava tyhjälle
salille soittaminen tuntui jännittävän normaalia keikkaa enempi. IR Pasi oli telmunnut pari päivää festareilla ja oli vähän väsyn
oloinen ennen keikkaa, ”Veetään nyt silleen kun menee, ei oteta tressiä”,
tuuppi Pasi paineita harteiltaan. ”Sen verran hyvin kannattaa soittaa, että pääsette
toisenkin kerran Henkkaan soittamaan”, asettelin paineita takaisin Pasin
hartioille. Oikeesti vähän jännitti, miten Psykot näissä olosuhteissa
keikan soittaa… Onneksi
alkoi sitä porukkaakin hiljaksiin tipahdella sisälle. Paikallisesta
punkjengistä ei montaa tuttua naamaa näkynyt, vaikka surkeesti on punkkia
Kuopiossa tällä hetkellä tarjolla. Tiedossa kyllä olikin, että aika moni
oli vielä Puntalan reissuillaan. Psykot
oli ekana soittovuorossa. Jengiäkin oli paikalla ehkä jopa kolmisenkymmentä
henkeä. Pientä alkukankeutta oli orkesterilla ekassa biisissä havaittavissa,
mutta hetki hetkeltä tuntui bändi rentoutuvan. Iloisia virnistyksiä alkoi näkyä
jätkien naamoilla enenevässä määrin parin ekan rallin aikana ja sitä myötä
esiintymiseen tuli aimo annos rentoa rehvakkuutta. Näytti, että yleisön vähäinen
määrä unohtui kokonaan ja lavalla olikin aidosti hauskaa. Epäilyt
nahkarotsi päällä koko keikan laulaneen Pasin jaksamisestakin osoittautuivat
ihan turhiksi. Pasi heilui lavalla enempi, kun kolmella edellisellä keikalla
yhteensä ja teki tiuhaan komeita hyppyjä. Ja Tommikin
on oppinut kitaran soittoa niin paljon, että soitteli pitkät pätkät keikkaa
komeessa haara-asennossa ensimmäistä kertaa bändin lyhyessä
keikkahistoriassa. Sieltä se kitarasankari on kuoriutumassa. Keikoilla
tylsäksi osoittautunut Go Lil' Camaro Go –cover
oli tippunut pois. Hyvä niin. Olen kokenut sen tarpeettomana energialatauksen
nollaamisena. Olikohan sitä liian pitkältä kuulostavaa Kamoon beibiä,
tai mikä sen biisin nimi nyt on, oikeesti
lyhennetty? En kyllä huomannut. Jos oli, niin liian vähän, kun liikapitkältä
kuulosti edelleen. Mutta ehkä ensi kerralla kuullaan sellanen siisti, selkeesti
alta minuutin mittainen rykäisy tuosta rallista... Toivotaan. Parasta oli tällä
keikalla Vihaan sua, En
anna ikinä anteeksi ja Otit
silmästi kii. Yhdellä yleisön edustajalla oli kyllä loistava riemun
ja inhotuksen ilmeiden sekoitus, kun hän sai sanoista tolkkua ja selvisi, mistä
se ote Otit silmästä kii -biisin tarinassa lopulta piti. Keikka päättyi
tuttuun tapaan loputtomat pitkään Paniikkiin
–biisin. Nyt ei pituuskaan ollut haitaksi. Ihan kun tämänkin rallin esittäminen
olisi kehittynyt. Tommin laulu, kertsihuutamiset ja Pasi mallikkaasti tekemä väli
ölinä toimivat hyvin. Hyvä keikanpäätösbiisi. Kokonaisfiilis
keikasta oli, että Psykoterapia oli parhaassa vedossa, mitä on koskaan tähän
mennessä ollut. Se oli kyllä alkuasetelmat huomioon ottaen iso yllätys.
Samalla tyylillä vaan jatkossakin! Edellisellä
punkkeikalla Henkassa noin kuukautta takaperin oli äänentoisto ihan mitä
sattuu, eikä esim. laulusta ottanut oikeen mitään tolkkua. Nyt toimi ainakin
Psykojen kohdalla hommat hyvin. PsykoJoonan rummut jytisi mallikkaasti ja kitarat räkästeli hyvin
tämmöiselle räkäisen punkin ystävälle. Laulu ja lisäpotkua antavat
taustalaulut kuului niinkun pitääkin, sanoista sai jopa selvää. Jälkikäteen
kuulin, että Henkan äänipuoli oli ollut jotenkin ”vähän niin ja näin”,
mutta Psykojen kohdalla se toimi minusta aivan riittävän hyvin. Punkkiahan tämä
on eikä mitään sinfoniaa. Psykoanalyysi
on aika uusi tuttavuus. Mitä olis käynyt vähän netistä tsiigailemassa, niin
bändi kuulosti tutustumisen arvoiselta. Tällä kertaa piti kiinnostuksesta
huolimatta jättää loppuilta väliin. Näkemättä jäi myös kuopiolainen Hellboozer Union, jota en livenä ole vielä nähnytkään. Viikon
hikinen lomailu Helsingin Jakomäessä painoi kintereissä, kesäloma oli
lopussa ja seuraavana aamuna alkavat työt stressasi jo henkisesti päälle. Täytyy
lohdutukseksi katella löytyiskö bändiltä jotain levyä ostettavaksi. Ainii,
illassa esiintyi sattumalta siis kaksi Psyko-bändiä. Tai ei ihan sattumalta,
jos tarinan oikein ymmärsin. Käsittääkseni se meni niin, että PsykoJoona
oli soittanut järjestävälle taholle ja tarjonnut Psykoterapiaa tähän iltaan
mukaan. Keikan järkkääjä oli päätynyt Psykoterapiaan ja ettinyt sitten bändiä
Facebookista ja ilmoittanut sitä kautta, että sopii tulla Henkkaan keikalle.
Viesti meni vaan Psykoterapian sijaan Psykoanalyysille, jonka jäsenet yllättyivät
keikkakutsusta ja aattelivat, että pitäähän sitä soittamaan mennä kun
pyydetään. Kun sotku selvisi, keikan järjestäjä ei viittinyt alkaa
kumpaakaan bändiä perumaan ja lopputuloksena Henkassa soitteli sitten kahdet
Psykot. M!ka |
|||||