Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

23.7.11 Night Factory,  Harjavalta

The Tarjas - Demokratia - Smelly Livers

Share |

The Tarjas Harjavallassa 23.7.11 (kuva: Mr. Ramone).

Mr. Ramone:

Tarjas Harjavallassa

Lainatuilla rahoilla ja Lidlin halpakaljoilla lähdettiin liikenteeseen. Alkuilta meni perinteisissä olosuhteissa kavereiden kesken pohjia ottaen Nordean vieressä "mummojenpaikalla", joka on saanut nimensä siitä kun mummot käyvät siinä sunnuntaisin pelaamassa jotain pelejään. Tällä kertaa juomiseen ja rahojenlainaamiseen oli todella hyvä syy, paikallisen baarin discopuolella oli tiedossa punkia! Ihmettelen edelleen mikä sai baarin omistajat järjestämään tämän, koska tähän asti esiintyjälista on koostunut lähinnä noista "tutuista ja turvallisista" bändeistä, jotka keräävät varmasti yleisöä.
Pohjia tuli otettua, ehkä vähän liikaakin, olihan kyseessä tuttu ja turvallinen ympäristö: Lyhyt pyörämatka kotiin ja tarvittaessa kaksi varamajoituspaikkaa kävelymatkan päässä.

Mutta asiaan. Ensimmäisenä esiintyi Demokratia, joka veti todella kovan keikan. Bändin tuotantoon en tosiaan ennen tätä iltaa ollut ehtinyt tutustua. Vaikkei tätä bändiä ramopunkiksi ehkä voidakaan luokitella, niin pakko mainita, että heidän settinsä aikana kuultiin eräs Lumiukko Bop -niminen biisi, joka nosti ainakin allekirjoittaneen mielialan todella korkealle. 

Seuraavaksi olikin vuorossa The Tarjas, jonka basistina toimi tällä kertaa Juuso Kakkahätä-77 -yhtyeestä. Keikka alkoi Teenage Kicks-lainalla, jonka jälkeen kuultiin hieman tutumpia Tarjas-biisejä. Karpon Hannu mun tyttöni vei -biisin aikana Veskulta katkesi kitarasta kieli, joka oli kuulemma historiallinen hetki. Kitaranvaihdon aikana eräs yleisön jäsenistä viihdytti yleisöä laulamalla Tähdet Tähdet -kappaletta kitaran ja basson säestyksellä. Ei ehkä niin ramopunkia mutta vaihteluhan tunnetusti virkistää. Onneksi tuli tallennettua koko keikka videolle.

Viimeisenä esiintyvä italialainen The Smelly Livers jäi itseltäni katsomatta, koska piti käydä alakerrassa kavereita katsomassa, joten tuosta keikasta en sen enempää pysty raportoimaan.

Mr. Ramone

The Tarjasin biisilista Harjavallassa:

Teenage kicks
Punkrock prinsessa
Aamukuus
Pure mua mä tuun
Mustaa kahvia ja Smoking Popes
Karpon Hannu tyttöni vei
(Mä en haluu mennä ulos) enää ikinä
Kake Randelin nn mun idoli
Petra hei
R.A.M.O.N.E.S. / Petra hei

 

Kävijälaskuri