The Blitzkrieg Boys

Häiriköt

The Sentiments

Share |

Blitzkrieg Boys julkaisi Semifinalissa Too old to die young -levynsä.

Hartza:

Lähdin ulos ilman moottorisahaa...

...mutta siltä ääneni kuulosti koko viikon sairastelun jälkeen. Viime hetkeen asti pohdin saunatakki päällä et jaksanko lähteä lainkaan, mutta sit pikaisesti vaatteet päälle, metroon ja Semiin. Illan ensimmäinen orkka Blitzkrieg Boys oli jo soittanut pitkän tovin, ja hyvä niin. Het sisälle päästyäni tajusin mikä oli homman nimi. Gil (Miikka) ja Marty (Marko) Blitzkrieg olivat aikas hyvässä hapessa lauteilla ja mummon mustaherukkamehua nautittu reippaammalla otteella.

Paskan musiikin kerho ois saanu ehkä jotain irti, mutta pää täynnä räkää ei jaksanut innostua edes siltä kantilta. Bändin "hitti" War Games ei meinannut sujua sitten millään. Ensin pohdintaa et mistä se menee, sit mennään liian nopeeta Miikan kunnon nähden ynnä muuta showta.

Ainoa mikä hieman hymyilytti oli basisti JK Blitzkriegin (Kukka) muutamat pyrskähdykset lavan
toisessa kulmassa. Kait se vitutti jo niin lujaa et ei voinu enää kuin nauraa kollegoilleen lauteilla.

Vanhat äijät hei, jos tullaan soittaan isolle kirkolle - tai ihan minne vaan - niin työ ensin, eiks joo? Ei teillä niin paljoa keikkoja ole et ne vähätkin kantsii töpeksiä kunnolla... ei millään pahalla. Vieläks me ollaan tän jälkeen kavereita?

Maukka Häirikkö (kuva: Hartza).

Lyhyt mittaustauko, ja senkin aikana tapahtui. Armas Gil Blitzkrieg ei kait enää tiennyt missä oli ja kenen kamoilla soitetaan, mutta hän kävi Maukka Häirikön päälle huutaen et ette vittu vie meitin kamoja... Haloo hei Miikka! Onneks Maukka kuitenkin asteli lavalle eikä bändi suutahtanut niin paljoa et veto ois jääny soittamatta.

Sit pärähti... Häiriköt ja itselle livenä eka kertaa sit Torven 2007 syksyn. Retkibanaanista tuttu Juuso näytti olevan taas basson varressa ja kyllähän se sopii. Bändillä hyvä meininki päällä alusta asti, kamaa vanhemmasta ennen julkaisemattomaan. MySpacessa oleva Kaikki heti nyt -biisi, jonka Erkko esitteli nimellä Saksalainen, toimi mainiosti ja omaa het kaikki Häirikkö-hitin ainekset. Ja olihan biisi omistettu "kaikille natseille" kuten Mikolle (tunnettu ramopunk- ja Häiriköt-fani Hallu).

Juuso Häirikkö ja Erkko Häirikkö (kuvat: Hartza).

Oma kunto rupesi heikkenemään jo muutaman biisin jälkeen, vaikken pogonnutkaan, mutta lavasavu rupesi riivaamaan jo muutenkin huonossa kuosissa olevaa kurkkua, joten oli pakko siirtyä tiskin luo hakemaan jäävettä ja keskittyä yskimättä loppukeikkaan takarivistä. Bändi soitti aivan mahtavan keikan, aika meni tosi nopeesti, tätä ois halunnut lisää toisenkin nelkytminuuttisen.

Toivon mukaan bändi jatkaa keikkailua ja varsinkin levyjentekoa paremmalla tahdilla kuin viime aikoina. Näin Erkkoa LAMF-keikalla ja hän sanoi et biisejä ois valmiina mut ei jaksa runkata studiossa. Ei muuta kuin pnuk-asenteella biisit sisään päivässä ja lätty pihalle, ei siellä tarvii homehtua. Maailma tarvitsee Häiriköitä!

Illan päättänyt The Sentiments Saksasta ei ollu millään muotoa tuttu, kuin et jotain Blitzkrieg Boysin ryyppykavereita Germaaniasta. Hyvin jätkät kyllä veti ramopunkkiaan, mutta kunto oli sen verran heikko että oli pakko luovuttaa ja lähteä kotia kohti. Mut olihan tääkin kokemus käydä keikalla selvinpäin.

Hartza

Laura:

Jatkoa edelliseen...

Itellänikin oli ihan arvoitus, että vääntäydynkö Semifinaaliin torstai-iltana, vaiko enkö vääntäydy. Ja niinhän siinä kävi, että kun kerta tuli eka jorattua puoltoista tuntia showtanssia, niin kotona käydessä mietin vielä eteisessä takki päällä, että lähdenkö vai enkö lähde. Onneksi lähdin.

Harmittamaan jäi, kun Häiriköt oli soittaneet jo reippaasti yli puolet setistä, ku tämä mattimyöhänen pääsee mestoille. No, onneksi oli Onnellista perhettä seurana, niin lievensi edes vähäsen harmitusta. Ja sainkin heti tuoreeltaan raporttia alkuillan kulusta..

Ja kun hoviraportoija Hartza kerran hyytyi kesken illan, niin jatkan sit The Sentimentsin vedosta.

Meininki illan viimeisen bändin soittaessa oli kerrassaan juuri niin kuin Minna E sanoi: Yleisö ja lavalla olleet ikään kuin vaihtoivat paikkaa. Elämys sekin. Musa oli oikein mukaansa tempaavaa. Tykkäsin. Välillä huomio kiinnittyi laulajan ilmeilyyn ym. poukkoiluun, jolloin ei voinut olla varma oliko oluen lisäksi vedetty jotain muutakin. Välttämättä ei. Ja siis hauska bändi. Pisti hymyilyttämään se touhu, jee! Rumpali spiikkasi osan biiseistä, mutta jonkin asteen inside story "Tää biisi on Se ja se, mutta me vaihdettiin nimeksi Se ja se", ei uponnut minuun kuin kerran. Tai sit mä en vaan tajunnut… Mutta enpä mä oikeestaan muuta kirjotettavaa keksi. Kielioppi- ja välimerkkipoliisi tulee ja sakottaa kuitenkin, jos jatkan… ja vaikken jatkaiskaan...

Laura