www.ramopunk.com

Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Mikkeli 19.-20.11.10

Himanes - Rehtorit - Joey Luumäki

Pykimät - Me Wokkivihannekset

 Normaaliryhmä - Anatomia

Hyppää tästä haluamaasi kohtaan tai selaa kaikki läpi vierittämällä sivua alaspäin.

Sisällysluettelo:

Minna E: Matkalla Ramotaivaaseen – HIMANES 20 vuotta

Hartza: Viikonloppu oltiin Mikkelissä, huomenna en tiedä missä….

Rauman Kimmo: Kun nuorena oppii niin vanhana taitaa

Joey Luumäki: Soolo Mikkelissä

Saku Himane: Himanes vuodesta 1990 ja Party Weekend

Riku: Ihan älyttömän hyvät synttärikemut oli

Himanes 20v. (kuva: Vesa Vuorela).

Minna E:

Matkalla Ramotaivaaseen – HIMANES 20 vuotta

Tälle keikalle minun ei koskaan pitänyt päästä. Koko syksyn kalenteriani oli varjostanut synkkä työviikonloppu, joka osui Himaneksen 20-vuotisjuhlien kohdalle. Kaiketi onkin siis olemassa Ramojumala, joka armahti minut kärsimyksestä juuri ennen H-hetkeä antamalla uuden työpaikan. Tästä huolimatta en olisi uskonut, millaiseen Ramotaivaaseen astuin avatessani Parnell´s:n oven. Sillä hetkellä hävisivät kaikki maalliset murheet ja ilo alkoi kuplia sisuksissa.

Parnell´sissa istuikin jo tutunoloinen, mustatakkinen enkelikuoro, jonka kanssa viikonloppu sai siivet selkäänsä. Tai ainakin aika lensi, sillä lähes samantien piti lähteä kipittämään kohti Black Outtia ja viikonlopun ensimmäisiä keikkoja. Anatomia, Pykimät ja Rehtorit vetivät toinen toisensa jälkeen kovemmat setit. Jotenkin vaan oli niin hyvä fiilis ja paljon juteltavaa ihmisten kanssa, etten kykene erittelemään keikkoja sen kummemmin.

Mainiot matomiehet lentävissä tennareissaan (kuva: M!ka).

Lauantai alkoi lupaavasti, kun Leena soitti ja pyysi puolittamaan kanssaan skumppapulloa. No, parempaa korjaussarjaa nainen ei voi toivoakaan. Siitä sitten hipsittiin jo iloisissa tunnelmissa Naisvuoritalolle, jonka brunssipöydän ääreen ei olisi kannattanut saapua ilman ruokalippua. Olisin ehkä  jotenkin selättänyt hiipivän näläntunteen, ellei Paula olisi huokaissut sydämensä kyllyydestä: ”Tää pekoni on täydellistä tämän perunalaatikon kera”.

Onneksi sain vielä siinä vaiheessa ostettua itselleni ruokalipun, joten saatoin jo yhtyä nauruun, kun M!ka päätyi ottamaan glögikakkua niin mitättömän kapean siivun, ettei siihen leikkautunut lainkaan pohjaa. Ja niin oli saanut käsite ”M!kan säälipala” alkunsa. Mutta eihän tänne sentään vain syömään tultu...

Anatomia akustisena oli yleisön mieleen (M!ka).

Anatomia akustisesti oli eri maailmasta kuin edellisen illan ”normiveto”. Solisti Mika hämmästytti minut paitsi voimakkaalla äänellään niin erityisesti sillä, että kertoi laulaneensa ekan kerran elämässään vuonna 2004. Joitakin on suotu luonnonlahjoilla, amatöörit reenaa. Samoin oli ilo seurata Hippoa akustisessa kitarassa, jonka varressa mies oli selvästi elementissään. Eikä ihme, sillä mies paljastuikin kitaristiksi jopa siinä määrin, että kun Hippoa oli pyydetty Anatomian basistiksi, hän ei edes omistanut bassoa.

Rehtoritrion akustinen keikka hauskimpia Reksi-keikkoja mitä on tullut nähtyä (M!ka).

RehtoriTrion keikka oli elämys, johon kaikki kolme toivat oman mausteensa. Mikon rumpusetti koostui tuolista, yhdestä rummusta, helistimestä sekä englannin värejä kantavista, erinomaisen käytännöllisistä rumpukapuloista, joilla keikan jälkeen saattoi pestä brunssiporukan astiat. Sanna oli jälleen kerran karismaattinen ja upea – yhdessä hetkessä koskettavan herkkä, dramaattinen  ja niin punk. Ja sitten taas hauska ja humoristinen. Hekon bravuuriksi nousi puolestaan  pianosoolo, joka räjäytti potin – tai ainakin liinan pöydältä. Uusi biisi Kumpaa sä uskot vakuutti Reksien vireen olevan edelleen vähintään entistä tasoa.

Rehtori Hekon pianosoolo (kuvat: M!ka).

Brunssin jälkeen oli parin kolmen tunnin lepohetki, jonka osa porukasta käytti saunomiseen, mutta mie päätin vetäistä pienet päikkärit. Heräsin puhelimen vaativaan soittoon, nousin ja suihkautin vähän hiuslakkaa - ja taas kipitettiin ylämäkeä kohti Naisvuoritaloa. Oli vuorossa perhejuhlat Himaneksen noin 150 henkisen perheen kesken.

Himaneksen akustinen keikka tuoliringissä istuen ja tunnelmavaloineen muistutti tunnelmallista iltanuotiota cowboyneen. Lempeää tunnelmaa halkoivat biisien välissä Hekon suullisesta kivääristä laukaistut jutut. Kuulimme tarinoita Himaneksen matkan varrelta, joista valtaosa oli ainakin itselleni uusia: Saku oli ollut saada ristiäisissä nimekseen Sulo, ja nuoren Himameksen harrastuksiin soittamisen ohella kuului sahanpurukasaan pomppiminen. Tunnelma oli kerta kaikkiaan hieno, johon oman lisänsä toi se, että Himaneksen kanssa lavalla vieraili useita soittajia ja laulajia. Näistä mainittakoon rokkikukko-kappaleessa laulanut Hanne sekä Joey Luumäki ja Heko, jotka lauloivat joulupukille. Uskallan puhua useamman paikalla olleen puolesta, kun sanon keikan upeimman hetken olleen biisi Sä puhut puille. Sitä tuli nimittäin yhdessä isäköörin kanssa laulamaan ”Nanones” eli bändin jäsenten pienet tyttäret. 

Sitten olikin aika roudata pöydät ja tuolit pois tieltä ja aloittaa kunnon räminä ja rok. Sitä siivitti vielä Joeyn soolokeikka Pohjois-Korean lipun varjosta. Kahden rintaman miestä nähtiin myöhemmin myös baarin puolella, jossa kuultiin liuta tuttuja ramopunk-sävelmiä.

Otto / Me Wokkivihannekset (kuva: M!ka).

Naisvuoritalon varsinaisen päälavan valloitti ensimmäisenä kuitenkin Me Wokkivihannekset, joiden lavakarisma oli kasvanut huikeasti sitten viime näkemän. Esitys oli täynnä nuoruuden energiaa, aitoa punk-asennetta ja meneviä ralleja. Viimeistään tässä vaiheessa iltaa jalat irtosivat lattiasta ja pogoaminen oli väistämätöntä...

Mutta ei, Wokkien jälkeen ei turhia levätty, kun jo aurinkolasien varjoon kätkeytynyt Normaaliryhmä täytti lavan. Tiedoksi vaan, että Markys ei muuten rumpusetille armoa anna. Eikä Teemun ja Harrin hypyt ymmärrä painovoimasta mitään.  Biisit oli tietty hittiä toisensa perään ja valoshow toi maailmanlavojen glamourin keskelle Mikkeliä.

Päivänsankarit lauteilla (kuva: Vesa Vuorela).

Viikonlopun kohokohta oli kuitenkin Himaneksen juhlakeikka, johon yleisö oli saanut äänestää biisejä pitkin syksyä.  Keikan aikana vierailtiin Törnävän saarella, haudattiin Haukivuoren kylä, laulettiin suoraan sydämestä, tavattiin maatalouslomittaja ja tottakai kastauduttiin Kyyveteen. Bändi soitti myös – ilmeisesti kunnioituksena omille idoleilleen - Ratsian Ole hyvä nyt sekä Problemsin Ei tää lama päähän käy.

Kaiken kaikkiaan se oli täyden kympin viikonloppu, Ramotaivas. Mikkeli oli niin rutistettavan suloinen ja sopivan kokoinen kävellä paikasta toiseen. Tai oliko se sittenkään Mikkeli  - vai  kaksikymppisen Himaneksen sympaattisuus ja lämpö, jonka ei toivoisi koskaan päättyvän?

Minna E

Rehtori Mikkolalla on useiden silminnäkijähavaintojen mukaan ainakin kaksi kaksoisolentoa Mikkelissä. Kuvassa aito Rehtori Sami Mikkola Black Outin lavalla (kuva: M!ka).

Hartza:

Viikonloppu oltiin Mikkelissä, huomenna en tiedä missä….

Odotukset marraskuiseen Mikkeliin olivat korkealla ja pidin tulevaa viikonloppua jopa kovempana tapahtumana kuin viikkoa myöhemmin tulevia omia synttärikemuja, sillä kuitenkin tiesi jotain spesiaalia olevan luvassa. Rauman Kimmon kyydillä Riinan ja Ilpon kanssa starttasimme Mansesta kolmen jälkeen ja kohti Savoa. Puoli kasin aikaan Cumuluksen pihaan ja tavarat vauhdilla huoneeseen, jotta ehtisi etkoille hotellin kulmalle Parnell'siin. Siellähän olikin hyvänkokoinen ryhmärämä koolla ja edustettuna niin Kuopiota, Degerbytä, Nurmijärveä kuin Poriakin. Tumma olunen kitusiin ja kohti Black Outia.

Narikassa pieni anominen, että sai pitää nahkarotsin päällä. Kuopion Sanna sen sijaan joutui luopumaan takistaan koska ei prätkärotsia omannut. Ihme niuhotusta. Tolvasen veljekset tuhosivat aivosolujensa sijaan lompakonsisältöä baarin rahislaitteisiin, hyväksyttävääkö? Ehkä.

Anatomia Mustan Outin lavalla (kuva: M!ka).

Anatomia hyökkäsi lauteille, ja jostain syystä olin onnistunut tämän bändin välttämään yhtä Piknik-vetoa lukuun ottamatta aiemmin. Bändihän toimi kuin tauti. Klamydia-sävyjähän musassa on, mutta ei se mua haitannut. Joku muuten sanoi keikan aikana termin Mikkelin Yö, haha. Nainen mustissa-coveri (Uriah Heepin Lady in Black) yllätti totaalisesti, sillä en ikinä olisi uskonut kuulevani sitä punk-keikalla. Kiitos Mika, Karppa & co, mahtava veto!

Toisena Black Outin erittäin liukkaan näköiselle lavalle hilpaisivat Pykimät, nuo mainiot matomiehet lentävissä tennareissaan. Levyä on tullut pyöriteltyä edelleen runsaasti ja biisit toimivat livenä vielä paremmin. Sen enempää en keikkaan kajoa, koska ei fiilikset Woimasointu vol.7-keikasta niin paljoa ole muuttuneet, lukekaa sieltä.

Illan päätteeksi luisteluvuorossa olivat Rehtorit. Hieman mietin ennen keikkaa, että kuinka Heko pysyy pystyssä lavalla liukkauden vuoksi, mutta aika pitävät luistimet nuo Converset näyttävät olevan. Hirveä meno oli taas päällä ja nojatuoleissakin voi soittaa seisaallaan, kuten saimme todeta. Hieno päätös hienolle illalle, mutta lisää oli odotettavissa.

Energiaa riittää - Rehtorit esiintyi niin kuin aina ennenkin... eli täysillä (kuva: M!ka).

Lauantaina kevyt aamupala ja brunssille yhden maissa. Onneksi Naisvuoritalolla oli tarjota pekonia, joka skandaalinomaisesti Cumuluksen aamupalapöydästä puuttui. Napa täyteen mainiota ruokaa jääveden kera, sekä päälle vielä M!kankin suuresti rohmuamaa glögikakkua. Musiikkiosuuden aloitti tänäänkin Anatomia, tällä kertaa puoliakustisesti. Biisit kuulostivat riisuttuina todella upeilta, jopa koskettavilta. Tätä on kuultava lisää. Tuppikin löysi oikein sydänystävän baaritiskin takaa, kun on kuulemma niin muusikon näköinen.

Rehtori Mikko ja akustinen rumpusetti (kuva: M!ka).

Rehtori Mikkola oli joutunut lähtemään yöbussilla kotiin Kukkos-Petterin viiskymppisiä juhlimaan, joten brunssilla esiintyi vajaahenkilöinen, mutta ei vajaamielinen RehtoriTrio. Mikon rumpusetti oli kyllä komea - virveli, djembe, tamburiini ja vispilöinä tiskiharjat, englanninväreissä tietysti. Ja se soundasikin upeasti! Keikka oli paikoin erittäin hysteerinen, kuten esim. JuuTuubissa olevasta kuvaamastani Uimavalvoja-videosta voi päätellä. Keikoilla voi hei pitää hauskaakin! Täysin uusi kappale Kumpaa sä uskot? herkisti sopivasti kaiken kohelluksen keskellä, video löytyy myös SunRööristä.

Keikkojen jälkeen jäimme vielä pikkuporukalla kehittelemään uusia henkilöhahmoja Leenan tulevaan kirjaan, sekä ihmettelemään paranormaaleihin ilmiöihin keskittynyttä itätamperelaista Etsivätoimisto Nekalaa. Tässä vaiheessa otin muutamia södejä kuvia kihlaparistamme, Anatomian Mikakin osallistui urheasti solmimaan itsensä kaulahuivivyyhteen. Parin tunnin tauolle…

Tuon tauon vietimme erittäin sporttisesti, sillä Jeken, Ilpon ja Tupin kanssa menimme hotellin saunaan ja pelasimme uima-altaassa vesipalloa Pirkan oranssilla plopplop-pallolla. Pelin lopputulos oli 17. Hyvä me! Muille tuo tulos ei kerro mitään mutta ei se haittaa.

Kuudeksi takaisin Naisvuoritalolle saunan jälkihikeä valuen. Paljon tuttuja pihalla jonossa, hienoa menoa siis luvassa. Alkuun juhlakalujen eli Himanes-poikien halimista ja onnittelemista, tuttujen moikkailua kunnes kutsuvierasohjelma alkoi. Heko juonsi taattuun moottoriturpatyyliinsä ja kertoili Himanes-pojista kaikkia kivoja paljastuksia akustisten biisien lomassa. Varsinainen tähtihetki oli kyllä pikkutyttöjen kera esitetty Sä puhut puille, se jos mikä herkisti ja joutui jopa pikkuisen nieleskelemään. Joey Luumäki ja Heko liittyivät remmiin mukaan esittämään "Kaikki uskoo joulupukkiin"-veisun, sopihan se näin suht lähellä joulua jo. Joey esitti vielä yksin muutaman biisin yksin ja tulipa se Pohjois-Korean lippukin esille.

Me Wokkivihannekset (kuva: M!ka).

Kutsuvierastilaisuuden päätyttyä muu kansa sisään. Kovin hirveästi ei tätä muuta maksavaa kansaa kaiketi tullut, kun muutenkin oli sali pullollaan. Me Wokkivihannekset - voi jumalaare mikä keikka! Sälleillä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin Fast & Furiousissa. Ei se haittaa vaikka välillä kaikki soittaa eri biisiä tai piuhat ei pysy kiinni soittimissa, sillä Spinal Tap rules! Lainabasisti Matias on kyllä varsinainen ikiliikkuja, eikä muut pojat häviä pätkääkään. Erityiskiitos Wokeille saamastani Mikkosten Maailma-dvd:stä, olen otettu. Ehkä katselen sitä äänettömällä samalla kun fiilistelen Timo T.A:n Joulusydän-LP:n säveliä. 

Normaaliryhmä… viimeinen keikka luvassa, ehkä koskaan, ehkä pitkään aikaan. Tästä oli otettava kaikki irti. Ja niin tulikin otettua. Nahkatakkikin oli märkä joraamisen jäljiltä. Ilman sotavammoja ei keikkaillat ole mitään ja tällä kertaa ainakin Maggara-Sanna sai todeta parketin kovuuden nilkassaan. Onneksi ei venähdystä pahempaa kuitenkaan ollut diagnoosina. Jos Eppu Normaalia ei olisi koskaan keksitty, olisi Normaaliryhmä myynyt miljoona levyä. Siitä olen satavarma.

Normaaliryhmä kuulemma toistaiseksi viimeisellä keikallaan (kuva: Vesa Vuorela).

Joey Luumäen toinen keikka, tällä kertaa kahvilan puolella. Useampi Ne Luumäet-biisikin tuli setissä heitettyä ja harmi ettei Archie ollut paikalla, kun Joey oli vuosien pyynnön jälkeen päättänyt toteuttaa Artun toiveen ja soitti Sinä putosit sillalta. Hyvä meno oli kahvilankin puolella. En tiedä sit säikähtikö baarihemmo Tupin miehekkyyttä vai mitä, mutta keikan aikana Lapin Kultaa kilisi lattialle rikki tiskin takan reippaalla "Hupsista" -huudolla varustettuna.

Sitten aika pääesiintyjän… Himanes 20v. Ei voi olla totta. Vaikka onhan siitä kieltämättä aikaa kun ekaa kertaa tapasin poitsut Vaasassa kun olivat nauhoittamassa Napin studiolla Pinnalla-levylle materiaalia.

Päivänsankarit lauteilla (kuva: Vesa Vuorela).

Kellarista Studioon ja keikka käyntiin. Setti oli täynnä pelkästään helmiä, olihan ne fanien etukäteen äänestämiä biisejä.  Hienoa menoa ja meininkiä, vaikka yks sälli kovasti mun ja M!kan selkään välillä ajoikin. Vierailijoita oli odotetusti lauteilla ja se yksi juvalainen, hieman karvoittunut tanssityttökin kävi vatkaamassa lannettaan. Kyyveden soidessa tajusi, että keikka loppuu tähän vaikka justhan se alkoi. Ei reilut 20 biisiä riitä, ei millään. Ilta päättyisi tähän, voi harmi… Mutta upeat oli kinkerit, kiitos Himanes! Toivottavasti on toiset 20 vuotta edessä, ja lupasihan Sulo-Saku jo Raopunk-viekussa, että ne pidetään 2030. Kiitos ystävät hienoista fiiliksistä! Tää ei lähde kulumallakaan! Ja ihanille ystävilleni Riinulle & Tompulla oikein suloisaa & ehanaa yhteiseloa loppuelämän ajan.

Hartza

Rauman Kimmo:

Kun nuorena oppii niin vanhana taitaa

Kun nuorena oppii niin vanhana taitaa. Niin se vaan on, et vaikka Himanesin pojat on vielä aika nuoria niin 20 vuotta on tullut yhteistä soittoaikaa hankittua ramo-operaattorilta. Kun vielä kahden päivän juhlat olivat järjestäneet monenlaisella ohjelmalla, niin eihän sellaisesta voi pois olla. Se, että paikallinen toimija järjestää kotikulmillaan takaa kyllä sen että sijainnit ja systeemit on just kohdillaan ja apua saa varmasti. Itse majoituin Cumulukseen, jota oli suositeltu ja oli se niin vaivatonta. Kaikki oli ihan siinä kulman takana, eikä tarvinnut pohtia siirtymisiä tai kiireitä myöhästymisineen.

Perjantaille oli 3 bändiä ja soitto alkoi jo mukavan aikaisin 21 aikaan. Anatomia aloitti viikonlopun ja hyvin aloittikin. Viime keikasta olikin mennyt itsellä aikaa ja ero oli hirmuinen. Uusi kitaristi oli tullut taloon ja kyllä treenattu on, sen huomasi. Soundi oli muuttunut paljon ja ramovaikutetta ei niin omiin korviin osunut, mutta biisit oli valmiin kuuloisia ja rullasi hyvin. Joskin tais Rautiaismaista mollisanastoa löytyä jonkun verran. Mut sehän taitaa upota kansaan. Mikä on ennekin häirinnyt, niin luulis et paikallinen bändi tois helposti tuvan täyteen kavereillaan.
Lisää siis olisi yleisöä mahtunut, mut sit aina huomasi kelloa katsoessaan, et nehän juo vielä pohjia kotona.

Seuraavana soitti Pykimät. Uusi levy ulkona ,joka ainakin itselle auttoi paljon keikkojen seuraamiseen, kun alkoi muistaa ajoittain mutkikkaiden kappaleiden juonia. Paljon ovatkin esiintyneet lähikuukausina ja pitkä soittohistoria takana, niin kyllähän se näkyy. Soittamisen himokin täytyy olla valtavaa ,kun pitkien matkojen ja aikataulujen sovituksista huolimatta pitävät bändin kasassa.

Pykimien keikalla vieraili Marko tahtoo läppärin -biisin aikaan aito Marko, 

ja jos en väärin muista niin nimenaan Marko Haukivuorelta  (kuva: M!ka).

Kolmantena iltaan lähti Rehtorit. Vuosikausia heilläkin on ollut sama kokoonpano ja tasaisesti tulee uutta
biisiä. Toiset taitaa istua kerran vuodessa kirjoittamaan levyllisen biisejä, mut Rekseillä niitä taitaa tulla
pari kuussa. Usein keikalla soitetaan biisi tai pari joita ei ole levytetty. Kai se on hyvää testiä katsoa
et miten biisit toimii yleisöön. Mitäs heistä nyt vois sanoa. Jos on Rehtorit nähnyt ennen, niin varmaan tietää
mikä on homman nimi. Tähän mennessä alkoi jo baarissakin olla väkeä riittämiin ja menojalatkin alkoi
vipattaa suuntaan ja toiseenkin. Ilmeisesti lähiseudun talojen vuoksi soitto loppui siinä 24 aikaan.
No eipä ne volymitkaan ihan hissuttelua olleet.

Rehtorit ja homman nimi... (kuva: M!ka).

Tässä vaiheessa oli päässä vielä järkeviä ajatuksia jotka sanoivat, et nukkumaan kannattaa mennä jos haluaa olla huomenna pirteä. Nyt tulee pieni miinus. Matkalla hotellille ei näkynyt herkullisia suolaa ja rasvaa myyviä kojuja.
No, muistinpa autoon unohtamani suolapähkinät ja autohallin kautta huoneeseen. Myöhemmin selvisi, et hotellin aulassa myydään viikonloppuöinä hodareita kaikilla mausteilla jonka siis onnistuneesti kiersin.

Lauantai ja suuri juhlapäivä. Päivä alkoi jo 13.00 aikaan brunssilla, joka oli ihan varta vasten juhlaväelle katettu.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, joskin vieraita olis mahtunut enemmänkin. Jälkikäteen, olisko aika ollut hieman liian aikaisin?

Bändien laitteet eivät olleet ihan vielä valmiit alussa ja lauantaiksi tulevat eivät olleet vielä saapuneet paikalle.
Anatomia aloitti tänäänkin ja lähes akustisesti, kun yksi sähkökitara oli paikalla. Se varmaankin sopii niin oleellisesti nykysoundiin, ettei sitä voi korvata. Hyvältä kuulosti jälleen, joskin soraääniä särähteli melankolisuudesta.

Brunssin päätti, niin kuin perjantaina Rehtorit trio. Nyt oli jo haastettakin soittimissa. Heko ja Sanna olivat kitarassa ja Mikko virvelin, tamburiinin ja tiskiharjojen kanssa antoi tahtia. Tosin kävihän Heko tuon kuuluisuutta saaneen piano väliosan soittamassa. Biisilista oli hyvin jännä. Omaa vanhaa ja uutta, sekä lainaa ja Sanna se veti tyylillä ihan ilman laulumikkiä.

Rehtoritrio (kuva: M!ka).

Keittiö ansaitsee erityiskiitoksen, kun yllätti kasvis-syöjän sienipiirakalla. Annoksesta riitti vielä muillekin maistiaista.

Muutama tunti lepoa ennen pääohjelmaa ja tunnelma oli kyllä itsellä todella odottava. Paikalle päästyä oli oikein harvinaista todeta ihan monikymmenpäinen jono ja kaikkialla huomasi hyvän fiiliksen ilmassa.
No ovet aukeni ja eteisessä päivänsankarit kättelivät tulijoita. Itseä ja näemmä muitakin jäi hiukkasen vaivaamaan, et jonkun lahjan olis voinu tuoda. Mut eipä vaan tullu mitään järkevää etukäteen mieleen. Heti seuraavaksi kiinnitti huomion seinille tehdyt kuvat, joissa oli mukavia tarinoita vuosien varrelta. Pakko olikin sitten kiertää talo läpi ja etsiä kaikki tarinat. Ei vaan malttanut olla kun odotti jo niin ohjelmaa.

Sieltä sitten alkoikin akustinen Himanes ja Heko juonsi biisien väliin hauskaa tarinaa menneestä.Väliin oli buukattu pitkä mies Vantaalta, josta ei voi kyl tietää mitä sieltä tulee. Eka setti oli huomattavan synkkämielistä, jota oli kevennetty keikkakassilla, josta löytyi mitä erilaisempaa tavaraa. Toka setti koostuikin pitkälti Tappajatomaattien tuotannosta. Itsellä vaan tunnelma kaipasi sitä sähköä soittimiin eikä vaan malttanut vieläkään.

Wokkivihannesten Eetu ja varabasisti Matias (kuva: M!ka).

Sähköinen osuus tais olla jännän äärellä kun aloittavan Wokkivihannesten auto-ongelmien takia heidän saapuminen meni viimetinkaan. No ehtivätpä kuitenkin ja setti pääsi alkamaan. Hirveesti ovat nuoret petranneet ja uutta biisiäkin on setissä. Basistihommat menee näemmä et kaksi vuorottelee miten sit kumpikin pääsee paikalle. 

Yleisö alkoi olla kuumana ja eikun seuraavaa bändiä kehiin. Toistaiseksi viimeisen keikkansa heittävä Normaaliryhmä astui lavalle ja homman nimi oli Eppu Normaali ja aurinkolasi-aikakausi. Yleisö lämpenee lisää, kun koko kansalle tuttua hittiä tulee tuuttiin. Tai no ehkä Elviksen kuolema tai Teen sinusta muusia ei ole niin koko kansan tuttu. Kyllä mun ainakin näitä keikkoja tulee ikävä. Mut tässä setissä mua vaivas se, että rummut oli hyvin takana. Kuitenkin rumpalilla oli paljon päävokaalia niin vähän katveessa tuppas olemaan. vielä kun savu oli paikoittain aika sakea, niin eturivin jannut nyt vaan pääsi paremmin esille.

Pääesiintyjää vailla oli ilta. Vielä kun tiesi biisilistan pääosilta ja että siellä on yleisön mielestä kovimmat Himanes-hitit.

Sieltä se tuli  ja kylläpä palkitsi. Vierailevia tähtiä oli Heko kitarassa, pianisti ja alkuaikojen basistikin kävi antamassa näytteen. Suurta urheilujuhlaa oli ja savusta päätellen yleisö todella liekehti. Sen verran hieno setti oli tehty, et jos siitä live tehdään, niin varmaan tulee pyörimään soittimissa. Bändi antoi kyllä varmasti kaikkensa ja en usko monellekaan jääneen mitään hampaankoloon. Ja taas oli kello miellyttävän vähän. Hyvissä ajoin nukkumaan ja lämmin hodari pääsi vatsaan. Ai ai kun oli hyvä fiilis.

Himanes juhlakeikalla. Ai ai kun oli hyvä fiilis... (kuva: Vesa Vuorela).

Sulon tiedustelua, et kiinnostaisko tehdä tapahtumasta jokavuotinen, niin kyllä kannatan. Kunhan päivämäärää sovitetaan muiden juhlien kanssa. Ehkä sitä brunssia vois myöhentää kans. Yksi vai kaksipäiväinen on suuri kysymys. Tällä hetkellä tapahtumia on sen verran et bändit täytyy olla kovia et yleisön saa liikkeelle.
Mut tämä oli onnistunut juttu ja vaivaa oli nähty. Toivottavasti se vähän palkitsikin. Ja jos se levy tästä tule niin kaikkihan sen ostaa. Eiks jeah.

Rauman Kimmo

Joey Luumäki akustisesti (kuva: M!ka).

Joey Luumäki:

Soolo Mikkelissä

Tuossa tanssii viisi viisivuotiasta tai pienempääkin, ja vieressä heiluu neljänelonen nahkatakkimies neljän promillen voimin, tai useammankin... Mageet bileet, joiden järjestämiseksi tosin olikin tehty hommia kakskyt vuotta. Esiintyjät olivat hyviä, ja yleisö tavanomaista rock-klubiryhmää monipuolisempi. Naisvuoritalo on mainio keikkapaikka, vaikkakin takahuoneruokaa oli ehkä hieman liikaa.

Omalta osaltani olin päättänyt ottaa kutsuvierasosuuden (sähkö)akustiseen settiini hieman erikoisempia biisejä, kun taas sähkissettiin valikoin siivuja eri aikakausilta. Akustinen settini pärähti käyntiin mojovan kimppaesityksen jälkeen. Himanesin akustisen setin lopuksi nääs liityimme Hekon kanssa remmiin ja soitimme kaikkien pikkujoulujen suosikkikipaleen Kaikki uskoo joulupukkiin Olympiastadionin kokoisena akustoversiona. Lauluosuudet jaettiin Akin, Rikun ja minun välillä, tai ainakin niin oli suunniteltu ja eiköhän se niin mennytkin. Nämä hommathan suunnitellaan aina hyvin tarkasti etukäteen, vaikkei siltä vaikuttaisikaan.

Syntymäpäiväjuhlallisuuksien kunniaksi aloitin akusetin parilla Tuomari Nurmion kurjuusbiisillä, siirtyen bluesin kautta positiivisempaan rallatukseen. Siitä olikin lyhyt matka politiikkaan ja Kari Peitsamoon. Olin varautunut jopa lavarekvisiitalla: upea Pohjois-Korean pienoislippu, jonka olen saanut Shanghain maailmannäyttelytuliaisena eräältä kokolailla oivalta hepulta. Ekassa biisissä käyttämäni soittoapuväline ei muuten ollut slide-putki, vaan Karhulan Valimon ruostumattoman teräksen romukasasta nyysitty putkenpätkä.

Akusetti luultavasti näin:
Kurja matkamies maan
Kurjuuden kuningas
Tavallisen pulliaisen blues
Jee jee itsemurha
Lenin-setä asuu Venäjällä
Great President Kim Il Sung Will Always Be With Us
Oodi Kari Peitsamolle
Uskon Beatleksiin
Harry Hevonen

Joey Luumäki sähköisesti (kuva: M!ka).

Illemmalla baarin puolella, sähköisessä Esrite Trashmaster -setissä soitin Tappajatomaattien Villi itä -albumilta muutaman ekan biisin suoraan levyn biisijärjestyksessä. Osta levy. Sitten soitin muutakin, kuten Arttu "Archie" Prostiduden toivebiisin Sinä putosit sillalta. Harmi jälleen kerran että Arttu ei ollut paikalla - silloin kun hän on paikalla, niin ei tule tuota biisiä osattua...

Mutta jossain vaiheessa kovaäänisesti mölisevä yleisö riehaantui pomppimaan siihen artistin ja äänentoiston väliin, ja jouduin vaihtamaan soittoasennon karipeitsamomaisesta istumakyykystä jaloinseisontaan. Kykenin taas kuulemaan soittoni ja lauluni Public Address -järjestelmästä, mutta sain vasempaan kyynärvarteen mojovan krampin. Sellaista se on näin vanhana, tai enhän mä mikään kovin vanha ole, huomattavasti isäänikin nuorempi.

Sähkösetti ehkä näin:
Tummansininen Nissan Micra vm. -86
Marjut on ihmenainen
Tyttö ja ilves
Nerohvirran oraakkeli
Sopimatonta
Villi, villi itä
Minä diggaan Peitsamoa
Sinä putosit sillalta
Motelli (kutsukaa poliisi)
Ihmissusi
Siinä on punk Kari
Hiekkaa Hietarannan
Sussu on pääntakoja

Tuon sähkissettini jälkeen oli ohjelmassa Himanes-yhtyeen 20-vuotisjuhlakeikka. Se oli hieno, valot ja äänet ja kaikki, ja lopulta tuli myös Kyyvesi kutsuu. Join omppulimunkin sitä kuunnellessa. Sekin oli hyvää.

Joey Luumäki

Saku Himane (kuva: Vesa Vuorela).

Saku:

Himanes vuodesta 1990 ja Party Weekend

Noin vuosi sitten löimme viisaita päitämme yhteen, laskutoimitusten jälkeen totesimme vuoden 2010 olevan eräänlainen juhlavuosi yhtyeellemme. Juhlia on järjestettävä, olkoon siihen hyvä syy tai sitten edes hyvä tekosyy. Mietittiin vaihtoehtoja ja paikkoja, tammikuussa 2010 tehtiin ensimmäiset yhteydenotot keikkapaikkoihin ja helmikuun alussa lyötiin lukkoon päivä Naisvuoritalon kanssa.

Juhlaohjelman suunnittelu alkoi saman tien, melko heti tuli ajatus myös toisen illan järkkäämisestä bilekokonaisuuteen. Bändien buukkaukset alkoivat keväällä ja muut käytännön järjestelyt kesän aikana. Riku keksi nimen Ramopunk Pre X-mas Party Weekend!

Saattaa kuulostaa isolta projektilta, mutta kun aloitti hyvissä ajoin ja jakoi hommat mahdollisimman monelle, ei järjestelyistä mitään ylitsepääsemättömiä tullut. Tehtiin mainosjulisteet ja flyerit sekä lehdistötiedote, näitä kylvettiin eri paikkoihin niin paljon, kun ehdittiin. Media tarttui tiedotteeseen todella hyvin, se julkaistiin sellaisenaan mm. Suen kotisivujen uutisissa sekä yhdessä Mikkelin seudun ilmaisjakelulehdessä. Muutenkin Party Weekend pääsi kaikkiin Mikkelin lehtiin, osaan jopa kahteen otteeseen. Näistä Jesse Kemppaisen (mies, joka oli Akin kanssa tuolla legendaarisella Ramones keikalla keväällä 1990) Mikkelin Kaupunkilehteen kirjoittamat jutut ovat luettavissa myös himanes.net -sivuilla.

Järjestyksessään ensimmäinen Party Weekend alkoi klubi-illalla Pub Black Outissa. Anatomian, Pykimien sekä Rehtoreiden keikkoja oli todistamassa 74 maksanutta katsojaa, ihan hyvä alku, meininki oli loistava ja bändit suorastaan erinomaisia! Tietysti enemmänkin porukkaa olisi mahtunut, mutta minimitavoite täyttyi reilusti. Mainittakoon, että Pelle Miljoonan keikka Naisvuoritalolla muutamaa viikkoa aiemmin keräsi saman verran katsojia.

Lauantaipäivä pistettiin käyntiin Brunssilla Naisvuoritalon baarin ainutlaatuisessa miljöössä. Seisovan pöydän antimista ja erinomaisesta seurasta nautimme akustisen musiikin säestämänä. Stemmat helisevimmät tuotti Anatomia, joka on jo ehtinyt muutamaan otteeseen harrastaa näitä ramobändeille harvinaisempia akustisia vetoja. Ymmärtääkseni ensimmäinen akustinen Rehtoritrio esiintyminen sai hymyn korviin, jalat vipattamaan ja jopa yhteislaulun raikaamaan. Aivan loistava alku päivälle!

Joey ja Heko vierailemassa Kaikki uskoo joulupukkiin-biisissä (kuva: M!ka).

Himanes juhlat aloiteltiin parituntisella kutsuvierastilaisuudella, jonne mm. omat perheet, lapset ja vanhemmat oli kutsuttu. Nyt oli meidän vuoro harrastaa akustista musisointia kera Hekon nokkelien ja viihdyttävien välipuhevuorojen. Kotona oli puhuttu, et jos haluja ja uskallusta riittää, voi lapsetkin tulla laulamaan Sä puhuit puille -biisissä. Rohkeimmat tosiaan ottivat estraadin haltuun ja varastivat koko shown, oli hieno fiilis ja tästä sen vaan piti paranevan... Setin päätteeksi soitettiin Hekon ja Joeyn kanssa Ne Luupojat Surfin Kaikki uskoo joulupukkiin, josta luontevasti Joey jatkoi omaa settiään.

Tässä vaiheessa avattiin ovet kaikelle kansalle ja laitettiin sähköt päälle, ensimmäisenä lavalle hyppäsi Me Wokkivihannekset, joka sai heti alkutahdeista lähtien hienon meiningin aikaan. Varsinkin tytöt olivat innoissaan, Eetun esiintyessä paidatta ja muun Wokkariväen rokatessa Naisvuoritalon upeissa valoissa.

Edellisiltana Pykiminä esiintyneet Varkauden pojat vaihtoivat aurinkolaiseihin ja Eppuihin, voitte vain arvailla, jatkuiko yleisön ja soittajien hurmos? Hyvin jätkät veti!

Tämän jälkeen myös Joey otti sähköistetyn kitaran ja jatkoi rentoa meininkiä baarin puolella vetämällään illan toisella keikallaan. Vieläkö kansa jaksaa, pitkä viikonloppu tennareissa takana, rakkuloita ja kuhmuja on varmasti tullut.

Illan ja viikonlopun päätteeksi oli vuorossa ainakin meidän kohokohta, Himanes ”vuodesta 1990” - juhlakeikka! Pitkään suunniteltu viikonloppu meinasi mennä munilleen jo ennen kun koko tapahtuma oli edes alkanut. Hyvissä ajoin tehtiin aikatauluja, jaettiin tehtäviä jne. Yksi oleellinen juttu ainakin lahjattomille on treenaaminen, joka ei meinannut löytää paikkaa kalentereistamme, ei sitten millään. Lopulta yksi ainut treenikerta saatiin järjestymään ko. viikonlopun perjantaille Mikkelin musiikkiopiston bändiluokkaan. Tämä toi tietysti vähän lisäjännitystä ennen huipentumaa. Sitten vielä olimme järjestäneet biisiäänestyksen kotisivuilla, jonka perusteella settiin tuli 15 eniten ääniä saanutta biisiä. Muutama näistä oli ollut vuosia naftaliinissa, siis yhdellä yhteistreenillä mentiin. Naftaliinista kaivettiin myös aloitusnauha, muistaakseni kesällä 1992 Haukivuoren Huvilavalla käyttämämme Pink Panther Theme löi myös tälle keikalle alkutahdit. Sitten Kellarista studioon ja 22 muuta perään, meno oli kuin olisi ollut metrin ilmassa, aivan käsittämättömän hieno fiilis oli soittaa! Heko ja kitara vieraili Rock´n´roll lukion aikana, entinen basistimme Hassisen Ana soitteli Unohdetaan kaikki muu pois -biisin ja Sohkasen Jokke kävi säestämässä pariin otteeseen pianolla ja soittipa yhden fonisoolonkin. Rattuksen Jaken piti tulla myös käväisemään lauteilla, mutta hänellä oli mennyt bileet kalenteriin eri viikonlopun kohdalle, näin settiä lyhennettiin yhdellä biisillä. Harmin paikka, mutta eipä tuo menoa haitannut, kaikkien aikojen pisin ja meiningiltään paras Himanes keikka ikinä tuli koettua!

Vilpittömät kiitokset kaikille osapuolille unohtumattomasta viikonlopusta! Naisvuoritalon upeissa puitteissa kävi lauantain aikana reilu 150 juhlijaa, meininki ja palaute oli niin hyvää, että saman tien tuli puhetta mahdollisesta seuraavasta Party Weekendistä. Aika näyttää, tuleeko sitä, mutta Himanes sai tästä viikonlopusta niin paljon virtaa, että toiset 20 vuotta menee heittämällä...

Vii Laav Juu Ool!

Saku (Sulo) Niilo-Rämä  (Himanes)

Riku Himanen (kuva: Hartza).

Riku:

Ihan älyttömän hyvät synttärikemut oli

Perjantai-ilta onnistui väkimäärältään tarpeeksi hyvin ja bändit soitti tasokkaasti. Pykimät on sopivasti omaleimainen ja laventaa tätä ramopunkskeneä. Vaikka se välillä Ramoista aika kaukana liikkuukin. Mutta ennenkin esitetty toteamus kuuluu, että Ramot oli itsekkin levyillä erittäin erilaisia ja muuntautumiskykyisiä punkista tarttuviin popballadeihin.

Lauantai alkoi brunssilla, joka on osoittautunut ilmeisesti aika hyväks jutuks kakspäiväisissä tapauksissa. Naisvuoritalon miljöö on idyllinen ja baarin puoli just sopiva tällaiseen. Anatomia ja Rexit soitti molemmat enemmän ku normivedon. Anatomia oli selkeesti paneutunu hommaan, tai sit ne vaan osaa muuten tommosen jutun. Rexit oli rohkean rootshenkinen ja hauska. Tosi siistii! Mikko veteli hyvällä tatsilla pikkurumpusatsilla ja tiskiharjoilla, Sanna esiintyi kun mikäki kabaree-tähti ja Heko teki mitä lystäsi kitaran pianon välimaastossa.

Synttäriosuus alkoi klo 18 jälkeen kun me otettiin kutsuvieraat vastaan ihan linnanjuhlameiningillä. Oli hauskaa kun väki koostui nykyisistä ja entisistä haukivuorelaisista, ja muista, jotka on jollain tapaa ollu meidän hommassa mukana, vanhemmista, kavereista, naapureista, kollegoista, aktiivisista meidän keikoilla kävijöistä... Kaikkia ei ehkä muistettu kutsua, jotka ois kutsun ansainneet, mut loputkin pääsi sisään klo 20 lipunmyynnin kautta.

Puol 7 aikaan vedettiin akustinen setti pöydissä istuvalle juhlayleisölle. Heko juonsi iltaa kertoen hauskoja juttujaan ja ongittuja tarinoita miehistä nimeltänsä Olavi, Matias, Heikki ja Juhani. Punkrock biitti -biisi oli ekana, uusi biisi joka on nostettu käyttöön sieltä 90-luvun puolivälistä, pienin parannuksin. Vierailevia artisteja soitti välillä mukana: Jokke syntikkaa ja Hanne lauloi Rokkikukkoa.

Himanesin seuraava sukupolvi esitti Sä puhut puille -kappaleen (kuva: M!ka).

Pikkutytöt Sutinen, Himaset ja Niilo-Rämä pääsivät esiintymään Sä puhut puille -kappaleessa. Se kun on kuulemma ollut vähän jokaisella meillä kotona yksi isien biiseistä, joka on jäänyt lapsillekin mieleen. Biisi sopiikin hyvin tollein iisisti vedettynä. Pimeässä, kynttilät pöydillä, lapset mukana, oli se oikeesti tunnelmallista... Heko ja Joey tuli jeesaamaan kappaleessa Kaikki uskoo joulupukkiin. Alunperin suunnitelma oli että se toimisi niinkuin siirtymänä meidän osuudesta Joeyn omaan esitykseen, mutta ehkä sitä ei kukaan niin ymmärtänyt, olihan siinä vähän taukoa välissä. Mutta biisi sopi hyvin teemaltaan pikkujouluun ja tuo biisi on semmonen mitä me kuunneltiin teinipoikina 7" sinkulta kotona joulun aikaan, "Ne esikuvat" oli aika etäisiä meidän näkövinkkelistä siihen aikaan.
Joey soitti Naisvuoritalon ekassa setissän vähän eri biisejä kuin Suistossa Hämeenlinnassa muutama viikko takaperin. Vähemmän luumäkiä ja tappajatomaatteja, enemmän covereita. Hyvää matskua. Taas säntäilin siellä sun täällä, joten tarkkaa raporttia on turha antaa. Baarin puolella J:n tokasta vedosta en ehtiny nähdä kuin vilauksen, kun piti laittaa omia soittimia kuntoon salin puolella.

Sitten alkoi salissa tapahtumaan. Wokkivihannekset näytti mikä on meno nuoremmilla ramopunkkareilla, Hyvin he tuntui yleisön ottavan omakseen, meininki kohdallaan. En ehtiny kaikkea kuulla ja nähdä, pientä tai suurenpaakin säätöä oli ollut soittimien ja yhteissoiton kanssa, mutta se on aika normaalia... Pojat soitti Himanesin biiseistä Hankasalmen ja Hitsari-popin, kumpaakaan ei oo soittanu kukaan noin 17 vuoteen.
Normaaliryhmä tahkosi vanhat Eput ihan hiton hyvin. Ei siihen oo kahta sanaa. Yleisöä oli mukana jo tosi mukavasti.

Sitten päästiin me lopulta soittamaan, sitä oltiinki meidän leirissä oikein jännitetty pitkästä aikaa. Eli odotukset oli kovat. Kaikkihan oli mennyt jo tapahtumassa yli odotusten.
Ei me ehkä ihan parhaiten ja virheettömästi soitettu, kun keskittyminen lähti välillä ja toisilla meistä vähän lapasesta, mutta hieno keikka silti. Yleisö oli niin saakelin hienosti mukana, että huikee oli fiilis. Käsiä pystyssä vielä salin puolivälissä asti. Soitettiin ne 15 äänestettyä biisiä, joista 90-luvulta oli noin puolet. Eli tavallista enemmän oli sitä matskua, lavalla kävi myös Hassisen Ana, yks meidän neljästä basistista matkan varrella, nehän oli niin että Sulo(joka kastettiin kuitenki Sakuks)-Ville-Ana-Sutinen. Sitten oltiin itse laitettu jotain aivan uusia biisejä, mm Timantinkova ideologia ja Tyhjä pää, sekä jotai speciaalia listalle. Jokke soitti välillä pianoa, välillä saksofonia, kaveri kun oli mukana Seitsemäs Aalto -levytyksessä. Heko kävi pistämässä vettä myllyyn Rock´n´roll lukiossa, hän kun oli aputuottajan roolissa silloin kun me oltiin studiossa 2004 tekemässä kyseistä kappaletta. Manne twistasi lavalla Pogoomaan kappaleen, ehkä se sopiikin siihen paremmin kuin pogoaminen, Jeke kävi kans lavalla ja ketähän vielä... Kaks encorea, yleisö ja Himanes antoi kaikkensa.

Riku (Himanes)