Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Ykän Pub, Oulu 27.8.10

Normaaliryhmä - Roisto

Nuclear, Oulu 27.8.10

James Puhto-Ren

Normaaliryhmä (kuva: Jeke).

Jeke:

Helmiä vaikka ilman sikoja

Roisto ja Normaaliryhmä esiintyivät oululaisessa Toppilan Ykän Pubissa, jossa puitteet olivat kohillaan, mutta paikalliset pösilöt, kuten Ykä heitä nimitti, eivät. Vaikka paikka on ns. punkkareiden suosiossa, näyttää kriteerinä edelleen valitettavasti olevan, se, että jos sanoista saa edes jotakin selvää, ei kannata pakalle vaivautua. Oululaisia punkkareita ei siis paikalla näkynyt ainuttakaan. Toisaalta samana iltana oli Ilmakitaran MM-kisat ja monenlaista muuta viihdettä, josta niitä varman pystyi pongailemaan. Käsittämätöntä oli vielä se, että jokaiselle oululaiselle, ken paikalle oli vaivautunut, piti erikseen selittää ja perustella, miksi paikkaan oli pääsymaksu. Toivottomia tapauksia. Ykä Kiiskinen, jonka bändirosterista voi bongata mm. Irwinin ja Ison Pahan Dannyn, piti näkemästään ja kuulemastaan. Se on paljon sanottu noilla kilometreillä.

Roisto (kuva: Jeke).

Roisto aloitti ja veti pitkän setin. Sen uusi levy kannattaa hankkia. Kuulosti livenä hyvältä. Normaaliryhmä oli harvinaista herkkua näillä leveysasteilla ja siksi myös jäi. Paikalliset ovat sen verran urpoja, etteivät ne älyä hyvän päälle. Ennemmin voi heittää kitaran pois ja loikkia ilman sitä ollen soittavinaan. Onneksi paikalla oli sentään etelän rinssit ja rinsessa, jotka olivat tulleet Juken 40-v päiville. Yleisöä oli siis vähän, mutta sitäkin laadukkaampaa. Kemiläisillä oli nimittäin oma osastonsa mukana. Soitto kulki, saundit olivat suorastaan hyvät, mutta kun yleisö lähes puuttui, karsittiin settiä, niin ehdittiin katsomaan James Puhto-Reniä Nucleariin.

James Puhto-Ren  (kuva: Jeke).

Jamekset groovasivat niin maan perusteellisesti eli hienosti. Biisilista taisi elää illan aikana moneen suuntaan ja onhan siinä venymisen varaa olemassakin. Sen verran paljon on biisejä rosterissa. Illan huvittavin anekdootti oli se, kun menimme sisään, poke oli järjestämässä ensiapua ulkona sairaskohtauksen saaneelle tytölle. Sen  jälkeen hän päästi porukkaa sisään, mutta oli muutamaa minuuttia myöhemmin alakerrassa eturivissä loikkimassa duck walkingia Puhtojen tahtiin. Hemmo oli aivan myytyä miestä ja ilmakitara sai kyytiä.
Semmoista hauskaa tällä kertaa.

Jeke

 

Kävijälaskuri