Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Tungosta lavalla Poikien keikalla (kuva: M!ka).

Lutakko, Jyväskylä 24.10.09

Ramokeikka vol 3

Pojat

The Tarjas 

Havana Affair plays Ramones

Neuroosiliitto

...ja päivää ennen:

Redneck, Jyväskylä 23.10.09

Himanes

Sisällysluettelo:

Keikkaraporttia:

Raporttia Himanesin keikalta ja Ramokeikka3:sta:

Keikka: jyväskylän ramopunk weekend

Jeke: Tuplasutinat Jyväskylässä

Hartza: Reissuromantiikkaa...

Raporttia Ramokeikka 3:sta:

M!ka: Viimeisellä Ramokeikalla

Artistien kommenttia:

Saku (Himanes): Kyllä oli mukavata

Jasu (Neuroosiliitto):  Kitara pätki sopivasti ja Juho ehti kertoo vitsin

Vesku (The Tarjas: Kovaa, suoraan ja hyvällä fiiliksellä

Timo: The Tarjas löysi Lutakon!

Keikkojen biisilistat

Oharit

"...Tyttöni soitti minulle ja kertoi huonon uutisen
en kanssas lähde konserttiin kun Waspia voi sietää en,
Hommaa vaan se hotelli sun kamuille ja itselles,
minä lähden Jyväskylään, siellä soittaa Himanes..."

(Sanktio: Oharit)

Himanes Redneckissä Jyväskylässä 23.10.2009 (kuva: Hartza).

Sanktion tositapahtumiin perustuva Oharit -biisi liittyy nimenomaan tähän Himanesin keikkaan. Kappaletta ei ole vielä levytetty, mutta se tullee olemaan mukana Sanktion seuraavalla levyllä, jota voi odotella julkaistavaksi vuoden 2010 aikana.

Keikka:

Jyväskylä ramopunk weekend

Jyväskylän Ramopunk viikonloppu käynnistyi jo perjantaina Himanesin asettuessa leveisiin haara-asentoihin Redneckin lavalle. Paikalla oli ihan mukavasti jengiä ja bändi veti hyvän setin. Pitkänmatkalaisia oli jo Jyväskylään saapunut viikonlopun viettoon ainakin Oulusta ja Tampereelta. Meininki alkoi olla siis kohillaan seuraavaa päivää ja Lutakon RamoKeiKKa Vol 3:sta ajatellen. Lauantaina homma alkoi sitten iltapäivällä. Kävin Ompussa moikkaamassa tuttuja ja sinne soitti Poikien Miika ilmoittaen yhtyeen olevan jo mestoilla Lutakossa. Siitäpä sitten itsekin paikalle, jossa roudaus ja muu tekninen säätäminen käyntiin. Yhtyeitä tippui paikalle pikkuhiljaa ja  vain The Tarjas antoi maineensa mukaisesti odotuttaa itseään. Mutta sellaisia ne naiset ovat, aina myöhässä. Kun Ulvilan leiditkin oli saatu opastettua Lutakon tiloihin ja käytäntöihin, oli aika käydä moikkaamassa gastropub Jalossa ruokailemassa olevaa ramoperhettä. Fish & Chips naamariin ja jälkiruuaksi Jeke mukaan Lutakkoon. Yy-kaa-koo-nee -kirjaan The Tarjasin haastattelua käyntiin bäkkarilla ja Havana Affairin pojatkin saivat ihmeteltäväkseen niitä kuuluisia gallup -lappusia. Normihöttöä ja höpötystä, pikkaisen yritin katsoa Neuroosiliiton poikien perään, mutta en siinä onnistunut ehkä kovin hyvin. On niin nopeita.

Havana Affair (kuva: M!ka).

Jengiä valui Lutakkoon pikkuhiljaa vaikka Neuroosiliiton aloittaessa puoli kymmeneltä väkeä ei vielä kovin paljon paikalla ollut. Tehdaskaupungin pojat jättivät itsestään ihan hyvän jälkimaun. Pikkuisen keikkarutiinia ja vauhtia lisää niin hyvää tulee. Bändin omakustannelevyjä taisi keikan jälkeen mennä kaupaksi ihan hyvät määrät. Paikallisen Psycho Rodeo -yhtyeen sivuprojekti Havana Affair Plays Ramones soitti, surprise surprise, The Ramones -yhtyeen tuotantoa! Etenkin vierailevan solistin Sammy Ramonen kera vedetty Wart Hog oli mukava kuulla livenä. Gabba -kyltit heiluivat ja meininki alkoi lämmetä mukavasti Havanna Affairin setin aikana. Kyllähän ne biisit aina sytyttää etenkin livenä. Yhtyeen ulkoinen habitus ei ollut mitenkään ramoformuinen ja asia aiheutti hieman ristiriitaisia kommentteja puolesta ja vastaan. Omasta mielestäni homman voi hoitaa noinkin, silti yhtään nahkatakkeja, farkkuja ja tennareita väheksymättä.

The Tarjas oli jälleen kerran kinkkisen ongelman edessä, sillä bändin rumpali ei ollut päässyt keikalle lähtemään. Korvaava rumpali Antti löytyi Jyväskylästä ja kokoonpano pääsi debytoimaan yhdessä soundtsekissä, jossa syntyi myös yksi uusi The Tarjas biisi ihan lennossa. Kyseisen biisin nimeä en muista, mutta illan settiin se sisällytettiin. Tarjat veti olosuhteisiin nähden hyvän ja pirteän keikan. Jätkien meiningille täytyy kyllä nostaa hattua. Rumpali Antti takoi sen minkä pystyi ja kiihdytti biisejä välillä huimiinkin vauhtilukemiin. Vesku spiikkasikin The Tarjasin olevan progressiivisen musiikin yhtye ja näin ollen vapaa tekemään uusia sovituksia livetilanteessa. Se uusi biisikin siis vedettiin eikä kukaan ollut  varma menikö se helvetin hyvin vai huonosti. Hyvä veto siis Tarjoilta ja jätkät oli itsekin käsittääkseni tyytyväisiä iltapuhteeseensa.

Antti pelasti Tarjasin keikan. Kiitos Antti! (kuva: Hartza).

Pojat ei JKL:ssä turhan usein käy. Olisiko edellinen keikka ollut  -94 tai -96. Alkuun Poikien esiintyminen vaikutti hieman rutiininomaiselta, mutta kun Poikien kone sitten käynnistyi Tyttö -biisin aikana, niin loppu olikin silkkaa melodisen punkrokin juhlaa. Encoreihin mentiin komeasti setin päättäneen Eka kerta biisin jälkeen ja vaikka Hallu ei ollutkaan paikalla, niin lavalle tunki kiitettävästi jengiä joka halusi vannoa uskonvalansa Mä uskon meihin -biisin myötä. Oli siellä ainakin Tarjasin Vesku, Havannoita ja Jeke mulliköörissä mukana. Tuon biisin nostattama fiilis oli hieno päätös illalle.

Mä uskon meihin -kappale veti encoressa lavan täyteen väkeä (kuva: M!ka).

Kolmas RamoKeiKKa veti paikalle reilut sata ihmistä kuten kaksi edellistäkin. Jengiä oli tullut siis Oulusta ja Helsingistä asti mikä on aina kunnioitettavaa ja hienoa keikkajärkkärinkin kannalta. Sitä osaa arvostaa. Jatkoista RamoKeiKKojen suhteen en tässä vaiheessa osaa sanoa mitään, mutta katsellaan ja kuullostellaan. Paljon mahdollista, että tää oli tässä minun osaltani, mutta never say never vai miten se oli... Kiitos kaikille hienoille bändeille joita RamoKeiKoilla on esiintynyt (Pojat, The Tarjas, Havana Affair, Neuroosiliitto, 70-Luvun Vihannekset, The Outsiders, A3, Himanes, Rehtorit ja Tapio) ja etenkin ihmisille ketkä niillä on käynyt.

Keikka

Jeke:

Tuplasutinat Jyväskylässä

Invaasio Punaniskaan

Jyväskylässä oli 23.-24.10. tarjolla ramopunkkisia tuplaherkkuja. Perjantaina Redneckissä soitti Himanes, jonka keikka oli sikäli meikäläiselle mielenkiintoinen, että eka kertaa Himanes oli kehissä täysin omillaan. Tiedossa oli paljon poisjäännistään ilmoitelleita vakioporukan immeisiä varsinkin perjantain osalta. Seuraavalle päivälle oli luvassa lisää herkkua Keikan järjestämän RamoKeikka 3:n muodossa.

Perjantaina koettiin positiivinen yllätys, kun haukivuorelaiset suorittivat invaasion Punaniskaan. Tuon yllätysiskun ansiosta yleisömäärä kasvoi silminnähden. Mukavan paljon porukkaa paikalla olikin kokoontunut.

Kun keikan aloittanut Intro pärähti soimaan, kävi mielessäni, että nyt on jätkillä mahdollisuus näyttää kyntensä. Kun on illan ainoa bändi, ei mielestäni perinteinen 45 minuuttia riitä soittoajaksi, varsinkin kun porukkaa oli hyvin läsnä hyvän fiiliksen nostattamiseksi.

Olin mukanani olleen videokameran tähdännyt etukäteen tolpan nokkaan kuvaamaan kohti lavan pimeyttä ja suhautin painamaan rec-nappia, sitten vaan eturiviin niin kuin ennenkin. Setti oli hieman muuttunut syksyn aikana ja Tahdoit mennä oli varsinaisen tykityksen aloittaja. On pakko hieman toistaa itseään, mutta Himanesilla on hyvin pullat uunissa. Settiä pystyy kätevästi hieman muuttelemaan kokonaislaadun siitä kärsimättä. Paahto oli tuttua energistä Himanesta. Keskushyökkääjä Sutisen basson kantohihna ei aina suostunut pysymään menossa mukana, mutta bassotaitelija ei moisesta hätkähtänyt. Ei muuta kuin lankku lattiaan ja läpsyttelemään pystybassoa. Erään kerran kun hihna irtosi, Sutinen roikotti soitintaan E-kielestä ja siirtyi soittelemaan ylemmillä kielillä. On se kone!

Himanes (kuva: Hartza).

Yleisö meuhkasi osallistuvasti mukana ja soitto kulki. Retropunkin biisit olivat vahvasti edustettuna ja illan hitaasta osuudesta vastasi tällä kertaa Reissuromantiikkaa. Lavalla nähtiin myös vierailijoita manageri Vilkistä aina kuumimpaan mahdolliseen hottiin, kun kävin saattelemassa illan synttärisankarin, sähäkän maggarabeibi Annan lavalle juhlinnan kohteeksi. Beibi sua odotan, nostatti juhlatunnelman kattoon. Biisejä tuli solkenaan, Himanes vastasi haasteeseen ja latasi lopuksi useamman biisin encoren, mutta ei siinäkään vielä kaikki. Kun yleisö oli päässyt vauhtiin, jäimme joukolla joikhaamaan Himanesta vielä kerran palaavaksi. Kiduttavan pitkän kailotuksen jälkeen mekastus palkittiin ja Saku ilmestyi lavalle ja muu bändi kohta perässä. Kuultiin vielä Pogoomaan ja Ei tää lama päähän käy. Kaksi encorea ja noin 65 minuutin soitto täyttivät kaikki ennakko-odotukset ja osoitti, miksi Himanes on tällä hetkellä kuumempi ja kysytympi kuin koskaan aiemmin. Siispä ei muuta kuin keikalle pogoomaan!

Anna juhli synttäreitä Himanesin tahdissa, taustalla Aki Himanen (kuva: Hartza).

Pojat ja Tarjat Lutakossa

Lauantaina herkuttelu jatkui Lutakossa. Toki jo sitä ennen joukko onnellisen perheen edustajia kokoontui etkoille Jaloon. Itsellä alkutapahtuma meni ennakkokaavailuiden mukaisesti Tarjasin Timon ja Veskun mainiossa seurassa Lutakon takahuoneen hulppeissa tiloissa. Jossakin vaiheessa ehdin käydä myös hetken tsekkaamassa Havana Affairsin vetoa. Porukka oli tuossa vaiheessa pääosin kuin seipään niellyttä, mutta onneksi sitä sentään oli paikalla, joten kylttikin sai kyytiä. Tarjas joutui taas vaihteeksi soittamaan vararumpalin kanssa. Tällä kertaa Matti oli loukannut kätensä, mopon karattua käsistä, mutta onneksi tuuraamaan lupautuneella Antilla oli riittänyt aika tehosoittaa Tarjas-levyä. Vesku ja Timo olivat olleet valmiit vetämään vaikka kahdestaan, joten siitä asennepojot. Hienostihan Antti selvisikin yllätystuurauksestaan. Trioksi muuttunut Tarjas veti energisen kymmenen biisin setin, mutta eivät tulleet encorelle siitä sattuneesta syystä, ettei Antti ollut ehtinyt treenata yhtään lisäbiisiä. Yksi uusi tekele, nimeltään Cosmotytöt illan aikana kuitenkin kuultiin ja sehän tietää vaan hyvää Tarjasta ajatellen.

Mukana riehuivat taas nuoret hurjat punk-dokkarin tekijät. Kahden kameran voimalla jätkät viuhtoivat siellä sun täällä taltioiden soittoa ja tunnelmia digille.

Pojat oli taas kerran nostattava kokemus. Miikan kukonpoika-George -meininki toimii tällä hetkellä oikein hyvin. Eli pikkaisen sellaista rehvastelua pilke silmäkulmassa, kaikkine hatun reuhkoineen. Setti sisälsi viime aikojen keikoilta tutun rungon vanhoine hitteineen. Pääpaino tietenkin loistavalla Ketä sä rakastat –levyllä, jolta haluan erikseen nostaa esiin nokkelan itsesäälilaulun Sit down-tragiikkaa. Lopussa Mä uskon meihin -hymnin aikana lavan valtasi sekalaisen seurakunta taustalaulajia Gabba Gabba Hey –kyltin kanssa. Tokihan tapahtumana ja järjestelyiltään onnistunut RamoKeikka 3 ansaitsikin kunnon nostatuksen loppuun.

Poikien yleisöä, ei lavan edessä, vaan lavalla! (kuva: Hartza).

Lutakon jälkeen olikin sitten lieviä vaikeuksia rautatien ylityksessä. Huomaa heti rautateiden vaikeuksia lisäävän vaikutuksen ramopunkkareihin. Päättäväisyys ja asenne selättivät hortoilijoiden vaikeudet tälläkin kertaa.  Kiitokset bändeille ja onnellisen perheen edustajille koko viikonlopusta, Keikalle menee erikoistänksit ja Lutakon väelle sekä paikalle saapuneelle yleisölle ylävitoset myös. Yleisöä oli paikalle raahautunut maksaneina reilut sata. Lisäksi oli reilun tusinan verran jelmulaisia, jotka pääsivät ilmaiseksi sisään. Tällä formaatilla RamoKeikka 3 oli viimeinen. Lisää punk-herkkua Lutakkoon saattaa vastakin olla luvassa, mutta laajemmalla sapluunalla.

Jeke

Hartza:

Reissuromantiikkaa...

Kolmas kerta toden sanoo eli vihdoinkin olin pääsemässä Keikan järkkäämille ramokekreille Jyväskylään. Edellisen illan Himanes-keikka olisi vielä loistava bonus koko hommalle. Omppuhotlaan huonevaraus jo hyvissä ajoin, mikä kannatti, sillä JKL:n hotellit täyttyivät joidenkin maatalouskonemessujen takia. Samalla varailin Lutakkoonkin liput harvojen joukossa, kun luulin että Keikalla olisi enemmänkin kavereita Jyväskylässä.

Perjantaina hotellin tsekkauksen jälkeen kävin iltakahvilla ex-Swallow The Sun-rumpali Pasasen kanssa, ja pikkuhiljaa Grand Stariin valuivat myös Viljo, Kukka poikaystävineen, Jeke, Juke ja Keikka. Siitä pizzeriaan syömään lätyt naamariin ja matka kohti RedNeckiä. Sielläpä olikin jo tuttuja naamoja mestoilla mm. Ossin ja Jaanan toimesta. Yhden katu-uskottavimmista ramotakeista omistavan Riston tapasin nyt käspäivää ekan kerran. Ja eipä aikaakaan kun paikalle saapuivat maggaratytöt Sanna & Anna, ja juhlatunnelma oli korkealla Annan pyöreiden vuosien takia. Myös muuta haukivuorelaista ryhmää valui paikalle kiitettävästi. Tässä sananen teille Kehä III:n sisäpuolella asuville, että muualla Suomessa ei pienet välimatkat haittaa mitään hyvän keikan ollessa näköpiirissä.

Perttu Sutinen-Himane (kuva: Jeke).

Kellon ollessa tasan 23:50 starttasi Himanesin kone käyntiin. Nelikko rokkasi hyvällä sykkeellä, ja muutamakymmenpäinen, mutta erittäin innokas katsojalauma yhtyi ilonpitoon mukaan mainiosti. Loppukeikasta tuntui jo että RedNeckin katto lentää ilmaan. Hittiä hitin perään, soitto soljui ilman mokailuja, mitä nyt Sutisella oli vaihteeksi ongelmia bassonhihnansa kanssa, mutta onnistuuhan se basson soitto vaikka lavaa vasten tukien. Synttärisankari Anna pääsi myös lavalle mukaan ”Beibi odotan sua”-biisin tahtiin. Myös vakiovierailijat keikoilla, eli Jeke ja Vilikki kävivät aukomassa äänijänteitään lavalla, sekä eturivi myös Akin tarjotessa mikkiä innokkaalle fanilaumalle. Olipahan taas kerran mahtavaa settiä tarjolla, tää bändi ei osaa huonoa keikkaa soittaa. Keikan jälkeen turinointia bändin ja muiden kanssa, jonka jälkeen Oulun vauhtikaksikon kanssa vielä Infernoon jatkoille. Tästä illasta olisi hyvä jatkaa seuraavana päivänä.

Lauantaina pitkät aamu-unet (Keikalla hieman kovemmalla patjalla kuin muilla), aamupalaa ja ostoksilla käyntiä… Jossain vaiheessa Jeke myi perjantaiksi ostamansa Laajavuoren hotellin ja voittorahoillaan hommasi Ompusta vapaan huoneen. Sinne kyläilemään ja katsomaan videolta kahteen kertaan edellisen illan Himanes-keikka läpi. Hyvin onnistunut taltiointi, eiköhän JuuTuubi jossain vaiheessa näytä hienoja hetkiä, kunhan Jeke saa tunnarinsa kohilleen.

Puoli seitsemäksi Pub GastroJaloon syömään, jonne saapuivat allekirjoittaneen lisäksi M!ka & Jaakko, Tommi & Riina, Juke & Jeke, Keikka, sekä Taina. Tommi oli WASPin  jälkimainingeissa käynyt Giorgion pakeilla otattamassa hair tattoon päähänsä. Vielä kun raukka tietäisi mitä pastaa siinä italiaksi lukee… Ruokailutuokio oli mukava, kuten aina Onnellisen Perheen kokoontuessa. Itse ruokaan olin todella pettynyt, sitkeä pihvi ja sämpylä burgerissa, plus että jäi puolikas hammas piffiin kiinni. Mutta tarjoilu pelasi ja olipa tarjoilija ehtinyt antamaan mulle jo lempinimenkin tilauslapun kulmaan, että erottaa tilaukset toisistaan.

Neuroosiliitto (kuva: M!ka).

Ryhmä liikenteeseen ja tuubin läpi kohti Lutakkoa. Hirveästi ei vielä yhdeksän aikoihin jengiä paikalla ollut, mutta todella yllättäen ne olivat pääasiassa jo edelliseltä illalta tuttuja naamoja, heh. Neuroosiliitto ensimmäisenä lauteille, ja Keikan järkkäämät bileet käyntiin. Pariin kertaan uutukaisen Tehdaskaupungin kasvatit-levyn kuunnelleena osasin odottaa varsin mukavaa menoa. Pojat osaavat ottaa meiningin pilke sulmakulmassa, joka näkyi visuaalisesti Juhon upeana Hannu Karpo-karvalakkina, sekä Jasun haalariasusteena pipon kera. Kuulemma Jasun oli tarkoitus avata haalarin vetskari keikan lopulla, mutta taisi katkarapu mennä piiloon kun jänisti niin kovasti. Omat biisit ovat varsin mainioita Problems-henkisiä rallatuksia, ja itse diggailen myös lainabiiseistään. Juliet Jonesin Sydämen Helppo Elämä toimi hyvällä rytinällä ilman Farfisa-urkujakin. Lisäksi Jasun ääni muistuttaa jonkin verran nuoren Kari Jonesin ääntä. Toinen erittäinkin toimiva lainabiisi oli Dee Dee Ramonen ja Richard Hellin kirjoittama, Johnny Thunders & Heartbrakers- sekä Ramones-hitti Chinese Rocks, joka on saanut suomenkielisen nimen Kiinanmaa. Tässä kertomuksessa Kiinanmaa ei kuitenkaan tuota lapsille miljoonaa leikkikaveria. Kiitoksia Neuroosiliiton jätkille! Omasta mielestäni hyvä keikka sessiobasistin kera. Ja kiitosta Jasulle ja Juholle sisuviunasta takahuoneessa.

Lisää tuttujen tapaamista, tuli tutustuttua enemmän Haapaveden kasvattiin Erkkiin, joka seuraavan bändin aikana pääsi heiluttelemaan Gabba-kylttiäkin. Jotain probleemia lavalla kaiketi oli, koska aikataulu mätti hieman, mutta mitä pienistä, ehtipä puhua pastaa hieman enemmän.

Seuraavaksi lauteille Havana Affair plays The Ramones… Noh, musiikista nyt tuskin tarvitsee sen enempää mainita. Tuttujakin tutumpia virsiä hartaalle yleisölle. Ihan jees meno, mutta itse diggailen enemmän näistä ramocoverbändeistä enemmän Outsiders plays It’s Alivea. Sori jätkät, mut näin se on. Ette todellakaan huonoja olleet, koska itsekin innostuin yhteislauluun.

Uusi tauko, ja sitten eniten odottamani bändi The Tarjas pääsisi lauteille. Nimenomaan siksi eniten odottamani, koska kyseessä olisi taas pitkästä aikaa trio-veto Juuson keskittyessä levyfirmaan ja Kakkahätä-77:kaan. Lisäksi aamulla oli rumpali perunut tulonsa ja puolen päivän varoitusajalla tilalle uusi mies Antti, joka hoitelikin tonttinsa varsin mallikkaasti ottaen huomioon tilanteen. Timo pääsi koijaamaan allekirjoittanutta pahasti yhden biisin alussa. Kysy perkule kelloo, ja kun sanoin kellonajan, vastasi Timo että väärin, sehän on Aamukuus. Saamarin kierot porilaiset…

Tulipa setissä täysin uusi biisikin, joka oli tehty tällä kokoonpanolla soundcheckin aikoihin. Mitäpä sitä hienoja hittejä pihtaamaan pidempään. Komia setti taas kerran. Bändistä on tullut kyllä mun omia suosikkejani ehdottomasti. Ja mukava oli tavata naamatusten Timon huomattavasti parempi puolisko Sannakin. Vesku puolestaan juhlisti synttäreitään pari päivää etukäteen.

Tarjas (kuva: M!ka).

Lisää häröilyä, jutustelua, kunnes koitti illan päättävä akti, Pojat. Miika, Sami ja Kaide tykittivät taas sellaisen toivelaulusarjan läpi että (Seppo) närheltä munat pois. Kolmikko on kans niin vitin kovassa iskussa ettei voi kuin ihailla. En osaa aiempiin rapsoihin kirjoitettuja kehuja parantaa, enkä viitsi niitä aina toistaakaan. Upeaa etten sanoisi. Setin jälkeen turinointia hetki Kaiden ja Mikkolan kanssa pöydässä, kunnes tuli aika lähteä nukkumaan. M!ka todennäköisesti luuli olevansa jollain blackmetal-keikalla, koska rupesi ruiskimaan verta kädestään kesken Poikien keikan. Näköjään oli veriset sormenjäljet paitani olkapäässäkin, mutta mitä pienistä.

Oli taas aivan hulppea viikonloppu. Suuri kiitos ja hali kaikille vanhoille sekä uusille tuttavuuksille. Ja tottakait myös Keikalle hyvin järkätyistä bileistä. Näillä muistoilla taas selviää pitkään syksyn synkkyydessä.

Hartza

Sami Poika ja apulaisia taustalaulussa (kuva: M!ka).

M!ka:

Viimeisellä Ramokeikalla

Jyväskylään suunnattiin tällä kertaa alaikäisen Chen kanssa. Lutakkoon kun pääsee myös alaikäiset paikalle, kiitos erillisen anniskelualueen. Mukava kutina oli jo ennakkoon, että hyvä ilta olisi tulossa. Kuopiolaisittain naurettavan lyhyen keikkamatkan jälkeen heitettiin kassit hotelliin ja suunnattiin ruokailutreffeille eri puolilta Suomea paikalle tulleiden tuttujen kanssa Pub Jaloon.

Jeke ja Hartza tekivät selostusten sekä kuva- ja ääninäytteiden kanssa parhaansa saadakseen kateuden ja harmistuksen heräämään siitä, etten ollut päässyt edellisen illan Himanes-keikalle Redneckiin. Ja onnistuivathan ne siinä. Kiitos vaan. Kosto elää.

No joo, tosi mukava oli nähdä taas tuttuja naamoja. Pari tuntia vierähti ihan liian nopeasti. Enempikin olisi vielä voinut olla aikaa jutella tuttujen kanssa, mutta Lutakko kutsui. Neuroosiliiton keikka oli pian alkamassa. ei muuta kun sinne. Ovella piti rotsi jättää narikkaan. Katkeraa, mutta kun asia oli ennakkoon jo tiedossa, jäivät henkiset kolhut vähäisiksi.

Neuroosiliitto aloitteli illan ja sai kohtuudella porukkaa lavan eteen. Bändi kuulosti kyllä ihan pätevälle, teksteissäkin on hyviä stooreja ja ajatusta. Valitettavasti bändillä tuntuu olevan tarve esittää huonoa huumoria.  Esiintymisasuissa se näkyi rumpalin karvalakkina ja laulajakitaristin pilkkihaalarina ja pipona, johon olisi kevyesti voinut piilottaa appelsiinin pään päälle. Kai se olisi ok pelleillä, jos musakin olisi jotain huumoripunkkia, mutta kun musa on onneksi ihan vakavasti ottavaa tavaraa. Bändin ainoa ”asiallisesti” pukeutunut jäsen oli basisti. Neuroosiliittolainen vitsikö sekin, kun basisti ei kuulemma olekaan bändin vakituinen jäsen?

Karvalakki, appelsiinipipo ja asiallisesti pukeutunut nuori mies. Rumpalista luonnollisesti huonoin kuva, kun ne on aina takana huonossa valossa (kuvat: Hartza (vas) ja M!ka (kesk. ja oik.)).

Antakaa musiikille tilaa, kun olette kerta kunnon musaa onnistuneet tekemään. Hölmöt kuteet pois häiritsemästä. Ne vie vaan huomiota pois musiikista. No, sympaattinen yhtye joka tapauksessa. Bändillä on myös pakottava tarve kertoa huonoja vitsejä. Uuden omakustanne cdr-levyn biisien lopuistakin niitä vitsejä löytyy… Kerranhan ne kuuntelee ja ehkä vielä toisenkin kerran, mutta sen jälkeen ne rupeaa levyä soittaessa riepomaan.

Tapahtuman järjestänyt Keikka oli viisaasti kieltänyt bändiltä vitsien kertomisen, minkä bändi nokkelasti kiersi mahdollisesti tahallisilla pikkuhaavereilla esityksen aikana. Kun soitto keskeytyy, niin silloinhan ei voi tehdä mitään muuta kun… kertoa huonon vitsin. Noissa puitteissahan huonon vitsin kertominen muuttuu jo hyväksi vitsiksi.

Havana Affairin laulajalle ja basistille erityismaininta esiintymisestä (kuva: M!ka).

Illan cover-osastosta huolehti Havana Affair, joka soitti Ramonesia hyvällä otteella. Jengi diggasi ja eipä mikään yllätys, kun poimii parhaita paloja Ramojen tuotannosta. Aika paljon olen Ramones-coverbändejä nähnyt ja kyllä tämä sinne kärkijoukkoon menee omassa lajissaan. Esiintymisestä erityismaininta bändin laulajalle ja basistille. Ihan täysillä en keikkaa jatkanut loppuun asti seurata. Tavallaan olivat biisit ehkä liiankin tuttuja.

Tarjasin esiintyminen oli ehkä ennakkoon illan mielenkiintoisin. Bändi oli samassa tilanteessa kun 2008 Kuopion Elämä on Punkissa, kun neljästä jäsenestä vain Vesku ja Timo selvisivät paikalle ja 70-luvun Vihannesten Pajunen soitti kylmiltään Tarjasin rumpalina. Bändi veti silloin hyvän keikan silkalla punkenergialla.

Nyt oli toinen kitaristi Juuso jäänyt lyhyellä varoitusajalla bändistä kokonaan pois ja rumpalilta peruuntui keikka syystä tai toisesta ilmeisesti vasta edellisenä iltana. Tarjas ei jäänyt tulee makaamaan, vaan hommasi tuuraajarumpaliksi Antti-nimisen kaverin Jyväskylästä. Antti ehti tutustua Bändin musiikkiin ilmeisestiaika olemattomasti a ja soitti sitten soundcheckin oheisen treenauksen perään keikan, joka onnistui tarjasmaisen hyvin. Vesku ja Timo lähtivät keikkaan ilman suurempia paineita ja se näkyi esiintymisessä positiivisesti. Antin kanssa yhteensoitossa oli tietty jotain pientä mokaa ja säätöä, jotka paikattiin asenteella ja energialla. Hieno veto Tarjasilta ja Antilta, joka voi nyt ylpeänä kutsua itseään vaikkapa Antti Tarjaksi. Kaikki eivät ehkä vielä ole huomanneet samaa kuin minä ja Hartza, että tässä on yksi tämän hetken kovimmista ramopunk-bändeistä? Kannattaisi katella sillä silmällä.

Pojat (kuva: M!ka).

Illan päätteeksi nousi lavalle Pojat. Lutakossa lavan edusta tyhjenee aina esitysten välillä, kun pääosa yleisöä katoaa sivummalla olevalle anniskelualueelle. Pojat joutui tämän vuoksi aloittamaan keikan aika tyhjälle salille. Hiljaksiin anniskelualueella alettiin sitten tajuta, että Pojat olivat jo aloittaneet ja yleisöä alkoi siirtyä lavan eteen ja sen läheisyyteen anniskelualueen aidan viereen. Tämä siirtymävaihe teki keikan alun vähän vaisunoloiseksi, mutta tunnelma tiivistyi pitkin keikkaa ja lopputuloksena oli tosi hyvä Pojat-keikka.

Encoren Mä uskon meihin-biisissä oli tunnelma katossa taisi lavalla olla porukkaa kolme tai neljä kertaa niin paljon kun, Pojat-yhtyeessä on jäseniä ja Havana Affairin ”Gabba gabba hey!” -kyltit olivat tiiviisti uusiokäytössä.

Hyvät fiilikset jäi Jyväskylän Ramokeikasta. Kannatti olla taas paikalla! Kuopion näkökulmasta Lutakon Ramokeikat ovat olleet senkin puolesta mukavia, että siellä pääsi näkemään useampia genren bändejä kerralla kohtuullisen lyhyen ajomatkan päässä, kun minulla tuppaa olla vähän vaikeaa päästä keikkareissuille. Lutakon etuna oli sekin, että alaikäiset pääsivät sinne sisälle ja esim. meidän innokas juniori pääsi myös näkemään bändejä livenä, eikä sitten ollut edes niitä lastenvahti-ongelmia keikkamatkan takia.

Kiitokset Keikalle Ramokeikka-tapahtumista! Harmi, että hän ei enää näitä meinaa lisää järjestää. Ymmärrettävää kyllä, kun tietää miten työläitä nämä tee-se-itse- jutut välillä ovat…

Ainakin tuttujen huomio kiinnittyi jossain vaiheessa Poikien keikkaa minun verta vuotavaan käteen. Kyseessä oli jo paranemaan päin oleva muutamien millimetrien kokoinen enempi tai vähempi itse aiheutettu vanha haava, joka oli jotenkin revennyt auki. Verta vaan tuli ihan kohtuuttomasti, kun haava oli pahasti verisuonen kohdalla. Pikku haava onkin sitten elellyt tuon jälkeen ihan omaa elämäänsä, tulehtunut pahasti ja kasvanut komeasti. Nyt on päällä antibioottikuuri haavatulehduksen takia, seurantakäyntejä lääkärillä ja rokotuksiakin tuli siinä sivussa täydennettyä. Pienimuotinen kirurginen toimenpidekin on tulossa, kunhan tulehdus vähän hellittää. Mitä tästä opimme? Känsän/ihonkovettuman poistaminen DIY-amputaationa itse saksilla leikellen ei ehkä ole olenkaan kovin hyvä idea.

M!ka

Saku:

Kyllä oli mukavata

Pari viikkoa oli kuulemma kulunut hyvästä Semifinalin keikasta, no, olihan siellä kauhian hyvä meno ainakin! Samoilla lämmöillä täräyteltiin Keski-Suomeen, jossa on ollut aina hyvä vastaanotto ja mukava soitella. Itselleni extra kutinaa toi uudet rummut, joita nyt pääsin eka kertaa keikkatilanteessa kokeilemaan, olo oli kuin pikkupojalla, niinku melkein aina.

Red Neck on paikkana tosi hyvä, viihtyisä, mukava henkilökunta, kiva lava ja hyvät äänentoistolaitteet. Siinä siis lähtökohdat illan keikalle.

Soundcheckin jälkeen suunnattiin Rikun luokse saunomaan, aika kului turhankin nopeasti, suoraan lauteilta piti kiirehtiä toisille lauteille. Porukkaa oli tullut paikan päälle mukava määrä, ei muuta kuin esiintymisasu niskaan ja hauskanpitoon!

Punaniskan valot ja runsas savukoneen käyttö piti ainakin meikäläisen täysin pimennossa lähes puoli keikkaa, välillä teki mieli nousta katsomaan, ketä siellä yleisössä oikein oli. Fiilis oli kuitenkin katossa! Hyvät meiningit jälleen, setti loppui nopeasti ja teki mieli mennä soittamaan lisää. Huudot raikasivat ja soitimme lisää, neljä biisiä ja taas pois. Sitten vasta huuto alkoikin, tarjoilijoita myöten tuli väki vaatimaan lisää encoreja! Lyhyen suunnittelun jälkeen pari biisiä lisää ja improvisaatiot päälle, kyllä oli mukavata!

Onneksi Viljo on buukannut lisää keikkoja!

Saku (Himanes)

Jasu:

Kitara pätki sopivasti ja Juho ehti kertoo vitsin

Saavumme Jyväskylään ja Lutakon ovella vastassa kulahtaneen näköinen Keikka-setä. Keikalla oli ollut superhauska ilta, sen näki naamasta! 

Sisällä saatiin herkullista kaalilaatikkoa ja puitteet oli muutenkin mahtavat. Alotettiin puolikymmenen soittamaan ja sisällä oli jo ihan ok määrä jengiä! Mahtavaa touhua! Itse keikka oli sit ihan kuningastouhua, kitara pätki sopivasti ja Juho ehti kertoo vitsin jes! Meille jäi tosi hyvä mieli. Sit jaeltiin levyt loppuun ja puhuttiin joutavia ihmisten kanssa. Hartzalle ja Theresalle erikoissuperterkut!

Jasu (Neuroosiliitto)

Vesku:

Kovaa, suoraan ja hyvällä fiiliksellä

The Tarjas teki jälleen sen, eli keikka aamuna rumpalimme Matti ilmoitti, että ei pysty soittamaan rumpuja kipeällä kädellään. Itse olin jo päättänyt aiemmin että tuo keikka hoidetaan vaikka sitten täytyisi mennä yksin tai playbackinä soittaa real-size pahvihahmojen kera. Timo kuitenkin ilmoitti ajattelevansa samoin ja alkoi armoton rumpalin metsästys. Ei kuitenkaan kauaakaan kun ystävämme Mikko oli ehdottanut meille jo entuudestaan tuttua Anttia, joka kuulemma asui vielä jyväskylässäkin. Antti oli asiasta innostunut ja me pääsimme matkaan. 

Paikan päälle päästyämme  katsoimme Antin kanssabiisejä läpi suusanallisesti ja muutamaa pääsimme ihan nopeasti kokeilemaankin Lutakon lavalla. Päätimme vetää kovan keikan ja olla välittämättä soitannollisista yksityiskohdista tai mahdollisista virheistä. Vedetään kovaa, suoraan ja hyvällä fiiliksellä. ja näin me myös teimme. Keikka kulki hyvin ja hauskaa oli. 

Encorea pyydettiin, mutta johtuneista syistä emme sitä soittaneet. Setissä kuultiin uusi biisi, joka tehtiin siis juuri tuona hetkenä, kun Antin kanssa pääsimme paria biisiä lavalle ennen keikkaa kokeilemaan. Päätimme heti, että sen myös soittaisimme tänään. Uusi biisi tottelee työnimeä Cosmotytöt. 

Kiitos Keikalle, Lutakolle, muille bändeille, kuski Sannalle, Antille, kaikille.

Vesku (The Tarjas)

Tarjasin Vesku oik. ja Timo (kuva: M!ka).

Timo:

The Tarjas löysi Lutakon!

Keikkapäivän aamuna saatiin tietoomme, jotta rumpalistimme Matin käpälä oli sellaisessa kunnossa ettei siitä ollut rumpujen soittoon tuona lokakuisena lauantaina. Asiasta kuultuani otin yhteyden Jyväskylässä asuvaan ystävääni painimestari Paloseen tiedustellakseni, tietäisikö hän kulmakunnalta yhtään retkua joka saattaisi rumpupatterin takana viihtyä. Ilokseni kertoi, että naapurissaan asuu ulvilalaislähtöinen Antti-merkkinen henkilöhahmo. Aina niin avulias painimestari soitti Antille, joka lupautui keikalle välittömästi. Yksi huoli vähemmän ja matka kohti suurta tuntematonta saattoi alkaa. 

Lutakon viimein löydettyämme - se on ihan helpossa paikassa ellei aja moottoritietä liian pitkään - lähdettiin soundcheckiin, jota sitten aluksi ei meinattukaan ajanpuutteen vuoksi soittaa ollenkaan. Mentiin takahuoneeseen, naurettiin tilanteelle ja alettiin valmistautua kylmiltään vetämään keikka kylmiltään. Koskaan emme olleet näitä biisejä Antin kanssa soitelleen, mutta onneksemme herralla oli levymme, jonka kuunteluun oli päivänsä kuluttanutkin. Noh, tilanne muuttui sen verran että päästiin 20 minuutiksi muiden soundcheckien jälkeen lavalle treenaamaan ja tämän jälkeen kaikkien puseroon hiipi varmuus jotta hyvin kaikki menisi.

Ennen omaa keikkaa aika kului lähinnä Jeken kanssa tarinoidessa. Se oli varsin mukavaa ja kun aikaakin oli varsin runsaasti, oli se varmasti paras tapa myös ajankuluttamiseen. Allekirjoittanut kun ei pysty muihin keikkoihin ennen omaa keikkaa juurikaan keskittymään. Täytyy keskittyä ja olla levoton, nähkääs.

Päästiinhän sitä lopulta lavallekin, ja soitto soi oikeinkin hyvin. Ottaa sitten olosuhteet huomioon tahi ei. Poikien keikka tuli vielä katsottua ja hyvin rokkasi jälleen kerran. 

Kiitoksia lähtee Keikalle loistavista järjestelyistä, Jekelle juttutuokiosta, Antille rumpaloinnista, Jonnalle ja Sannalle kuskiudesta sekä tietty koko yleisölle. Erityismaininnan saa Hartza, jonka kameran edessä meikäläinen viihtyy erinomaisesti. Muuten ei poseeraaminen kiinnosta pätkääkään, mutta Hartzan kameran edessä on kovin lämmin ja hyvä olla. Heh.

Timo (The Tarjas)

Jyväskylän keikoilla soiteltiin näin: