Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

(Kuva: M!ka)

Ramokeikka vol 2

Lutakko, Jyväskylä 31.1.09

Rehtorit

Himanes

Tapio

Sisällysluettelo:

Lehtiartikkeli:

Keskisuomalainen/Petja Savoila, 30.1.09: Hey ho, Let's Go

Keikkaraporttia:

Keikka: Ramokeikka vol2

Tommi: Ekalla ramopunk-keikalla

SS: Hyvä kevään aloitus

M!ka: Eka kerta Lutakossa

M!ka: Mikä ihmeen myö halutaan lissää?

Jeke: Soitto maittoi

Artistien kommenttia:

Junnu (Tapio)

Jyri (Tapio)

Riku (Himanes)

Rehtori Heko (Rehtorit)

Keikkojen biisilistat

Rehtorit Lutakon lavalla. 

Rehtorien keikka kuvattiin ja äänitettiin. 

Toivotaan, että materiaalia myös julkaistaan jossain vaiheessa.

(Kuva: M!ka).

Keskisuomalainen 30.1.09:

Hey Ho, Let`s Go!

Petja Savoila

Huomenna Lutakossa pokoillaan otsakkeella RamoKeikka Vol2. Musiikista huolehtivat pitkän linjan ramopunk yhtyeet Rehtorit ja Himanes sekä äänekoskelainen prolepunk -bändi Tapio. Rehtoreiden sukulinjan voi jäljittää kulttibändi Ne Luumäkiin. Kitaristi Rehtori Heko kun on sama mies kuin Heko Luumäki. Ramopunk-yhtyeille hieman epätyypillisesti Rehtoreiden laulaja on naisihmisiä, mutta tämä tuskin haittaa rehtori Sanna Reposen menoa. Himanes on myös kolmisoinnun nimiin vannoville tuttu nimi 1990 -luvun hämäristä.
Tapio puolestaan on tuore tuttavuus. Yhtye julkaisi viime vuoden puolella omakustannesinglen, jonka biisejä voi käydä tyyppäämässä MySpacessa. 

Petja Savoila / Keskisuomalainen 30.01.2009

Keikka:

Ramokeikka Vol2

Lutakon ramopunk sessiot RaMoKeiKKa Vol2 teeman alla jatkuivat siis Rehtoreiden, Himanesin ja Tapion tahdissa. Ulkona oli pakkasta melkein 20 astetta, mutta tunnelma Lutakon sisällä oli lämmin ja jossain määrin kosteakin tietysti. Homma alkoi viiden maissa kokoontumisella roudaushommiin ja melko lailla pro meiningillä oli kamat kasattu ja saundien säätämiset tehty. Lavalla hääri myös kameratyttöjä, jotka selvästi aikoivat kuvata jotain. Liittyikö kuvaaminen mahdollisesti esimerkiksi johonkin "Kansainväliseen salaliittoon" jäi allekirjoittaneelle hieman epäselväksi. Soittajille oli soppaa tarjolla ja johtojen sekä muun sälän keskellä loikki myös aina yhtä Oulun kärppämäinen ramopunk-kirjailija Dr.Jeke but No Mr. Hyde , joka myös asetteli mikrofoneja sinne sun tänne.  Mitä ihmettä. Ehkäpä kaikki selviää aikoinaan. Tässä vaiheessa häippäsin mestoilta illallistamaan kauempaa paikalle saapuneiden ramopunkjengiläisten  kanssa Pub Jalon lihapatojen äärelle. Oli taas ja aina yhtä miellyttävää nähdä tuota porukkaa. Kimmoa en voi kyllin kiittää saamastani laulu- ja soitinyhtye SIGiin liittyvästä ylläristä.

Ja taas mentiin takaisin mestoille. Paikalle oli saapunut maksaneita ja ilmaislipullisia noin 130-140 henkeä. Ja bongasin lisää tuttuja, kuten Vihdin pienen suuren miehen Double S:n ja A3 -yhtyeen laulavan postinkantajan Kaitsun.

Tapio (kuva: M!ka).

Tapio aloitti ennen puolta yhtätoista ja veti oikein hyvän setin. Bändi on kehittynyt koko ajan ja kokonaisuus toimii hyvin. Tapio soitti ja voitti yleisön puolelleen persoonallisella tyylillään. Lainabiisinä tuli Jyväskyläläisen laulutaiteilija M. Nykäsen klassikko Paras Antaa Niille Jotain Puhuttavaa vai mikä Samaa nauhaa se biisi nyt olikaan. Tykkäsin ainakin itse Tapion vedosta ja kehuja kuulin muiltakin. Kerran vielä Suolahden urhoille, Hey!

Himanesia en ollut lavalla nähnyt sitten muutaman vuoden takaisen Red Neckin vedon. Lutakossa bändi puolestaan viimeksi soitti about 16 vuotta sitten. Jonkin verran olivat miehet tuosta keikasta muuttuneet, mutta meininki muuten on sen kun parantunut. Himanes oli myös erittäin hyvä ja bändin uusista biiseistä jäivät päähän soimaan heti ainakin Tää Tulee Sydämestä ja Sä Puhut Puille.  Basisti Sutisella on vaatetuksesta päätellen aina yhtä kylmä, mutta miehen lavahabitus on parasta basistityyliä sitten Pentti Jonesin loistokkaiden Juliet Jones -päivien. Basson tulee roikkua alhaalla just tuolla tavalla. "Haukivuoren Ramonesilla" ei pettänyt mikään linkki tälläkään kertaa. Uutta levyä odottelen erittäin isolla mielenkiinnolla. Ja tää tuli sydämestä. Niin ja se Ratsia -veto oli parhautta myös. Ja paikalle tässä vaiheessa iltaa saapuneen  J-P Laitio-Ramonenkin letti heilui jo tuttuun tyyliin.

Himanes (kuva M!ka).

Rehtorit aloitti puolen yön jälkeen eli oli varmasti ensimmäinen bändi joka koskaan soitti Lutakossa helmikuussa 2009. Merkittäköön tuo historian kirjoihin. Uutta matskua tuli Rehtoreiltakin ja melkeinpä samat sanat täytyy sanoa kuin Himanesistakin. Uutta levyä odottelen suurella mielenkiinnolla. Heko oli totutussa, keskimääräisen kovassa vauhdissa, vaikka sormessa olikin vielä pipi  ja Sanna eli Rehtori Reponen Jr on loistokas punkrock tähti isolla T:llä. Tässäkin bändissä on nyt kaikki osaset hyvässä balanssissa ja sitä katselee ja kuuntelee mielellään. Rehtorit on enemmän punk kuin ramo, mutta se taas ei haittaa käsittääkseni ketään. Myös Kuraattori Kurjen aikainen materiaali toimii nyt paremmin, kuin silloin joskus ennen.

 Punkrock tähti isolla T:llä (kuva: M!ka).

Ja vaikka paikalla olivatkin kohta www.ramopunk.comin 7-vuotisjuhlia viettävä M!ka perheineen, Kuopion Sanna sekä Kiuruvedeltä lähtöisin oleva vaimoni, uskaltautui Heko omistamaan Pidän Turpani Kiinni biisin savolaisille. Häikäilemätön tyyppi. Reksien viimeisen encoren feidaantuessa Jyväskylän yöhön kävin vielä morjenstamassa soittajaretkut. Rumpali Mikkokin laittoi bäkkärillä taas rakkaan "ramopunk rules o.k" paitansa päälle ja hymyili tyytyväisenä. Ja joku perhana (oikeasti me tiedämme kyllä kuka ja syyttävä sormi osoittaa erään Haukivuorelta alunperin lähteneen ramopunk-tyylisen yhtyeen vieraiden suuntaan) oli pöllinyt backstage pöydän antimiin kuuluneen korkkaamattoman Jallu -pullon, mutta eipä kukaan tainnut sen perään itkeä sen enempää. Mennyt mikä mennyt. Hyvä oli meininki alusta loppuun asti. Kaikki bändit oli erittäin hyviä ja yleisö oli paitsi aktiivista, myös äänekästä ja liikkumistaitoistakin. Onnistuneet illat kannustaa jatkossakin jotain samantyyppistä meininkiä järjestelemään näillekin leveyspiireille.  Kiitos kuuluu kaikille.

Keikka 

Tommi:

Ekalla ramopunk-keikalla

Lutakon keikka oli mun ensimmäinen ramopunk-keikka. Koko päivän JKL:ssä paleltuani ja kaks tuntia Lutakossa odoteltua alkoi Tapio vihdoin soittaa. Tapio oli "ihan jees", ei kuitenkaan niin kauheesti sytyttänyt. Elämän Suola ja encore-biisi, mahtaakohan nimi olla Kotirintamamies, oli kuitenkin tosi hyviä. Ei Tapiosta sen enempää, kun en bändiä edes tuntenu ennen keikkaa.

Himanesilta olin ennen keikkaa kuullu Kiva kun on mukavaa-minicd:n, Pogoomaan nettisinkun - ja tietty Rock'n'roll lukion. En kuitenkaan Himanesia ramopunk-bändien parhaimmistona pitänyt - ennen tätä keikkaa. Himanes tuntuu 2000-luvulla olevan paljon tiukempi kuin 90-luvun minicd:llä ja innostuin jopa pogoilemaan parissa biisissä! Mä Haluun Elää, Surffaan Radioaalloilla ja Pogoomaan nousi heti suosikeiks! Monta muutakin kovaa biisiä oli illan aikana. R-Koodin puuttuminen jäi vähän harmittamaan, koska se oli suosikki jo aiemmin tiedossa olleista biiseistä. Himanes oli joka tapauksessa positiivinen yllätys kaikin puolin, täytyy nähdä joskus uudestaankin livenä!

Rehtorit vauhdissa (kuvat: M!ka).

Rehtorit olikin sitten parhaiten tiedossa näistä bändeistä. Setti alko heti Klassista Musiikkia-levyn tiukimmilla biiseillä Punk rock ja Surftyttö ja alusta asti oli pakko pogota mukana aina keikan loppuun asti. Keikalla kuultiin jokunen uusi biisi, mistä ainoina niminä jäi mieleen Kansainvälinen salaliitto ja Pidän turpani kiinni. Klassista Musiikkia -levyltä kuultiin paljon biisejä ja vanhoista klassikoista ainakin Uimavalvoja ja Maailman Huonoin TV. Encoressa tuli ainakin mahtava Runaway -käännös Muistokirjoitus. Keikan jälkeen vaa'assa käydessäni huomasin hikoillessa lähteneen 2kg pois. Heh, kiitos Rehtorit ja Himanes!

Rehtoreiden, Poikien ja Himanesin uusia levyjä sekä keikkoja odotellessa.

Tommi

Himanesin rumpali Saku Himane ehtii rumpujen soiton 

lisäksi hoitaa myös lauluhommia (kuva: M!ka).

SS:

Hyvä kevään aloitus

Olipas mukava suunnata monien vuosien tauon jälkeen synnyinkaupungin legendaarisimman keikkapaikan, Lutakon mustanpuhuvien seinien sisälle.

Vuosien varrella sisäänkäynti oli vaihtanut paikkaansa ja sisälläkin esiintymislava oli siirtynyt salin päästä toiseen, mutta muuten puitteet olivat entisellään. Tällä kertaa olin päättänyt toteuttaa elämysmusiikin illan pienellä budjetilla, joten olin saapunut paikalle autolla lastaten sen evankelistatyyliin täyteen sukulaisia ja muita hampuuseja tutustumaan ramopunkin ihmeteltävään maailmaan. Sen verran oli pakkanen kuivattanut kurkkua, että yksi 4€:n ja 6 desilitran olutannos oli kitusiin kiskaistava. Tutuista ensimmäisenä huomasin Ozzyn, jonka kanssa tehtiin pika-analyysi Jyp - Jokerit ottelusta. Aika pian paikanpäälle valui muitakin tuttuja - Sanna, M!ka, Riina, Rauman Kimmo ...ja moni muu.

Tapio

Illan aloitti Tapio, jonka mahtipontinen kalevalaishenkinen alkumusiikki ei tainnut aivan baarin perukoille asti kuulua, sillä muutaman tovin kaikuivat "Tapsan Tahdit" lähes tyhjälle salille. Tapiolla on jo varsin paljon meneviä ramoralleja, mutta julkaisujen vähäisyydestä johtuen ne ovat vielä melko vieraiksi jääneet. Tässä vaiheessa vielä melko vähäinen yleisö oli hyvin mukana ja soundit olivat kohdallaan - niin kuin koko illan ajan. Ainoan kauneusvirheen aiheutti yleisön seassa sekoillut mieshenkilö, joka kaiketi etsi TUOLIAAN yleisön joukosta erehtyen samanaikaisesti koskettelemaan siellä olleita naishenkilöitä kriittisistä paikoista siinä määrin, että Jelmun järjestysmies saatteli aplodien myötä herran suorinta tietä ulos tanssisalilta. Tapion musiikki on tuollaista kieli vyön alla annettua yhteiskuntakritiikkiä - prolepunkkia. Henkilökohtaisesti vähän säikähdin muutaman biisin kohdalla, että onkos tämä jo jotain RamoIskelmää, mutta lopputuloksena selkeä kiitettävä arvosana.

Himanes keräsi eniten yleisöä lavan eteen (kuva: M!ka).

Himanes

Himanes saikin sitten illan esiintyjistä suurimman yleisövirtauksen lavan eteen. Lutakko on genren tapahtumiin tulevaan yleisömäärään nähden hivenen iso areena, mutta Himanes sai porukkaa pakkaantumaan lavan eteen heilumaan nyrkit pystyssä ja meno oli kaiken kaikkiaan oikeinkin loistavaa. Ihmeteltävä on Sutisen aineenvaihduntaa, kun herra vetää kesän piknikit ja klubien kuumat bändi-illat pukeutuneena yhtä lämpimästi kuin napamannerta valloittavat tutkimusmatkailijat.  No - ei se näytä vauhtia hidastavan. Paras keikka Himanesilta, mitä minä olen nähnyt.

Rehtorit

Rehtorit olivat saaneet kunnian olla illan pääesiintyjä. Keikan alku lupasi hyvää näyttävän aloituksen muodossa ja porukkaa kertyi lavan eteen, mutta jostain syystä paljon vähemmän, kuin Himanesien aikana. Olisiko julkisuuspelko karkottanut kuulijoita, sillä lavaa takaviistosta tähtäilivät elokuvakameroiden punaiset silmät. Kuultiin aika paljon uutta, vanhaa, lainattuakin, muttei sinistä. Heko spurttaili yleisön joukosta, Sormia oli Hekolla n. 10 ja merkkinä taistelusta Sirkkelin kanssa oli enää vaatimattomat laastarit näkyvissä. Nähtäisiinpä missä kunnossa se sirkkeli onkaan.  Ei siis katkennut Hekolta sormia,  mutta Reposelta katkesikin kieli kesken biisin. Lauluun se ei vaikuttanut, mutta kitara meni kyllä vaihtoon. Mannea olisi kaivattu tekemään rytmimunauksia, sillä Hekolla eivät juuri helistimet sun muut marakassit käsissä pysyneet. Tämänkin esityksen aikana nähtiin yleisön joukossa mies, jonka paikan moni ajatteli olevan ihan muualla, kun Heko teki "hekot" tulemalla yleisön joukkoon soittelemaan ja juoksemaan. Häntä järjestysmiehet eivät heittäneet ulos.

Hyvä aloitus tälle keväälle tämä oli.

SS

Vuoron vaihto - Himanes pois ja Reksit lavalle

Rehtori Heko valmistautuu keikan alkuun ja 

Himanesin Riku kokoilee omia kamojaan pois keikan jälkeen.

(Kuva: M!ka)

- Mä oon vahvempi kun sä!

Rehtori Mikko (oik.) tulossa rumpujen taakse ja Himanesin Saku lähdössä pois.

(Kuva: M!ka)

M!ka:

Eka kerta Lutakossa

Ensimmäistä kertaa tuli lähdettyä Jyväskylään keikkareissulle. Miten se on käynytkin niin, ettei Jyväskylään ole tullut keikoille suunnattua aikaisemmin? Matka Kuopiostahan on naurettavan lyhyt, kun vertaa noihin muihin punkin nimissä tehtyihin retkiin.

Tulipa siis tutustuttua myös legendaariseen Lutakkoonkin vasta nyt. Paikka näyttikin ihan pätevältä keikkapaikalta ja äänentoisto tuntui pelaavan hyvin keikkojen aikaan. Lutakon heikkous ja samalla vahvuus näytti noin keikkaillan jälkeen arvioituna olevan se, että siellä on alaikäisten tilat ja anniskelualue erikseen. Todella hienoa, että myös alaikäisillä on mahdollisuus päästä näkemään bändejä livenä ja vielä ns. ”oikeanlaisessa ympäristössä”. Sellaisia paikkoja ei Suomessa taida kovin montaa olla.

Heikkous on tuo sama seikka on siinä mielessä, että aika iso osa yleisöä näytti seuraavan keikat sivusta anniskelualeen aidan takaa, kun sitä tuoppia ei saanut lavan eteen tuoda. Vai pitäisikö tuosta antaa Lutakon sijaan miinusmerkki yleisölle? Keikkojen väliajoilla tuota anniskelualeen sijaintia vähän pohdiskeltiinkin, mutta ei siihen parempaakaan ratkaisua kukaan osannut esittää.

Prolepunkkia tehtaan varjosta (kuva: M!ka).

Tapio

Keikkaillan aloitti prolepunkiksi tituleerattu Tapio. Näin bändin ensimmäistä kertaa kunnollisella keikalla. Aikaisemmin olen nähnyt siltä vain ramopunk-piknikit vedot parina edellisenä kesänä.  Piknikilläkin Tapion on soitellut ihan hyvin, vaikkakin esim. viime kesänä soittelivat harmittavasti pelkkiä covereita.

Nyt pääroolissa olivat bändin omat biisit, jotka rullasivat mukavasti. Äänentoisto pelasi ja laulajan sanoista sai hyvin selvää, mikä ainakin Tapion kohdalla on hyvin merkittävä seikka, sillä tehtaan varjossa kasvaneella bändillä on oikeasti asiaa sanottavanaan. Tapion tekstithän tuppaavat olemaan vahvasti kantaaottavia. Siinä määrin sanomaa on näppärästi kääritty huumoriin, ettei teksteissä sorruta saarnaamisen puolelle. Ihan hyvin on nämä hommat balanssissa Tapiolla. Olihan siellä mukana yksi cover-biisikin, joka oli lainattu Jyväskylän suurimmalta anarkistilta Matti Nykäseltä. Biisi oli saanut Tapion ennakkoluulottomassa käsittelyssä ihan asiallisen punkbiisin olemuksen.

Tapio on julkaissut vasta kolme biisiä sisältäneen singlen, mutta niin minun, kuin monen muunkin paikalla olleen mielestä, bändillä olisi jo aika valmista tavaraa levyäkin varten. Sen verran kuulin kriittistäkin palautetta, että ”biisit oli hyviä, mutta liian pitkiä”. Ja ehkä siinä on perää. Melkein biisi kun biisi on parempi korkeintaan reilun parin minuutin mittaisena, ainakin henk.koht. uskomukseni mukaan. Jos bändistäkin siltä tuntuu, niin minuuttileikkuria vaan käyttöön.

Himanes

Illan toinen esiintyjä Himanes keräsi lavan eteen ehkä illan suurimman yleisön. Tyytyväiseltä näytti reaktiot. Bändi veti Himanes-mittarilla mitattuna ihan hyvän keikan, jossa oli mukana pari korviin soimaan jäänyttä uutta biisiä. Mielenkiintoisin uutuus oli Ramonesin She Talks to Rainbows –käännös Sä puhut puille, jossa ei sävellys ei ollutkaan Ramonesia, vaan bändin omaa tekoa.

Vaikka keikka meni oikein hyvin, ei Lutakko ole Himanesille mikään paras mahdollinen paikka esiintyä. Tai paremminkin niin, että Lutakko ei ole paras mahdollinen paikka kokea Himanesin keikka. Bändi kun tuntuu ihan aikuisten oikeesti saavan jonkun maagisen lisäpotkun siitä, mitä lähempänä yleisö on …ja kun Himanes on lähes yleisön joukossa, se on parhaimmillaan. Sellaisia tiukasti mieleen painuneita Himanes-iskuja on mm. comeback keikka Haukivuorella 2004, Onni on Ramones III Äänekoskella 2006 ja Elämä on Punk Kuopiossa 2008. Lutakon iso lava ja lavan edessä ollut turvakaide pitivät huolen, ettei yleisöllä ole pääsyä bändin lähelle …tai lavalle, kuten hyvin usein Himanesin vauhdikkaimmilla keikoilla.

Rehtorit (kuva: M!ka).

Rehtorit

Rehtorien keikkaa odotin ennakkoon kaikkein eniten, koska siitä oli niin pitkä aika, kun olen nähnyt bändin viimeksi. Itse asiassa siitä on jo lähes kaksi vuotta! Oliko bändi entistä tiukemmassa kuosissa vai johtuiko sellainen fiilis ennakko-odotuksistani? Paha mennä sanomaan, kun en ole varsinainen asiantuntija, mutta vahvasti oli sellainen olo.

Hekolla ja muullakin bändillä oli vauhti päällä. Musa ja Sannan laulu kuulosti paremmalta, kuin muistinkaan. Ja hyvin näytti Hekon sirkkelin terään tutustuneet sormet jo kestävän soittamista. Uudet biisit kuulostivat ihan päteviltä, vaikka tekstit jäivätkin harmillisen epäselviksi. Illan parhaat rallit olivat Perjantain ja maanantain välinen yö ja Ei se siitä, joka on yksi parhaita ramobändien biisejä, mitä on tehty. Rehtorit venyttää mallikkaasti ramopunkin rajoja peruspunkräminästä skahan ja ties mihin. Se vähän harmitti, että useampi muu suosikkiraitani uusimmalta Klassista musiikkia –levyltä jäivät kuulematta, mutta kaikkeahan ei voi kerralla saada.

Himanesin Sakun ehdotuksesta alettiin huutamaan Reksien encoreta savoksi ”myö halutaan lissää” ja huutoon taisi yhtyä muitakin. Ilmeisesti kaunis savonmurre kantautui takahuoneeseen saakka, sillä takaisin lavalle tullessaan Heko heitteli kevyttä kuittia savolaisille ja sen päälle bändi soitti sitten vielä räväkän encoreen. Mainio keikka. Olipas tosi hienoa nähdä Rehtorit livenä tosi pitkästä aikaa!

M!ka

Detaljitietoa:

Mikä ihmeen myö halutaan lissää?

Rehtori Heko: "Tää seuraava kappale menee kaikille savolaisille... Pidän turpani kiinni".

Lutakossakin oli paikalla ainakin kourallinen ihmisiä, jotka olivat paikalla tämän huudon synnytyksessä 2004.

(Kuva: M!ka).

Hensinkiläis- tai ainakin pääkaupunkilaisperäistä Rehtorit -yhtyettä vaadittiin Lukatossa soittamaan encoreeta "we want more"-huudon savolaisversiolla "myö halutaan lissää", joka innosti kiitollisen Hekon omistamaan encoreen ensimmäisenä kuullun Pidän turpani kiinni -kappaleen kaikille savolaisille.

Tämä koominen huuto pullahtelee aina silloin tällöin esille ramopunk-keikoilla, useimmiten savolaisperäisten bändien kohdalla. Ja taitaa olla jopa aika yleinen Himanesin, tuon "Haukivuoren Ramonesin" keikoilla. 

”Myö halutaan lissää” –huutelu, on jäänyt eloon Puustockin jälkilöylyt -bileistä Juvalta 16. lokakuuta 2004, jolloin paikalla oli ilmeisesti poikkeavan savolaispitoinen yleisö ja huuto syntyi aivan spontaanisti ensin Kimmo Liskomäen Pitkien Kalsareiden ja sitten ehkä jo hieman harkitummin Himanesin keikalla. 

Nämä "ensimmäiset" myö halutaan lissää -huutelut ovat tallentuneet 2005 julkaistulle Liskomäkien Liskoelämää -levylle, jolta kaikki friikit voivat nyt lähteä asiaa kuuntelemaan. Googleen voi myös laittaa hakusanaksi "Myö halutaan lissää" ja katsoa, minne google vie...

M!ka

Jeke:

Soitto maittoi

Lauantaiaamuna Mikkelissä herättiin kirpeään -26 asteen pakkaseen. Sisämaassa nuo lukemat eivät tosin puraise niin pahasti kuin rannikolla. Kokoonnuimme roudaamaan soittovehkeet pakuun ja lähdimme kohti Jyväskylää, jonne puolet Himanesista oli jo singahtanut etukäteen. Matkalla kaikki sujui kuin tanssi, eikä matkan varrella edes tapahtunut mitään ihmeellistä. No niitä hauskoja juttuja tietenkin eräältä kitaristilta tipahtelee koko ajan. Hieman ennen Jyväskylää meillä oli varaa jopa istuskella kahvilla, koska olimme niin hyvin aikataulussa.

Kurvasimme sovittuun aikaan Lutakon taakse ja nakkasimme soittokamat sisälle. Roudaus sujui nopeasti, kun paikalla oli peruskokoonpanojen lisäksi vielä Keikka ja Vilkki. Ramokeikka 2:n erikoisuutena oli se, että Rehtoreiden keikka sekä kuvattiin että äänitettiin. Sound check meni ilmeisen jouhevasti, sillä ylimääräisiä mutruja ei kenenkään kasvoilla näkynyt. Sitten lauteille Himanes ja sama homma. Pienten säätöjen jälkeen saatiin taustalaulutkin kohdalleen ja bändi pääsi jälleen ”treenaamaan”. Jyväskylässä treenibiiseinä toimivat Sä puhut puille ja Mikä siinä maksaa? Viimein Tapiokin pääsi suorittamaan checkauksensa ja bändit pääsivät latautumaan illan esiintymistä varten.

Seuraavaksi singahdimme Keikan kanssa kohti keikkaa edeltävää ramopunk-ruokailua. Tuo fanien kokoontumisperinne on kyllä hieno homma. Sen aikana ehtii vaihtaa kuulumisia ja jutella myös arkipäiväisistä asioista, sillä keikkahan on melkoisen hektinen rupeama. Kokoontumispaikaksi oli valittu Pub Jalo. Se oli jalo valinta ja sekä ruoka että seura olivat hyviä. Sieltä sitten sakilla Lutakkoon. 

Lutakossa osataan pitää soittajasta huolta. Pelkästään takahuone on isompi kuin pienen kylän baari. Saunamahdollisuus ja pienet tarjoilut naposteluineen kohottavat paikan profiilia entisestään. Tässä kattauksessa ei kenelläkään ollut niin isoa egoa, että se toinen tila olisi pitänyt ottaa käyttöön.

Tapio aloitti illan soitannollisen tarjoilun. Settiin oli yllätyksenä ladattu jopa Jyväskylän omalta pojalta, Matti Nykäseltä lainattu veisu. Toki Pätkätyöläinen oli valittu mukaan settiin. Tapio esiintyi pirteänä ja sai varmasti kosolti uusia ystäviä yleisön joukosta, laskeutuen voittajana lavalta.

Himanesin edellisestä Lutakon keikasta oli vierähtänyt aikaa 16 vuotta (kuva: M!ka).

Himanes soitti seuraavana. Bändi oli taas Lutakossa keikalla. On se kumma, kun siellä yhtenään ramppaavat. Edellisen kerran olivat just 16 vuotta sitten. Himanesin setin aikana tajusin, mitä Keikka oli tarkoittanut Lutakon anniskelualueen aiheuttamasta ongelmasta puhuessaan. Koukatessaan nurkan taakse, alue pitää puolet porukasta otteessaan siellä. Tämän johdosta lavan edusta ei täyty siinä määrin, kuin se täyttyisi koko läsnä olevan porukan velloessa lavan edustalla. Setti oli sama kuin Mikkelissä, joten sen osasi kerran kuulleena jo melkein ulkoa. Valitettavasti Lutakossa ei ainakaan vielä ole sellaista yleisön keskelle ulottuvaa ramppia, jotta keskushyökkääjä Sutinen pääsisi mellastamaan yleisön joukkoon. Käsien heilutuksesta päätellen ainakin Matkalaulu, Ratsian Ole hyvä nyt, encoren Pogoomaan ja jo biisin aikana rytmikkään kannustuksen kerännyt Tää tulee sydämestä, olivat yleisön mieleen. Uusista biiseistä Aki lauloi kaksi ja Riku yhden. Encore jäi Lutakossa kahteen biisiin. Edes yleisön: ”Myö halutaan lissee!” –huudot eivät jatkaneet soittoaikaa. No, ei makeaa mahan täydeltä. Mihinkähän lie Himanes vielä yltäisi, jos pystyisi treenaamaan ja keikkailemaan säännöllisesti?

Rehtorit nousivat kulkusillan ylös illan viimeisenä esiintyjänä. Kameroiden vihreät valot napsautettiin päälle ja rec-nappi painettiin pohjaan. Keikka taltioitiin kuvan ja äänen kera mahdollista myöhempää käyttöä varten. Myös Rehtoreiden setti oli sama kuin Mikkelissä. Uusista biiseistä uusimmat tulivat taas tutummiksi ja osoittivat, että luvassa on loistavaa Klassista musiikkia rankempi levy. Hienoa, että klassikot Nuorempi kuin koskaan, Perjantain ja maanantain välinen yö, Uimavalvoja ja Maailman huonoin TV ovat pitäneet pintansa ja pysyvät setissä. Hurjaa kyytiä Rehtorit hyppyyttivät yleisöä. Välillä Heko otti tuntumaa Lutakon lavaan jopa selällään maaten. Kaikesta näki, että soitto maittoi. Kai se tilanne on biisejä kyhäävälle ja äänittävälle soittajalle vähän sama kuin pääsisi futiksen teorialuennolta pelaamaan. Varsinaisen setin päätyttyä ja yleisön vaatiessa lisää, Rehtorit osoittivat mainiota pelisilmää ja soittaa räpsäyttivät kolme encorea Himanesin kahta vastaan. Hildan lisäksi Pidän turpani kii ja Muistokirjoitus jatkoivat yleisön kiimaa. Näin Rehtorit vastasivat Himanesin edellisillan haasteeseen ja tasoittivat encoresoittokisan.

Keikan jälkeen takahuoneessa näkyi tyytyväisiä ja hikisiä kasvoja. Näki, että soittaminen oli maistunut. Ramopunk.comin 7v-synttäreille on luvassa ainakin kaksi liekeissä roihuavaa esiintyjää.

Jos eka Ramokeikalla oli 130 lipun lunastanutta, jäätiin tällä kertaa tuosta määrästä ilmeisesti muutamalla päänupilla. Yli sadan on aina hyvä päästä, vaikka enemmänkin porukkaa mukaan kelpuutettaisiin. Tuskinpa ainakaan se parinkymmenen asteen pikku pakkanen oli kenellekään este. Onneksi yleisöä oli kuitenkin tarpeeksi vakuuttamaan Lutakon väen Ramokeikkojen jatkuvuudesta ja kolmas Ramokeikka on vuorossa syksyllä. Omasta puolesta kiitokseni soittajille taustajoukkoineen, Keikalle sekä Mikkelin että Jyväskylän kanssahippaajille.

Jeke

Rehtori Mikkola. 

Tietokilpailukysymys: Kuinka monessa bändissä tämä mies soittaa? 

(Kuva M!ka).

Artistien kommenttia:

Junnu eli J-P Pellinen/Tapio (kuva: M!ka).

Junnu:

Unelmaa toteuttamassa, keikalla Lutakossa

Kun rujo rumpalipoikamme Sami alkoi matkalla Suolahdesta Jyväskylään ihailemaan taivaanrannan kauniita pastellivärejä (selvinpän!?!), aloin aavistella että jotain mystistä olisi illalla odotettavissa.

Lutakossa olikin jo illan isäntä Keikka meitä odottelemassa. Lyhyen rupattelun jälkeen siirryimme sisälle virittelemään vehkeitä. Yleensä tuo vaihe on minulle se kaikista vastenmielisin vaihe illasta, mutta nyt tilanne oli toinen kun odotellessa sai kuunnella Rehtoreiden ja Himanesien musiikkia livenä.

Lutakon henkilökunnalle kuuluu kyllä suuri kiitos siitä, että järjestelyt pelasivat todella loistavasti. Soittajat sai soppaa ja sumppia, sauna oli lämmin, eikä alkoholituotteissakaan pihistelty. Kupu ravittuna oli mukava odotella illan vetoa..

Täysin ja ehkä hieman vellovinkin vatsoin odottelimme hetkeä jolloin pitkäaikainen unelmamme toteutuisi. Sillä Lutakkoon keikalle pääseminen oli meille suolahtelaisille osapäiväpunkkareille todella kova juttu.

Vartin yli kymmenen se oli sitten menoa. Lava savua täyteen, alkunauha pyörimään ja yy kaa koo nee! Tunnelma oli sykähdyttävä kun runsaslukuinen yleisö lähti mukaan heti ensitahdeista lähtien. Kolmantena biisinä esitetty Matti Nykäsen Samaa nauhaa kolisi komeasti Masan kotitanhuvilla. Puoli tuntia kului kuin siivillä ja viimeisen soinnun sammuttua poistuimme lavalta. En tiedä halusiko yleisö lisää viinaa vetomme jälkeen, vai miksi salissa huudettiin kovaan ääneen Tapiota. Me häkeltyneet hikiset miehet kävimme joka tapauksessa paiskaamassa vielä encorena Kotirintamamiehen. 

Keikan jälkeen rytmiryhmä äänitaiteilija Virsusella vahvistettuna pääsi nauttimaan virvokkeita. Me hävettävän raittiit mentiin saunaan ottamaan vielä viimeisetkin hikipisarat torsosta irti. 

Ikävä kyllä en Himanesien settiä ehtinyt kokonaan kuulemaan, mutta ne biisit jotka, kuulin toimi hienosti. Rehtoreiden keikan katsoin alusta loppuun aivan häkeltyneenä. Jestas miten hienosti vedetty keikka! Laulu oli ikävä kyllä miksattu niin, ettei sanoista tahtonut saada selvää kuin kertosäkeissä.

Sinänsä sama vaikka Reksit olisivat jodlanneet swahilin kielellä, esiintyminen lumosi minut ihan totaalisesti.

Kiitokset vielä Keikalle hienosta illasta, Virsusen Makelle hyvästä miksauksesta sekä yleisölle kaikesta..

Junnu (Tapio)

Tapion laulaja Jyri (kuva: M!ka).

Jyri:

Nähdä Lutakko ja kuolla

Keikka oli suurimmaksi osaksi menestys, väkeä ei ilmeisesti juurikaan poistunut paikalta soittomme aikana. Aloittajan asemassa on tietysti aina hieman hankala lähteä paukuttamaan, mutta olimme rekrytoineet muutamia ystäviä  ja sukulaisia pelastamaan tilanteen. Suolahden pojille tämä oli tähänastisen uran suurimpia hetkiä: Nähdä Lutakko ja kuolla. Kuolemaa odotellessa nälkä on kasvanut evästä sulatellen,  joten kun on alkuun päästy, niin voisihan sitä yrittää jopa Pakkahuoneelle tai Tavastiallekin.

Mutta itse keikkaan. Alkunauha valikoitui viime kesänä sattumalta. Yritin jäljittää Metsämiehen laulun tunnetumpaa sävelmää instrumentaalina. Sitä ei löytynyt, joten tilasin kappaleesta kuoroversion. Saatuani levyn, tajusin sen olevan Sibeliuksen säveltämä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen se on alkanut tuntumaan  tapiomaiselta nauhalta, ja hienostihan Ylioppilaskunnan laulajat veisaavatkin.

Nauhan jälkeen täräytimme kappaleen nimeltä Saunan taa ja ainakin solistin tekemisessä havaittiin jännityksen oireita. Toinen kappale Pappa betalar sujui ongelmitta, mutta kolmannen kohdalla iski paniikki ja täydellinen blackout. Samaa nauhaa nimisen lainabiisin sävelet olivat täysin hukassa, onneksi ne löytyivät kertsiin mennessä.  Ehdin jo verrata itseäni alkuperäiseen esittäjään, Nykäsen Mattiin, tunne oli hirveä. Loput rallit menivätkin jo hyvällä fiiliksellä ja kuvittelimme suosionosoitukset niin vaativiksi, että kipusimme lavalle yhden encoren ajaksi. Keikan jälkeen olo oli euforinen, mutta sekin tasottui saunan lauteilla.

Jyri (Tapio)

Riku:

Lutakossa 16 vuoden tauon jälkeen

Lutakossa oli ihan nostalgiasyystäkin mahtavaa. Onhan siitä edellisestä vedosta jo vuosia sweet sixteen. Bäkkäripuitteet oli myös kunnossa ja bileet hyvät vaikka vähän myöhäiset sitten kun homma oli hoidettu. 

Reksien kanssa on kivaa kiertää, keikat hoidetaan ja sit vasta tehdään Ellun kanat, jos jaksaa ja haluaa. Kiitokset paikalle tulleille ja Keikka Keroselle Lutakon hoitamisesta.

Riku (Himanes)

Rehtori Heko:

Ison lavan meininkiä

Lauantaina oli edellisen illan Mikkelin keikalta kädet vaaterissa- laastaria joka puolella. Lutakossa on mahtavat puitteet, mutta tällä kertaa lavalla oli tekniikkapohjaisia kuulovaikeuksia. Sound-checkissä kaikki oli kyllä loistavasti. Tälläiset hälyongelmat osuvat liki aina kolmen tai useamman bändin keikoilla viimeiselle esiintyjälle. Liekö syy naurettavan myöhäisessä ajankohdassa, musikantin korvissa vai yösähkössä? Meininki oli kuitenkin ison lavan meininkiä, videokuvaajat kiittelivät kun kuvattavaa riitti- ja yhden juniorin loistavat silmät keikan jälkeen jäivät mieleen.

Sen verran jatkoista, että Blitzkrieg Bopia voi kyllä tanssia, mutta ei noin. Ja heviä ei voi tanssia ollenkaan.

Rehtori Heko (Rehtorit)

Perttu Sutinen-Himane /Himanes (kuva: M!ka).