Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Torvi, Lahti 29.11.08

Hartza's Birthday Bash

James Puhto-Ren

Pojat

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit

Iskuryhmä

Eturivi riehuu (kuva: M!ka).

Keikkaraportteja:

M!ka: Eka kerta Lahdessa

Hartza: Vanhuuden tärin... eiku tarinoita

Jeke: Hollolan huivipään hassun hauskat hulinat

Artistien kommentteja

Iskuryhmä Teemu (Iskuryhmä): Torvet Lahdessa

Kimmo Liskomäki (KLPK): Tämä on nyt meidän osaltamme toistaiseksi tässä

Miika (Pojat): Hauska pläjäys

Pasi "B Goode" Peltokangas (James Puhto-Ren): Sopiva rappaustunnelma

Näin soiteltiin

Kaikkien bändien biisilistat.

James Puhto-Ren (Kuva: M!ka).

M!ka:

Eka kerta Lahdessa

Pääsee ei pääse pääsee ei pääsee...

Keikkareissu Lahteen alkoi taas vaihteeksi aika nihkeissä merkeissä, kun tuntui, ettei mikään mennyt putkeen. Tarkemmat valitusvirret jääköön kuitenkin kirjoittamatta, mutta oli kyllä vanhan savolaisen sanonnan mukainen fiilis, että ”kaekki se vaevasen etteen kiertää”.  Lopulta sentään pääsin pienen vitutuksen, stressin ja Tenpole Tudorin siivittämänä matkaan. Sitä mukaa, kun matka eteni, väheni vitutus ja stressi. Tilalle tuli nälkä. Huomasin, etten ollut ehtinyt syödä mitään koko päivänä…

Tenpole Tudor ja ajatus ateriasta Mamma Mariassa siivitti matkaa sateen, sumun ja pimeyden läpi, niin ettei mitään pysähdyksiä hyväksytty. Lopulta pääsin Lahteen, mutta koska kaupunki ei ollut yhtään tuttu, niin hotelli löytyi vasta pienen hortoilun jälkeen. Aula oli tupaten täynnä hienoja pukumiehiä matkalla pikkujouluun ja heiltä sain kummastuneen huvittuneita katseita. Ilmeisesti joku pinssi oli koomisesti vinossa. sitten sisäänkirjautuminen, portaan ylös, kassi huoneeseen, portaat alas, jälleen läpi tiiviin pukumieslauman ja pihalle etsimään Mamma Mariaa. Ravintola kyllä löytyikin, tosin vasta pienen hortoilun jälkeen.

Nälkänälkänälkä

Silminnähden ankarasti vanhentuneen päivänsankarin kunniaksi yllätysaterialle kertynyt jengi oli jo lopettelemassa syömistään, eli pahasti olin myöhässä. Ilolla panin silti merkille, että kemut olivat aktivoineet  paikalle tosi hyvin tuttuja ramopunkkeja ympäri Suomea. Juttelemaan en siinä vaiheessa ehtinyt, sillä toimintasuunnitelma selkeä ja tiukka: Nälkänälkäruokaaruokaanälkänälkä. 

Nappasin jostain sivusta vapaan tuolin ja istahdin lähimmän pöydän päähän. Äkkiä ruokalista kouraan ja tilaus menemään. Onneksi tarjoilu toimi Hallun kannustuksella ja huolenpidolla tehokkaasti ja pian oli pöydällä edessäni suurin spagettiannos, mitä olen ravintolassa saanut. Hyvää oli ja palvelu oli nopeaa mutta ystävällistä. Kiire ja nälkä alkoi hellittää. Tähän ravintolaan tulen mielellään uudelleenkin, niin että ehdin tutustua ruokalistaan ihan rauhassa. Taina oli tehnyt mainion ravintolavalinnan. Hyvä Taina!

Drikkitikkuja ja nikotiinin orjia

”RamoKeikka” Keikka jäi pöytäseuraksi muiden jo suunnistaessa kohti Rooster pubia. Kun nälkä oli taltutettu, suunnattiin muun joukon perään ja Rooster löytyi jo ihan pienen hortoilun jälkeen. 

Roosterissa oli ohjelmassa vapaata keskustelua hyvässä seurassa. Pääsin ojentamaan päivänsankari Hartzalle arkaluontoista materiaalia sisältäneen lahjani ja omin silmin todistamaan koomisia tapauksia, miten jotkut yrittävät juoda drinkkiä imemällä sekoitustikkua! En viitsi nimiä mainita, mutta taisi olla Pullinen, Keikka ja SS ainakin. Kyllä huomasi, että drinkkien juonti ei kuulu kyseisten henkilöiden tapoihin. Saatiinpa hyvät naurut!

Kun kello löi Torven ovien aukaisun aikoja, suunnattiin Roosterista itse juhlapaikalle. Tuli pantua merkille, etteivät tupakan polttajat kykene kävelemään ja polttamaan yhtä aikaa. Niinpä suuri joukko nikotiinin orjia juuttui vielä Roosterin eteen, kun me addiktioista vapaat suuntasimme Torvea kohti ja heiteltiin perään Nikotiinin orjat! –huutoja. Torvi löytyi karttaan katsomatta kulman takaa, ilman pienintäkään hortoilua, mikä oli Lahden oloissa positiivista.

O-L-U-T

Torvessa pääsin vierailemaan ekaa kertaa. Oikein viihtyisän näköinen rokkibaari. Ulkoiselta olemukseltaan menee suosikkibaarieni Vastavirta-Klubin ja K-klubin seuraan. Baari tiskillä vaan kohtasin suuren järkytyksen ja vakavan pettymyksen. Onnellisen luottavaisena tilasin oluen, mutta sainkin sitten Lapin Kultaa!

Tilanteesta säikähtäneenä yritin kurkistella tiskin takana oleville hyllyille ja kylmäkaappeihin, mutta mitään olueen viittaavaa, en havainnut. Ei auttanut kuin yrittää uudelleen, joten tilasin oluen …ja taas sainkin pelkkää Lapin Kultaa! Periksi en kuitenkaan antanut ja sama jatkui pitkin iltaa. Toiveikkaana lähestyin aina baaritiskiä ja tilasin olutta. Yritin ääntää sanan ”olut” huolellisesti ja kirjakielellä ja lopulta jo yritin tavata sen baarimikolle ”O-L-U-T”, mutta aina vaan sain Lapparia. Esitin ulkomaalaista, Beer, bier, pivo… mutta henkilökunta ei ilmeisesti ymmärrä vieraita kieliä. Kokeilin viittomakieltä, mutta ehkä viittoilin olut-sanan väärin, kun taas ilmestyi eteeni Lappari… 

Epäilin jo, että olin jotenkin henkilökunnan boikotissa, joten yritin myös erilaisia hämäyksiä: Olin selin baaritiskille päin ja tilasin oluen ääntä madaltaen baarimikkoon katsomatta – taas fiasko. Kokeilin myös tekeytyä lyhyeksi ja piiloutua edellä olevan taakse, niin että vain käsi ja vitosen seteli näkyi baaritiskillä ja huutelin taas olutta, mutta ei, ei mennyt jakeluun! Kahviakin olisi tehnyt mieli, mutten uskaltanut tilata. Olisin kuitenkin saanut maitoteetä…

No, olut-vapaasta raittustyylistä huolimatta Torvi-baarissa soi yllättävän hyvä musiikki. Hartzalla oli aika hyvä tuuri, että just tähän synttärikemujen iltaan oli Lahteen sattunut keikalle joukko herran suosimia bändejä. Ei ihme, että Hartza halusi, että mentäisiin Torveen tänä iltana.

Iskuryhmä (kuva: M!ka).

Iskuryhmä

Ensimmäisenä soitti  kohellusveikkojen kokoonpano Iskuryhmä. Yllättäen keikkaan ei sisältynytkään ainakaan mitään minun silmiin sattuneita kohelluksia, ellei oteta huomioon sitä, ettei Iskuryhmä-Pasi ollut paikalla ollenkaan. Eikä oteta, sillä tämähän oli tiedossa jo kauan etukäteen. Itse asiassa taisi olla IR:ltä tiukin veto, mitä minä olen ollut todistamassa. Jotain uusia biisejä soittivat myös. Mukana oli aika suoraviivaista punkimpaa kamaa, mikä lämmitti kovin sisäistä punkkariani. 

IR:n esityksen ilmeikkyys tietysti vähän kärsii niiden silmissä, jota ovat Pasin tottuneen näkemään heilumassa mukana jengissä. Iskuryhmä-Tuuskan kasvattama akateemikko-mallin leukaparta ei vielä ihan riitä Pasia korvaamaan, mutta jos Pasi on pitempään sivussa, niin eiköhän tuosta joukosta lisää showta synny, vaikka Tuuska pääsisi parrasta eroonkin. Vinkvink Tuuska!

Iskuryhmä oli jostain saanut selville, että Lahden Hartza roikkui samassa baarissa juhlistamassa syntymäpäiväänsä. Eivät tosin tienneet oikeaa vuosimäärää, mutta yrittivät parhaansa mukaan veikkailla pitkin keikkaa nostaen arvaustaan aina 70v-synttäreihin saakka.

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit (kuva: M!ka).

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit

Sitten oli vuorossa Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit. Kesken keikkaa sain kuulla, että  tämä oli ilmeisesti ainakin joksikin aikaa bändin viimeinen esiintyminen. Juhani Liskomäki on kuulemma lähdössä pitemmäksi aikaa ulkomaille töihin. Minne ja miksi tuo epämääräisen hulttion oloinen rokkitähden karikatyyri sitten oikein katoaa, sitä täytynee selvitellä myöhemmin toisessa yhteydessä.

Sen jälkeen kun sain tiedon bändin telakalle jäämisestä, tuli keikkaa seurattuakin ihan eri silmällä. Soittiko bändi nopeammin noita ekan levyn biisejäkin, kun normaalisti? Vähän paha sanoa, kun en ole bändiä niin pitkään aikaan keikoilla nähnyt, mutta nopeammin meni, kun levyllä, mikä jalostaa biisejä enemmän minun makuun. Juhani teki ilmeisesti lähtönsä kunniaksi kaikki rocktähteilytemppunsa, mitä Torven lavalla mahtuu tekemään, mikä oli hauskaa seurattavaa. Keikan helmiä olivat Motörheadin Lemmy ja Sankari duunissa, sekä itsensä Kimmo Liskomäen laulama Heidi on hermoraunio.

Miika (kuva: M!ka).

Pojat

Pojat oli vuorossa kolmantena. Sitä onkin taas aikaa, kun olen päässyt Poikia kattomaan. Fiilis oli ennakkoon sen mukainen. Tulevan levyn uusimmat biisit pidettiin vielä pimennossa ja setti koostui lähinnä jo julkaistusta tuotannosta. No eipä ollut siinä kenelläkään mitään valittamista. Keikasta on vaikea mennä sanomaan mitään, muuta, kun että se oli ainakin minulle sellasta ekstaasimeininkiä. Ilmeisesti oli monelle muullekin, kun lavan edessä riehuttiin siihen malliin. Jonkun aivan äskettäin vuosia täyttäneen lahtelaisen pää kolahti silmäkulmaan siinä määrin, että keikka pysyy vielä vähän jälkikäteenkin hyvin mielessä. Siihen päälle vielä eräs tamperelaisneito pogosi nyrkkipystyssä niin tehokkaasti, että sain nyrkistä nenääni suoraan alhaalta päin. Tulipa nähtyä muitakin tähtiä, kuin rokkitähtiä. Vahingossa viisastuneena voin todeta, että ylipitkiksi kasvaneiden kannattaa pysyä nenineen poissa edessä pogoovien lyhyempien ihmisten yläpuolelta. Koominen tapaus. Varsinkin, kun pogooja neitokainen ei tainnut itse edes havaita tilannetta. Vakavilta vammoilta sentään vältyin. Keikka jatkui sitten entistä utuisemmissa merkeissä. ”Valitettavasti kaikki loppuu aikanaan ja Poikien keikka aina liian aikaisin,” sanoo vanha viidakon sanonta. Näin kävi nytkin. Aina olis aikaa vielä yhdelle Pojat-biisille! Kyllä Pojat on aika Poikia! Miikahan täyttäisi lavan vaikka itsekseenkin ja triona ei bändi meinaa mahtua lavalle ollenkaan.

James Puhto-Ren (kuva: M!ka).

James Puhto-Ren

Poikien jälkeen on niin kylläinen olo, että tuntui suorastaan hassulta, että tulossa oli vielä neljäskin bändi. Heihou vaan, alkoi käymään jo kuntoilusta. Lavalle nousi James Puhto-Ren. Eka kerta minulle Puhto-Ren livenä. Aattelin katella keikkaa ihan ajatuksella ja ottaa ns. onnistuneita valokuvia, mutta niin kuin monesti aikaisemminkin, ei keikan seuraaminen pitkään silleen viilipyttymeiningillä onnistu. 

Pian löysin taas itseni eturivistä ja analyysit jäi sitten tekemättä. Taas kolisi vähän päät, mutta hauskaa oli. Pasi B. Goode Peltokangas on tosi ilmeikäs esiintyjä, biisit on hauskoja ja tekstit välillä (pohjanmaalaisen?) pimeitä. Vai mistä muualta Suomen ponnistaa bändejä, jotka esimerkiksi pyöräyttävät biisissä piimäkakkuja ja yleisö laulaa ja pomppii villinä mukana? Keikan lopuksi Pasi tuikkasi vihreän Telecasterinsa lattialle ja potki sitä yleisöön päin. Lopulta kitara oli minulla kädessä pään yläpuolella ja huudettiin lisää Puhto-Reniä. Ja bändi teki, mitä vaadittiin ja pyöräytti keikan lopuksi encoreen, joka jatkui yleisön pyynnöstä vielä useammalla biisillä.

Pian Puhtojen keikan jälkeen kello näytti jo nukkumaan menoaikaa, joten suuntasin kiltisti nukkumaan. Hotelli oli sijoitettu näppärästi heti kadun toiselle puolelle ja löytyi ilman pienintäkään hortoilua, mikä oli Lahden oloissa positiivista.

Aamulla viime hetkillä aamupalalle, josta löytyi seuraksi pari Torvessa läsnä ollutta. Sitten ensitilassa kotia kohti. Tie Lahden keskustasta kohti Kuopiota löytyi tosin vasta pienen hortoilun jälkeen, mikä ei Lahden oloissa ollut yllätys.

Hyvät oli bileet. Mainiosti on bileiden meininki päässä vieläkin, kiitos hyvän fiiliksen ja jomottavan silmäkulman. Kehut Hartzalle, bändeille ja juttuseuralle. Onneksi edes Hartza vanhenee joka vuosi ja näitä Birthday Bash-juhlia on odotettavissa lisää.

M!ka

Iskuryhmä Wepi (kuva: M!ka).

Hartza:

Vanhuuden tärin... eiku tarinoita

Aika hiljasta miestä tässä on vieläkin kaks päivää bileiden jälkeen. Kyllä ystävät on mahtavia otuksia olla olemassa. Pientä aavistusta oli kotoa lähtiessä, että Taina on hommannut muutaman kaverin syömäpaikalle, kun niin vaitonainen oli suunnitelmista, mutta et lähes koko poppoo… Kyllä sisällä kupli ja hyvä ettei liikutuks… eiku tuulenvireestä johtuen tippa lentäny silmäkulmaan. Jotenkin sain hämättyä lähes kaikkia, etten muka yllättynyt, mutta joo, paskapuhettahan se oli. Oli kyllä mahtavuutta nähdä koko ryhmä pienessä, idyllisessä Mamma Mariassa, jolle suuri kiitos ruokailun jouhevuudesta. Ei juurikaan viivytelleet ruokien tuomisessa, vaikka varmasti äärirajoilla kokit keittiössä huseerasivatkin. Ruoka, viini ja varsinkin seura olivat parraasta päästä. Ja lahjojakin sain, vaikkei pitäny. Paskaa musiikkia, hyvää musiikkia, kirja, juomaa ja moottorisaha. Sniff, ootta työ ihania!

Ruoan jälkeen hilpasimme Tainan kanssa etulinjassa kohti Torvea, jossa mun piti olla jo puolta tuntia aiemmin. Pikaisesti bändeille limunaatit takahuoneen rikkunaiseen kylmäkaappiin, ja Roosteriin ihmettelemään hetkeksi. Siellä sain oikein puheen kera lahjuksia, kiitos Hannu! Ja M!kalle myös suurkiitos, tiedät kyllä mistä. Koko kansalle siitä ei huudella. Hämmentävä oli Soundin kansikuvasta peukkuäänestyksellä järjestetty mielipidekysely.

Torveen, artisteille passit jakoon ja keikkoja odottelemaan. Iskuryhmä esiintyi ilman Pasia (voimia ja tsemiä Pasi!), mutta korvauksena olikin puoli setillistä uunituoretta tavaraa. Ja voi poijaat, ja tytötkin, että toimi. Ehkä illan positiivisin yllätys keikkarintamalla… lukuun ottamatta Ilpon sekoamisen aiheuttanutta alkuriffiä, mie en oikeen piitannu, sori jätkät. Keikan alkuun tuli näin ikurimainen kitkerä sivumaku, mutta onneksi se huuhtoutui hyvin äkkiä poies.

Juhani Liskomäki lähtee mualimalle (kuva: M!ka).

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit heitti viimeisen keikkansa aikoihin, Juhanille hyvää matkaa! Keikka oli taas tymäkkää laatua. Tää bändi ei petä koskaan! Ja saatiinhan se toimitusjohtaja itsekin lauteille. Hittiputki mikä hittiputki. Vielä kun oisivat Kalsongit saaneet Mariskan, mukaan niin ois ollu täydellisyyttä!  Hallukin intoutui strippaamaan, onneksi vain paidan tasolla. Sai varmaan vaikutteita siitä sukkanauhaisesta, poplaritakkisesta nasusta.

Pojat taas kerran mun synttäreillä. Tästähän alkaa tulla jo tapa. Pitäsköhän Miika meitin saman tien lyödä kaikki tulevatkin vuodet kalenteriin ylös.  Parhaat biisit ja paras mahdollinen show tälläkin kertaa, vaikka Pasi Virtanen jäikin kaiketi asemalle. Rauman Kimmokin saatiin lavan reunalle nimikkobiisiään kuuntelemaan, ilman sacher-kakkua tosin, sehän jäi kotilattialle. Ja edellisen illan paras kaveri Remy oli vaihtunut herra Colaan. Kaide ja Mikkola on kyllä rytmiryhmä parhaasta päästä. Hallu teki tässä vaiheessa katoamistempun, hyvää yötä kait.

"Kaide ja Mikkola on kyllä rytmiryhmä parhaasta päästä" (kuvat: M!ka)

James Puhto-Ren… mitäs muuta voi sanoa kuin et tykki keikka! Toinen kerta reunionin aikaan, ja eka kerta basisti Pasi H:n aikana, mutta meno ja meininki Pasi P:llä kuin 15 vuotta sitten. Jouduin sitten poken osaankin, kun piti se yks lavalle pyrkinyt kuspääkin paiskata pellolle. Onneks ei nokkaan sattunu, ainakaan itellä. Manne uskaltautui kolmen keikan pohjilla jo nousta mikrofonin taakse lavalle lyömään tahtia. Tosin tällä kertaa rytmimunat oli hieman omalaatuisen näköiset munat ja yksi meni rikkikin. Kaverini Anssikin kävi pikaisesti paikalla, mutta toivottavasti hän ei poistunut paikalta JP-R-biisin vaikutuksesta, se Anssi ei ole paskapää. Ja Ilkka on oikeesti rentoa katsottavaa kannujensa takana.

Pilkun jälkeen muu poppoo kaiketi katosi Salpauksen pehmeisiin lakanoihin,  Puhto-Renit, Jeke, Taina ja mie tilavalla keikka-autolla Hollolaan yöksi, ja tulipa siinä vielä Ilen kanssa Janostakin kuunneltua. Yllätys.

Kaikille osallisille iso käsi ja hattu päästä! Ootte mahtavia ihmisiä ja hienoja ystäviä, niin bändit, kuin kanssasäheltäjätkin. Muutama uusi naamakin tuli taas tutuksi, onnelliseen perheeseen kun mahtuu tätä sakkia runsaasti. Otetaan viimeistään M!kan bileissä uusiksi, Keikan jubileet jää meiltä väliin heviristeilyn takia. Kiitos ja Anteeks.

Hartza

Jeke:

Hollolan huivipään hassun hauskat hulinat

Matkantekkoon, matkantekkoon…

Hartza’s Birthday Bash oli monista aiemmista rapsoista tuttu, mutta itselleni ennen kokematon tapahtuma. Nyt kun Hartza vihdoinkin vanheni oikeana päivänä, oli pitkämatkalaisenkin mahdollista karauttaa paikalle. Mikä ei etäisyys huomioon ottaen ole aina niin itsestään selvää. Koska junamatka on niin pitkä, varauduin siihen lainaamalla läppärin mukaan, jotta sain purkaa tarinoita talteen. Pienet perinteiset kohellukset junan lähtöhetkellä johtivat siihen, että en saapunutkaan Lahteen viideltä Riihimäen kautta, vaan kuudelta Kouvolan kautta, pari euroa halvemmalla.

Junamatka meni nopeasti nappi korvassa näppistä naputellen ja viimein oli edessä junan vaihto. Kulutin parin askeleen verran Kouvolan aseman asfalttia ja harppasin naapurijunaan, jatkaen takomista. Matka oli liian lyhyt ja juna suhautti asemalle just, kun olin päässyt vauhtiin. Ei muuta kuin läppäri sammuksiin ja ulos junasta. Kas, kone jumitti. Siinä vaiheessa, kun tuo verkonpaino oli viimein survottu kassiin, oli juna jo liikkeellä. Rykäisin konnarin korvan juuressa, että saisinko erikoispalvelua, vai sukellanko junan vessasta kartanolle? Konnari heltyi ja juna keskeytti kiihdytyksensä, jotta pääsin pujahtamaan Lahden pimentyneeseen iltaan. Tainalta saamieni ohjeiden perusteella kävelymatka Mamma Mariaan olikin sitten yllätyksettömän helppo, mikä ei liene Lahden oloissa niinkään itsestään selvää.

Mamma mia mikä Maria

Taina oli järjestänyt ramopunkkisen perhetapahtuman paikalliseen ruokakeitaaseen, Mamma Mariaan. Kyseiseen paikkaan kuulemani mukaan lahtelaiset tapaavat viedä vieraansa. En kyllä yhtään ihmettele miksi. Ruoka-annokset olivat valtavan kokoisia ja suussa sulavan herkullisia. Rutkasti vanhentuneelta päivänsankarilta tapahtuma onnistuttiin pitämään loppuun asti pimennossa, mikä ei ole yllätys, kun tapahtuma on naisen organisoima. Hartza yritti näytellä Clint Itäpuuta kivikasvoineen, mutta noilla näyttelijän lahjoilla ei vanhaa petetty. Tainan yllätys tuli puun takaa keskelle Hartzan huivia.

Tarjoilijoiden saatua ennakkotilauslistan pelittämään, alkoi yhteiseen ruokailuun kokoontuneiden ramopunkkien joukosta kuulua sieltä täältä onnellista yninää, itse kunkin maiskuttaessa tyytyväisenä maittavaa muonaansa. Tämä vierailu Mamma Mariaan ei jäänyt viimeiseksi, mikäli Lahdessa vielä joskus pyöritään.

Iskuryhmä (kuva: M!ka).

Iskuryhmä –kova tiimi

Ruokailujen jälkeen pääjoukko oli hipsutellut Roostersiin sekoilemaan. Steppailin itse Tonin ja Juhanin kanssa suoraan Torveen ja säikähdin suorastaan, kun Soitan sulle rämähti soimaan sisältä. Torven miksaaja Mikko oli onnistunut ylipuhumaan Iskuryhmän pieneen soundcheckiin, vastoin ennakkosuunnitelmaa. Tuon älynväläyksen syytä kai olikin, että soundit olivat koko illan niin selkeät. Pasin pitäessä paussia kansallisilta esiintymisareenoilta, soitti Iskuryhmä taas vaihteeksi kvartettina. Lieneekö Markyksen ja Teemun opintomatka Lontooseen ollut syynä, mutta äijistä sai sen kuvan, että olisivat viime viikot viettäneet pelkästään bänditreeneissä. Ei yhtään silmin tai korvin havaittavaa mokaa! Tämä ei Iskuryhmän tapauksessa ole mitenkään itsestään selvää.

Iskuryhmän uusi tavara on hieman perinteistä ramopunkkia koukeroisempaa, mutta upposi kahvaa myöten yleisöön. Keikan aloitus ei varsinkaan ollut perinteistä ramopunkkia, mutta varmaankin nannaa eräälle Pispalan pojalle. Irokeesin leukansa kärkeen kasvattanut Tuuska ja pari sataa iskua minuutissa, löysin rantein napakasti rumpuja piessyt Markys, hoitivat laulupuolen miehekkäästi. Biisilista oli kokenut täyden remontin, mutta siinä oli yksi kauhea vääryys! Lista oli aivan liian lyhyt. Puolet setistä oli uusia biisejä, kuten Vedä beibi ja Matomies, jotka avasivat illan. Koin ahaa-elämyksen, kun Elämämme kesä vihdoinkin avautui itselleni lopullisesti. Kiitos Torven miksaajalle Mikolle! Perinteiset tunne voittaa älyn –hetket koin Soitan sulle, Kutosdivariin ja Jouluksi Jamaicalle –biisien aikana. Tuolloinhan tunnetusti jalat toimivat päätä nopeammin. Sorry Leena, jos varpaasi jäivät välillä alimmaisiksi. Iskuryhmä pitää kyyyllä saada jonnekin pitempikestoiselle keikalle. Settiin 28 kappaletta ja pulinat pois. Kiitos!

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit (kuva: M!ka).

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit pitkään kalsarikänniin

Illan nostalgia-annoksen tarjoilu osui Liskomäkien kohdalle. Ennen illan esiintymistä selvisi, että tohtori Juhani Liskomäki on ilmeisesti kuunnellut Poikia liikaa ja ottanut kappaleen sanat liian tosissaan. Juhani lähtee nimittäin Kaliforniaan. Paikallisen yliopiston Don Dekaani on tehnyt hänelle tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Niinpä tohtori Liskomäki suuntaa kalsarinsa Los Angelesiin Lemmyn seuraksi. Todennäköistä on, että silmänlumeeksi tehtävän tutkimustyön ohessa Juhani tekee toisen väitöskirjansa pitkien kalsareiden tenhovoimasta paikallisiin bikininpitäjiin.

Liskomäillä on siis edessä aavistuksen normaalia pitempi keikkatauko. Juhani kyllä vakuutti, että bändi ei pienestä etäisyyden vaihtelusta horju saati kaadu. Kenties Lemmyn läsnäolo houkuttelee jopa "Juvan Elvis" Ison Jarnoldin, treenimatkalle lännen lämpöön.

Liskomäet läsäyttivät tiskiin kaikki rokkikukkotemppunsa. Moisessa menossa haistiin rock’n’ rollille, jopa niin, että paidat lensivät pois päältä. Hallu oli tapansa mukaan yleisön rohkein vai pitäisikö sanoa estottomin. Toni ja Juhani vääntelehtivät kuin kaksi kobraa kitaroidensa ympärillä ja Jarnold seisoi standin takana jämäkämpänä kuin ex-World Trade Center. Juvan Julvis taitaa myös kohteliaat käytöstavat tyylikkäine kumarruksineen. Steffe ei tällä keikalla pyöräyttänyt housuja jalastaan, mutta rumpukapulat vilistivät välillä villisti sormien lomassa. Itse orkesterinjohtaja Kimmo Liskomäki kävi saattamassa Heidin hermoraunioksi ja koko Torven yleisö totesi yhteen ääneen, ettei Motörheadin Lemmylle vittuilla. Ei, nämä eivät olleet jäähyväiset. Sanottiin vaan: kiitti ja nähdään…

Pojat (kuva: Hartza).

Pojat ja porukka pähkinöinä

Pojat ovat soittaneet useissa Hartzan bileissä. Biisilistan totesimme järkyttävän hyväksi, sitä bäkkärillä kuvatessamme. Mikkola saa kuitenkin itse selittää, miksi encoreen sijoitettu Pasi Virtanen sai maistaa tussia. Toivottavasti Mikko lähtee Kaliforniaan päätyy uudelle Pojat -levylle. Tuo Pojat-setin nykyään avaava menopalo kuuluu meikäläisen vinkkelistä aivan siihen kirkkaimpaan kärkeen Poikien diskografiassa, eikä se ole mikään lyhyt hittilista. Kun jatkoksi tulee Mari on förbiä ja Punkkaria, niin oi joi joi! Omasta mielestäni myös Ketä sä rakastat, oli uutta, levyttämätöntä tuotantoa, vaikka M!ka jotain muuta kommentoikin. Sen siitä saa, kun imee drinkkitikkuja ja särpii litratolkulla Lapin Kultaa, muka jonkun muun merkin toivossa. Kipale osui ja upposi stemmoja myöten. Rauman Kimmokin saatiin piipahtamaan esiintymisalueella näköispatsaana kappaleelle Rauman Kimmon juhannus.

Hartzan rintaani tyrkkäämä kulkukortti antoi mahdollisuuden nauttia siitä vaikuttavan visuaalisesta näystä, kun ramopunkkareiden eturivi riehuu. Onhan se siskot ja veljet kuulkaas mahtavan näköistä. Kosolti tuttuja kasvoja vellomassa mukana nahkatakkiarmadan muodostamassa nyrkkimeressä. Kyllä noiden soittajapoikien kelpaa edessänne esiintyä. Kaiden klikin tarkkaa kolaamistakin pääsin seuraamaan ihan vierestä. Mikkola vääntelehti lavajoogaansa vääntelehtimällä tuliterän bassonsa kanssa ja Miikan Les Paul nakutti Lahti-pikakiväärin lailla rouheita Pojat-riffejä. Aivan liian nopeasti saavutettu biisilistan loppu jätti porukan vonkaamaan lisää. Onneksi bändi saatiin, Mannen toimiessa yhdyshenkilönä, vielä takaisin lauteille parin herkän balladin ajaksi. Lemmikkihautuumaa ja Mä uskon meihin kertovat biisinniminä monelle paljon siitä euforiasta, minkä juhlakansa vielä koki 15 hitin päätteeksi. Voi pojat, mikä Pojat!

Pasi "B Goode" Peltokangas (kuva: M!ka).

James Puhto-Ren – tietä piisaa

Illan viimeiseksi esiintyjäksi oli vaihdettu paluuta tekevä James Puhto-Ren. Todennäköisin syy esiintymisjärjestyksen vaihtoon oli se, että Puhto-Renin rumpalilla Ile Kumpulaisella on selvästi paras maltti doping-aineiden suhteen. On hienoa havaita, kuinka innoissaan koko trio on soittamisesta. Nuoret jätkät saavat Pasinkin aivan liekkeihin, ollessaan itsekin ihan pähkinöinä, päästessään käsittelemään legendaarisia Puhto-biisejä. Puhto-Pasi esiintyi kirjaimellisesti sanoen moni-ilmeisesti. Soittamisen riemu paistaa pitkälle ja eritoten sen huomasi keikan loputtua, kun alati virnistelevä Ile otti roolia rumpupatterin takana ja sai yleisön vielä pistämään parastaan, jolloin Pasikin intoutui jopa improvisoimaan biisilistaa. Itse kun näin toisen kerran Puhto-Renin livenä, en vielä muista kaikkia biisien nimiä ulkoa. Ränttä täntän aatelia olivat kuitenkin ainakin kipaleet Helsinkiin tai helvettiin, Timber, Tennessee ja Anssi on paskapää. Jameksilla peruskorjattu tie on vasta alussa!

Illan erikoisuuksiin kuului toki Manne. Ensinnäkin täytyy ihmetellä äijän polvien loistavaa kuntoa. Lähes koko ilta samassa kyykkänässä ja siitä aina välillä sujuvasti mikin taakse. Meikäläinen olisi jouduttu kantamaan jalat kippurassa kainaloista kämpille, jos olisin samaa kokeillut.

Toinen erikoisuus oli Mannen kiinnostus tyhjiin tuoppeihin illan aikana. Tämä selittyi sillä, että legendaariset rytmimunat olivat joko liiskaantuneet eläkeläisten keikalla letkajenkan alle tai muuten vaan kuoriutuneet käytöstä. Hätä keinot keksii ja tyhjät tuopit saivat luvan korvata nuo Mannen tavaramerkiksi muodostuneet kilkuttimet. Koska toinen tuopeista oli aika usein rikki, uskon kyseessä olleen selkeän äänivalliin liittyvän ratkaisun. Sillä haettiin säröä soundiin. Välillä pipo silmilläkin kädet kävivät ja show jatkui.

Kliseen omaisesti ilta loppui ikään kuin kesken. Pääjoukko taisi kadota hotelliin asumaan ja suuntasivatpa jotkut jopa yölinjalle. Hartza puolestaan kokosi joukkonsa kasaan ja Puhtoisella kyydillä huristimme Hollolaan.

James Puhto-Renin rytmiryhmä: Ile Kumpulainen ja Pasi Hirvasoja (kuva: M!ka).

Kauas on pitkä matka

Aamulla suht pirtsakkana ylös ja ihastuttavan isäntäväen aamiaispöytään. Kerrankin ajoissa bussipysäkille ja hyvissä ajoin junaan. Ei muuta kuin sormet syyhyten kansi auki ja uunituoreita gallup-ääniä tilastoimaan. Sitten vain tallennus ja haastiksien kimppuun. Ahaa, ei tallenna, hmm. Ahaa, enää ei edes avaa Wordia… Just joo. No, tulipahan kuunneltua seitsemän tuntia hauskoja juttuja putkeen, mutta ei kirjaintakaan talteen. Muuten kotimatka sujui yllätyksittä, mikä omalla kohdallani ei ole ollenkaan tavallista. Lämpimät kiitokseni päivänsankari Hartzalle sekä Tainalle. Kiitokset myös soittajille sekä kaikille yhdessä ja erikseen hassun hauskoista hulinoista.

Ai niin! Monelta taholta tuli uteluita, että missäs vaiheessa sitä ollaan historiikin kanssa. Muutaman ratkaisevan tärkeän henkilön osuuksista puuttuu vielä palasia. Pari etelän reissua on toivottavasti siis vielä tiedossa. Samoten joitakin valokuva-aiheita on vielä haussa. Niitä paria sataa jo jaettua gallup-lappua odottelen myös palautettavaksi. Joka ei oo sellaista käsiinsä saanut, niin nou hätä. M!kan sivuilta löytyy selkeä toimintaohje. Seuraavaksi kai sitten Ramokeikkaa ja maaliskuussa vuoden päätapahtuma Vastavirralla. 

Jeke

Iskuryhmä Tuuska työntyy väkisin kuvaan (kuva: M!ka).

Artistien kommentteja:

Iskuryhmä Teemu:

Torvet Lahdessa

Niin, meille nää keikkajutut on aina yhtä vaikeita - ja yhtä hauskoja - kun aina ennenkin.

Pasi ei tällä kertaa olisi mukana ja sehän harmitti meitä kovin. Kuitenkin halusimme vetää keikan nelistäänkin, vaikka pitikin kyllä miettiä pariin kertaan - onhan peruminen kuitenkin aina mälsää. Kamojen kanssakin oli jotain haasteita, loppupeleissä meillä oli auto niin täynnä, että hädin tuskin ulos näki. Ja puolet ajasta ei näkynytkään sumun takia, mutta onneksi maantiekiitäjä Tuuska on viime aikoina ajellu maamme maanteitä ristiinrastiin, lihasmuistista taisi mennä.

Mamma Mariassa oli kiva käydä syömässä hyvvöö - meitähän olikin melkein kolmenkymmentä ja fiilis nousussa. Perussoundcheckit ja odottelut oli sitten mukava tehdä täydellä mahalla. Aika nopsaa aika kului odotellessamme omaa vetoamme. Kympiltähän ei vielä hirveesti Torven normaalia asiakaskuntaa ole paikalla, mutta onneks keikkajärkkääjällä on pari kaveria, ni ei tarvinnu hillua tyhjälle salille. Ja ei kun lauteille.

Muutaman alkutahdin jälkeen hoksattiin, että nämähän toisaan ovatkin Hartzan eivätkä Ilpon bileet ja siten vaihdettiin johonkin ramorokkia etäisesti muistuttavaan, ennen kuin kukaan huomasi. Jes, hyvin tehty! Alta aikayksikön tuntui, että setissä mennään jo reilusti yli puolenvälin ja rupesikin jo melkein harmittamaan, että jokos tämä sitten oli tässä. Onneksi jossain vaiheessa Eronen ilmestyi tyhjästä lavan viereen virnuilemaan. Mistähän lie salibandyturnauksesta kadonnut.

Iskuryhmä aloitteli yleisössä olleen Ilpon kunniaksi ja muiden kauhuksi Popedan tahdeilla (kuva: M!ka).

Matsku mitä soiteltiin oli varsin uutta - totesimme, että osa vanhoista piiseistä on niin "Pasia", ettei niitä haluta/pystytä vetämään. Ja toisaalta on kiva kokeilla ja ajaa sisään uutta matskua, kun sitä Markykseltä tulee kovaa vauhtia. Ihan uutta kamaa oli neljä biisiä, Vedä beibi, Matomies, Psykoosi ja Erkki. Lisäksi Pakoon vaan, Hullun lailla ja Siellä se on on vedetty ainoastaan pari kertaa, Savon mailla. Eli noin puolet tuntematonta kamaa!

Ihan kivasti noi biisit tuntuivat toimivan, tuskin mikään noista heti setistä tippuu. Joidenkin biisien kohdalla huomasi, että porukka vaan katteli monttu auki, että mitä hittoo noi oikeen vetää. Tehtiinhän me pakollisia mokiakin, tietty. Toisaalta Leenakin kuitenkin osasi laulaa muutamien uusien piisien kertsejä ihan ilman muistilappuja, just niinku
oli sovittu. Encorena vähän Joulufiilistelyä ja rokkijumppaa, ja siinähän se olikin.

Ai niin, Manne. Pakollinen Manne. Aina se tulee ottamaan paikkansa Etelä-Savon kovimpana rytmitaiteilijana. Kiitos Manne!

KLPK:ta tuli tsekattua omien keikkafiilareiden jälkimainingeissa muutaman piisin verran. Hyvältähän se näytti ja soundasi. Tuttuja biisejä, kiva laulaa mukana. Jos menee telekalle, niin menetämme kelpo show-bändin.

Pojat on nin rakas, kiva nähdä taas. Aina tulee hyvä lämpöinen ja tietty nostalginen fiilis! Onhan se aikamoista hittikavalkadia. Pikkisen odottelin josko antaisivat makupaloja tulevasta matskusta mutta penteleet
ne anto odottaa. Sellasta yhteislauluahan se oli, Pala maata hautausmaalta on kyllä omia suosikkeja, mutta myös esmes Kylätie on sellanen jonka aina tykkään kuulla. Taattua kamaa ja tutut encoret.

James Puhto-Ren ...se oli eka kerta kun näen keikalla. Eikä ole kyllä tullut kuunneltuakaan aikoihin, pitääpä ottaa Road sun muut kuunteluun. Hyvä letkee tyyli Pasilla, toi veijarimainen meininkihän ei pistä itkemään, hymyilyttää tietysti kovin. Show on hallussa ja loistavaa kitaransoittoa. Ja bändi toimi moitteettomasti, ilmeisen tuore kokoonpano. Markyskin innostui Jamesista aivan hullun lailla, meinas mennä aivan huliviliksi. Tosin eihän noita piisejä voi kuunnella vähintään heiluttamatta kättä kohti artistia...

Ite päätin lähteä vielä ns. aamuksi kotiin. Sunnuntainakin oli näet tiedossa rokkia, mutta vähän surullisemman asian tiimoilta. Tämä show lämmitti sydäntä suuresti - kiitos Hartza! Kiitos Taina! Kiitos muille orkestereille! Kiitos teille, ramokansa!

Iskuryhmä Teemu (Iskuryhmä)

Kimmo Liskomäki:

Tämä on nyt meidän osaltamme toistaiseksi tässä

Kiva oli taas reuhata. Torvi on hieno paikka. Erityisesti vaikutuksen teki vessassa sijaitseva erillinen yrjölaari. Asiakaslähtöisyyttä parhaimmillaan.
Tämä on nyt meidän osaltamme toistaiseksi tässä. Kiitoksia kaikille toimintaan tavalla tai toisella osallistuneille. Ja tietysti yleisölle. Tällä kertaa erityispisteet menee Hallulle. Paidattomana joraava mies on aina kaunista katseltavaa katsojan sukupuolisesta suuntauksesta riippumatta. Ja tietysti Hartzalle iso kiitos hyvin järjestetyistä kemuista. Ryhdy promoottoriksi.

Ei viitsitty mainostaa tätä minään "viimeisenä keikkana", koska meillä oli tarkoitus lähteä vielä tammikuussa Kuopioon. Se jää kuitenkin pois ohjelmistosta. Ja sitä paitsi me saatamme vielä keksiä jotain ja sitten olisi noloa tehdä heti kohta valtava "comeback". Toivottavasti orkesteri muisti esittää kaikki mahdolliset rockkliseet, ettei jää mikään kaivelemaan. 

Ja syy tähän toiminnan seisahtumiseen on se, että Juhani Liskomäki muuttaa ainakin muutamaksi vuodeksi Los Angelesiin. Ehkä me perustamme täällä sillä aikaa betonimetal-yhtye Verimönjän. Kiitoksia ja perästä kuuluu. Kädet ylös, jumalauta!

Kimmo Liskomäki (KLPL)

Miika:

Hauska pläjäys

Lahden pläjäys oli hauska. Hieno meininki, mulla uus kitarastyrkkari aiheutti vähän päänvaivaa varsinkin keikan alussa mutta kyllä se sit siitä lähti. Toi setti oli aika perusmeininkiä mutta kohtahan sekin uudistuu kun saadaan levy tehtyä. Aika harvakseltaan tässä on muutenkin keikkaa pukannut joten ei kai se haittaa että vedettiin vanhaan malliin.
Vanhaan malliin tuo porukka näytti pomppivan muutenkin, mikä oli kivaa.
Ikävää sen sijaan oli kuulla, että Kalsarit heittivät viimeisen keikkansa ainakin nykymuodossaan. Toivottavasti homma jatkuu jollain lailla. Iskuryhmän keikkaa en ehtinyt hirveästi seuraamaan, mutta alku oli ainakin napakka. James Puhto-Reniä olisi kiva joskus mennä katsomaan oikein ilman omia soittovelvoitteita.
Hyvät bileet, hyvä Hartza!

Miika (Pojat)

Pasi Peltokangas:

Sopiva rappaustunnelma

kaksi ekaa orkesteria meni ohi, kun jumituin naapurikapakkaan istumaan ja puhumaan immeisten kanssa Brucesta, Quosta, rockabillystä yms..
Pojat -bändin näin ja pojat oli pojat. Komeita biisejä ja upposi yleisöön. Miika tahtoi vaihtaa vuoroja joten vedettiin vikana sitten ja muistan piuhaa teleen tökkäillessä miettineeni jaksaakohan väki vielä meidän setin, mut... etteköhän te jaksaneet. Oli aika tilaisuuteen sopiva rappaustunnelma ja kitaravahvarikin loihti Dr. Feelgood -säksätystä, niin mikäs ettei. (Edellisenä iltana porissa oli Saxon Marshall Soundi). Sen koulukunnan miehenä, että periaatteessa toimiva vahvari kuin vahvari käy staagilla näissä kuvioissa, annettiin palaa.. Eli Burn Hartza  Burn! Ja kiitosta. Oli hyvät pileet!

Pasi Peltokangas (James Puhto-Ren)

Puhto-Renin Ilellä on julma katse (kuva: M!ka).

Näin soiteltiin:

(Kuva: M!ka)