Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Valentina , Helsinki  19.7.08

Joey Luumäki 

+Allmost Bros, Critical Mess

Nisse Hockenheim:

Joey Luumäki sooloilemassa Helsingissä 19.07.08

Ravintola Valentinassa Helsingin Itäkeskuksessa juhlistettiin mm. Sarin ja Saaran nimipäivää kolmen esiintyjän voimin, joskin viimeinen esiintyjä aloitti vasta selkeästi Reetanpäivän puolella. Ilta oli cover-painotteinen, esiintyjinä olivat oikeat kitararock-yhtyeet Critical Mess ja Allmost Bros, sekä hassu hattu -osastolta esiin kaivettu trubaduuri Joey Luumäki.

Helsingissä on reilusti yli puoli miljoonaa asukasta, ja heistä ilmeisesti reilusti yli puoli miljoonaa sattui olemaan kesämökillä tahi ramopunk-piknikillä juuri Saranpäivänä. Onneksi pelipaikalle oli raahautunut musadiggareita Espoosta ja Vantaalta saakka. Trubaduurimme pääsi siis esiintymään tavanomaisen tuoli- ja pöytäjoukon lisäksi rock-yleisön kerman valveutuneimmalle osalle.

Human jukebox -osastolta esiinkaivettu artisti Joey Luumäki avasi Sallinpäivän illan esittämällä hämmentävän sikermän mm. Tapani Kansan ja Pelle Miljoonan tuotantoa. Yleisö ei millään olisi halunnut päästää artistia pois esiintymislavalta, joten biisitoiveita sinkoili kuin kimmokkeita Kosovossa. Nähtiinpä sellainenkin ihme, että tapsakansa-coverin aikana tanssilattialla pyörähteli pari naisihmistä, joista vain toinen oli Joeyn tuttu.

Setti oli biisilistavapaa, eli kappaleet seurasivat toisiaan assosiaatiopolkua pitkin. Joskus edellinen biisi toi mieleen seuraavan, joskus seuraava edellisen. Silloin tällöin cover-versiot toivat mieleen alkuperäisen kappaleen. Lähes tunnin hikisen ja palkattoman uurastuksen jälkeen sooloartistimme oli aika päästää seuraava esiintyjä lauteille.

Critical Mess soitti rokimpia ja hevimpiä covereita, kuten Sladea, CCR:ää ja D. Purplea, ja hyvin soittikin. Toisen kitaristin varakitarasta erikoismaininta: vaaleanpunainen Squier Hello Kitty Strat, jonka pleksi on rusettipäisen kissan muotoinen. Naminami! Viimeisenä biisinään "Messipojat" latasivat Keep On Rocking In The Free World, sanoisin jopa että paremmin kuin Neil Young. Jos muuten Neil Youngin toinen nimi olisi Otso, hän voisi käyttää nimeä N. Otso Young.

Critical Messin vielä soittaessa trubaduurimme iloisessa pöytäseurueessa tapahtui kummia: pöytään ilmestyi henkilöluvun mukainen määrä tequilashotteja, parhaan turistiperinteen mukaisesti sitruunoineen ja suolineen. Länsi-Vantaan juoppokuski -osastolta esiinkaivettu chauffööri Joey Luumäki nautti tequilansa tyylikkäästi ns. originaalimenetelmällä eli juomalla tequilan tequilana. Tieliikennelakitietoinen chaufföörimme joutui sen sijaan torjumaan seuraavan, kermaisen shottikierroksen aivan kuten artistiminänsä torjui keikkapalkaksi sovitut keskioluttuopposet. Kermashotin väistäminen ja uudelleenallokointi johti osaltaan siihen, että Allmost Bros -yhtyeen virtuoosimainen ykköskitaristi antoi tällä kertaa tavallista enemmän tilaa kakkoskitaristille.

Allmost Bros on taidokas cover-bändi, joka tilaisuuden tullen veivaa myös omia stygejään. Allmarien repertuaarista Länsi-Vantaan joukko kuuli vain kolme ensimmäistä menopalaa, muun muassa erinomaisen Come Together -herkistelyn. Trubaduuriartistichauffööri suuntasi siis kesken kaiken kotiin nukkumaan hikeänsä pois, Maaritinpäivän ollessa toki jo pitkällä.

Nisse Hockenheim

Joey Luumäki sooloili näin:

("Melko oikea biisiluettelo, vapaassa epäjärjestyksessä": )

Oot kaunis
Kesäloma on kesällä
Marjut on ihmenainen
Ei mun tyttöni kuollut
Tuomari
Motelli
Leena on liimanhaistaja
Minä diggaan Peitsamoa
Kauppaopiston naiset
Ei kai Hectorillakaan ole helppoa
Siinä on Punk Kari
Raju rockabilly paukkuu
Nerohvirran oraakkeli
Utajärven yöt
Ei oo järkee mennä armeijaan
C'mon Everybody
Louie Louie
Carl Gustaf / Blitzkrieg Bop / Lumiukko Bop
Tavallisen pulliaisen blues
What A Wonderful World
Onnellinen perhe