Real Vacation ja Rehtorit

Jeke:

Hässäkkä-päivät Oulussa 5.-7.6.2008

Järjestyksessään toiset Hässäkkä-päivät aloitettiin torstaina Lentävässä Lautasessa. Arki-illasta huolimatta pieneen kuppilaan oli saapunut 70 katsojaa, joten Hässäkkä-päivät saivat rätväkkään alun. Tosin itse Hässäkkä-päivien avauspuheeseen pestattu paikallisen yhdistyksen edustaja onnistui latistamaan hieman energiaa jonnin joutavilla jorinoillaan. Vihdoin ja viimeinen juontaja saatiin houkuteltua alas stagelta ja päästiin itse asiaan.

Vauhdikkaasta punk-pommikonetykityksestään tunnettu Real Vacation ei märehtinyt surullisen kuuluisien rumpaliongelmiensa kanssa, vaan heitti akustisen setin, jossa J.J. ja Joni soittivat kahdestaan kitaroilla uudelleen sovitettuja RV-klassikoita. Kahdesti treenattu setti esitteli koosteen bändin koko uran tuotannosta muutamalla coverilla höystettynä.

Eräänä harvinaisuutena kuultiin ensimmäinen J.J:n aikanaan rämpyttelemä piisi. Toki keikkalegendat Dirty 6 ja Wasted olivat itse oikeutetusti mukana setissä. Back to the movies – cd: ltä settiin oli kelpuutettu ainakin kipaleet Saturday night leftovers, Don’t waste my time, Special one, Kid’s are rock’n roll ja An awful crime. Toisen Hurriganes-coverin, My Only Onen aikana, ujo oululaisyleisö innostui jopa läpsyttelemään tahtia. Sham 69:n Poor Cow toi herkkyyttä rujojen punk-äijien musiikilliseen antiin. Lupauksia uudesta tulemisesta antoi uusi, ennen kuulematon kappale, jonka kertosäkeessä oli popmaista melodisuutta yhdistettynä Real Vacationin jäljittelemättömään energisyyteen.

Encorena kuultiin Ramonesin Today Your Love, Tomorrow The World. Uudelleen sovitetut versiot toimivat niin hyvin, että akustisena duona kiertely voisi poikia parivaljakolle jopa uudenlaisen uran. Toki kaikki Real Vacationin ystävät toivovat näkevänsä myös perinteisen intron, tykityksen ja outron.

Real Vacation herkistelee akustisesti Lentävässä Lautasessa (kuva: Jeke).

Real Vacationin jälkeen esiintyi Jyri Nissinen, joka rääkkäsi akustista kitaraa ja ääntään yhden miehen perfomance-taiteilijana. Hässäkkä-päivät tuli avatuksi positiivisin odotuksin.

Perjantain Hässäköinnit 45 Specialissa jäivät osaltani Tampereen järjestetyn Elämä on punk – tapahtuman varjoon. Lambsia oli kehuttu perjantain keikastaan. Lauantain päätapahtuman, Valveelle järjestetyn punk-festarin, olin kuitenkin kokemassa muutaman muun kanssa.

Oululainen rokkiväki näytti jälleen kerran persettä järjestäjille. Ensin kitistään ja ruikutetaan kaiken maailman foorumeilla sitä, kun kukaan ei järjestä mitään. Sitten kun jotkut venyvät muidenkin puolesta ja ottavat jopa taloudellisia riskejä, kehittääkseen toimintaa kansalaisille, keksitään kaikenlaisia tekosyitä olla pois. Turha on oululaisten nuortenkaan tupista yhtään mitään, kun ikärajattoman tapahtuman aikana suurin osa taisi olla sotkemassa torin rantaa ja Kiikeliä mäyräkoirien kuorilla. Paikalle olisi tarvittu pari sataa katsojaa, jotta järjestäjät olisivat päässeet omilleen. Valveelle oli vaivautunut kokonaista 92 katselijaa, joista lähes puolet tuli paikalle vasta loppuillasta.

Pieni talkoolaisjoukko oli valvonut öitä ja sommitellut näyttäviä lavasteita, joilla entisen poliisiaseman ja nykyisen kulttuurikeskuksen asialliset tilat oli saatu koristeltua punk-henkeen sopiviksi. Nyt kävi niin, että järjestäjät ottivat aika pahasti taloudellisesti pataan. Tuota panostusta vasten en ollut uskoa silmiäni, kun pölähdin suoraan etelän kiertueeltani, yhdessä Juken kanssa, keskelle Rehtoreiden soundcheckia. Rehtorit oli sijoitettu soittamaan permantotasolla luokkahuoneen kokoiseen pieneen saliin, rakennuksen toiseen kerrokseen. Kyseisessä tilassa esitetään yleensä pienimuotoisia performance-esityksiä, nukketeatteria yms.

”Eihän täällä ole muita kuin me! Jaaha, saammekin kokea yksityiskeikan”, tuumasin ensimmäisenä. Samassa itse keikka alkoi ja tuossa vaiheessa paikalle itsensä repineistä 52 henkilöstä 30 uskaltautui katsomaan Rehtoreita. Loput jänistivät ilmeisesti jälki-istunnon pelossa ja pakenivat kuka minnekin. Yleisöstä yksi rokkasi miehekkäästi mukana, toinen kuvasi ja hytkyi yksijalkaisena sen minkä pystyi. Muutama muu uskalsi hieman hytkyttää päätä ja hieman naputella jalalla tahtia. Voi jumankekka! En ole koskaan aiemmin ollut moisessa tapahtumassa, jossa kokee eräänlaista myötähäpeää yleisön suhteen. Oululaiset eivät ainakaan ymmärrä hyvän päälle pätkääkään. Noh, olipa yleisöä yksi, 30 tai 200, Rehtorit paahtoivat tavoilleen uskollisesti täysillä.

Maailman huonoin TV aloitti kipakasti Rehtorit-shown. Jatkoa seurasi, kun tulevalta levyltä kuultiin Hatzan birthday-bashissa Lahdessa ensiesityksensä saanut Käyttäydy! Settiin oli koottu punk-tapahtuman henkeen sopivasti kahta sataa kulkevia ralleja, höystettynä parilla suvantopaikalla. Vanhan Kevättä rannassa – vedon jälkeen pääsin kuulemaan livenä edellisenä iltana Vastavirrassa kuulemiani uusia maistiaisia. Pidän turpani kii ja Vainolaulu jättivät odottamaan kieli pitkällä seuraavaa Rehtorit – julkaisua.

Nimensä mukaisesti tapahtuman henkeen ja yleisömäärään sopinut Punk rock tarjosi läsnä olleille 30 katsojalle, kahdelle järkkärille sekä miksaajalle annoksen asiaa. Paikan historiaan sopivasti Poliisi on sankari – kehui virkavallan ansioita kunnioittavasti. Oli aika hidastaa hetkeksi tempoa ja letkeän ska-poljennon rytmissä vedettiin Ei se siitä. Kun katsoo piisilistaa, ei voi ymmärtää, miten tämä bändi ei lyö läpi. Seurasi semmoinen kavalkadi hienoja melodioita ja osuvia sanoituksia, että alta pois. Tiedän kaiken – kappaleen riipivä kitaramelodia soi maailmoja syleilevästi. Heko antoi välillä soundiin väriä perinteisellä helistintemppuilullaan. Kappaleen lopuksi hän sai jopa kopin, meikäläisen hoitaessa muilla kerroilla lavaroudarin hommia kilisyttimen palauttajana. Sanna toi lavaesitykseensä kympin edestä ilmeikkyyttä eläytymällä ja ilmeilemällä kunkin tekstin tunnelmaan sopivasti. Sami ja Mikko tuovat aina niin rautaisen pohjan, että sen päälle on turvallista revitellä kaikenlaista. Soitto etenee rytmiryhmän avulla junan lailla ja senhän luulisi olevan tuntemieni rautateiden ystävienkin mieleen.

Kovan päivän yö, jonka teksti sisältää hauskan anekdootin, kertoi Sannan urheiluharrastuksesta. Surf tyttö pisti jalkoihin lisää vauhtia. Yleisölle tarjottiin kakkua kermakuorrutuksella, kun tarjottimelle nostettiin Muistokirjoitus. Edellisillä kerroilla tuolloin on yleensä tunne voittanut älyn, mutta nyt oli kinttu sen verran kipeä, että piti tyytyä perinteiseen polven jousteluun. Sori!

Uusien piisien esittely jatkui kertomalla Poikaystävästä, joka on hullu. Vanha vauhtipiisi Uimavalvoja oli ristitty keikkalistaan Uivaksi valvojaksi, liekö jopa tarkoituksella. Loppusuoralle käännyttiin siis kaasu pohjassa. Hartzalle, Mannelle, Jukelle, Hallulle ja varmaan muutamalle muullekin veijarille nimensä puolesta omistettu Aina joku eksyy, johdatti Rehtoreiden musiikillisen ilotulituksen kalkkiviivoille. Viimeiseksi Leena tahtoi kiljua ja niin halusin minäkin. Kiljuinkin. Encoreksi oli varattu Hit mat/Hilda. Halusin tietenkin kuulla lisää, kun kerran vauhtiin oli päästy. Aloimme Juken kanssa raivokkaasti taputtaa encorea. Yhtäkkiä huomasimme läpsyttelevämme kahdestaan lattialla. Muut olivat hipsutelleet paikalta välittömästi varsinaisen setin jälkeen. Kiitti vaan oululaiset.

Rehtorit Hässäkkä-päivillä Oulun Valveessa (kuva:Jeke).

Päätin ottaa selvää, mistä ne sitten tykkäävät, kun parhaus ei kelpaa. Rehtoreiden jälkeen samassa pienessä salissa soitti poppoo nimeltään Bufo. Reksit lainasivat heille bassopiuhan, sillä paikan oma johto oli rikki. Aivan yhtä hyvin sen olisi voinut jättää antamattakin. Seurasi murinaa, pörinää, pauketta, surinaa ja jytinää. Yhdessä kappaleessa huudettiin kantaaottavasti AAAAAAAAAAAAARGHH! Seuraava oli vieläkin rankempi, kun vihaa uhkuen äännettiin ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖH! Nyt oli jostain kolosta löydetty kuitenkin jo parit raivokkaat heilujat lavan eteen, jonne myös Sanna riensi keesi keikkuen heilumaan ja suorittamaan kaatoja, kaatuen välillä itsekin. Tässä vaiheessa sain tuosta musiikillisesta ilosanomasta tarpeekseni. Punkkia on todellakin monenlaista.

Lähes koko illan aikana läsnä oleva tunnelma oli oudon apaattinen. Ilmeisesti väen vähyys ei ollut omiaan kohottamaan tunnelmaa. Piisien välillä olisi kuullut nuppineulan putoavan lattialle, kun porukka pälyili kädet puuskasta salin takaosasta kohti huhkivia soittajia. Väkisinkin nousi mieleen Pelle Miljoonan Mä vaan pogoon – kappaleen teksti. Koska itse olen ehdottoman puolueellinen, jaan tapahtuman kultamitalin ylivoimaisesti Rehtoreille. Heillä on energian ohessa selkeitä ja hyviä melodioita. Sanat ovat hauskoja ja osuvia, huumoria unohtamatta. Hopealle tuli kaukana takana isossa salissa esiintynyt The Phoenix Foundation, jolla oli selvästi ideaakin piiseissään. Loppua kohti meno jopa parani ja kyllä, jopa encoren verran saatiin bändille kannustusta. Kiitos Rehtorit – yhtyeelle, joka sai lattialle hieman eloa aikaan. Foundationin piiseistä parhaan vastaanoton sai vielä nimetön, ”Eppu Normaaliksi” – ristitty veto. Pronssille minun silmissäni rynni lopussa St Hood, jonka solisti piti myös poissaolijoille suunnatun puheen ja kiitteli järjestäjiä siitä, että löytyy rohkeita, jotka pistävät muiden puolesta itsensä likoon. Ehkä mahdollisen jatkon seuratessa kannattaisi tiivistää tapahtumaa ja satsata hieman lisää kattauksen monipuolisuuteen. Ilmeisesti ikärajattomat keikat on nyt kokeiltu?

Siirryimme loppuklubille AC Willisikaan Juttumme katkesivat, kun lavalle saapui Väärinkäsitys. Huomasimme tuossa vaiheessa, etteivät musiikilliset ambitiomme kohdanneet, joten me rokkipapat siirryimme muualle uppoutuaksemme ramopunkin värikkäisiin vaiheisiin. Kronologistista logistiikkaa noudattaaksemme, sovimme, että Juke toimi majoitusmestarina. Rehtori Mikko saa täydet pisteet, sinniteltyään 19 työpäivän putken päälle vielä pistokeikalle tänne pohjoiseen. Ymmärrettävistä syistä Mikko myös ensimmäisenä matkasi höyhensaarille. Me muut jatkoimme tarinoiden tallentamista piiitkälle sunnuntain puolelle.

Kiitokset lähtevät Jonille, Janille sekä kaikille muille järjestäjille ja talkoolaisille. Teette arvokasta duunia. Organisaatiossa ei kyllä ollut mitään vikaa. Tämän raportin perusvire saa ehkä hieman liiankin suuria angstisia viittauksia yleisön puuttumiseen, mutta kyllä se rehellisesti sanottuna pännii rauhallistakin miestä, kun oikea asenne puuttuu. Tällä kertaa yleisöltä.

Tärkeintä oli kuitenkin kokea Rehtoreiden pyyteetön asennoituminen musiikkiinsa ja kuulla lupaavaa materiaalia tulevalta pitkäsoitolta. Tsiljoonat kiitokset Rekseille. Olette voittajia. Levyä pukkaa tuonnempana. Sillä välin: Käyttäytykää!

Jeke