Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

 Bar 15, Seinäjoki 15.3.08

Himanes

Jari-Pekka Laitio-Ramone:

Himanes, Bar 15, Seinäjoki 15.3.2008

Himanes esiintyi Mikkelissä Klamydian lämppärinä 14.3.08. Seuraavana päivänä Himanesilla oli kohtalaisen pitkä ajomatka Seinäjoelle, jossa yhtye esiintyi arvostetussa ja pienemmillekin bändeille esiintymistilaisuuksia antavassa Bar 15 -ravintolassa. Himanes oli hienoa saada punkrockaamaan jälleen Etelä-Pohjanmaallekin.

Tein alkuillasta valmiiksi pari Pohjalaisen lehtijuttua. Sitten oli aika siirtyä Warttibaariksikin kutsuttuun paikkaan. Klamydian jäsenten ja heidän lähipiirinsä pyörittämä Kråklund Records julkaisi 1990-luvulla Himanesin tuotantoa. 1993 ilmestyneen Kiva kun on mukavaa –miniCD:n Kellarista studioon –raita aloitti Seinäjoella kuullun setin. Himanesin nelikko sai välittömästi tarttuvan ja energisen meiningin aikaan. Heillä riitti lavalla virtaa sekä myös sopivasti yhteiskuvioita. Bar 15 oli melko täynnä ihmisiä. Heistä suurin osa seurasi settiä tarkkaavaisesti pöytien ääressä istuen. Jonkin verran kertyi lavan eteen kuitenkin pogoilijoitakin.

Mykkäkoulun Päättäjäiset –julkaisun Ramones-cover (Rock’N’Roll High School) eli Rock’n’roll lukio –biisin myötä (sanoituksissa) haistateltiin pitkät maikalle ja ajettiin lujaa Ladalla. Käännös on mielestäni onnistunut.

Meininkiä rauhoitettiin välillä Seitsemännen aallon Mä oon outilla. Energiatason tiukkatahtisesti palautti Kyyvesi kutsuu. Hymyjä sai aikaan Törnävänsaarella. Sen herrat sanoivat nyt soittaneensa livenä parin vuoden tauon jälkeen. Törnävänsaarella liittyy siis Seinäjokeen ja Provinssirock-festivaaliin. Lyriikoissa Törnävänsaarella lentää pissa kaarella ja ötökkä inisee korvassa.

Moni tunnisti varmasti myös hyvin sujuneen Ratsia-coverin Ole hyvä nyt. Encoressa kuultiin pari veisua. Toista encorea ei koettu. Minäkin yritin Himanes-jäsenille lujasti väittää, että se olisi aiheellista soittaa. Puolisen tuntia keikan jälkeen tein tarkentavia kysymyksiä Himanes-haastikseen, joka tulee Jeken kasaamaan kirjaan. Kysymyksistä olin sopinut Jeken kanssa aiemmin päivällä.

Jari-Pekka Laitio-Ramone

Himanesin kommentteja Seinäjoen keikasta

Seinäjoelle tulimme Himanesille tyypilliseen tapaan monelta suunnalta, Jyväskylästä ja Haukivuori-Mikkeli -akselilta. Osa porukastamme pääsi paikalle onneksi ajoissa tekemään soundcheckiä, loput tulivat kirkkaasti myöhässä. Sellaista se on, kun soittaa perhepunk-orkesterissa! Oli ns. velvollisuuksia hoidettavana ennen Seinäjoelle lähtöä.

Himanesilla ei ollut Warttibaarissa muista bändeistä seuraa, onhan se välillä mukava katsoa, miten sujuu punkrock näin yksinkin. Ja hyvinhän se sujui! Tupa oli aika täynnä siinä vaiheessa, kun paikalle laskeuduimme. Klo 23.30 meidän oli määrä aloittaa setti ja kun lavalle astelimme, porukka istui tiiviisti tuoleillaan. Kyllähän siihen eteen tuli muutama tyyppi sitten joraamaankin! Settimme oli tänä iltana pidempi kuin Vaakunassa. Vedimme uudempaa materiaalia enemmän ja hyvin yleisö katsoi keikan tuoleiltaan. Himanes soitti energisen, mutta samalla rennon keikan ja sehän on paras yhtälö, mitä ajatella saattaa. On se Warttibaari vaan melko mesta!

Keikan jälkeen meille tarjoiltiin kiitettävästi juomia bäkkärille ja ois tarjoiltu, vaikkei ois tilattukaan! Teimme haastattelua Laitio-Ramonen kanssa Jeken uutta kirjaa varten. Yöpaikka oli varattu Rytmikorjaamolle. Kiitos Warttibaarin yleisö ja todella mukava henkilökunta!

Aki Himane (Himanes)