Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Saimaa soi 26. - 28.4.07

Himanes ja Rehtorit 

Savonlinnassa, Lappeenrannassa ja  Mikkelissä 

 

Rehtori Heko ennen keikkoja Ramopunk-uutisista (18.4.07:

Saimaa soi: Perhepunkkia ja rähinäpoppia

Jos suomalaiselle punkrockille haluaa löytää syntymäpäivän, on 16.5.1977 ainoa ehdokas: The Ramones esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa. Ylienerginen ja hirtehisen huoleton rytinä painui syvälle mollikansan katajaiseen sieluun. Kymmenen vuotta myöhemmin Ne Luumäet muuttui
käännös-Ramonesista omaksi itsekseen ja sai lukuisia seuraajia. Vuosisadan loppu oli laihempaa aikaa Suomen ramopunkkareille, mutta  liekki lepattaa aina vaan: 12.-18.5.2007 on julistettu Suomen viralliseksi Ramones -viikoksi.
Savonlinnassa, Lappeenrannassa ja Mikkelissä esiintyy 26.-28.4. kaksi bändiä, jotka ovat loikanneet tennarit jalassa Ramones-polulta omiin suuntiinsa. Haukivuoren ylpeys Himanes esittää perhepunkkia ja helsinkiläinen Rehtorit keksi tyylikseen rähinäpopin. Molemmat pitävät keikalla yleisön (ja itsensä) hyvällä ja energisellä tuulella. Yleensä lyhyehköä ja selkeää biisiä seuraa toinen samanmoinen. Ja sitten kolmas. Aika vähän lauletaan ahdistuksesta, tuskasta, eroamisesta ja muista
muotiaiheista. Rock’n’rollin alkuperäinen idea oli kai painottaa elämän valoisia puolia.

Iso Jarnold:

Himanes ja Rehtorit Savonlinnassa 26.4.07

Kyldyyrikaupunkina tunnettu Savonlinna ei kyllä osoittanut minkäänlaista tyylitajua torstaina 26.4. Himanesille ja Rehtoreille. Saavuttiin yhden tuttavaparin kanssa klo 23.00 maissa  The Rocksiin ja lavan edusta oli aivan tyhjä, vaikka Himanesilla oli hurja ramoniaaninen akti käynnissä. No, loppukeikan aikana meitä oli lavan edessä jopa neljä, kun Sutinen kävi ottamassa yleisön haltuunsa.

Rehtoreita odotellessa vaihdeltiin kuulumiset ja kammettiin sitten Haukivuoren äijien kanssa fanittamaan. Sanna näytti taas että munaa löytyy enemmän, kuin monelta jätkältä. Molemmat keikat olivat erittäin nautinnollisia, vaikkakin jouduin lähtemään vähän ennen Rehtorien keikan loppua, kun tuttavaparin maskuliinisempi osapuoli alkoi voida pahoin. oli ilmeisesti syönyt jotain sopimatonta. Hauskaa oli niin kauan, kuin sitä riitti.

Iso Jarnold

Rehtori- ja Himanes-kommentteja Savonlinnasta

Hassut puitteet, miksauskoppi piilossa, miksaajan pallo hukkuili yhtenään ja mulla painoi työt hartioita. Toisaalta kun istuu viitisen tuntia bussissa, niin siinähän sitä lihakset kiittelee.

Perhe Reponen jr muodosti huomattavan osan yleisöstä- eli ei sitä paljoa ollut. Mitäs näistä, pulkka liukuun ja menoksi! Henkinen väsy häviää heti kun Punk rock alkaa, mutta fyysisellä puolella oli nyt vaikeaa. Hyvää peruspeliä.

Illan spesiaali: Oscar Knucklebone niksautti selkänsä soundcheckin jälkeen ja keikkansa peruttiin. Loppubändi kävi illalla Rehtoreiden jälkeen pahoittelemassa ja soitteli parit kipakat instrumentaalit-ja
ykskaks alkoi tapahtua! Knucklebone Rehtor vetäisi Peitsamon Hildan, Saku Himane tuli laulamaan Get Onin ja sitten ilta päättyikin hymyssä suin!

Rehtori Heko (Rehtorit)

Savonlinnan The Rocks oli torstai-iltana suht. hiljainen. Setit toimi molemmilla, uutta tekniikkaa oli äänentoistossa pirusti, moottoroidut valospotit, savukone tuprutti katosta pitkin iltaa, ledivalot, jotka ei lämmitä (mulla ainaki hiki virtas). Taisi olla kuitenki tärkeimmät, eli PA:t aika ”kevyet”? Viimesenä piti esiintyä Knucklebone Oscar, joka on kuulemma timmi rokkibändi. Ilmeisesti laulaja-kitaristi Oskarin selkä oli menny illalla siihen malliin, ettei mies hotellilta kuiteskaan saapunu lauteille. Kesti ja kesti, kunnes klo 01. jälkeen bändin muu instrumentaaliporukka sytytti jamit, johon lava oli vapaa. Ilmeisesti yleisölle jotain oli soitettava. Lavalla kävi Rehtoreitakin ja lopuks vielä Sakun artikuloimana vedettiin yhessä Hurriganesin "Ketoon".

Riku Himanen (Himanes)

Rehtorit soitti Savonlinnassa näin:

Punk rock
Kevättä rannassa
Poliisi on sankari

Tiedän kaiken
Leena tahtoo kiljua
Ei se siitä
Selvää jälkeä

Nuorempi kuin koskaan
Muistokirjoitus
Tädillä on Cadillac
Surf-tyttö
Perjantain ja maanantain välinen yö
Uimavalvoja
Jatkoajalla: 

Knucklebone Rehtor:

Hilda
Get on

...ja Himanes näin:

Surffaan radioaalloilla

Himanes

Pogoomaan

Huomenna

Kellarista studioon

Matkalaulu

Kaupunki on hiljaa

On kesä, on loma

R-koodi

Beibi sua odotan

Kolme sointua naiselle

Kesä-Vantaa

Sähkis

encore:

Törnävänsaarella

Ei enää koskaan

Kylä

Kyyvesi kutsuu

Jonez:

Himanes ja Rehtorit Lappeenrannassa 27.4.07

Matkaevääksi taskumatillinen tuoremehua.. hyvissä ajoin apostolin kyydillä kohti Huhtiniemeä ja ravintola husaaria. Rehtorit teki soundchekiä sisään astuessani.. ajattelin olevani ensimmäinen paikalla oleva fani. Tuopillisen jälkeen valmistauduin ottamaan paikkani, ennen kuin varsinainen yleisöryntäys alkaisi. Himaneskin teki soundchekit ja Heko kertoi happeningin alkavan klo 23.00.

Koska Husaarin ovelle ei suurempaa tungosta syntynyt, Heko pyysi juhlallisesti kaikkia halukkaita jonoon baaritiskin viereen ja aloitti lipun myynnin. Toimitus kävi varsin ripeästi ja pian aloitettiinkin surffaus radioaalloilla.

Himanes soitti tiukasti, stemmalaulut toimi upesti ja varsinkin Sutisella näytti olevan meininki päällä. Ja vaikkei varsinaista yleisömerta lavan eteen syntynytkään, ainakin allekirjoittanut tärisi sellaisissa fiiliksissä ettei tuolissa tahtonut pysyä. Encoretkin saatiin ja kyyvesi kutsui...

Pieni breikki, Himanes siirtyi miksauspöydän taakse, Rehtorit stagelle ja loputkin yleisöstä oli päreinä. Heko pyysi yleisöä siirtymään pylvään takaa piilosta keskemmälle.

Tiukka paketti Rehtorit -klassikoita, jotka ainakin osa yleisöstä tuntui osaavan ulkoa. Heko nähtiin baaritiskin päällä kuin myös pöydällä selällään... Sannaa olisi kuunnellut ja katsellut vaikka aamuun asti, mutta kaikki kiva loppuu aina liian aikaisin. Ainakin mie halusin lissää.. ja Reksit palkitsi meidät encorella.

Ystävälliset ramorentut tarjosivat kyydin keikka-autossa keskustaan, parin bissen verran vielä hauskanpitoa Lappeen aulabaarissa, kassissa Himanes ja Rehtorit t-paidat, kourallinen rintamerkkejä.. kelasin et helevetti, en ikinä vaihda näitä bändejä amisheavyyn... enkä Sunrise Avenuehen.

Jonez

Rehtori- ja Himanes-kommentteja Lappeenrannasta

Hassu kaupunki: kaksi majoitusliikettä, joiden nimi on Lappee. Menimme väärään. Husaari on lähiönnurkassa nököttävä pubi. Teimme soundcheckin. Ketään ei tullut. Pystytimme myymälän. Kukaan ei ostanut. Kun ei ollut ketään.

Asiantunteva yleisö saapui vasta kun soittoaika koitti-kaikki kahdeksan (8)! Tässä tilanteessa bändillä on kaksi vaihtoehtoa: 1) vetää täysillä 2) laittaa pupu housuun ja soittaa äkäisenä lyhennetty setti koko paikkakuntaa halveksien. Onneksi kakkosvaihtoehto ei ole vaihtoehto. Kamat lujille, valot vilkkumaan ja ukkelit heilumaan! Keikkamyyjämme nosti molemmille bändeille hattua ammattimaisesta asenteesta. Jos oltais saatu se ostamaan lippu, olisi maksaneita ollut enemmän kuin soittajia. Hauska tilaisuus!

Rehtori Heko (Rehtorit)

Husaari, Lappeenranta, hoitui perjantaina kans pienellä yleisöllä. Ilmeisesti muutama lappeenrantalaisille tuttu punk/HC –bändi vetää tuvan täyteen, mut meiltä se ei nyt onnistunu. Kiitti muutamille aktiivisille katsojille!

Riku Himanen  (Himanes)

Rehtorit soitti Lappeenrannassa näin:

Punk rock
Kevättä rannassa
Poliisi on sankari

Tiedän kaiken
Leena tahtoo kiljua
Ei se siitä
Selvää jälkeä

Nuorempi kuin koskaan
Muistokirjoitus
Tädillä on Cadillac
Surf-tyttö
Perjantain ja maanantain välinen yö
Uimavalvoja
encore:

Maailman huonoin TV

...ja Himanes näin:

Surffaan radioaalloilla

Himanes

Pogoomaan

Huomenna

Kellarista studioon

Matkalaulu

Kaupunki on hiljaa

On kesä, on loma

R-koodi

Beibi sua odotan

Kolme sointua naiselle

Kesä-Vantaa

Sähkis

encore:

Törnävänsaarella

Ei enää koskaan

Kylä

Kyyvesi kutsuu

Rehtori Heko:

Himanes ja Rehtorit Mikkelissä 28.4.07

Kaksi kovan päivän iltaa takana ja loppu alkaa häämöttää. Naisvuoritalo on upea vanha rakennus. Tekniikka on huippuluokkaa, takahuone naurettavan tilava ja siisti ja henkilökunta kivaa.

Alkuillan ikärajaton keikka mietitytti jossain vaiheessa: tuleeko KETÄÄN? Me kun ei soiteta yleisrockia eikä heviä. No tulihan sitä porukkaa sentään jonkun verran. Himanesin eka setti meni omaan keskittyessä, mutta aina sen verran ehdin huomata että ekstrapianisti ja puhaltajat kuulosti ä-lyt-tö-tömän hyviltä! Himanesin spiikkiroolitus huvitti myös: Riku on kuulemma "erähenkinen filosofi", joka innostuu välillä jaarittelemaan niin, että Saku alkaa puutua. Sitten Saku möläyttää mikkiin mitä sattuu. Aki puhuu vähän, mutta asiaa. Sutinen ei puhu, mutta asiaa.

Eka setti meni hienosti. En tiedä, millaisia keikkoja Mikkelin nuoriso on nähnyt, mutta meiltä irtosi hikeä ja hymyä ja teknisiä skäbiä ja hyppyjä ja nojailua ja lentäviä tamburiineja ja ENERGIAA. Palautteen perusteella meni älyttömän hyvin.

Reilu tunti aikaa, yleisö vaihtui limunjuojista oluen ystäviksi, hikeä oli turha siinä kuivailla ja taas mentiin! Vikat keikat on aina erikoisia-energiaa löytyy vielä jostain vähän lisää ja aina jaksaa pompata tai pyörähtää vielä kerran. Kun show paranee, hutilyöntien määrä kasvaa, mutta eihän tää olekaan mitään pesäpalloa! Yleisö syyti meille kannustusta ja kaikki oli ihanaa. Kiitos, kiitos, kiitos.

Himanesin toinen veto oli sitten mustikka-vaniljakreemimunkki kahvin kanssa. Aika monen henki salpautui kun Aki lauloi: "Haukivuori kuolee..." Hyvä jätkät!

Rehtoreiden viekkuun tullut palaute saa ounastelemaan, että tässä olisi ainesta vaikka mihin. Reponen jr sanoi suunnilleen näin: "Kun jengi vaan TULEE PAIKALLE, niin ei tässä oo mitään epäselvää."

Rehtori Heko (Rehtorit)

Riku Himanen:

Himanes ja Rehtorit Mikkelissä 28.4.07

Jos Chambers-magazinen Kivihalmeeseen on uskominen, käy ramokeikoilla aina samat naamat paikkakunnasta riippumatta. Se ei ainakaan nyt pitänyt paikkaansa. Ongelmia oli yleisön paikalle löytämisessä, mutta Mikkeli olikin positiivinen yllätys. Voisin väittää, että uutta yleisöä oli öbaut puolet. Rehtoreitten kanssa oli hauskaa kiertää ja soittaa, ne kun sattuu olemaan tällä hetkellä aikas varma ryhmä. Musiikillinen anti oli meiltä molemmilta (kaikesta koheltamisesta ja hauskanpidosta huolimatta…) kunniallista, yleisön määrästä riippumatta. Liikuttiin Bad Machinen tila-volkkarilla kaikki yhes koos ja nukuttiin ihan hotelleissa, mikä tottakai vaikutti fiilikseen.

Mikkelin Naisvuoritalo (ex-työväentalo), jossa Himaneskin esiintyi viimeks 1993 on loistava keikkapaikka. Nyt tilaa vuokraa kimpassa King Creolen (jossa oli Onni on Ramones) väki ja yks Mikkelin äänentoistofirma. Puitteet on valmiit, minne isotkin bändit voi tulla. Meille tarjous oli niin hyvä, ettei mitään riskiä ollu. Upea ilta meille, kun paikalle pääsivät levyllä vierailleet torvisoittajat ja pianisti. Jo soundchekissä ei meinannu pysyä housuissa kun oli niin siisti vetää hyvällä PA:lla , isolla lavalla ja vierailevilla soittajilla… Ikärajattomalla keikalla välispiikitkin meinas karata Joeyn perinteestä; huomasin yht´äkkiä puhuvani kuin työväentalon yleisölle, vaikka oli vasta vappuaatonaatonaatto… josta Heko "Stadin Johnny" kuittailikin jo välittömästi.

K-18 setit olikin ”kiertueen” päätteeks erikoisen räväköitä, joissa piti olla liikettä. Meillä osittain siks, että Rehtoreilla oli ollu niin kova meno, ennen meidän keikkaa. Muutenkin oli päätösjuhlan tuntua, löysät oli jo pois.

Riku Himanen (Himanes)

Rehtorit soitti Mikkelissä näin:

Punk rock
Kevättä rannassa
Poliisi on sankari

Tiedän kaiken
Leena tahtoo kiljua
Ei se siitä
Selvää jälkeä

Nuorempi kuin koskaan
Muistokirjoitus
Tädillä on Cadillac
Surf-tyttö
Perjantain ja maanantain välinen yö
Uimavalvoja
encore:

Kovan päivän yö
Maailman huonoin tv

...ja Himanes näin:

Surffaan radioaalloilla

Himanes

Pogoomaan

Huomenna

Kellarista studioon

Matkalaulu

Mitä välii silläkään

Kaupunki on hiljaa

On kesä, on loma

R-koodi

Sähkis

Kylä kuolee

Kesä-Vantaa

encore:

Törnävänsaarella

Ei enää koskaan

Kylä

Kyyvesi kutsuu

(encore vain K18 -keikalla)