Häiriköt Hämtonissa

+ Overattacks ja Kakkahätä-77

Rocktownin seinää koristaa Retkibanaanin Tonin tekemä Ramones-maalaus (kuva: M!ka).

Juuso Häirikkö (kuva: Jeke).

Juuso Häirikkö:

Riehumista oli sopivasti, eli vähä liikaa

Kotikulmilla keikkailussa on usein helmee se, että ne keikat "saa" ite järkätä, eli SAA valita bändit. Taas oli hyvä paketti kasassa, koska itse niin sanon... Jengi diggaili hyvin kaikki setit, mut Kakkista ei ois ehkä pitäny pakottaa vimoseks, ku Häiriköt aiheutti yllärinä hurjimman vellomisen. Tai no onhan Häiriköt kumminki KAIKISTA kovin, mut aateltiin, et Kakkis vetää silti eniten jengiä, ny ku ne o niin kuumia dokuja. Ja ovat sitä kyllä ansaitusti! Aitoa touhua. Övereilläki rullaa ja joikuaa tod komeesti, lättyä odotellessa.

Mut meiän veto oli siis kova. Tiukka setti jossa ei paljo ballaadeilla rehvasteltu. Riehumista oli sopivasti, eli vähä liikaa, sekä lattialla että lauteilla. Tuli talorakenteet ja turvallisuushenkilöstö eloa rajoittamaan: Punk-Punk! Ketään ei sattunu pahasti vaikka aika täböllä sai päästellä. Mulla riittää viä skarppaamista, ku ei o rutiinia touhuun ni ulosanti kärsii sekoamisen yhteydessä pahasti. Vaan pääasia et o mukavata ja päästelee mahd lujaa. Käsittääkseni. Elukka ja He-man veti edelleen iha julmetun hyvi ja lujaa, siinä kelpaa rämpiä mukana rokin alkeita opetellen. Viddu mitä touhua!

Hyvää rokkia! Mahtavia ihmisiä jokka ymmärtää seota ku hyvä rokki täräjää! Spänx! Jatkukoon tulevina viikonloppuina.

Juuso Häirikkö

"se lyhythiuksinen poika Mikko-Häirikön tontilla"

Tänään rokataan (kuva: M!ka).

Jeke:

Häiriköt Hämptonissa 26.10.07

Tarinoiden tallentajamme päätti pitkähkön pähkäilynsä säästäväisyyden suloista, hyppäsi autoonsa ja karautti matkaan kohti Hämeenlinnaa. Aika hullua täräyttää yli tuhat kilometriä matkamittariin yhden keikan takia, mutta toki vaakakupissa painoi muutakin. Matka kannatti ja plussapuolelle jäi uusia ramopunk-tuttavuuksia, Häiriköiden hieno keikka, pari haastattelua ja toki muidenkin tuttujen näkemisiä.

Ohjelma oli varsin tiivis. Ensin majoitus, matkapölyjen huuhdonta ja sitten palkitsemaan meikäläistä uskollisesti odotellut porukka maittavalla aterioinnilla. Suunpielet puhtaiksi ja askeleet kohti Rocktownia. Porukkaa lompsi mukavasti sisään ja jo ensimmäisenä esiintynyt The Overattacks sai kannattajia lavan edustalle. Hurjaa punkkia mätönnyt bändi heitti setin loppupuolella sellaisen ska-tyyppisen punk-renkutuksen, joka toi jotenkin Rancidin mieleen. Jalan alle hoilotus meni kevyesti.

Meikäläinen toki suoritti omia hommia koko ajan, kun se vain oli mahdollista. Niinpä Häiriköiden loikatessa framille, meikä oli seitsemän metriä väärässä paikassa. Siinä ei kauaa kakisteltu, kun Rokataan rävähti soimaan ja Erkko oli tipahtanut reilut viisitoista senttiä alemmas, haara-asentonsa myötä. ”…Heitän Häiriköt mankkaan, siitä se nyt alkaa…” Totisesti. Juuso esiintyi ensi kertaa kotikaupungissaan Häirikkö-ketjussa. Pojalla ei polla tutissut, vaan häiskä keskittyi paahtamaan Erkon rinnalla sataakymmentä. Välillä Juuso paineli jopa kiihdytyskaistaa, mutta katto tuli vastaan ja mäiskistä vaan… perselleen mentiin. Siitä viis. Soitto jatkui hetken lattialla istuen ja soitto jyräsi sisuskalut sykkyrälle.

"Maurizio"Maukka-Häirikkö oli löytänyt kunnon kyyryn ja takoi pönttöjään sellaisella voimalla, että kapulakin kului rotanjärsimäksi. Viime hetkellä Kakkis-Teemu ennätti kiikuttamaan parit varakapulat, ennen tikun katkeamista. Dramaattista!

Maukka Häirikön rumpukapulan viimehetket... (kuva: M!ka).

Setti oli rakennettu…tylyksi. Kovimmat paahtobiisit muodostivat setin rungon. Magnumit paukkuivat ja liimaakin tarjoiltiin sekä tuubissa, että ihan vaan Bostikkina. Mikäli en ihan väärää keikkaa muistele, tuli jossain välissä myös Me halutaan radioonkin.

Unohda mut jyskytti menemään. Lavan edusta velloi siihen malliin, että varsin tukeva tana tarvittiin, ettei laonnut lattianrakoon. Jengin pörinä innosti Erkonkin aivan läyryämään juonnoissaan. Siksipä kuultiin jopa sellaisia pitkiä yksinpuheluita, kuin ”Tää seuraava lähtee tällasella introlla…” ja Elämä on kovaa spurttasi rullaamaan. Vielä pitempi monologi kuultiin, kun Erkko kysäisi, ”Onks tääl ketään Ramones-faneja? Tää on teille…” Joey ja Dee Dee pisti yläkerran lattian lujille. Kalja läikkyi yli pöydillä pomppineiden tuoppien, kassakoneet kilisivät itsestään ja muistiinpanot sen kun lentelivät povitaskusta, kun Häiriköt villitsivät Rocktowniin saapunutta nuorisoa ja ikinuorina itseään pitäviä. Välillä monitoritorneista täytyi pitää molemmin käsin kiinni, etteivät rysähdä nurin. Melko keikautukset nähtiin lavan molemmilla reunustoilla.

Työtakeissaan ahkerasti ristitulta salamavaloillaan ampuivat ramokansan- keskustoripolliisi ja tarinantallentaja. Välillä kamera litisti melkein Erkon nenän, joskus kuvaan tuli pelkkä Juuson pipo tai basistin peukalo. Siksi läheltä kuvia pääsi räpsimään. Sitten se oli yhtäkkiä ohi.

Joskus aattelin, että jääköhän tuo Häiriköt itseltä näkemättä, kun aina niin kaukana soittavat. Heh, nyt on puolentoista vuoden aikana tullut nähtyä bändi kuusi kertaa. Niinpä sanoillani taitaa olla hieman todellisuuspohjaa, kun totean, että niitä, jotka laiskuuttaan jättivät Hämptonin väliin, taitaa harmittaa ”niin maan perusteellisesti”, kuten Reinikainen asian olisi ilmaissut.

Lopuksi nähtiin vielä listayhtye, kun illan päättänyt Kakka-Hätä -77 nousi lauteille. Kertaalleen Myspacesta kuultujen laulujen perusteella ainakin jokin siellä esitellyistä biiseistä kajahti myös Hämiksessä. Kaikella kunnialla, Häiriköt hoitivat homman himaan sen verran tehokkaasti, että hankalapa oli saada samanlaista hurmosta enää aikaan. Rehtorithan eivät olleet tuolla keikalla kuvioissa. Tahtoo lisää. Lisää, lisää!

Jeke

Kakkahätä 77:n Teemu (kuva; M!ka).