Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Outin synttärit. Savia, Orivesi 9.12.06

Debbie & Pojat

"Mä uskon meihin" kruunasi illan. Se oli taas kerran niin totta!

-Outi-

Rehtori Mikkola on kotiutunut hyvin Poikiin (kuva: Ilpo).

Kimmo:

Turistina Orivedelle

Lähtökohdat retkeen oli hiukan jännät, koska lähdön tarvitsisi kuitenkin olla siedettävissä ajoissa ja edellisenä iltana olin Turussa katsomassa kolme bändiä joiden soitto ajoittui yöhön.
No, hyvin ne silmät aukeni, niinkuin ennenkin tähän asti ja matkaan pääsin suunnitelluissa ajoissa.
Matkalta poimin tulevat Converse kerhon kävijäkisasta putoajat Riinan ja Ilpon. Tampereen ytimestä, puolimatkantien varrelta vielä Basisti Paavo ja vanhan Nissanin paikat alkoivat olla täytetyt.
Matka Orivedelle sujui hyvinkin leppoisasti ja jälkeenpäin muistelin, et mitenköhän oli niin rauhallista vaikka takapenkillä tietääkseni istui Tappara ja Ilves..

Orivesi löytyi ja Mr Basso pudotettiin ravintolaan tutkimaan äänenpaineita ja me jatkoimme hotelliin.
Kämppikseni Sanna oli jo kuitannut huoneen ja ihmetellyt, kun listassa ei lukenut lainkaan minun nimeä. no sehän olikin varattu taiteilijanimellä Rauman Kimmo.
Tavarat huoneeseen ja sitten asiaan josta olen katkera. Siirryin ravintolaan aikeissani ruokailla ja löysinkin kivan pöydän, josta sujuvasti tilailin pastaa. Sitten saapui paikalle vastarannank!!sket, miksi sinä täällä syöt pienessä pöydässä, kun tule tuonne meidän isoon pöytään syömään? Pitkän suostuttelun jälkeen suostuin siirtymään pöytäryhmittymään joissa oli luonnottomat korkeudet ja huonot maisemat ja ruokakin maistui siellä pahalta. No saapui sinne sitten lisää mukavia ihmisiä ja hauskojen jutustelujen jälkeen tilailimme kyydin Villa Söderholmiin.

Jotkut taisivat hieman ivailevaan sävyn puhua tolpassa olleesta mainoksesta, jossa komeili Tapio Selin, mutta siihen myöhemmin.

Eipä ollut vaikea löytää taloa, jossa on juhlivaa kansaa, vaikka naapurin muumitalo koittikin hiukan kilpailla.

Sisältä löytyi hyväntuulista juhlivaa kansaa ja itse päivänsädekin pääsi kättelemään oikein urakalla.
Suurimmalle osalle Villa oli uusi kokemus ja ihailun aiheita löytyi joka kerroksesta.
Runsaat tarjoilut olivat pöydässä koko illan ja jäikin runsaasti johtuen mm siitä, et muuan töölöläisen vartalo ei taida kestää santsausta... Väki viihtyi seurustelun merkeissä hyvin ja tuli aika siirtyä paikkaan jossa soi elävä musiikki.

Suurin osa iloisesta seurueesta suunnisti isännän ohjeita noudattaen ja perillekin löysivät vaikka henkeään uhmaten matkasivat yli rautatiekiskojen.

Luulin illan olevan pelkkää ramopunkin juhlaa, mutta toisin kävi...

Saavuimme ravintolaan. Kun ovessa lukiyksityistilaisuus , niin luulin jo hetken illan olevan pelkkää ramopunkin juhlaa, mutta toisin kävi. Muuan henkilöt löysivät jukeboksin ja kohtapa ilmoille kaikui sieltä Ikurin kulmilta muuan Popedan sävelet. Eipä siinä mitään, mut pian soikin jo itse Iso D. Ja minä kun luulin tuntevani ystäviäni..
No onneksi sentään paikkaan oli kasattu elävän musiikin ulosantiin tähtäävät laitteet ja pian sieltä alkoikin kuulua merkkejä Debbie -bändistä.

Debbie

Debbie on kyllä melkoisen kiva piriste ja paljon varmaan johtuukin siitä että laulut kertovatkin naisnäkökulmasta. No kunhan levy tulee ulos, niin yleisökin tuntee biisit paremmin ja kaikilla on vielä enemmän kivaa. Setti oli vähän tynkä, mutta syykin on ymmärrettävissä, koska osalla oli edessään vielä toinen keikka.
Pirteitä biisejä ja Jaska kyllä saa hien pintaan hetkessä. Oikein nauratti kun basari sykki edestakaisin kuin sydän, vaik ei biisit nyt mitään sydän lyö bum bum bum  juttuja olekaan. Voitte muuten olla varmoja, et minut löytää keikalta vastaisuudessakin. Taisi sen verran kesäkin saapua tuosta hyvästä Oriveden asemalle, et terassikin avattiin.

Marko Poika ja Miika Poika (kuva: Ilpo).

Pojat jatkoi parhautta

Pienen tauon jälkeen saapui Pojat lauteille ja taas jatkui parhaus. Biisit alkoivat olla jo ulkoa tuttuja lähes kaikille ja meno oli huimaa molemmin puolin mikrofoneja. Jotenkin tuntuu vaan ettei ravintolassa ole ollut tai tule olemaan moista toimintaa ihan hetkeen, vaikkakin monenlaista toimintaa on monena viikonloppuna tulossa.
Eipä Poikien setissä mitään suuria muutoksia ollut, mitä nyt kielet katkeili ja niistä selvittiin kitarojen vaihdolla. Watteja taisi hiukan puuttua, kun laulut hieman säristeli, mut eipähän se menoa haitannut.
Näin länsirannikkolaisena korvaan ottaa häiritsevästi tuo "myö halutaan lisssee" -huuto. Sen voisi korvata aivan hyvin pelkällä ytimekkäällä "lissä" -huudolla. Molemmat bändit kyllä ymmärsi tuota edellä mainittuakin kieltä.

Niin se vaan ilta kuluu ja täytyy alkaa hyvästelemään tuttuja, ystäviä ja tietysti kiittämään järjestäjiä ja pienet onnittelut eivät tainneet pahaakaan tehdä.

 Tapsan tahdit

Kyytiä majapaikkaan ja lauantai-ilta kun oli, niin paikallisessa viihdekeskuksessahan oli meno huipussaan. Itse nautin Tapsan tahdeista vain parin biisin ajan, kun tuumasin, että uni paras lääke on.
Jälkeenpäin kyllä olen kuullut tarinoita, jotka vakuuttivat minut tehneeni oikean ratkaisun.
Vielä kun kävin vapauttamassa kämppikseni rappukäytävästä, niin kaikki alkoi olla hyvin.

Lähes kaikki olivat aamiaisella! Eipä siinä muuta, kun heitin kuopiolaiset asemalle ja itse suunnistin vielä uuden kaverini Valtterin (3kk) luo juttelemaan hetkeksi ja sieltä sitten kotiin.

Oli kyllä mukava reissu ja eipä paljon muuta pahaa sanottavaa ole kuin ilmat ja mennen tullen samaa kuraa.

Kaunis kiitos järjestäville tahoille ja tietysti vielä paljon onnea.

Rauman Kimmo

Riina:

Ainoastaan pään irtoaminen vois pitää mut poissa

Olin aikas otettu, kun sain kutsun Outin bileisiin. Vastasin siihen, että ainoastaan pään irtoaminen vois pitää mut kemuista poissa. Älyttömän passeliin aikaan Outi on muuten mennyt syntymään; juhlia odotellessa tää synkkä ja ankea syksy tuntui monta astetta valoisammalta!

Pää pysyi kuin pysyikin paikallaan, ja Orivedelle päästiin lähtemään lauantaina jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Kimmo poimi Raumalta tullessaan meidät manselaiset  Ramo-autonsa kyytiin. Perillä parkkeerattiin itsemme hotellin aulabaariin seuraamaan, kun tuttuja eri puolilta Suomea alkoi tipahdella paikalle. 

Viiden maissa koottiin ramokansa kahteen tilataksiin, joilla sitten hurautettiin juhlataloon Söderholmeille. Siellä pidettiin kivaa jutustellen tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin kanssa, ja nautiskeltiin talon antimista. 

Muutaman tunnin kuluttua siirryttiin lähäriin, Saviaan, missä Debbie ja Pojat vetäisivät tiivistetyt settinsä. Ihan ymmärrettävästä syystä keikat eivät siitä pisimmästä päästä olleet: Täytyihän päivänsankarille ja illan isännällekin jäädä aikaa vieraittensa kanssa seurusteluun.

Debbie ja Joey duetto (kuva: Ilpo).

Debbie se vaan kuulostaa paremmalta keikka keikalta! Mun suosikki oli just se yks biisi, minkä nimee en nyt millään muista. Enkä nyt tarkoita Mikä sen nimi oli? -nimistä kipaletta… Debbie & Joey -duetto oli kanssa aikas ihqu. Malttamattomana odottelen levyä ja tammikuista keikkaa! Poikien keikan huippuhetki oli, jälleen kerran, Mä uskon meihin -veto. Mieletön fiilis aina ton biisin aikana! Joeyn lavalla liitely Siipi lonksuu niin -biisin tahdissa oli myös hauskaa seurattavaa.

Karu totuushan on, että kaikki kiva loppuu aina ennen aikojaan, ja taksikyyti Tampereelle lähti mun mielestä ihan liian aikaisin. Vaikka taisihan se valomerkki jo aika lähellä silloin olla.

Meillä kaikilla oli niin mukavaa – Kiitos kun sain olla mukana!

Riina

Siipi lonksuu niin (kuva: Ilpo).

Joey Luumäki:

Oli helppo vastata "Jee!"

Outin synttärikutsuun oli helppo vastata "Jee!", pulmana olikin vain majoituspaikan valinta. Hotelli Orivesi veti meidän perheessä Tampere Cityä pidemmän korren (huikaisevan esiintyjäkaartinsa ansiostako?).

Pippaloitseminen lähti letkeästi käyntiin Hotelli Oriveden alabaarista, jossa ei ihan ehditty katsella Suurta Sävelparaatia. Villa Söderholmiin siirtyminenkin sujui helposti, kun saimme paikkakunnan molemmat tilataksit käyttöömme. Synttärijuhlissa oli mainio seurue kaunista ja komeata juhlaväkeä. Ruokaa, kakkua ja kaikenlaista muutakin oli jutustelun ja juhlapuheiden ohessa nautittavaksi. Kiitos!

Söderlandiasta siirryttiin kuraisin kengin - ja osa porukasta ilman heijastimia! - kaikille varmasti tuttuun rav. Saviaan, jossa iloinen henkilökunta päivysti Olvi- ja Sandels-astioiden äärellä. Tieliikennelain 42 § kannattaa tutkia tarkkaan.  http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267

Saviassa soitti pari paikallista bändiä, ja joku pitkä sälli kävi lavalla molempien esitysten aikana. Aamuyön puolella Savia osoitti jo sulkeutumisen merkkejä, joten pitkämatkalaisten pääjoukko suuntasi Hotelli Oriveden tanssilauantaihin (vaikka teknisesti olikin jo sunnuntai). Kiva bändi, liukas lattia ja täällä käydään usein! Hotelliaamiaisella sitten muisteltiin kuinka Tapio "Niles Aspat" Selin hurmasi laulullaan ja hymyllään kovatkin kundit ja kimmat tanssin pyörteisiin. Kiitos kaikille koville kundeille ja kimmoille, Tapiota unohtamatta!

Joey Luumäki

Kaide Poika Luumäki (kuva: Ilpo).

Kaide Poika kommentoi

Hyvin meni siihen nähden että viime keikasta on aikaa ja vaikka soitettiin “tutuille” naamoille, toisaalta ainahan siellä on tuttuja “naamoja” , hyvä näin. Ja ihan oikealta keikalta tuntui vaikka oli “vaan” synttärikeikka. Vielä kerran, tattista Outi ja juhlaväki.

Kaide (Pojat)

Outi:

Olipa mahtava ilta!

Klo 17.00 pamahti kotimme täyteen kutsuvieraita. Tunnelma oli välittömästi rento ja lämmin. Levymogulin ojentaessa Debbien promosinkun käteeni, ajattelin, että elämäni on täydellistä. Ja niin se onkin! Oli kyllä huikea tunne, kun lähes kaikki kutsutut olivat tulleet paikalle: Jyväskylä, Kuopio, Juva, Rauma, Espoo, Vantaa, Helsinki, Lontoo ja Tampere olivat Orivedellä edustettuina. Asiaankuuluvien pikkusuolaisten, viinien ja kakkukahveiden jälkeen olikin jo aika siirtyä seuraavalle rastille, joka oli Ravintola Savia.

Savia on pieni kyläpubi Oriveden asemalla. Jo soundtsekissä yllätyimme kuinka hyvältä soitto kuulosti, ja kyllä olikin helppoa laulaa, kun kerrankin kuulin hyvin vienon ääneni ja koko orkesterin… toivottavasti myös yleisö kuuli. Hirmu hauskaa olikin vetää keikka, kun yleisö oli niin intensiivisesti mukana hymyilevine kasvoineen. Lämmin tunnelma oli vähintäänkin katossa! Mun mielestä Debbie veti parhaan keikkansa ikinä.  Setti oli tarkoituksella aika lyhyt, koska emme halunneet täyttä koko iltaa pelkällä rockin räimellyksellä, vaan halusimme jättää aikaa myös jutustelulle.

Vaikka paikka oli pieni, saimme mukavasti lisätilaa ja -happea terassilta. Harvoinpa sitä pääsee Orivedellä joulukuussa litkimään siideriä terassille! No okei, vähän paleli. Debbien keikan jälkeen pääsi siis juhlakalukin toden teolla rentoutumaan ja Pojat -yhtyeen noustessa lavalle riemulla ei ollut rajoja! Mä uskon meihin kruunasi illan. Se oli taas kerran niin totta!

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös nämä kemut. Kello oli liian pian 2.00. Bändin poikien kanssa tyhjennettiin vielä pikkutunneilla kahvilikööripullo mun uudesta, uniikista Debbie-mukistani. Oli se juhlavaa!

Vielä kerran lämmin kiitos kaikille paikalla olleille ihanista lahjoista, kauniista puheista ja ikimuistoisesta illasta. Mikä on, kun tämä hymy ei karise kasvoiltani vieläkään? Kyllä tätä kelpaa kiikkustuolissa muistella!

Outi

Näin soiteltiin:

Debbie Askeleen edellä Internetsussu Ei nätti tyttö voi Syyskuu Pauliina Jotkut pojat Pitkä matka Debbie ja Joey Viikon Kallen kamalat kalapuikkoviikset Ramo-Auto encore: Äkkilähtö

Debbien Murkku (kuva: Ilpo).

Pojat RUK Lemmikkihautuumaa Utajärven yöt Mari on förbi Saatanan Sheena Mikko lähtee Kaliforniaan Siipi lonksuu niin Missä olit viime yönä? Punkkari Postimies Pala maata hautausmaalta Veikkaat vaan encore: Eka kerta Pasi Virtanen Mä uskon meihin