Häiriköt
(kuva: Sami Kretiini)
Häiriköt,
Kretiinit & co. Oulussa ja Kemissä
9.6.06
Häiriköt, Kretiinit ja Real Vacation soittivat Oulun
45 Specialissa ja seuraavana päivänä bändit keikkailivat Ratsiaa
coveroineella Onnellisella perheellä vahvistettuna Kemin
Bar Koodissa...
JP
Kretiini:
Nasta
viikonloppu
Oli
kyllä nasta viikonloppu. Vittumaista järjestää keikkoja kun
aina pelkää, että jokin menee vituiks. Ei tällä kertaa menny.
Yleisöä tosin ois voinu olla enemmän kummaskin paikassa. Keikka
paikkana Oulussa toimi siis 45 Special joka mielestäni on hyvä
keikka paikka. Sounditkin on hyvät, koska ei
ainakaan keikan aikana tullut mieleen, että jokin soitin ei
kuulu. Kiitos miksaajalle.
Oulussa
oli ihan ok meininki vaikka porukka tuli aika myöhään. Kretiinit
aloitti veivaamisen ensimmäisenä. Nopeasti soitettiin keikka läpi,
ihan ok keikka oli. Hieman oli keikka hakuisessa koska
Kretiinien edellinen keikka oli ollut tammikuussa.
Seukkina
lavalle nousi Häiriköt. Tältä illalta odotin eniten
kyllä Häiriköitten keikkaa, koska oli
liian pitkä aika viime keikasta. Yleisöäkin oli tullut hieman
lisää ja saatiin pokoilut aikaan. Vimppa esiintyjä oli siis Real
Vacation, loistavastihan te vedätte, niinkuin aina. Oulu meni
ihan kuin suunniteltiin.
Lauantai päivä meni Oulussa kiertelemässä ja puistossa
istumiseen. Roudaamaan päästiin vasta klo 15.00. Nähtiin myös
Voi Voi-auto. Siistä autosta ei kuulunut muutakuin; "Voi
Voi, oot joutunut huomaamaan..."
Kun
perseet oli saatu Kemiin, edessähän oli tietty roudaus.
Roudaamisen jälkeen saunaa ja makkaraa. Oli mukava taas soitella
kotiyleisölle vaikkakin Bar Koodiin odotin enemmän yleisöä
paikalle, koska yleensä RockFutisillat ovat tupaten täynnä.
Tosin ei lauantaina seinille silti soitettu. Kesäpaikan
Hullun Myllyn avajaiset varmaan vähän sotki tilannetta. Irina
siellä esiintyi ja paikka oli aivan täynnä. Paljohan sinne
mahtuisi ihmisiä... noin 700-1000?
Kretiinit
aloitti taas soittamisen ja nyt jo kulki soittaminen, tyyliin Jyväskylän
keikka Onni on Ramones. Kova. RockFutisjoukkue oli voittanut
Oulussa lauantaina rantajalkapallo kisat joten oli myös ihan
mukava viilis soittaa biisi RockFutisKemi. Rumpujen
kääntö ja lavalle Real Vacation.
Loistava keikka taas. Häiriköt Realin jälkeen ja
pokoiluakin saatiin aikaiseksi. Näin ja kuulin porukkan ihailleen
Maukan soittamista. Vimppana bändinä Onnellinen perhe
plays Ratsia. Oli mukava kuulla Ratsian biisejä. Elämän
sykettä tarvitaan.
Kiitokset
Häiriköille, Real Vacation ym. orkanisaatioille
viikonlopusta,porukkaa kun olisi ollut 100 000 niin hyvä juttu.
Otetaan kyllä uusiksi, halusitta tai ette!
JP
Kretiini
Kretiinit
(kuva: Mikko Linke)
|
Tattista
vaan muistorikkaasta illasta
Oulusssa
oli nasta meininki. Tosin olishan väkeä yläkertaan
mahtunu enemmänki. Kretiinien aloitusta seurasi
vajaat 40 henkilöä. Lupauksia antava esitys pojilla.
Pikkusen kun tulee rutiinia ja itseluottamusta niin a vot! Häiriköt
soitti tokana ja väkeäkin saapui lisää. Hyvä
meininki ja soitto svengasi luotijunan lailla. Real Vacation
oli itelle uusi miellyttävä tuttavuus. Erkko ja
Jari! Tattista vaan muistorikkaasta illasta. Nythän se
tiedetään miksi muusikko nauttii kiertueella iltaoluen:
"I hate to be alone...but I like it..."
Jeke&Juke,
Ramopunk-vieraskirja 11.6.06 |
|
|
|
|
|
|
Real
Vacation (kuva: Sami Kretiini)
J.J.
Huotari:
Intro,
outro ja tykitys väliin!
Keikat
uppos (taas) niinku kuuma veitsi voihin. Puol 10 aikaan paikalla
oli pari maxanutta ja ekan bändin pitäis alottaa
22.15.Pikkuhiljaa saliin alko valuun rokkidiggareita.
Soitettiin
Oulun 45 speciaalin yläkerrassa, jossa kaikki toimii aina kuin
rasvattu... on kunnon PA:t, mixaajat jne...(juomat). Olin päättäny
,et soitetaan vikana kun kerran roudattiin backlinekin paikalle
omin voimin... ja mitä pitemmälle ilta etenee sen enemmän väkee,
he hee...ei vaan saatiin tehtyy soundtsekit alta vex.. ha haa.
Kun
Kretiinit ja Häiriköt oli klaaranneet settinsä läpi
,pantiin intro soimaan (Halloween Main Title). Jatkoa
seuras...vitun kova keikka... nooh millonka se yleisö ei ois
meistä tykänny (hirveetä omaa kehua), mut minkäs teet? Yleisö
lujaa mukana,11-biisiä ja stop!
Kuinka
ollakkaan ,ei muuta ku takas lavalle(hirveetä huutoo)...soitettiin
kax biisiä ja outro soimaan. (Poltergeist leffan tunnari-lallatus
,jossa lopussa tulee vitun pirullista naurua). Kuunnelkaapa tuo
intro, outro ja tykitys väliin! Se on täydellistä...voooaaah!
Sitten
nappaan drinksuja jne...ja tiuhaan.Valomerkki tulee ja porukka
seisoo baarin edessä(typical night out). On meitä rokkipoikia ja
meitin lahkeissa roikkuvia?...he heehee... huh huh olipa jatkot,
muistikuva (last) klo9.30 viimeinen olut! Älkääkä kysykö missäpäin
Ouluu olin.
Puuuh...äääh...sama
päivä. Roudaus klo 15 ja kohti Kemiä (siis tieten vuorokausi ja
päivä vaihtu, hmmm Häirköiden keikan aikana). Hirvee kanuuna
iskee meitsille, mut mehän tääl pohjosessa kestetään,v aikka
kirveitä satas. Ei mitn loivennuxia. Soittojärjestystä
muutetaan hiukan... jotta päästään bilettään
aikasemmin.10-biisiä, pääosin tulevan levyn matskua ja
pakolliset Dirty 6 ja Wasted. Keikat
ohi, kamat autoon. Mä jään nappaan muutaman neuvoa-antavan,
muut pelimannit häipyny (vain kerma jää...ou jäää).
Häiriköt
lähti ajaan kohti Hesaa yön pikkutunneilla. Hulluja nuo
Roomalaiset!
But, now I pay the price....äääähhhhh.
J.J.
Huotari (Real Vacation)
|