Ramopunkit keikoilla

Takaisin Ramopunkit keikoilla sisällysluetteloon

Factory, Helsinki 30.11.05

70-luvun Vihannekset

ja

Ratpack

Vihanneksia livenä ensimmäistä kertaa:

Vihannes Chemo:

Ensimmäiset sävelet ovat Hells Bells:in alkuriffi....

Ajomatka Kirkkonummelta Hakaniemeen sujui huonossa kelissä: lämpötilaa yksi aste, seudun peitti kaste, Länsiväylällä ruuhkaa: Mersua ja kaiketi myös kettupuuhkaa. Jeh! Sopii kuvaan! Niille, jotka eivät olleet paikalla, selvennettäköön: tilannekuvaus on vastaava kuin eilen maailmanensi-iltansa saaneessa kappaleessamme Me kävelemme keskuudessanne.

Siirrytään hetkeksi ajassa taaksepäin vuoteen 1987, paikka on pieni soitinliike Massachusettsissa Yhdysvalloissa. Olen vaihto-oppilaana, ja tuhlaamassa kesäduunirahoja, taas vaihteeksi, uuteen kitaraan - tällä kertaa mustaan Les Pauliin. Ensimmäiset ajatukseni kyseisestä soittopelistä ovat että "Hei, Gibson, oliskohan tää hyvä: AC/DC:n Angus Young soittaa tän merkkisellä vaikkei just tällaisella skitalla". Ensimmäiset sävelet, jotka teinipojan haparoivin sormin otan kitarasta, ovat kappaleen Hells Bells alkuriffi....

.....vuonna 2005 kaikkien aikojen ensimmäinen Vihanneskeikka lähtee käyntiin. Samalla kitaralla, samoilla sormilla, samalla riffillä - Valamoon, c'mon! Tajuan yhteyden vasta myöhemmin - tämmöisen keikan aikana ei muistella menneitä vaan rokataan. Ja kovalla intensiteetillä keikan loppuun saakka.

Joten kuuma tuli soittaessa, mutta niin pitikin tulla. Tuleva pois roudaaminen mielessä jätin hikisen keikkapaidan vaihtamatta - kyseisen paidan valintaa muuten inspiroi erään ramopunk-uutissivuston vieraskirjan turismikeskustelu: I sydän NY. Roudaaminen, kuten pystytys ja tsekkauskin sujuivat kivasti ja ongelmitta: kiitokset vielä yhteistyöstä ja hyvästä keikasta rottalaumalle.

Asialliset fiilikset jäi: yhtään ei hävetä sanoa että yleisö sai mielestäni totuudenmukaisen kuvan siitä mitä 70-luvun Vihannekset tällä hetkellä ovat. Ja hauskaakin oli. Seuraavaa odotellessa.

Chemo (70-luvun Vihannekset)

Vihannes Pajunen:

Eka kerta

On synkkä ja myrskyinen päivä. Marraskuun viimeinen. Keskiviikko. Räntä lentää vaakasuoraan ja tuulee niin, että peltikatot lentelee.

Ilta pimenee ja keli säilyy yhtä surkeena. Auton ovi menee jatkuvasti tuulesta kiinni roudauksen aikana. Kamat vihdoin autossa ja nokka kohti Factorya hyvillä mielin. Tänään vedetään 70-luvun Vihannesten eka keikka. Ekakerta on vaan kerran, niinkö? ...ja edellisen kerran tuli vedettyä bändin korkkauskeikka joskus -95 Rehtoreissa. Siis uuden bändin historian tasan ensimmäinen veto yleisön edessä. Lisäksi en oo aikasemmin ikinä soittanu rumpuja ja laulanu liidiä samaan aikaan livenä. No kohtahan se selviää, miltä moinen tuntuu.

Saavun Factoryn tyhjään alakertaan, roudaan rummut ineen, kättelen tympeää henkilökuntaa ja odottelen muita muusikoita saapuvaksi. Yksin alakerrassa on tilaa ajatella ja hakea fiilistä. Kaikki tuntuu pelkästään nastalta. Pete ja Chemo tulee ja aletaan funtsia, että jaahas, mitäs tehtäis. Tutkitaan lavaa ja todetaan, että suoraan riviin ei mahduta, eli rummut on pakko ottaa vähän taakse, että äijille jää tilaa stondata stagella. Kamat lavalle, Pete ruuvailee miksauspöytää ja yhdessä pähkäillään laitteistojen loppusijoituspaikkoja. Taustalle pannaan soimaan Häiriköiden Jotain johon voi luottaa. Fiilis on vähän kuin kotibileitä järkkäillessä.

Mutta missä on Ratpack? Ei aikaakaan, kun portaita ylös nousee Macke, Danny ja muut. Joo, hyvää päivää, kättelyrinki pyörii. Mukavan olosia tyyppejä. Ratpack roudaa kamansa lavalle ja alkaa soundcheck. Äänenpaineiden ja sävyjen ollessa optimaaliset vaihdetaan Vihannestsekkiin. Parit biisit ja se on siinä. Eiku baarituoliin istumaan ja odottaan.

Porukkaa alkaa saapua. Hallu ja Tupe on ekojen joukossa, Mana ja Piia, muuta porukkaa, Ville Vee ja Kimmo Liskomäki. Arvovaltaista ramojengiäkin siis paikalla, loistavaa.

Factoryn backstagena toimii pöytä dj-kopin ja miksauspöydän vieressä. Lava suoraan edessä kymmenen askeleen päässä. Olo kuin olohuoneessa. Jutustellaan mukavia ja Hallun johdolla alkaa myös tanssi yms. ramotoiminta. Pirun mukava fiilis! Missä mun normaali ujo jännittäminen on? Ainut outous keikkaa edeltävissä tunnelmissa on se, että pystyy keskittymään vielä vähän ennen keikkaa ihan normaaliin jutteluun ihmisten kanssa. Mitä, eikö jännitä tarpeeksi, eikö oo latinkia? Onhan sitä ollu jo iltapäivästä alkaen, mutta Factoryn olohuonenäyttämö nyt ei tunnu kovin korkeelta kynnykseltä lähtee vetään. Joskus tuntunu ahdistavalta sellaset mestat, joissa ei oo minkäänlaista takahuonetta, mut nyt homma ei häiritse tippaakaan. Päinvastoin, hyvää aikaa vaihtaa ajatuksia myös yleisön kanssa. Uusi taustakangas ja basarinkalvo näyttävät hienoilta lavalla.

Kello 22.15 Pete sanoo, et eiköhän mennä. Ja niin sitä kavuttiin lavalle. Istuskelen rumpujen takana jonkun tovin, kun jätkillä on jotain säätämistä vielä. Kattelen yleisöön ja ajattelen fiiliksiä itteni repien, että tässä tää nyt on: eka vihanneskeikka. Chemo vasemmalla, Pete oikeella, kaikki valmista. Neljä keppiä, alkurytinä, lyhyt spiikki ja Valamoon käyntiin. Paljoo ei biisien aikana ehdi yleisöö tarkkailla, eikä muutenkaan funtsia, duunia on kädet täynnä ja mikki vasemmalla on pidettävä suht tiukasti suun tuntumassa. Hyvin nää kulkee! Ei turhia breikkejä väleihin, jotain parin sanan höpinöitä ja biisien nimet, Hallu huutelee hävyttömyyksiä eri kielillä. Jossain kolmannen biisin kohdalla havaitsen etummaisen pöydän kulmalla tutun pipopäisen hahmon, Häiriköiden Maukkahan se siinä! Fiilis nousee entisestään. Lavan oikeessa etukulmassa pari leidiä näyttäs selvästi diggaavan. Puolisen tuntii kaahausta ja encore. Hyvä pelinavaus. Hiton hienoa soittajille aina kun jotkut ylei
söstä osallistuu kunnolla. Mieluummin vaikka ykskin aktiivinen katselija kuin salillinen passiivisia toljottajia. Sillä on fiiliksen kannalta järjetön merkitys, enemmän kuin itse yleisönä tulee ajatelleeksikaan. Kiitos tanssista mm. Danny ja Hallu! Kiitos aplodeista kaikki! Yleisö tekee soitosta keikan, treenit on sit erikseen.

Ens keikalle täytyy saada kannut ihan eteen, et näkee paremmin yleisöön, setin alkuun kans jotain jännää. Tuotekehittelyä ja säätämistä on vielä, mutta pirun kiva fiilis jäi ekasta keikasta.

Ratpack on hyvä bändi! Dannyssa on todellista starakarismaa, eihän siitä saa silmiään irti keikan aikana! Jätkät soittaa menevästi  ja stemmalaulut ja muut on kohdallaan. Factoryn kotikutonen nurkkakeikka ja hieman vaatimaton äänentoisto ei anna aivan täyttä oikeutta Ratpackin kokonaissoundille, mut upeesti toimii.

Se bändeistä. Loppuiltaan kuului vielä juttelua Maukan ja Ratpackin tosi kivojen tyyppien kanssa. Macke tarjos vielä rumpalin pestiäkin Ratpackiin.

Illan päätti aina yhtä mahtava roudausosuus ja painuttiin Helsingin joulukuiseen yöhön hyvillä mielin. Eiku kiitos kaikille asiaan sekaantuneille!

Pajunen (70-luvun Vihannekset)

Vihannes Pete:

"Ja sitten totuuden hetki, eiköhän mennä..."

Marraskuun vika päivä, jäistä hyhmää sataa naamalle lähes vaakasuoraan ja tuuli meinaa heittää äijän nurin tasasellakin. Mieleen hiipii ajatus, että toivottavasti kukaan ei jätä tulematta illalla Factoryyn kelin takia. Kello lähestyy kuutta ja pitäisi jo olla menossa Factorya kohti. Kamat autoon ja varttia yli ajamaan Hakaniemeä kohti. Puoli seitsemän aikoihin Pajunen jo ottaa luuriin yhteyttä ja kyselee tilannetta. 10 minuutin päästä kurvaan Factoryn eteen, nappaan bassokotelon mukaan ja tarvon Factoryn ovesta sisään. Pajunen istuskelee rumpujensa kanssa muina miehinä alakerrassa. Totean basarin kalvon hienoksi ja astelen yläkertaan. Factorylle tyypilliseen tapaan edellisen illan bändien kamat vielä lavalla. Just. Käyn morjestamassa aina yhtä innokasta Factoryn Santtua ja lähden roudaamaan loppuja omia kamoja ylös. Saan houkuteltua Pajusenkin yläkertaan ja sitä mukaa kun edellisen illan kamat häviävät lavalta aletaan pähkäillä omien kamojen asettelua. Piakkoin Chemokin ilmaantuu mestoille. Ehditään laittaa oma mikseri kuntoon, mikkiständit pystyyn ja sovitella Pajusen rumpusettiä lavalle kun rottajengi lappaa portaita ylös. Kaikille tassua ja lisää kamaa lavalle. Nyt alkaa jo näyttää keikalta!

Soundchekkejä päästään tekemään joskus kahdeksan nurkilla. "Rätpäkit" ekana, kaikki toimii ja hyvältä soundaa. Kiittelen itseäni siitä, että otin oman mikserin mukaan. Sitten Vihannesten pikainen tsekki. Pari vajaata biisiä, hyvältä kuulostaa. Kuulemma. Jänskättää jo niin, että soundchekissä ei meinaa soitto kulkea. Ihmekös tuo, edellisestä soittokeikasta on tainnut mennä kahdeksan vuotta. CD soimaan ja ihmettelemään ketä on jo paikalla. Hallulle ja Tupelle käsipäivää.

Hiljakseeen tulee porukkaa lisää paikalle kun kello lähestyy kymmentä. Heidi, Mika, Mana, Pia ...

Vihannesten eka keikka lähestyy minuutti minuutilta. Ja sitten totuuden hetki, eiköhän mennä. Varttia yli lavalle ja asemiin. Taidan olla vika. Alkurytinät päälle ja sitten Valamoon ...  Hyvin lähtee, Hallu ja Danny on heti messissä. Ja mitä ihmettä? Jännityksestä ei enää tietoakaan, keikalla soittaminen tuntuu pitkästä pitkästä aikaa ihan helvetin hyvältä. Biisit seuraa toisiaan nopeassa tahdissa, paljoa ei Pajunen jaarittele biisien välissä. Setti alkaa lähestyä loppuaan, ei kai se nyt jo lopu? No loppui se. Lisää vaativat vielä. Ei muuta kun takasin, kerkesinhän jo metrin päähän lavasta. Vielä Peitsamot ja sitten se on siinä!

Pieni hengähdystauko, roudausta ja sitten mikserin taakse. Ratpack lavalle. Vakuuttavaa settiä, hyvä meininki! Reilut puoli tuntia vetävät, niin kuin mekin ja sitten sekin setti on soitettu.

Hieno avaus, vaikka väkeä olis voinut olla enemmänkin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa! Kiitokset vielä koko rottalaumalle ja erityisesti Mackelle miksauksesta. Ja tietysti kaikille muillekin, jotka olivat paikalla!

Pete (70-luvun Vihannekset)

Danny ja Macke:

Rottalauma vieraili tehtaalla

Tällä kertaa ei ehtiny hermoilla yhtä paljon kun oli päivän töissä, mutta kyllä se jännitys vaa aina hiipii esille. Rolle oli meillä kuskina, mutta vaan Helsinkiin ja siellä se luovutti avaimet mulle. Siihen olen kylläkin aika tottunu jo, sillä jos erillistä kuskia ei ole, niin kukapa muu ajaisi kun minä... ei kukaan.

Saavuttiin Factoryyn joka on mulle ihan uusi paikka, pieni ja kotoisa. Siellä ne Vihannekset jo olikin odottamassa. Erittäin mukavia tyyppejä! Ei muuta ku kamat sisään ja kahlattiin soundchekki läpi.

Siinä sitte odoteltiin, että porukkaa pikkuhiljaa valuisi sisälle ja kyllähän niitä jonkin verran tulikin, iso osa yleisöstä oli tuttuja naamoja ja tietenkin pari kaverii Pernajasta oli otettu mukaan.

No niin, jo löi kello yli kymmenen ja 70LV kipusi lavalle. Istuin pöydässä kahvikuppi edessä, mutta kyllä sieltä niin menevää ja mukaansa tempaavaa ramopunkkia rupes tulee että oli ihan pakko päästä pogoilee. En vaan mitenkää tajuu miten se Pajunen pystyy ja yleensä jaksaa sekä rummuttaa että laulaa, taitaapi olla sillä vaa vähän parempi kunto ku mulla.... Hyviä biisejä ja hyvä meno.

Oma keikka meni hyvin vaikka välillä oli pientä haparointia, mutta täysillä eteenpäin kuitenkin. Lava oli aika pieni, joten meidän viisihenkisellä bändillä oli pikkasen tiivis tunnelma, mutta mikäs siinä, läheisyys lämmittää. Ja yleisökin jaksoi olla messissä, se tuntuu hyvältä. Se vähän harmittaa ku meidän rumpali veti Ratpackin kanssa vihoviimeisen keikan, mut haluun kiittää Karia kaikesta ja hauskasta yhteisestä ajasta. Kiitos 70-luvun vihannekset, Kiitos yleisölle ja Kiitos Karille.

Danny (Ratpack)

 Lähdin varmuuden vuoksi jo puoliltapäivin töistä että ei tulis mitään hätää roudaamisen ja levypolttamisen kanssa, mut jotenkin onnistuin taas saamaan tietokoneen jumiin, joten piti taas rähistä kissalle... Päästiin sit lähtemään ehkä puolituntia myöhässä, ja piti vielä koukata Porvoon kautta hakemassa Kimmo ja Kari. Mut niinkuin yleensä, niin paikanpäällä ei ollut taaskaan mitään hätää. Vihannes-Petellä oli hyvin hommat hanskassa, joten turhaan sitä taas tuli hosuttua.

Vedettiin siinä sitten soundcheckit peräjälkeen ilman mitään kummallisempaa, mut huomasin et Petellä oli tosi hieno beissi, semmosen mäkin haluun. Muistaakseni Jackson-merkkinen. Toiskohan J-Pukki minulle sellaisen, vaikka olen ollutkin tuhma poika...

Vihannekset veti tosi hyvän keikan, en ihan täysillä pystynyt osallistumaan Dannyn ja Hallun pogoomiseen ku piti vahtia miksauspöytää, mut sainpahan pistää basson kuulumaan... Biisit oli hyviä, eikä orkesteri jättänyt turhia taukoja biisien väliin. Oikeeta punkkia.

Oma mielentila ennen meidän settiä oli vähän niin ja näin... Yritin vielä viikolla ylipuhua Karin pysymään bändissä, mutta turhaan. Kari valitsi metallin punkin sijaan, mikä on minusta käsittämätöntä. Ero tyttöystävästä ei ole mitään tähän verrattuna. Täälläpäinhän uusia tyttöjä riittää, mut yritäppä löytää uusi rumpali! No joo, vedettiin minun mielestä keikka läpi suhtkoht, pieniä virheitä tuli ainakin minulle kuin rupesi ajatus harhailemaan. Ajattelin lopussa kiittää Karia yhteisistä hetkistä mut sekin jäi tekemättä.

Toivottavasti tää ei kuitenkaan ollut meidän viimeinen keikka.

Macke (Ratpack)

Factoryssa soiteltiin näin: