![]() |
||||||||||||||
Ramopunkit keikoilla |
||||||||||||||
Oulu, 24.3.05Kretiinit Rehtorit Pojat Värinää Suomen kaupunginteatteri Kemi, 25.3.05Kretiinit Rehtorit Pojat Real Vacation |
||||||||||||||
Kretiini kun on, elämä on huoleton, liity siis meihin eli Kretiineihin - Kretiinit |
||||||||||||||
"Kun yksilölliset sankaritarinat ovat nyt niin kovasti muotia, niin on syytä muistaa, että parhaat jutut tehdään YHDESSÄ." -Heko- |
||||||||||||||
Hyppää tästä haluamaasi kohtaan tai selaa kaikki läpi vierittämällä sivua alaspäin. |
||||||||||||||
|
||||||||||||||
M!kan keikkaraporttiConverse-kerho Oulussa"Kuka sitä nyt takissa sisällä täällä Suomessa"Tällä kertaa keikalle mukaan pääsy oli onnekasta sattumaa ja onnekkaan sattuman muokkaamista oikeaan suuntaan. Ouluun piti lähteä käymään työasioissa, mutta ihan eri ajankohtana kun Converse-kerhon keikka. Asiat kuitenkin vääntäytyivät siihen malliin, että 45 Specialin avatessa oviaan minä olin ovella odottamassa. Portsari oli jotenkin vielä hommastaan ulkona, kyseli vaan minnekkäs sitä ollaan menossa ylös vai alas, ei ole vielä muuta auki kun baari. Kun minä en tiennyt mikä on ylhäällä ja mikä alhaalla, niin sanoin vaan että "minä oon tulossa keikalle, Converse-kerhoon..." Portsari alkoi sen perään kyselemään moneen kertaan, että "ootko sinä esiintyjiä", eikä sitten oikein tajunnut kun yritin ostaa lippua. Vähitellen tilanne ilmeisesti alkoi hänellekin avautua, kun hän sanoi: "Jos et ole esiintyjä pitää takki jättää narikkaan." No niin, taas yritetään minut ja rotsini erottaa väkivalloin. Vakioselitykset vyöryivät jo mielessäni. Mistä aloittaisin. Siitäkö, että "tämä ei ole mitään takki vaan eräänlainen bleiseri, vai siitä että..." Siihen tilanteeseen pelmahti paikalle Converse-Anu, joka että huusi "eihän sun pitäny olla täällä" ja pomppasi suoraan halaamaan. Nyt meni poke yhä enemmän sekaisin, mikä ukkeli minä oikein olin ja unohti koko rotsin, mutta vain vähäksi aikaa... Baarissa istuskellessani polttava katse pureutui selkääni ja poke kävi kyselemässä ootkos sinä esiintyjä, jos et ole takki pitää jättää narikkaan... Minun ja rotsini tilanne alkoi jälleen näyttää uhkaavalta. Poken tuima sävy teki selväksi, ettei vakioselittelyistä olisi mitään apua. Taas meidän olisi erottava! Lopulta portsari alkoi jo huudella ovelta baariin, miten "Suomessa on hyvin rakennetut talot, eikä sisällä tarvitse pitää takkia. Toista se on vaikkapa Ranskassa, siellä vetää ovista ja ikkunoista. Täällä Suomessa on tehokas keskuslämmityskin. Kuka sitä nyt takissa sisällä täällä Suomessa..." Viimeisenä oljenkortena yritin vedota Converse-Anuun, mutta hänen mukaansa tämän portsarin kanssa ei voi asiasta neuvotella. Raskain sydämin raahauduin ovelle ja ojensin rotsin portsarille. Ihan syvästi vakavissani sanoin, että "laitahan tämä jonnekin perimmäiseen takanurkkaan, ettei häviä. Se on arvokas rotsi." Se taisi olla pahasti väärä kommentti. Vastaus oli ainakin sen verran tuimasävyinen: "Minä olen kuule poika pyörittänyt kymmeniä tuhansia takkeja, eikä ne ole hävinneet..." Eihän siihen ryöppyyn osannut tämmöinen kiltti ramopunkki sanoa muuta kun että "juu, niin justiinsa." Mikko lähtee KaliforniaanBaariin kuului jossain vaiheessa alkuiltaa soundcheckin ääniä. Kuulosti siltä, että siellä oli Pojat soundiensa kimpussa. Äkkiä portaita ylös kuuntelemaan tarkemmin! Siellähän soi joku ihan tuntematon biisi, joka kuulosti hyvälle. Valitettavasti soitto loppui jo samat tien. Soundit olikin jo stekkailtu. Pantze-Pojan ilmestyessä näkyviin oli pakko kysyä mikä biisi siinä äskettäin soi? "Uusi biisi" Pantze vastasi" Mikko lähtee Kaliforniaan. Heko on tehnyt siihen sanat." Poikien keikan odottelu sai pienen lisäjännitteen. Soiko tämä uusi biisi varsinaisella keikallakin? Kyllä varmaankin. Ei välttämättä. No, todennäköisesti. Miltähän se kokonaisuutena kuulostaa? Kretiini kun on.....Kretiini kun on elämä on huoleton liity siis meihin eli Kretiineihin... (Kretiinit: Huoleton elämä) Ensimmäisenä bändinä aloitti Kretiinit. Sikäli ikävä oli bändi aloitustilanne, että vaikka yleisöä olikin jo mukavasti paikalla, sitä oli vielä tulossa toinen mokoma. On tämä Suomen ravintola elämä kummallista, kun porukka tulee niin myöhään paikalle. Prkle! Keikoillahan pitää olla paikalla jo etuajassa, jotta pääsee mukavasti tunnelmaan kiinni. Kretiinit olen nähnyt vain kerran aikaisemmin livenä heinäkuussa 2004 ja kehitystä oli nyt havaittavissa erityisesti esiintymisessä, johon on tullut mukavasti eloa. Uusi basisti, Teemu Kretiini oli hyvin eloisa kaveri ja JP:kin intoutui tekemään hyppyjä, kuulemma ihan ennalta suunnittelematta. ...Sun täytyy tietää tämä-ä-ä mä rakastan sua yhä en tuu koskaan sua hylkäämään sua ikinä jättämäään Tumma on parempi ku valkoinen vaikka valkoinen on iloinen... (Kretiinit: Rakas kitarani) Vaikka JP Kretiini julistaa Rakas kitarani biisissä kitarastaan että en tuu koskaan sua hylkäämään, sua ikinä jättämäään ja vielä korostaa, että Tumma on parempi ku valkoinen, niin Oulun keikalla JP:n tummasta kitarasta katkesi kieli ja hän joutui sen hylkäämän ja jättämään lavan nurkkaan ja ottamaan käyttöön Hekon tuoman valkoisen kitaran. Hyvin JP ja Kretiinit tuosta järkytyksestä kuitenkin toipuivat ja loppu keikka meni iloisesti Hekon valkoisella kitaralla soitellen. Keikan biiseistä jäi parhaiten mieleen ufojen olemassaoloa epäilevä Vierailijat ja eräälle nimeltä mainitsemattomalle urheilulajille irvaileva Bodarit sekä bändin "tunnusmusiikiksi" hienosti soveltuva Huoleton elämä, joka saattaisi soveltua sanoituksen vuoksi hyvin keikkojen vakioaloitukseksi. Kauppaan tästä astelin pari kertaa röyhtäisin ajattelin ostaa kaljaa maailmalle nostaa maljaa myyjä kysy papereita näytin sille tennareita sanoin tässä on paperit converse-lenkkarit Sitten tuli ongelma ei ollut mania näytin nahkatakki kysyin käykö panttina ramomies ei tarvi rahaa ette aio mitään pahaa siihen myyjä sanoin kun polvillani anoin ..Kretiini kun on elämä on huoleton liity siis meihin eli Kretiineihin... (Kretiinit: Huoleton elämä) Suomen kaupungin teatteriJossain välissä, olisiko ollut juuri tässä välissä, esiintyi Suomen kaupungin teatteri kappaleella Fiilaten ja höyläten. Vähän toivoin ennakkoon, että teatterikappaleena olisi ollut joku sellainen joka minulta on vielä näkemättä, vaikkapa Onnellinen perhe, jonka onnistuin olemaan näkemättä Tavastialla, mutta hyvä oli näinkin. Hauska esitys, joka näytti miellyttävän muutakin yleisöä! Lisääkin olisin mielelläni nähnyt, vaikka seuraavien bändien keikkojen välissä. Toivottavasti Suomen kaupungin teatteri jaksaa pysyä ramopunkkien mukana jatkossakin. Outoa värinääOululainen, puoliksi Radiopuhelimet-yhtyeestä muodostuva Värinää esitti suomalaisen ensimmäisen aallon punkbändin Sehr Schnellin tuotantoa, tai siis koko bändin tuotannon, joka koostuu 11 kappaleesta. Keikan aluksi kitaristi Antti Annunen hieman esitteli Sehr Schnelliä ja bändin ajatuksia ja kertoili lyhyesti pitkin keikkaa mistä äänitteestä mikäkin biisi oli peräisin. Ennen keikkaa ajattelin Värinää-osuuden ajaksi vetäytyä keräämään voimia baaritiskin tuntumaan, mutta bändin aiheuttama värinä sai minut pysähtymään ja siirtymään hiljaksiin lähemmäksi. Erittäin mielenkiintoinen visiitti suomipunkin alkuaikoihin. Biisit olivat ihan sitä "oikeaa punkkia". Sanoituksia on vähän aika syönyt, mutta pitää ottaa huomioon, että ne on tehty 70-luvun lopulla. Laulaja Jyrki Mäki teki loistosuorituksen olemalla lähes läpi keikan melko tylyn ja äärimmäisen välinpitämättömän oloinen. Hän saattoi laulaa kokonaisen biisin lavan kaiteella istuskellen edes vilkaisematta yleisöön. Viimeisen biisin aikana hän ryhtyi suorastaan agressiiviseksi, hyppäsi lavan alas lavalta ja reuhtoi mikrofonin piuhaa siihen malliin, että ihme että piuha kesti. Keikan päätteeksi hän huuteli yleisölle useampaan kertaa "haistakaa vittu!" näyttäen molemmilla käsillä keksisormea. Hetkittäin kyllä näytti tuossa loppuhuipentumassa, että kaiken agressiivisuuden keskellä hänellä oli vaikeuksia pidätellä naurua. En voi väittää, että Sehr Schnellin tuotanto olisi minulle kovinkaan läheistä tai tuttua. Suoraan sanottuna en ole koko bändiä pahemmin kuunnellut, enkä vuosiin ollenkaan, vaikka jotain hyllystä löytyykin, mutta Värinää ainakin kuulosti paremmalta livenä kuin Sehr Schnell levyllä. Sitä en sitten tiedä miltä Sehr Schnell aikoinaan kuulosti livenä ja miltä esiintyminen näytti... Värinää-yhtyeessä oli kyllä sellaista värinää, mitä ramopunkista ei yleensä löydy! Sellainen ajatus pullahti keikan jälkeen mieleen, että mitähän Värinää esittäisi encoressa jos sellainen bändiltä tulisi, kun koko Sehr Schnellin tuotanto käydään jo keikalla läpi... RehtoritRehtori Heko herätteli Rehtorien keikan alussa oululaista yleisöä puhumalla jääkiekosta ja onnistui hyvin herättelemään takarivin jähmeimpiäkin yksilöitä huutelemaan "Kärpät, Kärpät, Kärpät..." (vai oliko se jo tapahtuman avauksessa?) ja pienen tunnelman nostattelun jälkeen pääsi keikka vauhtiin ja hirmuiseen vauhtiin päästiinkin. Vaikea on keikkaa ryhtyä kuvailemaan, mutta melkeinpä se oli parasta rehtorointia, mitä minä olen livenä nähnyt. Rehtori Pajusen laulamana bändi oli nyt livenä enemmän punkrock kuin koskaan aikaisemmin ainakaan minun näkemillä keikoilla! Tämän keikan kommentointi nyt meni vähän läskiksi kun perästä päin tuli tieto, että Pajunen lähti bändistä vain pari päivää myöhemmin. Vaikeaa on alkaa hehkuttelemaan keikkaa sen enempää. Tuntuu, että heittelisi suolaa haavoihin, sekä bändille, että Rehtori Pajuselle. Mutta oli se vaan kova keikka silti! Rehtorit soitti myös yhden aivan uuden biisin. Tarinan siitä, miten suurkaupungin ryysis alkaa kyllästyttää, onnela löytyy Uusikaarlepyystä... Myydään kaikki ja Lähdetään pois sinne missä soi Jussi tai The Boys Ryysikseen kun kyllästyy Lähtöön riittää yksi syy -Uusikaarlepyy... (Rehtorit: Uusikaarlepyy) Jossain vaiheessa keikkaa tuli rumpujen kanssa jotain häikkää. Mitä, se ei selvinnyt, mutta ensin sitä korjaili yksi rehtori, sitten kaksi ja lopuksi kolme. Keikan tunnelma ei katkoksesta kuitenkaan kärsinyt, sillä Heko otti tilanteen suvereenisti hallintaansa ja viihdytti yleisöä juttelemalla hauskoja. Pajusen palattua Rehtoreihin, on tullut pyöritettyä levysoittimessa tosi paljon Rehtoreiden alkutuotantoa, jolla Pajunen oli laulamassa. Tälle keikalle olikin toiveissa kuulla noita biisejä livenä hänen laulamanaan. Edellisellä Tavastian keikalla kun ei tullut tähän asiaan niin hyvin keskityttyä. Ja tulihan niitä odottamiani biisejä, Spectorin tytöt, Uimavalvoja ja Mun beibi tykkää musta, mutta vähemmän kuin haaveilin. Kahta Rehtorien tuotannon "jalokiveä" Frankensteinia ja Pahaa luutnanttia en kuullut vieläkään. Vaan ei se suuremmin harmita. Siihen on jo tottunut. Se nyt vaan oli taas pakko mainita, että ne ehkä joskus pääsisivät keikkasettiin. Pojat ja Sheenan paluuPoikien valmistautuessa keikkaansa oli pakko mennä kuikuilemaan lavalla olevaa biisilistaa, josta löytyi kaksi uutta biisiä, Mikko lähtee Kaliforniaan ja Saatanan Sheena. Alkuillasta pätkän matkaa kuulemani Mikko lähteen Kaliforniaan on kuin onkin mukana keikka setissä ja päälle vielä Sheenan paluu! Siitä on jo vuosia kun Sheena viimeksi pääsi mukaan biiseihin. Siinä oli ilmiselvät keikan kohokohdat, ainakin näin ennalta ajatellen. Pojat aloitti Eka kerta-biisillä ja yleisö oli mukavasti mukana. Keikalta jäi parhaiten mieleen Koko kesä, Pala maata hautausmaalta ja tietysti nämä uudet biisit. Mikko lähtee Kaliforniaan kertoi viinaan sortuvasta Mikosta joka lähtee ...yllätys yllätys... Kaliforniaan. Lähtikö tarinan Mikko sinne oikeasti vai ainoastaan haaveissaan, se jäi selviämättä. Pitäisi kuulla tuo biisi uudelleen! Sitten selviäisi sekin. Biisin jälkeen Heko kävi lavan edessä kättelemässä Miika-Pojan. Ilmeistä päätellen molemmat olivat tyytyväisiä biisin ensi esitykseen, eikä suotta. Ramopunkkien päitä sekoittaneen Sheenan tarina sai taas vuosien tauon jälkeen jatkoa. Tällä kertaa Sheenaan ihastunut ja vihastunut ramopunkki kiroaa sitä, ettei voi Sheenaa unohtaa. Ellen ihan ole väärin käsittänyt, tämän Saatanan Sheena-biisin sanat on kirjoittanut dekkarikirjailija Leena Lehtolainen. Hauska biisi! Uusia Sheena-biisejä olin toivonutkin ja pelännyt, ettei niitä enää tulekaan. Nyt kun vielä saataisiin takaisin Leenat, Marit ja muut. Mä uskon meihin päätti varsinaisen keikan ja lavalla nähtiin Pojat-yhtyeen ohessa myös Rehtorit sekä yleisön joukosta lavalle nousseen Hekon perässä kuin varjona mukana tullut ylimääräinen Yleisön edustaja, joka osasi onneksi olla häiritsemättä bändiä sai pomppia lavalla biisin loppuun. Bändin, tai paremminkin bändien poistuessa lavalta, Yleisön edustaja piiloutui lavan edustalla olevan pilarin taakse odottamaan tulevaa encoreta ja herätti hieman hilpeyttä yleisön joukossa. Yleisön edustajan encore jäi valitettavasti väliin, sillä bändin ilmestyessä takaisin lavalle joku bändin jäsen ohjasi hänet kohteliaasti pois lavalta. Illan päätteeksi kuultiin vauhdikas encore, jossa oli mukana mm. Ypö-Viiden biisit Kotka palaa ja encoren viimeisenä biisinä Energia on A ja O. Poikien keikassa oli myös sellainen ennennäkemätön erikoisuus, että kosketinsoittimiin normaalisti keskittyvä Marko-Poika soitti kitaraa ja piipahteli vain välillä koskettimien ääreen. Oliko kyseessä, poikkeus, kokeilu vai tulevaa käytäntöä, siitä ei ole minulla mitään tietoa. Hyvin soi Pojat tässäkin muodossa. Hauska ilta piti päättää saman tien Poikien lopetettua soittonsa kun seuraavana aamuna oli työasioita tiedossa. Vähän harmitti. Keikkailtojen jälkipuinti tuoreeltaan kun on aina hauskaa. mutta ei auttanut tällä kertaa muu, kuin hyvästellä pikaiseen ne tutut, joita 45 Specialin pimennetyssä yläkerrassa satuin löytämään ja lähteä hotelliin nukkumaan. Pakko vielä mainita sekin, että taitaa olla niin, että menipä Suomessa minne tahansa ramobändien keikalle, niin aina löytyy yleisön joukosta tuttuja ihmisiä. Ja lähes joka keikalla tulee ainakin yksi tuttu lisää. Mukava seikka. Oli keikka missä hyvänsä, sitä tuntee tulevansa kuin omaan kantakapakkaan. M!ka "...Mä en usko moottoreihin, mä en usko tietokoneisiin, mä en usko rokkareihin, mä uskon meihin.." |
||||||||||||||
Riina keräilee rintamerkkejäTulipa
sitten poimittua talteen neljäs ja viideskin C-kerhon rintamerkki. Kyllä
nää keikkaretket alkaa venähtään aika hullun pitkiks... Enää ei
tunnu missään vaikka joku tommonen Hesassa Oli kyllä hyvä meininki pohjoisessa, kannatti ehdottomasti olla mukana! Bändit veti loistavat keikat molemmissa kaupungeissa, Kretiinit oli erityisen kovassa iskussa Kemissä! Anu, teidän reippaitten ramopunkkien bussikyyti lähti Kemistä lauantaiaamuna niin epäinhimilliseen aikaan, ettei ollut toivookaan päästä mukaan. Vaikka olihan se lähtö sitten jonkun verran viivästynyt siitä sovitusta yhdeksästä, jostain syystä... Kiitos kuitenkin siitä Oulun ja Kemin välisestä kuljetuksesta! Kutosessa nähdään! Riina (Ramopunk-vieraskirjassa 29.3.05) |
||||||||||||||
Kretiini-kommenttejaOulun Converse-kerhon bändit soittivat tosi hyvin ja oma esitys meni myös hyvin. Rehtoreilla oli huikea keikka. Yleisöä oli ihan hyvin mutta olisi enemmän mahtunut. Värinää oli mukava nähdä ja kuunnella vanhempaa, hieman erinlaisempaa punkkia. Kemin Converse-kerhossa oli myös hauskaa. Bändit soittivat hyvin. Oma esiintyminen meni myös hyvin. Real Vacation oli mukava nähdä parin vuoden tauon jälkeen livenä ja mahtavalta kuulosti alkuperäisen rumpalin tahtiin. Yleisöä oli ihan hyvin. Iso kiitos Converse-väelle ja roudareille! JP (Kretiinit) |
||||||||||||||
Rehtori-Hekon kommenttejaConverse-kerho
IV, Oulu: Kaikki
veti hyvin! Mieleen jäi mm.: Kretiinien selviytyminen
kitaranvaihdosta - ylipitkä hihnani ei aiheuttanutkaan hämminkiä! Värinää
oli settinsä lopussa pelottavan ja koomisen hiuksenhienolla rajalla -
laulaja lopetti setin sanoilla "Haistakaa vittu" ja heti perään
kuului kitaristin suunnasta: "-Kiitos." Tässäpä
haistattelun mallia kaikille. Rehtoreiden
keikka oli kyllä yksi parhaista ikinä. Jotenkin meni kaikki nappiin. Uusikaarlepyy
soitettiin ekan kerran ja sehän osataan. Olikohan se Mikkola,
joka kommentoi:" Ei se kerro oikein mistään". POJAT-SENSATIO!
HUUTOMERKKI! Poikien uusi kitaristi on Urku-Markon kloonattu
kaksonen! Olivat velipojan kanssa sopineet että soittavat vuorotellen. Kitaristi-Marko
ei kyllä meinannut millään antaa uruille tilaa... hyvin toimii! Mikko
lähtee Kaliforniaan kuulosti ihanalta. Snooker Cafe, Kemi. Heko käsittää väärin ilmaisun "käydä baaritiskillä". Converse-kerho
V, Kemi: Vaikeudet alkavat Ilta
oli enimmäkseen erinomainen. Real Vacation on löytö! Baaritiskillä
kannattaa soittaa - kemiläisherrasmies antoi tilaa katsetta
kohottamatta kun valkoista Converse-tossua alkoi ilmestyä etuoikealta hänen
tuoppinsa viereen... Kemiläisyleisö
oli käsittämättömän ja ihastuttavan innokasta - menemme uudestaan! Rehtoreiden
keikka oli enemmän suoritus kuin rockjuhla-tästä lisää erillisessä
tiedotteessa. Rehtori Heko (Rehtorit) ...ja tuolla alapuolella se Rehtorien erillinen tiedote ja Ramopunk-uutisten uutinen asiasta: |
||||||||||||||
Rehtoreiden laulaja vaihtuuRehtoreiden laulaja vaihtuu jälleen. Kuraattori Kurjen seuraajaksi bändiin takaisin värvätyn Rehtorien ensimmäisen laulajan Rehtori Pajusen viisiitti jäi muutamaan keikkaan. Pajusen ensimmäinen keikka Kangasalla sai läsnä olleilta kehuja ja itse olin todistamassa mainioita keikkoja sekä Tavastialla, että Oulussa, mutta Kemissä ei ilmeisesti mennyt niin kuin olisi pitänyt... Tässä Rehtoreiden tiedote:
Uusi Rehtori-laulaja jo Porvoon keikalla 2.4.Uusi laulaja heittää ensimmäisen keikkansa jo lauantaina 2. huhtikuuta Krouvi Näsissä Porvoossa. Kuka uusi laulaja sitten on, sitä Rehtori Heko ei suostunut kertomaan, vaan heittäytyy salaperäiseksi: "Tällä hetkellä nimen tietää kuusi ihmistä. Lauantaina puolenyön aikaan se pamahtaa lavalle ja julkisuuteen. Nekään, jotka tulevat Näsiin jo sound-checkin aikana eivät välttämättä näe kultakurkkua-tämä tuli nimittäin vähän äkkiä ja hyvillä laulajilla on muutakin elämää! Muutapa emme sitten kerrokaan etukäteen. Jännittää." (30.3.05) * Ex-Rehtori Pajunen: Kasvoin erilleen järjestäni"Välirikon syyt ovat kemialliset", Rehtoreiden entinen laulaja Pajunen kertoo, "Ei niinkään henkilö- vaan paremminkin aivo-." Siihen mikä Kemin keikalla meni vikaan Pajunen toteaa näin: "Syy Kemin tragediaan - kasvoin erilleni järjestäni. Vetäydyn Valamoon vähintään vuodeksi." Sillä aikaa kun Pajunen pakkaa Valamon laukkujaan, Rehtorit valmistautuvat ensimmäiseen keikkaan uuden laulajan kanssa Porvoossa. "Hyvää keikkaa Rehtoreille", toivottaa Pajunen sopuisasti. (2.4.05) |
||||||||||||||
Real Vacation-kommenttejaIltahan
oli vallan hieno. Porukkaa oli mukavasti ja ihmisillä näytti olevan
hauskaa. Jep, ja Rehtorit oli vallan mukava tuttavuus. Pitänee täydentää levyhyllyä muutamalla Rehtorit-tuotoksella, kunhan tämä taloudellinen tilanne tästä kohentuu. Joo,
ja jysäri oli vallan miehekäs, tosin epämiehekkään - 4 tuoppia -
alkomaholi-annoksen seurauksena. Todella surkeaa. Joni
(Real Vacation) Kenttämaan
Jussi oli alkuperäisessä Real-kokoonpanossa. Vedettiin kahdet treenit
ja homma oli hallussa! Keikalla hyvä meno... keikan jälkeen hilpeää
"virvokkeiden" nauttimista Converse-porukan ja erityisesti
Rehtoreiden kans… Mut oli hiano ilta ja hianoja ihmisiä, kiitos! J.J. Huotari (Real Vacation) |
||||||||||||||
Converse-kerhon kommenttejaKauhia
väsy: tulihan kilsoja liki 2000 km ja valvomista mukavasti, mutta kyllä
kannatti. Toisaalta ilman Pasia ja muita tuttuja kerhot tuntuvat
alastomilta. Se teille kaikille, jotka ette paikalle päässeet,
lohdutukseksi sanottakoon nyt ihan näin äänneen. Ilpo ja Riina:
Iso käsi! Kummassakin
kaupungissa bändit tekivät loistavat keikat. mikä johtuu taas
roudareidemme hulppeista hauiksista. Iso-Sami, Kimmo ja Outsider
- hirviän iso kiitos! Kemissä
koin sytkähdyksen aivoissa: minusta tuli Real Vacation-fani.
Kovaa, hyvin ja ilolla! Jes! Toivottavasti saamme nämä miehet syksyn
kerhoiltaan! Värinää tulee myös, ja taiteilija Mäen
suuttumus kannattaa kaikkien kokia ite. Oon oululainen ihiminen ja tää
homma toimii. Nyt
kun toipuis vielä joskus! Anu
(Converse-kerho) Matka
etelästä tuonne hiukan pohjoisemmaksi oli pitkä, mutta aika kului
vikkelästi Keikka
meni kaikkien bändien osalta mainiosti, Kretiinit oli ihan hyviä,
Värinää Iltapäivällä kohti Kemiä ja Snooker Cafe'ta, kamojen kanto sisälle. Hotelleihin hetkeksi lepäämään. Kretiinit oli kotikentällään yllättävän kova, liekö vaikutusta sillä, kolme ekaa riviä lavan edessä täyttyi tytöistä. Harvinainen näky ramopunk-keikoilla. Real Vacation oli todella kova, kotiin ostettiin bändin paita ja levy - levy tosin ei koskaan kulkeutunut kotiin asti, ei edes takahuoneesta ulos. Pojat ja Rehtorit oli tiukkoja taas. Kotimatka
oli pitkä ja sitä päästiin taittamaan vähän myöhässä, haikeeta
oloa oli kun matkan Pitää
vielä uudestaan toistaa se tosiasia, että Real Vacation oli
todella kova - sen lisäksi Ville
Vee (Converse-kerho) |
||||||||||||||
|
||||||||||||||
|