www.ramopunk.com

Joey Luumäki & Tappajatomaatit

Takaisin Tappajatomaattien etusivulle

Tappajatomaattien debyyttilevy

Sisällysluettelo:

Joey Luumäki: Tappajatomaatti-ep:n synty

M!ka: Kädenvääntöä levyn nimestä

Joey Luumäki: Tarinaa levyn biiseistä

Katso myös nämä - Täydentävää tietoa vuodelta 2008

Joey Luumäki:

Tappajatomaatti-ep:n synty

Herra Ramopunk Webmaster ehdotti levyntekoa ramopunk.comin syntymäpäiväjuhlien tukemiseksi. Kävin marraskuussa Vihanneskellarissa nauhoittamassa 23 kappaletta mies ja kitara -demoja. Biiseistä jokunen on melko obskuuria tavaraa ja pari taas tyyliltään kovin irrallisia. Peten ja Chemon kanssa arvioimme, että kahdeksaa meidän kaikkien kolmen jotakuinkin hyväksymää biisiä voisi ryhtyä treenaamaan ja niiden joukosta myöhemmin valita biisit M!ka-EP:lle. Treenasimme kerran Maukan kanssa, sitten Kaiden kanssa, ja seuraavalla tapaamisella biisit jo äänitettiin.

Rummut ja basso jätettiin sisään sellaisinaan, vaikka pikku tipluja siellä saattaa olla. Chemo soitti lisäkitaroita lisäraidoille ja minä kävin yhtenä iltana laulamassa seitsemän biisiä, Mätä yhteiskuntaan kun jätettiin livelaulu. Taustalaulut enimmäkseen unohtuivat tai jätettiin tietoisesti tekemättä, mutta on siellä sentään mullikuoroa, leadin tuplausta ja Sopimatonta -biisissä jopa kööristemma.

Kaikki kahdeksan biisiä päätyivät EP:lle, laiskoja kun ollaan. Eipähän tarvinnut karsia. Lisäksi EP:lle lätkäistiin yksi irrallinen demobiisi, joka ei varmastikaan kaipaa bändisoitantaa. Se on enemmänkin niin sanottu kulttuuriteko. Jos tästä pitkäsoittoon ryhdytään, niin luultavasti muutama EP-biisi tehdään uusiksi.

Pikkulevyn työnimenä oli M!ka-EP, mutta aina yhtä vaatimaton Herra Ramopunk Webmaster ilmoitti, että sellaista nimeä ei missään nimessä saa käyttää. Tämän takia harrastimme useammankinlaista vedätystä levyn nimeen, kansikuvaan ja sisältöön liittyen. Teimme pienen askartelupainoksen nimellä M!KA-EP (WS049CDx), joista yksi myytiin synttäribileissä huutokaupalla ramopunk.comin tukemiseksi.

Joey Luumäki

Joey Luumäki & Tappajatomaatit ja Woimasointu-levy-yhtiö lahjoittivat Tappajatomaattien debyytti-ep:n tuoton Ramopunk.com -sivuston toimintaan (kuva: Laitio-Ramone).

EP on numeroitu ja niitä on tehty "kansan painoksena" Elämä on Punk (WS049CD) kannella 247 kappaletta 

ja M!ka-EP - kannella "erikoispainoksena" 20 kappaletta (WS049CDx).

M!ka:

Kädenvääntöä levyn nimestä

Kai siitä pitää olla ihan otettu, että bändi haluaisi tehdä minun nimeä kantavan levyn, jos nyt ei ihan vittuilua epäile, mutta tässä tapauksessa vastaukseni nimi -ja kansi-ideaan oli jyrkkä EI. Parhaani mukaan selitin kaikille mukana olleille, että miettikää nyt, miten typerä vaikutelma levy-hommasta jäisi: Näyttäisi, että itse pistänyt projektia käyntiin ja laitattanut sitten oman nimeni ja naamani levyn kanteen. Kamoon, ihan tyylitöntä! 

Siitä alkoi sitten kuukausia kestänyt kädenvääntö, jossa Joey ei millään tuntunut antavan periksi. Paremminkin päin vastoin! Hän aktivoitui puhumaan joka käänteessä M!ka-EP:stä ja MySpaceen ja YouTubeen ilmestyi viitteitä M!ka-EP -kannen käytöstä... Muutamaa päivää ennen julkaisua olin yhä epävarma, mitä oli tulossa. Yöunethan siinä meinasi mennä!

No, antoihan Joey lopulta periksi ja virallinen levy sai nimekseen Elämä on Punk, mutta vei tahtonsa silti osittain läpi ja teki 20 kappaletta M!ka-EP:tä ja tuntuu puheissaan yhä pitävän kiinni M!ka-EP -nimestä...

Ihan mukava projekti tämä lopulta oli, vaikka välillä se alkoikin jo epäilyttää. KIITOKSET Joey Luumäelle, kaikille Tappajatomaateille ja Woimasoinnun Hannulle. Olen kovasti otettu siitä, että jotkut ihmiset jaksavat tosissaan olla avuksi ja nähdä näin paljon vaivaa Ramopunk.comin tukemiseksi. Kyllähän sellainen alnaa puhtia jatkaa nettisivujen kanssa sähläämistä.

M!ka

Joey Luumäki (kuva: M!ka).

Joey Luumäki:

Tarinaa levyn biiseistä

Ei mun tyttöni kuollut

Tämä viimesyksyinen biisi on pohdiskelua syyttäjän todistustaakasta ja siitä, miten ihminen osaa kieltää hölmöilynsä itseltäänkiin. Itsepetoksinen tajunta häilyy aina hämärän rajamailla. Kuuntelija voi halutessaan miettiä mitä eroa on sillä kun jotain jää käteen, ja sillä kun jotain jää käsiin.

Marjut on ihmenainen

Se Marjut, jonka fiksuuden ja filmaattisuuden ansiosta tämä biisi alun perin lähti muotoutumaan ehkä noin kuusi vuotta sitten, on jo vaihtanut etunimensä - Mariksi. Ja vielä kehtaavat väittää, ettei musiikilla muka voisi muuttaa maailmaa! Tekstissä luuseriminä haikailee saavuttamattoman perään, mutta sitähän eivät kaikki heti huomaa.

Hei beibi

Seinäjokinen Jarkko lähetti mulle kauan kauan sitten demokasetin ja pikku lappusen, jossa oli näitä Hei beibi -säkeitä. Muokkasin tekstiä ja tein biisiin kertosäkeen, ja tällainen siitä tuli. Tarkoitus oli kehitellä tähän surffitaustalauluja sun muuta, mutta eihän meillä ollut aikaa moiseen. Biisi tehtiin Luumäkien kanssa melko valmiiksi jossain 1990-luvun alun studiosessiossa, mutta jätettiin kuitenkin julkaisematta. Sovitus ja väliosa ovat nyt uudet.

Villi, villi itä

Ensimmäinen ohjaamani musiikkivideo löytyy Youtubesta, se on siis tähän biisiin tehty. Suomensin ja savonsin Micragirls-tyrkkykappaleeni (Welcome to the) Wild Wild East ramopiknikkiä varten vissiinkin vuonna 2007. Savonmurteen konsulttina käytin Nerohvirran Oraakkelia, kun piti saada tietää mihin vokaaliin päättyy sana 'maailmaa'. Vastaus oli jotakuinkin: "Suattaapi se olla oo, taekka suattaapi se olla aa, taekka suattaapi se olla olemattannii, taekka toesinpäen". Syökää voita!

Sopimatonta

Vanha biisi, Luumäkien loppuajoilta. Tätä varmaan tehtiin Hekon kanssa yhdessä, soitin "studiosta" nimittäin Hekolle ja kysyin muistaako hän tällaista - "Joo! Se on nykyään Uimavalvoja!". Pistin tämän version omiin nimiini, mutta onhan biiseissä jotakin samaa... Tämä teksti on kyllä silkkaa Popedaa ja ei, ei ole omakohtainen tai kokemusperäinen. Ainakaan toinen säkeistö.

Polttakaa papit

Tämä punk-biisi lähti biisinnimiheitosta sähköpostissa, toukokuussa 2008 pitikin sitten tehdä nimeen sopiva biisi. Metodi oli mulle epätavallinen: teksti ensin, sävel vasta sitten. Otin pienen A6-paperilapun, ja kirjoitin kuulakärkikynällä niin nopeasti kuin mahdollista kunnes lappu tuli täyteen. Sitten teksti olikin valmis, koska olin päättänyt että kaikki mitä lapulle tulee on pysyttävä sellaisenaan. No okei, korjasin kirjoitusvirheen 'haluaaa' muotoon 'haluaa'.

Mätä yhteiskunta

Tämä punk-biisi lähti biisinnimiheitosta sähköpostissa, toukokuussa 2008 pitikin sitten tehdä nimeen sopiva biisi. Metodi oli mulle epätavallinen: teksti ensin, sävel vasta sitten. Otin pienen A6-paperilapun, ja kirjoitin kuulakärkikynällä niin nopeasti kuin mahdollista kunnes lappu tuli täyteen. Sitten teksti olikin valmis, koska olin päättänyt että kaikki mitä lapulle tulee on pysyttävä sellaisenaan. No okei, korjasin kirjoitusvirheen 'sata' muotoon 'sota'.

Kaipaan sua

Tämä ei ole ihan tuore biisi, koska tein muutamia englanninkielisiä biisejä ihan Luumäkien alkuaikoina ja tämä on suomennos yhdestä niistä. Veikkaan, että Missing You on sävelletty vuonna 1985 ja suomenkielinen teksti on vuodelta 1990. Tää on siitä erikoinen biisi, että tässä käytetään yhdeksää eri duurisointua vaikka sävellaji ei vaihdu. Lienee syy siihen, että tästä ei tullut Luumäki-biisiä...

Tavallisen pulliaisen blues [demo]

Tämä on suomennos vuonna 1989 tekemääni biisiin, jota tarjosin kanadalaiselle Deja Voodoo -duolle. Bändi oli kuitenkin lopettamassa uraansa, joten menimme Miettisen johdolla kiiruusti studioon ja nauhoitimme yhdeksän biisiä. Nauhaformaatti vaan on turhan harvinainen, joten nauhat pölyyntyvät lead-lauluja vailla tällä hetkellä kai Woimasoinnun tilavassa varastokompleksissa. Biisissä irvaillaan blues-tekstien kliseille, eli pata kattilaa soimaa. Suomennoksen tein, kun joku kyseli Kari Peitsamon vieraskirjassa paljonko maksaisi, jos Kari tekisi tilaustyönä biisin ihan tavalliselle pulliaiselle. Kynä sauhusi heti, tai oikeastaan näppäimistö.

(Kuva: M!ka)

Eka keikka

Tappajatomaattien debyytti julkaistiin Vastavirta-klubilla Tampereella Ramopunk.com 7v-bileissä 7.3.09. Chemon ja Joeyn kommentteja  ja jokunen kuva löytyy Tomaattisivuilta täältä.

Katso myös nämä

Tulevasta EP:stä oli tietoa esillä joulukuusta 2008 lähtien. Tässä suorat linkit toisaalla Tappajatomaattisivuilla oleviin EP:tä koskeviin sivuihin:

"Kypsempää ja raaempaa tuotantoa - kypsempää ja raaempaa lyriikkaa"

Joey Luumäki & Tappajatomaatit CDEP

Ramopunk-uutisten artikkeleita 21.12.08.-27.12.08

Ensimmäinen tieto tulevasta ep- levystä:

Uutta materiaalia Joey Luumäeltä

Tässä vaiheessa ei varsinaisesta bändistä vielä ollut selvyyttä (julkaistu 4.12.08)

 

Kävijälaskuri