|
Joey Luumäki & TappajatomaatitTakaisin Tappajatomaattien etusivulle Joey Luumäki & Tappajatomaattien ensimmäinen keikka Vastavirta-klubilla Tampereella Ramopunk.com 7v-bileissä 7.3.09 (kuva: M!ka). |
(Kuva: Laitio-Ramone). |
(Kuva: M!ka) "Tomaattikeikkahan oli bändin ensimmäinen julkinen esiintyminen. On keikkoja joilla esitellään osaamista, ja sitten on fiiliskeikkoja. Ei sillä että muutenkaan soittaisin mitään kikkailumusaa, mutta tämä oli ehdottomasti jälkimmäistä sorttia. Hauskaa, kivaa ja paras
mahdollinen yleisö. Tulevaisuutta silmälläpitäen: soitimme
viikkoa myöhemmin Vuohijärven Känkkäränkässä, ja bändisoitto
oli siellä vielä enemmän hitsautunut yhteen. Jos siis tykkäsitte
Tomaateista Vastavirrassa, kannattaa ehkä tulla katsomaan meitä
uudestaankin. Chemo Tomato |
(Kuvat: M!ka ja Laitio-Ramone) (Kuva: Laitio-Ramone) |
(Kuva: M!ka) Keikkasettiin pistettiin kaikki M!ka-EP:n bändibiisit, lisäksi otettiin jotakin viime syyskuun Elämä on Punk -bileiden Myöhäis Illan Erikois Ohjelmasta. Settiä täydennettiin sitten lähinnä Luumäki-matskulla, käytännön syistä. Keikallahan soitettiin vasta kuudetta kertaa kimpassa, joten matskun piti olla suhteellisen tuttua kaikille. Ekan keikan piikkiin voi laittaa muutaman måkan, ja yleisesti ottaenhan homma luisti hyvin. Ainakin hiki virtasi, vaikka toki kolmipäiväisten bileiden viimeisen esiintyjän aikana kaikki eivät ole enää vetreimmillään. Korean demokraattisen kansantasavallan lahja yhtyeellemme jäi erikseen esittelemättä, mutta tarkkanäköisimmät varmaan huomasivat nuo upeat rintaneulat. Länsimaisten imperialistivaatteiden kangas vaan on niin huonolaatuista, että pohjoiskorealaiset rintaneulat tuppaavat katoamaan helposti. Joey Luumäki |
Tappajatomaatit
lahjoittivat keikalla M!ka-EP:n/Elämä on Punk-EP:n tuoton Ramopunk.comin
toimintaan (kuva: M!ka). |
Tappajatomaatit soitti ensimmäisellä keikallaan näin:Kaipaan sua (EP) Marjut on ihmenainen (EP) Villi, villi itä (EP) Heli oli Juvan kaunein (NE) Kretiinit lentää (RN) Sopimatonta (EP) Peruskallio (LS) Polttakaa papit (EP) Mätä yhteiskunta (EP) Kromi koristaa (RN) Ei mun tyttöni kuollut (EP) Hei
beibi (EP) Surullista mutta totta (NE) Nuori vihannes (RN) Jos en sua saa (NE) Tappajatomaattien hyökkäys (NE) encore: Sam
pani kai jotain juomaani (RN) (EP) = M!ka-EP:ltä (NE) = Ne Luumäet -cover (RN) = Ramones-käännös (LS) = Luonteri Surf -cover |
|