Himanes

Himanes etusivu   Himanesissa heiluvat...   Pinnalla-levy   Kiva kun on mukavaa-levy  Lehtileikkeitä  

  Diskografia   Erikoisin keikka

HIMANES

(1990-1995)

Ramopunkbändi Himanes oli olemassa n. 5 vuotta pienessä kyläpahasessa nimeltään Haukivuori, joka on Savonradan varressa Mikkelin ja Pieksämäen välissä. 1980-luvun lopulla paikkakunnalla oli bändi nimeltään Detrimental Violence ja tuon samaisen yhtyeen jäsenistä syntyi Himanes vuonna 1990. Bändin ensimmäinen keikka oli Haukivuorella  syksyllä -90 edellä mainitun hevibändin vauhdittaessa vielä puolet kyseisestä keikasta. Kokoonpano oli tuolloin Aki Himanen laulu+kitara, Riku Himanen kitara+laulu, Saku Niilo-Rämä basso+laulu ja Iisu Kohvakka rummut. 14-17-vuotiaille nuorille miehille kaikki oli mahdollista, ensin soitettiin puoli tuntia speed metallia ja toinen puolituntinen Ramoja ja omia englanninkielisiä ralleja! Näin yläasteella esiintyi sinä iltana kaksi haukivuorelaisbändiä.

Aki oli nähnyt Ramonesin Kulttuuritalolla, mutta vielä ei Suomen ramobändeistä ollut oikeen tietoa. Niiden Luumäkien tiedettiin tehneen biisejä suomeksi, Klamydian Älpee oli tarttunut mukaan jostain Lahden Kasisalin punk/HC –tapahtumasta ja Luonterit olivat käyneet Haukivuorella ja julkaisseet Kato-LP:n, mutta näitä kaikkia ei osattu yhdistää saman Ramo-otsikon alle.

Ensimmäinen askel pois kellareista otettiin Haukirockissa kesällä -91, jonka bändi järjesti Haukivuorelle. Esiintyjinä oli mm. Pojat, Klamydia, Cretins, Himanes ym. Tuon pienimuotoisen festarikeikan heitettyään Himanes sai tuulta siipiensä alle: Klamydian pojat neuvoivat demontekoon Vaasaan, Napin studiolle. Demolla etenkin ensimmäinen suomenkielinen biisi Kyyvesi kutsuu, jonka bändin kuopus Riku oli tehnyt, herätti ihastusta. Demoa myytiin n. 150 kpl.

Kråklund Records kiinnostui tuosta demosta siinä määrin, että halusi bändin mukaan -92 ilmestyneelle Pinnalla-kokoelmalle, jossa mukana olivat Klamydia, Häiriköt, James Puhto-Ren ja Himanes. Bändin kokoonpano oli muuttunut siten, että Saku paukuttikin nyt rumpuja ja Ville Manninen bassoa.

Levyn ilmestyttyä bändillä riitti keikkoja: "Muistan tapauksen, kun Jyväskylän Lutakkoon pyydettiin keikalle johonkin sekalaiseen bänditapahtumaan. Me oltiin innoissaan, että jee. Samana iltana pyydettiin Lepakkoon Were a Happy Familyyn, joka oli samaisena ajankohtana, kuin Lutakko. Keikasta ei voinut kieltäytyä ja me nolona soitettiin Lutakkoon ja kerrottiin, että ei tulla, päästiin Lepakkoon!" muistelee Riku Himanen. Lepakko esiintyi tuolloin Himanesin lisäksi Klamydia, Häiriköt ja Metuja.

Himanes vm. 1992. Vasemmalta Aki, Saku , Ville ja Riku.

Pinnalla- kokoelmalla Himanesin osuus oli 5 biisiä. Kyyveden lisäksi päihin on jäänyt soimaan Törnävänsaarella, jota on kuultu myöhemminkin hoilattavan Provinssirockissa, sekä Haukivuoresta kertova ytimekäs Kylä, jonka Saku väänsi 5 minuutissa. Radiossa soivat ainakin edellä mainittu ja Kuutamokeikka. Keikkoja oli mm. Jyväskylän messukeskuksessa Klamydian ja Poikien kera, sekä Riihimäellä, jossa esiintyi Himanesin lisäksi CMX ja Tehosekoitin. Teharit esiintyivät silloin ensimmäisenä. He olivat julkaisseet vasta 7" EP:n Greatest hits II. Menestystarina oli  alussa.

Toijalassa oli Himanesin Erikoisin keikka: "Meidät pyydettiin synttäribileisiin soittamaan. Kyseltiin, että missä se keikkapaikka mahtaa olla? Selvisi, että se on kerrostalon kaksiossa. Seuraavana päivänä olisi keikka Toijala-Pubissa. Me roudattiin ihan kunnon kamat sinne kämppään ja aloitettiin kun synttärisankari tuotiin side silmillä olkkariin. Parin biisin jälkeen tuli virkavalta paikalle. Sovittiin, että homma loppuu tähän mutta kun maija lähti pihasta, niin vielä nopeasti pari biisiä ja sitten oikopäätä karkuun koko porukka" Riku Himanen muistelee.

Vuoden -92 lopulla Himanes oli taas Vaasan studiolla, nyt tehtiin mini-CD:tä Kiva kun on mukavaa. Se ilmestyi talvella -93, sisältäen mm. biisit Kellarista studioon ja Sähkis.

"Maatalouslomittajan alkuun täytyi saada aiheeseen sopivaa ääntelyä. Tehtiin siivoojan Kumisormikkaiden sormenpäihin reiät, sitten hanskat täyteen vettä ja eikun ämpäriin lypsämään. Siinä samalla ammuttiin ja kolisteltiin lehmänkelloa. Vaihtoon -kappaleen alussa juostiin taas nappikset jalassa pitkin studiota", kertoilee Riku Himanen levyn "erikoisefekteistä".

Keikkoja tehtiin akselilla Mikkeli-Pieksämäki, mutta myös kauempanakin. Lutakossa oli tupa täynnä Klamydian kera.

Mikkelin Pamaus -tapahtumassa esiintyi paikallisia bändejä ja Himanes. "ihmeteltiin, etteikö Mikkelistä löydy kovempia bändejä, kun täytyy maaseudulta ottaa?" Keikalta bändit saivat mukaansa livedemon. Himanes oli tehnyt vuoden aikana uusia biisejä, mutta levymateriaalia yhtyeeltä ei enää ilmestynyt. Basistiksi tuli Antti Hassinen ja hetken aikaa toisena kitaristina oli Masa Väisänen Akin jätettyä kitaran pois.

 

Kokoonpano vuonna 1995. Aki, Antti (basso), Saku ja Riku.

Viimeisiä esiintymisiä oli keikka Haukirockissa -95, samassa tapahtumassa, jossa bändi oli viisi vuotta aikaisemmin tullut tutuksi alan bändeille ja yleisölle, muillekin kuin haukivuorelaisille, keikan ja lehtienkin välityksellä.

Viimeinen kokoonpano soitti jossain vaiheessa englanninkielistä punk/rock'n'rollia Well-nimellä. Siitä soittajat jakaantuivat myöhemmin Bad Machine ja Lizzy Jones yhtyeisiin.