Himanes

Himanes etusivu

Share |

Ramopunk-uutiset 5.9.12:

Himanesilta pitkäsoitto noin 2013

Vuosi sitten Killer Recordin julkaisema Himanesin Rajanylitys -pitkäsoitto oli sekä bändin, että kriitikoiden mielestä onnistunut kokonaisuus. Jatkoksi on tulossa uutta Himanesin pitkäsoittoa, jonka julkaisuajaksi Himanesin rumpali Saku antoi hieman epämääräisen arvion ”noin vuonna 2013”.

Bändi on suuntaamassa syyskuun lopulla single-äänityksiin Riikaan, mutta onko suunnitelmissa äänitellä pitkäsoittokin siellä?  ”Jatkoäänityksestä ei vielä tiedä, jotain ideoita on heitetty ilmoille, mut ne on vielä kaukana toteutuksesta. Sekin on mahdollista, että teemme useamman studioreissun, mahdollisesti eri paikkoihin ja niistä nivotaan pitkäsoitto. Katsellaan, miten käy,” vastaa Saku ja heittää vielä perään: ”Joka tapauksessa bändi on kovassa iskussa ja biisit senkun kovenee”.

 

Kävijälaskuri