
Rajanylitys
-levyarvosteluita
(Julkaistu
7.12.11)
Himanesin
Rajanylitys sai Rumbassa Markku Halmeelta neljä ja Lammaszinessa Jouni Parkulta
kolme ja puoli tähteä:
Markku
Halme, Rumba No 15/2011

Jouni
Parkku, Lammaszine 29.11.2011
Alkuperäinen
artikkeli löytyy täältä
Haukivuorelainen
Himanes ei ole koskaan ollut itselleni niitä bändejä, joiden
levyjä tai keikkoja odottelisi innolla. Mutta niinpä vaan Himanet puskevat
aina vain eteenpäin, vaikka Haukivuorella ei juna pysähtyisikään ja kunnan
tarjoamat palvelut pelaisikaan niin hyvin kuin olisi mahdollista.
Eiväthän
Himanesit oikeasti ylitä mitään rajoja. Soittosuoritukset eivät vilahtele
ulos raameistaan eikä levy yritä kaataa musiikillisia raja-aitoja. Himanesit
ovat tietyssä lokerossa ja tuntuvat viihtyvän siellä. Rajanylitys
ei siltikään pyri kuulostamaan tiukasti Ramonesien levyltä, vaikka
ramot ovatkin moppitukkineen taustalla lymyilemässä. Levy on keskiverto
ramopunk-levyä reippaasti rokimpi ja letkeämpi, mikä on sen suurimpana
vahvuutena. Toinen vahvuus ovat biisit, joista useampikin tarttuu kuin purkka
merkkitennarin pohjaan. Esimerkiksi Talveksi Espanjaan voisi
toimia matkatoimiston tunnarina aurinkorannoille halajiville ja olisi vielä
keskivertomainosta houkuttelevampi.
Monta
kertaa huomasin itse vaivaantuneeni pääasiallisen laulajan (lauluvuoro vaihtuu
levyn edetessä pari kertaa, voitteko uskoa?) äänestä, joka suurin piirtein
yhtä värikäs ja monialainen kuin tv-sarjan Karvisen. Levy oli siltikin
kovempi luu kuin mitä odotin, ja harkitsen nyt tosiaan tämän
kaamosahdistuksen keskeltä pakenemista Espanjaan… tai Haukivuorelle, vaikkei
siellä olisi himanesejakaan.
|