
Ramopunk-uutiset
16.8.11:
Himanesilta
tulossa 7" ep
Woimasointu
julkaisee Himanesilta 7” vinyyli-ep:n 20-vuotissyntymäpäivä
lahjaksi. Bändi oli varautunut jo hyvissä ajoin ennen studioon menoa
siihen, että nauhoitettavia biisejä tulisi enemmän kuin tulevalle
pitkäsoitolle mukaan mahtuu. Touko-kesäkuun studioreissulta EP:lle päätyivät
biisit Punk´n´Roll ja Unohdetaan kaikki muu pois,
”Nää kaksi valikoitui helposti vinyylibiiseiksi. Biisit ovat mielestämme tunnelmaltaan tähän sopivia ja
taas turhan erilaisia pitkäsoitolle,” kertoo Himanesin rumpali Saku
Himane. Molemmat biisit
ovat Himanesin 90-luvun aikaansaannoksia, jotka on sovitettu ja
sanoitettu ”2000-luvun muottiin”.
Himanes
nauhoitti viime syksyn 20-vuotissynttärikeikkansa Mikkelin
Naisvuoritalolla. ”Haluttiin myös sieltä jotain pysyvämpää
muistoa”, Saku toteaa. Noista livenauhoista on tälle levylle pysyvämmiksi
muistoiksi laajempaankin levitykseen valittu Matkalaulu Mykkäkoulun
päättäjäiset -levyltä ja Törnävänsaarella Pinnalla
–kokoelmalta.
Kansitaide
lähti liikkeelle erään toisen sessioissa olleen biisin aiheesta,
jonka graafikko Petteri Tikkanen (mm. Tehosekoitin) väänsi
Himanesille mieleiseksi. Levyn kannesta ja nimestä Saku kertoo näin:
”EP:n nimi 7" tuli myös samaisen biisin nimessä
olleesta numerosta, joka tietysti käy tuohon kuvaan hyvin. Eikä
ainakaan äkkiseltään löydetty, et kellään olis ollu tätä nimeä
käytössä. Samasta vaakuna -teemasta hieman eri sisällöllä
tehtiin myös taustalakana ja eiköhän se kuva päädy vielä syksymmällä
paitoihinkin.”
Biisit
on miksannut bändin basisti Sutinen yhdessä ystävänsä Antti
Silventoisen kanssa. Soundiin on tietoisesti haettu 77-meininkiä
rosoineen ja kaikuineen. ”Lopputuloksen kuulee parhaiten
vinyylisoittimesta. Tosin sitähän emme tiedä vielä itsekään,”
Saku miettii.
Levy on jo lähetetty painoon ja sitä odotetaan Suomeen ja myyntiin
syyskuun loppupuolella.
|