|
|||||
Hintit |
|||||
Hintit-levy ennakkokuuntelussa!Lihansyöjäkasvi Ramopunk-uutiset 18.1.13: Ennakkokuuntele Hinttien tuleva levy ramopunk.comissa!Hintit äänitteli viimeviikolla biisit tulevalle levylleen. "On ollut jo pidemmän aikaa puhetta että pitäisi se levy äänittää ja viime viikolla kun mentiin treeneihin niin Manbööbs, jossa Hinttien Tuma ja Dynamo myös soittaa, oli käyny äänittämässä jotain omaa demoa edellisenä päivänä. Päätettiin sitten samalla äänittää tää meidänkin levy", kertoo bändin kitaristi Jane, "Jeekki oli meidän kanssa äänittämässä ja miksasi tuon nauhan." Bändillä on tarkoitus julkaista 7" vinyyli. Pari julkaisijaa on jo lupautunut mukaan ja vielä yksi julkaisijataho pitäisi bändin löytää, että sillä olisi varaa laittaa levy julkaisuun. "Levy pistetään ulos niin pian kuin mahdollista ja toka seiska heti kun ekasta ollaan päästy eroon", lupaa Jane. Vielä julkaisematon levy on nyt ennakkokuuntelussa, yhteensä yhdeksän biisiä joista omia seitsemän kaksi coveria The Queersilta ja Hank Williamsilta. Youtubessa olevalla nauhalla on pituutta lähes 17 minuuttia, eli liikaa 7":lle "Varmaan pitää ainakin "Hinttari" ja Hank Williams-coveri jättää pois seiskalta, että mahtuu kaikki biisit", pohtii Jane. Toimitus tykkäsi mm. sellaisista ralleista kuin Lihansyöjä, Juuso on täysin lahjaton, Maailmaloppu, Älä luovuta ja Veera ei jaksa enää elää... Hintit (kuva: Jenni). |
|||||
|
|||||
|