KRETIINIT |
Kreatiinit -single
Kretiinit Kretiinit
kävi 10. tammikuuta kemiläisessä Future Music -studiossa
purkittamassa Kreatiinit –singlen, joka on myös bändin
ensimmäinen äänite. ”Future Music oli hyvä paikka, tai enhän minä mitään laitteista tiedä, mutta äänen tasonhan kuulee levystä. Ainahan miksata enemmän vois, mutta en tiiä siitäkään mitään, muutaku ne kolme sanaa; hyvä se on. Eikä studion pojat nauranu etes meille. Tai nauro kun ne sano, että yx peltin isku on liikaa, me sanoimme vaan, että se on proge”, Kertoili Kretiinien J.P. tyytyväisenä bändin ensimmäisestä studiokäynnistä, ” Soittokin kulki ihan ok. Ainahan parantamisen varaa on joka alueessa. Studioon menimme 12.00 aikaa päivällä ja rumpujen kääntely ja muuhun meni yllättävästi 2 tuntia. Eli 14.00 aloimme soittamaan ja noin17.00 se oli miksattu. Ennen 18.00 olin kotona.” ”Miksaaja oli paikalla, mutta komentelimme sitä ja käskimme välillä mitä pitää tehdä. Onko se sitten tuottamista?”, mietti J.P. bändin osuutta miksauksesta. Kretiinit
purkittivat neljä biisiä: Vahingoniloinen,
Humalassa kouluun, Vierailijat ja Bodarit.
Jokaisen biisin levytys onnistui J.P. mukaan yhtä hyvin ja kappaleet
ovat kuulemma muutenkin aika lailla samantapaisia, paitsi Bodarit,
joka poikkeaa selvästi muista. ”Hyvä biisi, mukava soittaa ja vielä
omasta mielestä tuli hyvänkuuloinen, kun kaksi kitaraa soitetaan
erinlailla", J.P. kommentoi Bodarit -biisiä. Kreatiinit –sinkku on ostettavissa 16.1. Sitä voi tilailla Woimasoinnulta sähköpostilla osoitteesta info@woimasointu.com tai Kretiineiltä kretiinit@hotmail.com Hintaa singlella on 4 euroa +postikulut. Kretiinien
kotisivuilta löytyy myös kuvia studiosta ja ääninäytteenä Vahingoniloinen
–biisi. Bändin nettisivuille pääsee tästä. Kretiinien singlen kansi. "Pillereitä, pillereitä, pillereitä lisää, iliman niitä ei tuu tästä mittään, Pillereitä, pillereitä, pillereitä lisää, niistä mä kiitän taivaan issää" (Kretiinit: Bodarit) (11.01.04, 15.1.04) |
M!ka |