www.ramopunk.com

-1977-

Suomalaisen punkin syntyhetkillä

1977 - etusivulle

Ramones & Kontra: Valkoinen mellakka 1977

Ramones keikkaili Suomessa ensimmäistä kertaa 16. ja 17.5. 1977. Mikko Montonen oli paikalla molemmilla keikoilla kirjoitti siitä artikkelin kesäkuussa  -77 Soundiin..

Otsikko Soundissa kesäkuussa 1977.

Mikko Montonen - Soundi 6/1977

Ramones & Kontra: Valkoinen mellakka

Artikkeli julkaistu Soundin ja Mikko Montosen luvalla.

"Valkoinen mellakka! Haluan valkoisen mellakan, ikioman mellakkani!" laulaa Clash biisissään White Riot. Toukokuun puolivälissä Suomi sai ensimmäiset punk-festivaalinsa ja heti räjähti. Hulinaksi meni ja komeasti.

Yleisö villiintyi Kulttiksella Ramonesien myötä, ja punk-tyyliin olivat myös irtaimistovahingot huomattavat. Kulttis on koko kesän remontissa, ja siellä kuullaan rockia seuraavan kerran vasta syksyllä. Ramoneseja ei enää koskaan, sillä bändi sai Kulttikselle esiintymiskiellon.

Vaikka tilanne ryöstäytyi Kulttiksella järjestysmiesten käsistä, on totuuden nimissä sanottava, että Kulttiksella olisi kesäremontti ilman Ramonesejakin. Tuoleja kuitenkin romutettiin kymmenkunta, ja aseina käytettiin partakoneenteriäkin. Lisäksi oli pestävä sata tuolia porukan noustua niille seisomaan ja rynnättyä Iavan eteen. Mutta kyllä meillä oli nastaa. Paitsi tietysti Rockadillolla, jonka maksettavaksi tuli riehunnasta 1580 markan ylimääräinen lasku. Vahingot olivat suurimmat Kulttiksella kolmeen neljään vuoteen.

Kulttiksen tunnetusti kovaotteiset järkkärit saavat ottaa tapahtuneesta osasyyn niskoilleen. On täysin käsittämätöntä, että kahden raavaan miehen voimin lähdetään keskelle penkkiriviä iskemään alas tuoliin nuorta Ramones-diggaria joka on bändin innostamana noussut seisomaan. Tämä kuitenkin oli yleinen, aggressioita herättävä linja. Minkäänlaista puolustusta ei ainakaan löydy nyrkiniskuille päin lavan eteen rynnänneiden kasvoja, mistä Ramonesit kertoivat järkyttyneinä konsertin jälkeen. Olikohan viimeisen neljännestunnin keskellä lavaa seisseellä järkkärillä hauskaa? Nämä nuoret eivät halunneet rynnätä lavalle vaan pitää hauskaa, eikä Ramones ole parhaimmillaan nojatuolista koettuna.

Ramones (kuva: www.officialramones.com).

Teriä ja paperipusseja

Kulttiksen järjestyksenpitäjat voisivat joskus lähteä opintomatkalle Tampereelle, jossa ikävyyksiltä vältyttiin täysin kun yleisön annettiin vapaasti liikkua - kunhan ei noustu tuoleille, pöydille tai lavalle. Kieltämättä tamperelaisyleisö oli huomattavasti helsinkiläistä rauhallisempaa, ja vaikka Ramones sai hyvän vastaanoton, se oli yhtä hillityn arvokas konserttiyleisön suhtautuminen kuin mitä Helsingissä oltiin villejä. Ehkä hitaat hämäläiset havahtuivat vasta seuraavana viikonloppuna popgo-tanssimaan tasajalkaa Ramonesien menolle kun ensi hämmästyksestä oli toivuttu. Konsertissa oltiin lähinnä suu auki ja vain taputettiin kovasti.
Niin ei ollut Helsingissä. Lievin esimerkki tapahtumien erilaisuudesta oli, että Kulttiksella Ramones huudettiin kolmesti takaisin Tekun kahta vastaan. Eikä tämäkään olisi riittänyt Helsingissä. Porukoissa oli eroa jo ulkonaisesti. Kulttiksella näkyi melkoisesti yleisön joukossa partakoneen- ja muita teriä, risaisia farkkuja jne., kun taas Tekulla oli aivan tavallinen rockyleisö. Oli Kulttiksella eräällä kaverilla paperipussikin päässä.

Tampereella oli kuitenkin poikkeuksellisesti enemmän yleisöä, mutta konsertti olikin siellä markkinoitu voimakkaasti Epen johdolla. Kulttiksella oli sakkia vain puoli salillista, mutta sitä ei sekavissa loppuvaiheissa huomannut ja voi vain leikitellä ajatuksella, mitä olisi tapahtunut jos sali olisi ollut täynnä. Yleisöä oli kuitenkin odotettua vähemmän, ja Ramonesit Suomeen tuoneet Rockadillo ja Epe's Music Shop saivat taas kärsiä tappiot.

Ramonesien lisäksi sekä Helsingissä että Tampereella soittivat myös kotoiset Kontravirtanen, Dogs ja Motelli, joten voitiin hyvällä syyllä puhua maamme ensimmäisistä punk-festivaaleista. Etteivät vain jäisi samalla viimeisiksi, sillä ainakin Kulttista voi olla tulevaisuudessa vaikea saada punk-bändille. Yleisön joukossa oli nimittäin erään järjestysmiehen englantia ymmärtävä (!) poika, jonka kautta tuli Kulttiksen johtoportaan tietoon, että Ramones oli kehottanut yleisöä nousemaan tuoleistaan ja tulemaan lähemmäksi bändiä. (Kuinka paheksuttavaa käytöstä!) Tampereella bändi jätti kuuliaisesti kehoituksen tekemättä, vaikka tuskinpa se olisi saanut Tekulla liikettä aikaiseksi.

Ei muusikoiden mieleen

Kuulijoiden harvinaisen voimakkaan riehaantumisen lisãksi Ramonesien vierailu aiheutti muutakin poikkeuksellista. Bändi jakoi yleisönsä melkeinpä ainutlaatuisen voimakkaaseen joko tai -asetelmaan. Bändistä joko pidettiin hirveesti tai ei sitten ollenkaan. Kantaa otettiin voimakkaasti ja piiruakaan omista näkemyksistä perääntymättä. Ramones ei ole kompromissibändi eikä se myöskään luo niitä. Mielipiteen on myös tuotu esiin voimakkaasti, eikä kukaan ole jäänyt sanattomaksi.

Suurin osa paikalla olleista tuntui diggaavan bändiä kovasti, mutta löytyi myös voimakas oppositio. Helsingissä jälkimmäistä edustivat lähinnä muusikot, joille Ramones ei lievästi sanoen mennyt kotiin. Yhtenä esimerkkinä tästä voin viitata Royalsien haastatteluun toisaalla lehdessä. Ainoa vähänkin positiivisempi muusikkokommentti taisi tulla Affe Forsmannilta, eikä hänkään ollut paikalla loppuun asti...

Tämä neljän yhtyeen punk-paketti herätti henkiin 1960-luvun useiden bändien konsertit, ja toivottavasti tällaiset tilaisuudet merkitsevät lopun alkua festivaalien joskus tuntejakin kestäville bändien välisille tauoille. Nyt järjestelyistä selvittiin etenkin Tampereella kivuttomasti, mutta myös Helsingissä konsertti pysyi kestoltaan kohtuullisena eikä kenenkään takamus päässvt puutumaan - varsinkin Ramonesien ajettua liikkeelle. Pääesiintyjää lukuun ottamatta yhtyeet soittivat vain puoli tuntia kukin tai sen allekin, ja siten vältyttiin pitkästymiseltä, joskin allekirjoittanut oli sangen tyytyväinen jokaisen porukan panokseen.

Kontra 1977 (kuva Moog Konttisen kuva-arkistosta).

Kontran suurmenestys

Motelli-yhtye avasi kisat molempina iltoina. Ilmeisesti kaupallisista syistä tämä salolaisbändi on viime kuukausina saanut itseensä punk-leiman, sillä musiikillisesti se on huomattavasti lähempänä proggis-linjoja kuin konsertin muita bändejä. Motellin nuoret kaverit osaavat jopa soittaa ja aikovat arvattavasti myös kehittää soittotaitojaan. Bändi esitti omia suomenkielisiä piisejään, joiden kuullun perusteella ei kovin ilakoivissa lyriikoissa "pimeä talvi" on kovasti esillä. Pojat, kesä tulee ja ehkä sen myötä valoisampia laulujakin? Motelli on kehityskelpoinen bändi, mutta sillä on vielä pitkä matka edessään noustakseen lämmittelybändin asemasta. Tämän lehden ilmestyessä Motelli on jo levyttänyt ensimmäisen, Rekku Rechardin tuottaman singlensä.

Epävarmin bändeistä oli tamperelainen Dogs, mutta ei ihme, sillä se soitti Kulttiksella vasta toisen keikkansa ja kaiken lisäksi Kontravirtasen ja Ramonesien välissä, eikä bändin johtaja, kitaristi Timo Huovinen oikein osannut vastata punk-yleisön huutoihin. Tampereella bändi oli viisaasti siirretty soittamaan ennen Kontraa, ja Huovinen oli vaihtanut pikkutakkinsa mustaan nahkaan.

Jälkimmäisenä iltana Dogsien 60-luvun R&B-vivahteisessa musisoinnissa olikin enemmän varmuutta, mutta bändi tuntuu olevan täysin Huovisen ja hänen vilkomaisen kitarointinsa varassa. Dogsien edeltäjä Just a Rock Band ennätti tehdä yhden singlenkin, jonka molemmat puolet kuultiin sellaisten piisien kuin All Day and All of the Night ja Little Queenin ohessa.

En liioittele sanoessani Kontravirtasen saaneen Helsingissä rajumman vastaanoton kuin mitä Tampereella tuli edes Ramonesien osaksi. Tekulla ei tapahtunut mitään vastaavaa - kukaan ei ole profeetta omalla maallaan... Kulttiksella Moog ja kumppanit saivat aikaan jo lavalle tullessaan sellaisen myrskyn, että Moog katsoi tarpeelliseksi huomauttaa, ettei Ramones vielä aloita.

Nyt nähdyn ja kuullun perusteella Kontravirtanen on Suomen kovimpia bändejä ja astunut ison harppauksen eteenpäin sitten tammikuun, jolloin kuulin sitä edellisen kerran. Moog on lavahahmona ainutlaatuinen itsensä, jonka vertaista ei kerta kaikkiaan ole, ja muukin bändi on erinomaisesti kuvioissa mukana erityispisteiden mennessä raudanlujalle Hohdin Holmille rumpujen takana.
Kontran musiikki ja esiintyminen on hauskaa, eikä rockbändejä tsekatessaan totisesti saa usein nauraa. Tätä viihdyttämistään bändi ei kuitenkaan tee soiton kustannuksella, vaan sekin puoli hoidetaan kunnialla lävitse. Kontran EP:n piisit olivat entuudestaan tuttuina suosikkeja Muumi Muumin ollessa selvä listaykkönen. Mutta ei pidä aliarvioida vaikutusta, jonka esimerkiksi hurja rokkiversio Mari Laurilan vanhasta lastenlaulusta Aja hiljaa, isi tekee Kontran esittämänä. Bändi vaadittiinkin molempina iltoina takaisin lavalle.

Kontran Moog Konttinen Mikko Montosen artikkelin kuvassa Soundissa.

Lavalla levyjäkin nopeampi

Loudmouth potkaisi käyntiin Ramonesien osuuden, ja melkoinen meteli Kulttiksella edelsikin bändin tuloa lavalle. Joidenkin mielestä todellinen meteli alkoi vasta Ramonesien saavuttua lavalle, mutta minusta bändi ei soittanut erityisen lujaa - rintakehä vain pomppi DeeDeen basson tahdissa istuttuani suoraan bassokaappien tulilinjalla. Kunnon desibelihyökkäykseltä Ramones tuntui vain Tampereen sounditsekkauksessa, jolloin bändin voima vyöryi päälle täydestä hiljaisuudesta tyhjässä salissa paiskaten seinää vasten.

"One-two-three-four!" huutaa DeeDee ja Ramones on jo täyttä häkää seuraavassa piisissä. Bändi oli maineensa veroinen eikä pitänyt hengähdystaukoja, vaan jyräsi loputtoman lippaan konekiväärityylillä. Varsinaiseen settiin mahtui vain yksi muutaman sekunnin tauko, jonka aikana Johnny ja DeeDee riisuivat nahkatakkinsa. Joey piti omansa yllään aina katkeraan loppuun asti. Helsingissä Ramones teki varmasti yhden pisimmistä keikoistaan. Bändi esiintyi kaikkiaan 55 minuuttia, joihin mahtui 25 piisiä ja kaiken lisäksi yhtye huudettiin tãnä aikana kolmesti takaisin lavalle!

Konsertissa Ramones soittaa vielä nopeammin kuin levyillä. Väite kuulostaa uskomattomalta, mutta siltä minusta tuntui. Bändi sai adrenaliinin liikkeelle, eikä mikään bändi ole tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta ja saanut yhtä totaalisesti mukaansa sitten Patti Smith Groupin. Ramonesien hyökkäykset ovat erittäin tehokkaita, ja niiden mukana on helppo purkaa liika energiansa.

Lähes kaksimetrinen Joey Ramone seisoo vokalistina lavan keskustassa nojaten mikrofonitelineeseen. Hänen liikehdintänsä ei hätkähdytä, mutta henkii vakuuttavasti samaa voimaa kuin musiikki. Huomio kiinnittyy kitaristi Johnnyyn, joka voimallisine kieliä hakkaavine kädenliikkeineen on tärkein lenkki Ramones-soundissa. DeeDeen pääasiallinen tehtävä on piisien vaihtumisen ilmoittaminen neljään laskemalla, mutta kyllä Motelli-basisti Nipa Niemisen soittopeli sai hänen käsissään ennen kokematonta käsittelyä. Tommy paljastui kesymmäksi rumpaliksi kuin levyjen perusteella olisi luullut, mutta ei hänkään porukkaa pettänyt.

Mikko Montonen - Soundi 6/1977