|
M!kan RamoPunk-sivut |
NE LUUMÄET LEHDISSÄ VERTA JA LUITA 1989 |
|
Jarmo Perälä, Rumba, 1989 |
|
Ne meluu, näet - osa II |
|
Kolmen
vuoden tauon jälkeen on Ne Luumäet tehnyt uuden LP:n.
Ramones-suomennosten sijasta levyllä on peräti 21 uuta omaa
kappaletta, mutta linja on taattua päätäseinään-tuhatta-ja-sataa
-poljentoa. Ne
Luumäet -orkesterin ainoa vielä mukana oleva alkuperäisjäsen,
kitaristi Heko Luumäki perusti bändin vuonna -85. Alku-Luumäet
soitti Status Quo- ja Ramones-tyylisiä simppeleitä
rockeja, kunnes laulajaksi pestattiin Joey, jonka myötä linjaksi
rajattiin ramokaahaus. Ralf Örn näki bändin Rumban
hubikarkeloissa 10.5-86, ja Ralfin One Inch Rock kustansi pojille
studioajan. Nauha myytiin sellaisenaan Eurosille ja siitä
painettiin bändin ensimmäinen LP Ne Luumäet, jota myytiin ehkä
noin parituhatta kopiota. LP on jokseenkin hulvaton paketti Ramones-käännöksiä
yksi-yhteen soitettuna. -Kuuntelin
sen levyn viime viikolla. Hirveen huono levy, bäittää Joey. Se on
laulettu huonosti... -Studioaikaa
tuli suoraan yhdestä leffasta, 48 tuntia, Heko lisää. Joeyn
mielestä albumin hankkineet ovat osoittaneet erityistä arvostelukyvyttömyyttä.
Rohkenen epäillä. -Sen
sijaan ostaessasi uuden Verta ja lihaa -kiekon osoitat hyvää huonoa
makua, heittää Heko väliin. Ensimmäisen
albumin jälkeen on yhtyeen basisti vaihtunut pariinkin otteeseen:
Alkuperäisen Kari Luumäen - joka antautui bisnesmiehen uralle -
jälkeen bändiin kiinnitettiin ex-Widows-mies, Kelloggs,
joka kuitenkin päätti muiden kiireidensä (Maukka Perusjätkä Säpinää
Forever & Hangman Jury) vuoksi lähteä niin kutsutusti
litomaan. Rumpali Kaide "Kuju" Luumäki esitteli muille
veljeksille Pete Paukun, soittajaystävänsä Cut/CC
-orkesterista. Todistettuaan nopeutensa basson varressa tunnetaan mies tätä
nykyä Pee Pee Luumäkenä. Luumäet
kertovat Peten sopeutuneen bändiin "uskomattoman hyvin", ja
uusimmat keikat puoltavat lausuntoa. Basistimme on tuonut mukanaan
hauskan visuaalisen lisän: Peten ha Hekon identtiset lavaposeeraukset
ovat näkemisen arvoisia. Peten bändiin liittymisen jälkeen on Luumäkien
ohjelmisto myös kokenut radikaalin ja dramaattisen muodonmuutoksen.
Vanhat Ramones-versiot jätettiin tyystin pois ja tilalle otettiin
ainoastaan omaa, joskin samanhenkistä materiaalia. -Se
oli ihan selvää, että me jatketaan periaatteessa samalla linjalla
kuin ennenkin, vaikka biisit onkin omia, Kaide sanoo. Heko
kertoo Luumäkien tekevän sitä mitä se osaa parhaiten. bändi malttaa
pysyä sillä taitotasolla, joka on sille luonnollinen, oli se sitten
miten korkea tai matala tahansa. Ei aina yritetä soittaa taitojen ylärajoilla
"hienompaa ja vaikeempaa" -jännittäväähän
se saattais olla, kun lisättäis sinne ysejä ja murtolukusointuja,
mutta ihan turhaa. Ei se tohon sovi. -Multa
tultiin kerran kysymään, että mitä sä kuuntelet himassa, ja mä
vastasin, että pelkkää Ramonesia - niin mä siihen aikaan teinkin.
Mulle sanottiin, että "vittu sä oot tyhmä jätkä", mutta
en mä oo tyhmä jätkä, Joey vakuuttaa. -Tyypit
tulee sanomaan, että"ei toi oo mitään ihmeellistä, kaikkihan
tohon pystyy". Miks ne ei sitten tee sitä? Me ollaan tehty, ja se
on meidän juttu. Ei mua yhtään kiinnosta olla jotenkin arvostetumpi
muusikkona tai ihmisenä. Ne, jotka kuuntelee, tietää mistä meissä
on kysymys. Jos Luumäkiä ruvettais musiikillisesti analysoimaan, niin
se olis ihan eri asia... Joey
Toistaa aiemminkin Rumbassa kirjatun Luumäkilausunnon sanomalla, että
"analysointi on perseestä". Verta
ja luita -LP on eriomainen levy. Simppeliydestään huolimatta, tai ehkä
siitä johtuen, se paranee kuuntelu kuuntelulta. Sanoitukset ovat vähintäänkin
riemastuttavia, eivätkä missään mielessä typerän naiveja, vaan
minimalistisuudessaan silkkoja helmiä huonon maun ystäville. Pieniä
älynväläyksiä kaikenmaailman älykköbullshitin keskellä. Vaikka
biisien yksinkertainen rakenne pistääkin ensialkuun odottamaan
riimeiltä pelkkää sanahelinää, paljastuu jostain kappaleista yllättäviä
ulottuvuuksia. Esimerkiksi Läski eduskuntaan tulee varmasti
soimaan erinäisissä ajankohtaisohjelmissa keskustelun pohjustuksena.
samoin Joeyn sanoittama 2000 raivohullua, jossa fanaatikot saavat
ansaitsemansa kohtelun. Valtaosa uusista sanoituksista edustaa silti
edelleenkin kategoriaa uskomattomia tarinoita. -Ei
se oikeestaan ole lyriikkaa, vaan proosaa ja oikeestaan fiktiota, kertoo
Joey, joka vastaa noin neljäsosasta levyn kappaleista (vaikka sisäpussi
ilmoittaakin kaikki biisit koko bändin nimiin). Suurimman osan
materiaalista väsännyt Heko kertoo sanoitusfilosofiastaan: -On
vaikeeta olla simppeli. Ei ole koskaan ollut hankalaa tehdä nelisäkeistöistä
biisiä, missä kerrotaan jotain jännää, mutta on vaikeeta kirjoittaa
yksi säkeistö, missä kerrotaan kaikki! Me kerrotaan ikävistä
sattumuksista, mistäs muusta sitä sitten kirjoittaisi? Mulle toi
sanotusten teko on sellainen kilpailu, että pystyykö kirjoittamaan
jostain sellaisesta, mitä todellisuudessa ei tapahdu... mut seuraavana
päivänä kun näkee Alibin otsikon, niin aina tietää hävinneensä.
Ikinä ei voi keksiä mitään niin tylyä, etteikö sillä jo myytäis
Alibia! Kaksikymmentä
biisiä samalla levyllä on kunnioitettava saavutus. Luonteri Surfin
LP:llä on 19 raitaa, joten Ne Luumäet ajatteli pistää biisillä
paremmaksi, mutta loppujen lopuksi purkitettiin albumia varten peräti
23 luumäkirallia. Juoskaa henkenne edestä raakattiin tyystin pois ja
Peten poppispala Mitä sä teit sijoitettiin vain sinkun B-puolella,
koska "se ei sopinut LP:n yleiskuvaan". Niinpä Verta ja luita
on aikamoista kaahausta alusta loppuun. Joeylla
on teoria rockbändin kehityskaaresta: ensimmäiselle pitkäsoitolle
tulee nopeita biisejä, jos ylipäätään niistä pitää. Ne ovat
Joeyn mukaan useimmiten hyviä kappaleita. kun nopeat biisit on käytetty,
tulee seuraaville levyille hitaampia kappaleita. Ne on tehty samaan
aikaan kuin ne nopeatkin, mutta niitä ei ole laitettu ensimmäisille
levyille, "kun ne on NIIN HUONOJA". Näin levyt tulevat koko
hitaammiksi hitaammiksi. -Joku
viides levy on hidas, ja kuudes vielä hitaampi ja seitsemäs jo
jatsia... -Ja
kahdeksas ei pyöri enää ollenkaan, lisää Kaide. Pojat
epäilevät seuraavan LP:n olevan heilläkin jo hieman edeltäjäänsä
hitaampi. -eikä
me saatais 21 nopeeta biisiä sille; niiden keston keskiarvo saattais
nousta johonkin kahteen ja puoleen minuuttiin. Sekä
Hekolla että Joeylla on runsaasti hitaampaakin materiaalia, mutta... -Ei
niitä oo mitään järkee levyttää; sitten kun
me ruvetaan institutionalisoitumaan, niin sitten voi laittaa niitä
hitaita ja huonoja ja muuta soodaa, mitä on jäänyt sukanvarteen. Ei
vaan, ei me aiota tehdä seuraavaa kiekkoa ennen kuin on hyvää matskua,
Joey vakuuttaa. -Eli
siis kai kolmen vuoden päästä. Pojat
ovat suhteellisen tyytyväisiä uutukaiseensa, ehkäpä peräti
innoissaankin. He eivät tälläkään kertaa käyttäneet ulkopuolista
tuottajaa, vaan luottivat omiin kykyihinsä. Jotkut kitarasoundit
joutuivat kiivaan spekuloinnin kohteiksi, mutta jos kitara ei
kuuntelijan mielestä ole hyvä, kannattaa balanssinappula kääntää
vasemmalle, ne huonot skitat kun on miksattu oikeaan kanavaan, valistaa
Joey faneja. -Yätähän
verrattiin, kun me heitettiin ramobiisit pois, niin siihen, kun Kiss
veti maskit veke, innostuu Kaide saaden riemastuneen vastaanoton
kommentilleen. -Uuden
repertuaarin hiomiseen meni joku kuukausi, tehokkaan treenausajan
ollessa monta tuntia... -Jopa
vähemmänkin... Oli
miten oli, työ on tuottanut tulosta, Ne Luumäet on tällä hetkellä
viriilimpi kuin aikoihin - niin livenä kuin vinyylilläkin. Rohkenen
veikata loppukevääksi/kesäksi jonkinasteista Ne Luumäet-boomia.
yhtye vakuuttaa jatkavansa niin kauan kuin soitto tuntuu hauskalta.
Turhauttavinta tuntuu olevan keikkojen epäsäännöllisyys. Jos niitä
voisi paahtaa sopivan tasaisin väliajoin, säilyisi motivaatio. Joey
kommentoi: -Tulevaisuus
näyttää lupaavalta. lähteehän uuttakin levyä yks laatikollinen,
tollanen 25 kappaletta, aina Kanadaan asti. Näillä Deja Voodoo
-miehillä on siellä tällainen OG-Music -niminen levylafka ja jotain
jakelua ja myyntiä; ne levittää LP:tä siellä. Niillähän on meidän
eka LP, kai ainoo painos Kanadassa, jota ne soittaa kaikille niiden
kavereille vieläkin... ja ne kaverit kommentoi kuulemma aina, että
"wonderful"! |