M!kan RamoPunk-sivut

NE LUUMÄET LEHDISSÄ

Artikkeleita vuodesta 2000 eteenpäin

Takaisin Artikkeleita vuodesta 2000 eteenpäin sisällysluetteloon

Takaisin NE LUUMÄET-LEHDISSÄ etusivulle

Pasi Kostiainen, Ilta-Sanomat 18.4.2001

Voihan ITKU!

Joey Ramonen kuolema järkytti Ramonesin suomalaiset opetuslapset.

Amerikkalaisen Ramones-yhtyeen laulaja Joey Ramone kuoli sunnuntaina imusolmukesyöpään. Ramone, oikealta nimeltään Jeffrey Hyman oli kuollessaan 49-vuotias. Ytimekästä rockia soittanutta Ramonesia pidetään yhtenä punk-ilmiön tärkeimmistä uranuurtajista. Bändi on vaikuttanut tuhansiin yhtyeisiin ympäri maailman. Jopa maanantaina Radiomafiassa lähetetyssä U2-konsertissa laulaja Bono muisteli kuunnelleensa 14-15 vuotiaana Ramonesia enemmän kuin mitään muuta. 

Suomessa Ramonesin ilmaisu saneli soittamisen säännöt varsinkin monille 1970-luvun lopun punkkumouksen melskeissä aloittaneille yhtyeille. IS pyysi Ramonesin suomalaisia opetuslapsia muistelemaan Joey Ramonea. Ramonesin hengessä tehneet suomalaisyhtyeet Luonteri Surf, Ne Luumäet ja Pojat esiintyvät 28. huhtikuuta Helsingin Tavastialla nimellä Ne Luupojat Surf. Keikasta sovittiin jo aiemmin, mutta nyt sitä tulee leimaamaan Joey Ramonen muistelu.

Ramones määräsi Eppujen suunnan

Eppu Normaalin kitaristi Juha torvisen mukaan Ramones herättää "lämpimiä nuoruusmuistoja". -Koko yhtye oli aikamoinen vaikuttaja Eppu Normaalin uran alkuaikoina. Jumalauta, Ramonesin biisejähän me soitettiin, Torvinen sanoo. Vuonna 1976 li Tampereen Tekulla konsertti, joka määräsi nuorten punkkareiden suunnan. Joey Ramonen Torvinen muistaa "pitkänä ja laihana miehenä". Toivottavasti hänellä oli uransa lopussa kavereita.

"Ramonesilta opin sen, että asiat on pystyttävä 

sanomaan ja tekemään yksinkertaisesti. 

Sitä oppia voi soveltaa millä tahansa elämänalueella" 

Kalle Grotenfelt/Luonteri Surf

Työpaikalla menin aamulla vessaan ihan muissa asioissa, mutta kyllä siellä täytyi itkukin tirauttaa, laulaja Joey Luumäki tunnustaa. Joeyn yhtye Ne Luumäet levytti uransa aluksi Ramonesia vapaasti suomentaen. yhtyeen omatkin kappaleet oli valettu Ramonesmuottiin, niissä suosittiin tarttuvia kertosäkeitä ja suoraviivaisuutta, mutta kartettiin sooloja. Joey Luumäki tapasi esikuvansa kahdesti. -Vuonna 1988 Provinssirockissa oli paikalla myös bändikaverini Heko. Se tapaaminen oli rokkielämää. Toinen kohtaaminen oli Nummirockissa vuonna 1991 oli asiallisempi, sillon vierailin yksin Ramonesin asuntovaunussa, muusikko muistelee.

Viljelijä-laulaja Kalle Grotenfelt oli kuullut pari viikkoa sitten Joey Ramonen sairastavan syöpää. kuolema yllätti silti. -Löysin hänet bändin kautta. Ensin soitimme Ramonesia, vasta sitten huomasin, miten hienosta bändistä oli kyse, Luonteri Surfin solisti miettii.  -Joey Ramone oli hyvä ihanne: pitkä mies, jolla on pitkät hiukset. Ramonesilta opin sen, että asiat on pystyttävä sanomaan ja tekemään yksinkertaisesti. Sitä oppia voi soveltaa millä tahansa elämänalueella.

Takaisin Artikkeleita vuodesta 2000 eteenpäin sisällysluetteloon

Takaisin NE LUUMÄET-LEHDISSÄ etusivulle