www.ramopunk.com

Ramopunk-uutisia   Vieraskirja

Ne Luumäet

Ne Luumäet -etusivulle

Ne tulee takaisin 2012 -etusivulle-

Share |

Ne Luumäet Hälyä ja pölyä

Ne tulee takaisin 2012 -etusivulle   Getout-tour   Haastattelussa Heko Ja Joey   Ne Luumäet 2012 Ramopunk-uutisissa

Hälyä ja pölyä - Ilmestymispäivä 30.11.2012.

Joey Luumäki "Kansi on syvästi sympoolinen, siis yhdessä takakannen kera tarkasteltuna"

Hälyä ja pölyä

Niiden koko tuotanto 

(Julkaistu 19.10.12- päivitetty 22.10.12)

Neljän CD:n Hälyä ja pölyä -digipack-boxissa ovat mukana kaikki albumit, singlet, Se on live -albumiavarten 25.10.1990 äänitetty Tavastian  keikka, sekä neljä ennen julkaisematonta kappaletta. Yhteensä 141 biisiä, joista 18 ennen Luumäki-albumeilla julkaisemattomia studioäänityksiä. Kaikki biisit on remasteroitu. Boxissa on mukana myös 32-sivuinen booklet.

Levy alkaa esittelyllä ja päättyy virastoon

Kari Larmilan alkuperäinen idea oli, että kokonaisuus alkaa "Me ollaan Ne Luumäet, tätä me tehdään", loppuu "Mä tahdon töihin virastoon". Siinä välissä albumit ovat siistissä jonossa. Siltä pohjalta Joey Luumäki alkoi väsätä levyjakoa ja biisijärjestystä, huomioiden CD:n maksimimitan ja monta muuta loogista periaatetta, jotka joskus ovat keskenään ristiriidassa.

Yksi tärkeimpiä juttuja oli CD3:n ylivuoto: Laki ja järjestys sekä Pahat ja rumat eivät mahdu yhdelle CD:lle, joten jotain oli tehtävä. Muun muassa Onnellinen perhe hyppäsi CD4:lle, ja sinne tuli tavallaan "Onsku-seiska", koska sinkun B-puolen biisit ovat heti Onnellisen perheen jälkeen.

Joey Luumäki:

Pääkaupunkiseudun 1900-luvun lopun tapahtumien vaikutus digitaaliseen aikakertymään

...eli pari juttua biisijärjestyksen teosta

(Julkaistu 22.10.12)

Ne Luumäet boksin kokoamisvaiheessa jäi Joey Luumäen tehtäväksi selvittää Pääkaupunkiseudun 1900-luvun lopun tapahtumien vaikutus digitaaliseen aikakertymään, eli vapaasti puhekielelle käännettynä, laittaa biisit järjestykseen kokoelmaboksiin. Joey kertoo tästä projektista näin:

Tein konseptiarkille neljää CD:tä kuvaavan laatikoston, ja askartelin PostIt-lapuista mittakaavaan levy- tai biisikestojen mukaiset liuskat. Siirtelin lappusia eri järjestyksiin ja räpsin kuvia eri vaiheista. Pikkuhiljaa jotkin loogiset säännöt alkoivat tuntua vahvemmilta kuin muut, ja päädyin lopullisempaan versioon. 

Siinä vaiheessa en enää malttanut askarrella liplappusten kanssa, vaan lätkin viimeiset korjaukset suoraan Word-dokumentissa olevan kuvan päälle: "Tähän pätkä ruutupaperia", "Toi biisi sittenkin tonne".

Ohessa on kuvakaappaus lappuhässäkästä. Kuva on dokkarista, jonka lähetin Epelle ja Aapolle Pokoon. Itse dokumentissa on perustietoja kuten biisimäärät, levynkestot jne., sitten lyhyt cd-kohtainen sisällysluettelo, oheinen kuva tyylikkäine kuvateksteineen ja lopuksi hieman tarkempi sisällysluettelo, jossa alkuperäislevyt ja julkaisuvuodet.

(Kuva: Joey Luumäki)

Alla muistiinpanoja kesäkuulta -12 sellaisesta vaiheesta, jossa olen vielä miettinyt olisiko kronologia vahvempi sääntö kuin kategorisuus. Kaikkia alkuperäisajatuksia ei ole tallessa, koska kirjoitin uudet nootit vanhojen päälle sitä mukaa kun päädyin johonkin valintaan tai hylkäsin vanhoja idiksiä. Nämä muistiinpanot jäivät jäljelle txt-failiin siinä vaiheessa kun PostIt-laput alkoivat jo olla melkolailla sinnepäin ja siirryin käyttämään Word-dokkaria:

NE LUUMÄET: HÄLYÄ JA PÖLYÄ
Liikuteltavia osia:

JUOSKAA HENKENNE EDESTÄ (CD 1 tai CD 2)
Autopartio 525 -EP (CD 1 tai CD 4)
HEY BABY ja KOULUSALAPOLIISI (CD 1 tai CD 4)
TIE DOMI (POLIISI) (CD 1 tai CD 4)
MÄ EN VÄLITÄ ja TMNK (CD 2 loppu tai CD 4 alku)
Jos kaikki 6 julkaisematonta biisiä ykköslevylle => Autopartio-EP neloslevylle.
Hätätilassa NIINKUIN ENNENKIN cd 2:n loppuun, jolloin CD 3:n ekana on LAKI JA JÄRJESTYS???

Hälyä ja pölyä ehdolla kokoelman nimeksi jo 1999

Hälyä ja pölyä oli ehdolla jo 1999 kokoelman nimeksi, mutta silloin päädyttiin lennokkaampaan nimeen Rahat ja pois. Termin "Hälyä ja pölyä" ensimmäinen julkinen esiintyminen taitaa olla vuodelta 2011, kun Ne Luumäet kommentoi 29.10.11 facebook-sivuillaan Yy-kaa-koo-nee ramopunk –kirjan julkaisukeikkaan ‎"Tavastia Klubi, Helsinki. Hälyä ja pölyä”.

Tavastia 25.10.1990 -keikan DAT-kasetin kansi, johon biisit merkittiin jo vuonna 2012 (kuva: Mikko Karmila).

Tavastia-liven äänitys kokonaisuudessaan

Tavastian keikka 25.10.1990 löytyy CD1:n alusta, yhteensä 27 biisiä. Livenauhoituksesta julkaistiin 1990 Se on live -LP sekä Motelli-maxin B-puolen kaksi biisiä. Nyt koko keikka on alkuperäisessä soittojärjestyksessä, eikä äänitystä ole editoitu muuten, kuin encore-tauot lyhyemmiksi.

SIS-022 -koesingle (kuvat: Joey Luumäki).

Julkaisematta jäänyt SIS-022 -single feat. Eddie

Boksissa on mukana julkaisematta jääneen SIS-022 7"singlen biisit Siinä on punk Kari  ja Mä haluun rauhottua. Molemmat ovat aikaisemmin julkaisemattomia Eddie Luumäen rumpaloimia versioita.

"Alkuperäisrumpali Eddie oli mukana ekoissa studiosessioissa, mutta Kaide Luumäen liityttyä bändiin ei olisi ollut mahtavaa julkaista Eddien rumpaloimaa sinkkua. Äijien soittotyyli ja -tatsi ovat melko erilaiset. Jotenkin tuntuu, että lauluosuudet on näissä paremmat kuin Ne Luumäet -albumilla", kertoo Joey Eddie-singlestä ja sen kohtalosta.

Julkaisematta jäänyt SIS-022 ehti Euros Recordsilla kuitenkin koelevyvaiheeseen, eli siitä on muutama vinyyliseiska olemassa.

Joey Luumäki: "Juoskaa henkenne edestä -biisin 'lappu'. Huomaa oikeassa reunassa olevan sävellyksen tylsyys - melodiantekijä ei ehtinyt tarttua tähän kunnolla." (kuva: Joey Luumäki).

Ennen julkaisemattomia biisejä mukana neljä

Juoskaa henkenne edestä - julkaisematta jääneen singlen b-puoli

Juoskaa henkenne edestä on Verta ja luita -sessiosta, eräänlainen julkaisematon sinkun B-puoli, sillä biisi olisi ollut Se lentokone -singlen B-puoli, jos sellainen sinkku olisi julkaistu. 

"Tekstiaiheeltaan Se on hieman turhan lähellä Tappajatomaattien hyökkäystä, joten sitä ei pantu Verta ja luita -albumille", kertoo Joey.

Singlen A-puolen biisiin oli ladattu suuria odotuksia: "Lentokoneessa on näppärä kertosäe ja ihan tosissamme ajateltiin, että nyt päihitetään Hectorin Oi Laura sua kaipaan ihan 100-0. Hittikertosäe ja eihän kukaan niitä muita sanoja kuuntele! Olemme rikkaita!", muistelee Heko Luumäki.

Minkä takia Se lentokone -single sitten jäi suunnittelun asteelle? siihen Joey vastaa näin:
"Olimme Euros Recordsin musta lammas mitä tulee studio-osaamiseen, ja varmaankaan Jari Väänänen ei halunnut investoida meihin enää. Verta ja luita -albumiltahan oli jo ilmestynyt sinkku. Vinyylilevyn tekeminen on kallista, ja meillä oli jo yksi sinkku jämähtänyt koelevyvaiheeseen. Siihenkin oli palanut rahaa reteesti."

Joey Luumäki: "Verta ja luita -aikaisen biisivihon komea sisällysluettelo. Nauhoitetut biisit merkattu täplillä ja paistetuilla kananmunilla."

Heko Luumäki: "Tossa Joeyn Verta ja luita - biisilistassa on hauskoja aihioita. "Minä olen laki" muuttui "Tuomariksi". 'Mene suo. oli varmaan tarkoitus jatkua '-raan vankilaan'. Ja aika uhkaava on tuo kirjoitustapa: 'Jos en sua saa, niin...' Hui!" (kuva: Joey Luumäki).

Anna anteeks - kokoelman ainoa C-kasetti demo

Kokoelmaboksin ainoa C-kasetilta kaivettu biisi on Anna anteeks -demo, joka on Joey Luumäen muistelun mukaan äänitetty Lauttasaaressa sijainneessa Tonal-studiossa, Pitskun Master Recordingissa "tai ehkä jossain muualla".

"Anna anteeks on haparoiva demonauhoitus, mutta koska biisiä ei ole missään muodossa muualla, niin aateltiin pistää sekin pakettiin", toteaa Joey. Muut yhtyeen demot olivat julkaistuista biiseistä, joten niiden liittämiseen kokoelmalle ei ollut mitään tarvetta.

Meillä oli jo tarpeeksi hitureita, ja Anna anteeks feidattiin demovaiheessa, kertoo Joey raakileeksi jääneestä biisistä, "Tähän biisiin oli kai ajateltu kosketinväliosaa, jota ei sitten ikinä sovitettu tahi sävelletty. Demossa ainakin on turhan pitkä 'tähän urut' -instrumentaalipätkä. Ehkä siihen on jopa suunniteltu sekä kosketin- että kitarasooloilua."

"Hauska kuulla!", toteaa Heko Joeyn  väliosa-muisteluita, "En muistanut noin rohkeaa ajatusta-toisaalta, jos teksti on silkkaa KISS-kääntelyä, niin ehkä soolot olisi sopineet - toki putkikelloilla maustettuina!"

Hey Baby ja Koulusalapoliisi Pahojen ja rumien ylijäämää

Hey Baby ja Koulusalapoliisi ovat Pahat ja rumat -session käyttämättömiä biisejä, jotka löytyivät Audio Vault Archaeologist Mikko Karmilan DAT-nauhoilta.

Hey Baby on Jarkko Marttilalta saamani demokasetin ja tekstilapun pohjalta värkätty ralli, joka on vain vähän erilainen kuin Joey Luumäki & Tappajatomaattien Elämä on PUNK -EP:llä oleva Hei beibi, kertoo Joey.

Luumäillä oli Pahat ja rumat -sessioissa oli kaksi tekstiteemaltaan aika samanlaista biisiä, joista levylle päätyi Hietarantaan ja ulos jäi Hey Baby. "Ehkä ajateltiin, että eipä laiteta levyille biisejä, jotka joku bändin ulkopuolinen on edes osittain tehnyt. Ehkä jotain muuta", muistelee Joey.

"Koulusalapoliisi jäi jostain syystä käyttämättä Pahat ja rumat -yhteydessä, en muista miksi" Joey muistelee, "Yhden sellaisen kommentin muistan, ettei laulun sanoista tainnut saada kovin hyvin selvää. Eräs biisin kuullut henkilö luuli kuulevansa "Koulutamme poliisin", vaikka oikeasti siinä lauletaan "Villejä rubiineja".

Jarkko Marttilan Pohjammaalta lähettämä biisidemokasetin saate. Biisissä oli vain yksi sävellysosa. Joey teki toisen ja ruuvasi sanoja (kuva: Joey Luumäki).

Hey Babyn piti olla yllätys kihlajaisiin

(Julkaistu 22.10.12)

”Lueskelin Ramopunk.comin Hälyä ja pölyä-stooria ja törmääminen Hey Baby -tekstilappuseen reilun parin kymmenen vuoden takaa sai nostalgian kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin”, kertoo alkuperäisen biisin tehnyt Jarkko Marttila ja hänkin innostui muistelemaan biisin tarinaa.

Hey Baby oli silloin aikoinaan tarkoitettu yllätysnumeroksi kaverin kihlajaisiin, jonne Ne Luumäkien piti tulla soittamaan. Se oli tarkoitus olla sellainen kihlajaisparille osoitettu nopea veto vaan, ei varsinaisesti kokonainen biisi.

Niiden Seinäjoen keikan jälkeen syksyllä 1990 Jarkko esitteli Luumäille Hey Baby-tekstiä. Hekon ensimmäinen kommentti oli Jarkon muistikuvan mukaan ”Toi on muuten sitten Hei beibi”.

”Tässä muodossa tuo näyttää jo Joeylle raakademokasetin mukana lähettämässäni tekstilappusessa olevankin”, muistelee Jarkko, ”Joeyn myöhemmin mulle lähettämässä kasetissa kirjoitusmuoto on kuitenkin Hey Baby, kuin myös Hälyä ja pölyä-kokoelmalla. Taitaakin olla Luumäkien ainut biisi, jonka nimi on englanniksi. Tai no, onhan Tie Domikin olemassa.

Raakademo biisistä tehtiin tavallisella mankalla Mäksän (Mäki-Puskan) bänditalolla. Soittajina ketä nyt sattui olemaan paikalla. ”Versio oli temmoltaan todella hidas. Näin voi käydä, kun pyytää blues-miehiä puikkoihin.”, hymähtää Jarkko, ”Lähetin kasetin sitten saatekirjeineen Joeylle. Myöhemmin kuulin, että Joey on tehnyt raakileesta biisin ja Hey Baby olisi tulossa Pahat ja Rumat-levylle, mutta putosi kuitenkin sitten ihan loppumetreillä pois. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan”.

…ja ne kihlajaiset ja Jarkon alkuperäinen yllärisuunnitelma? Se ei toteutunut lainkaan: ”Koko hommahan meni sitten lopuksi puihin, kun kihlajaiset vaihtuikin erohommiksi ja pariskunnalla meni kattilat jakoon. Harmi, bileistä olisi varmasti tulleet hyvät", harmittelee Jarkko, ”Keikkaliksakaan ei muistaakseni päätä olisi huimannut, olisiko ollut tonttu per ukko. Toki PA:t, vahvistimet ja rummut olisi hoidettu vuokra- ja lainakamoilla.”

”Yksi yksityiskohta tapaukseen liittyen, joka huvittaa mua edelleen, on Joeyn nokkeluus tekstittäjänä”, Jarkko miettii, ”Kirjoitin saatekirjeeseen tyyliin ’voishan mukana olla vähän surffiakin’ ja niinhän siinä vähän surffattiinkin.”

Koko tuotanto neljällä cd:llä

CD 1

1. Niinkuin ennenkin (live)
2. Laki ja järjestys (live)
3. Niksulaan (live)
4. Tappajatomaattien hyökkäys (live)
5. 2000 raivohullua (live)
6. Ihmissusi (live)
7. Mä en välitä (live)
8. Heli oli Juvan kaunein (live)
9. Hyvää syntymäpäivää (live)
10. Lentäjän poika (live)
11. Motelli (Kutsukaa poliisi) (live)
12. Mä en haluu mennä alas kellariin (live)
13. Luunkova luu (live)
14. Se on Sheena (live)
15. Myymäläetsivä vauhdissa (live)
16. Mut mut jätettiin (live)
17. Leena on liimanhaistaja (live)
18. Jos en sua saa (live)
19. Tuomari (live)
20. Nyt ei enää (live)
21. Läski eduskuntaan! (live)
22. (Ei mikään) Ryhmä-X (live)
23. Hiekkaa Hietarannan (live)
24. Maauimalaan (live)
25. Tuutsä tanssimaan? (live)
26. Maailman huonoin ihminen (live)
27. Teinimutanttininjakilpikonna (live)
28. Siinä on punk Kari (julkaisematon versio, SIS-022, rummuissa Eddie)
29. Mä haluun rauhottua (julkaisematon versio, SIS-022, rummuissa Eddie)
30. Juoskaa henkenne edestä (julkaisematon biisi Verta ja luita -sessiosta)
31. Anna anteeks (julkaisematon demo vuodelta 1991)
32. Hey Baby (julkaisematon biisi Pahat ja rumat -sessiosta)
33. Koulusalapoliisi (julkaisematon biisi Pahat ja rumat -sessiosta)
34. Tie Domi (Poliisi)
35. Kaikki uskoo joulupukkiin
36. Kaikille hauskaa Joulua

CD 2

1. Sam pani kai jotain juomaani
2. Oi oi en jättää sua voi
3. Kretiinit
4. Siinä on punk Kari
5. Mä haluun rauhottua
6. Sussu on pääntakoja
7. Naulapää
8. Lumiukko bop
9. Pamauta pentua
10. Nuori vihannes
11. Hiekkaa Hietarannan
12. Kommari
13. Mä en haluu enää nähdä sua
14. Maailmanvalloitus
15. Mä en haluu mennä alas kellariin
16. Niksulaan
17. Jos en sua saa
18. Tyttöystävä
19. Maailman huonoin ihminen
20. Se on Sheena
21. Tappajatomaattien hyökkäys
22. 2000 raivohullua
23. Veljeni on vampyyri
24. Surullista mutta totta
25. Tuutsä tanssimaan?
26. (Ei mikään) Ryhmä-X
27. Nyt me mennään
28. Myymäläetsivä
29. Idiootti-pop
30. Se lentokone
31. Hyvät ja pahat
32. “Läski” eduskuntaan!
33. Mamman poika
34. Älä lyö!
35. Mitä mä tein?
36. Mitä sä teit?

CD 3

1. Laki ja järjestys
2. Tuomari
3. Motelli (Kutsukaa poliisi)
4. Leena on liimanhaistaja
5. Hyvää syntymäpäivää
6. Ihmissusi
7. Myymäläetsivä vauhdissa
8. Mut mut jätettiin
9. Maauimalaan
10. Heli oli Juvan kaunein
11. Kukaan ei tiedä
12. Sattuu
13. Lentäjän poika
14. Turpakeikka
15. Älä sano ei
16. Luunkova luu
17. Nyt ei enää
18. Tule hulluksi
19. Marin tytär
20. Oot kaunis
21. Tyttö jota rakastin
22. Kuka vei flipperin?
23. Lapsenvahti
24. Takapenkki
25. Älä piipitä
26. Kadunlakaisija
27. Riemumaa
28. Pakkopaitaa
29. Texasin MPK (Oi ei)
30. Sheena se taas on
31. Multa pöllittiin fillari
32. Hietarantaan
33. Anna anna shokkihoitoo
34. Sinä putosit sillalta

CD 4

1. Niinkuin ennenkin
2. Mä en välitä
3. Teinimutanttininjakilpikonna
4. Onnellinen perhe
5. Ällikällä
6. Mä en haluu mennä mihinkään
7. Suurisuu
8. “Läski” presidentiksi
9. Mä lähen messiin
10. Autopartio 525
11. Syöksy sementtiin!
12. Tiedän mitä teit viime kesänä
13. Mä heitän keihästä
14. Rokkitähti
15. Ei mee jakeluun
16. Kesäloma on kesällä
17. Tää on vänkää
18. Philadelphian jättiläissammakot
19. Rakastan sua
20. Teinimeininki
21. Mari jumppaa
22. Mä menen pankkiin
23. Samaa rataa
24. Sähkötuoli
25. P-Ö-S-I-L-Ö
26. Kaarina
27. Tiina punkkarityttö
28. Heijastin-pop
29. Mikä on?
30. Kukas se siinä on?
31. Y-ka-ko-ne
32. Hä? Mitä?!
33. Nähdään
34. Ole hiljaa
35. Mä tahdon töihin virastoon

 

 

Kävijälaskuri