|
Lehtiartikkeli vuosien takaa:Iskuryhmässä ei sooloilla |
Vuokko Wiita, Savon Sanomat, päivämäärä ei ole tiedossa |
Aikapula ja uusilta laitteilta rahat syönyt omakustannelevy ei lannista varkautelaisen Iskuryhmän yritystä jatkopaikasta rockin SM-mittelöiden välierässä. Iskuryhmä, entinen Työväen Erektio on parivuotias kokoonpano. Nimensä bändi muutti viime keväänä siksi, että entinen kuulosti liian rajulta kesyyntynyttä punkki-poppia soittavalle yhtyeelle. Iskuryhmässä soittavat Mika Vepsäläinen (basso), Harri Tuuva (rummut) ja Teemu Ropponen (kitara). Ryhmän solisti, kuten myös tekstien tekijä on Pasi Nyyssönen. Viisikon viimeinen, Jarkko Laitinen esittäytyy "taustamölyn tekijäksi". Bändi potee välierän kynnyksellä pulaa harjoitusajasta ja rahasta. Ropponen ja Vepsäläinen ovat armeijan harmaissa ja Laitinen opiskelee Jyväskylässä. Bändin rahat vei kesällä ilmestynyt omakustannelevy. Kaupunki avusti Iskuryhmän levyn tekoa, mutta 500 ep-levyn painoksesta jäi vielä suurin osa ryhmän kustannettavaksi. -Rahat on sijoitettu levyyn, ei kamoihin, he pahoittelevat. Yhteiset harjoitukset ennen kisaa kutistuivat muutamiin tunteihin. Ropponen ei vielä tiedä, saako vapautuksen ruodusta kilpailua varten. Vepsäläinen on vapaata jo saanut ja Ropponenkin uskoo sen omalta kohdaltaan onnistuvan, kunhan vain osaa puhua tarpeeksi hyvin. Iskuryhmä ei halua leimautua punkki-bändiksi. Välierän tuomarien on heiltä silti turha odottaa ylimääräisiä sooloiluja: -Emme ole sellaisia soolopoikia. Panemme treenit pystyyn ilman turhia virveleitä ja niin käy kisassakin. Jos tuomarit ovat jostain Sibelius-Akatemiasta, ne kuitenkin odottavat tila-lila-leitä. Ei lainataIskuryhmä ei soita lainakappaleita. Kappaleiden runko on tavallisesti Ropposen ja Tuuvan, mistä bändi kehittele ne yhdessä valmiiksi. Sanoitus suomeksi on poikien mukaan vaikeaa ja siksi laulujen aiheet liikkuvat tyypillisessä teinipopissa, jos sellaiseksi voi sitten sanoa esimerkiksi Ammattitappajaa. Tekstien nikkarointi englanniksi kävisi helposti, sillä Ropponen on asunut viisi vuotta Yhdysvalloissa. Iskuryhmä luottaa kuitenkin enemmän kotimaiseen. |
Hauskasti kirjoitettu tohon lehtijuttuun "panemme treenit pystyyn ilman turhia virveleitä ja niin käy kisassakin". Toi ei kyllä pidä paikkansa. Joko kirjoittaja on ymmärtänyt väärin tai jotain sekaannusta on tapahtunut. Muistelen, että meillä oli kyllä treenit, joissa virpan kalvo repes, mutta Harri soitti kyllä loppuun niillä riekaleillakin... Kai nyt kuitenkin virveli on aina oltava... heh... Pasi Nyyssönen Iskuryhmä 2003 |