Alkuillan odottelua perjantaina (kuva: M!ka).

Jeke:

Perjantai: Yhtä ramopunkin juhlaa

  Illan yhteinen ohjelma alkoi kokoontumalla päivälliselle Esplanadiin, jossa annokset olivat jättiläiskokoa. Sieltä sitten valuttiin porukalla nyssellä kohti Pispalaa ja Vastavirtaa. Perjantain esiintyjälista hipoi jo ramopunkkarin päiväunia. Edessä oli urakka, josta ei halunnut hukata sekuntiakaan.

Vastavirta-klubin perjantai-illan lipunmyynti (kuva: M!ka).

Illan juontajaksi M!ka oli saanut jollakin ihme konstilla värvättyä itse Ramo T.A. Mikkosen, jonka partaveitsen teräviä kommentteja juhlakansa kuunteli lähes asennossa seisten. Ei ihme, sillä tavallisille pulliaisille hän on Majuri ja Majurin sana on laki. Elävästä esikuvastaan Ramo T.A. poikkesi siinä, että hänen jokainen sanansa oli harkiten punnittu, toisin kuin kamalan kännykkälaskun kohta saavalla Timolla.

Joey Luumäki aloitti perjatai-illan ja Joeyn pitkän urakan 7vee-bileissä. Samana iltana oli vielä visiitti 70-luvun vihannesten keikalla, ja seuraavana päivänä soolokeikka Ramosopalla, lauantain juontajan tehtävät ja lauantai-illan päätteeksi Tappajatomaattien ensimmäinen keikka (kuva: M!ka).

Ensimmäisenä Ramo T.A. spiikkasi lavalle pitkäaikaisen soittokaverinsa Joey Luumäen. Pitkä mies pujottautui katon ja lavan väliin kaksin sähkökitaransa kanssa ja aloitti oman esiintymismaratoninsa, joka koostui viikonlopun aikana yhdestä juonnosta sekä neljästä esiintymisestä lavalla. Erikoisin kohta Joeyn esiintymisessä oli yhteislaulutuokio, johon hän oli julkistanut tekstin etukäteen ja sai sitä paikan päältäkin mukana laulettavaksi. Kyseessä oli Anssi Kelan kappale Mikan faijan BMW, jonka Joey oli osuvasti muokannut muotoon M!kan oma www.

Perjantai-illan juontaja Ramo T.A. Mikkonen kuvaamassa yleisöään tyytyväisenä siitä, että tupa oli täynnä häen fanejaan (kuva: M!ka).

Iskuryhmä esiintyi kahdessa erilaisessa formussa. Pääosin he esiintyivät kvartettina, kuten muutamilla edellisillä keikoillakin. Muutamia kertoja lavalla piipahti myös varsinainen solisti Pasi. Oli mukava nähdä ramopunkin leveimmän haara-asennon omaava Pasi hymyilevänä mikin takana, kun yleisö tykkäsi. Iskuryhmä on siitä jännä bändi, että mitä paremmin tutustuu heidän tuotantoonsa, sitä enemmän siitä tykkää. Se kertoo myös kappaleiden kestävyydestä, eivätkä ne aina avaudu heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan. 

Markys on huippunopeassa rummutuskunnossa ja sävelkynäkin on heilunut ahkerasti. Kutosdivariin, Elämämme kesä ja mielestäni paikan skenen legendojen joukossa ansaitseva Soitan sulle takasivat juhlivan ramokansan pysyvän ylösalaisessa liikkeessä.

Jonkin aikaa Iskuryhmän toiminnasta sivussa olleen Pasi vierailu lavalla ja Jouluksi Jamaicalle -kappale sai  IR-fanit laulamaan innolla mukana.  Taisi olla aika liikuttava hetki monelle... (kuvat: M!ka ja Riina).

Ramopunkin eteen uurastanut saattaa saada kultaisesta pesäpallomailasta. Onneksi kyseessä on palkinto, jonka on sorvannut Häiriköiden Erkko Salonen. Tänä vuonna tuomariston muodostivat kaikkialle keikoille ehtivä Rauman Kimmo Aaltonen sekä ex-Pellavarockin promoottori, Hollolan huivipää Hartza Miettinen. Vaikka poitsut olivat ennen lavalle nousua olleet jännityksestä aivan paniikissa, suoriutuvat he kiitettävästi palkinnonjakoseremoniasta ja hoksasivat jopa hieman juksata lavalle avustamaan pyydettyä Vastavirran Piitseä. Neljännen kerran myönnetyn palkinnon nimittäin sai Vastavirta-klubi, josta on muodostunut kertakaikkisen loistava yhteistyökumppani ramopunk-skenelle. Hyvät tuuletukset Piitse esittikin julkistuksen jälkeen.

70-luvun Vihannekset aloittivat nahkarotseissa (kuva: Laitio-Ramone).

Pesäpallokohtauksen jälkeen lava täyttyi tuoreista 70-luvun Vihanneksista, jotka saavuttivat viime vuonna paikan ramopunkin Valioliigassa. Vihannesten setti oli pituudeltaan lyhyehkö, mutta tappavan tehokas. Bändi pystyy väsäämään aivan hillittömän 12-16 biisin listan, joista synttäriperjantaina kuultiin 11 Vihannes-killeriä. Bändi aloittaa perinteisesti, soittamalla muutaman biisin rotsit päällä.

Tämänkertaisen setin aloitti Majakanvartija, jota seurasi Me kävelemme keskuudessanne. M!ka vihjaisi setin alkupuolella, että häneltä puuttuu hyppykuva korkeista pompuistaan tunnetusta kitaristi Chemosta. Otin asiasta elämäntehtävän ja asetuin tähtäysasemiin lopettaen muun kuvaamisen. Chemo oli huikeassa soittovireessä ja innostui pomppimaan korkeita loikkia tämän tästä. ”Räpsäytänpä kuvan ja sillä sipuli.” Se oli helpommin sanottu kuin tehty. 

Seurasi parinkymmenen minuutin kyttäyskeikka koko ajan samassa asennossa kädet koholla ja sormi liipasimella. Hiki valui silmään ja korvaan, mutta tarkka-ampuja ei saa moisista pikkujutuista hätkähtää. Hiet puhallettiin sivummalle ja jahti jatkui.

(Chemo Hop -kuvalla on oma sivu täällä).

Laukaus- ohi, laukaus- myöhässä, laukaus-suutari. Tätä rataa mentiin, kunnes kaikki loksahti kohilleen ja Chemon huikea loikka ikuistui kameran näytölle. Setti oli menossa jossakin Kotkan meripäivien ja Hai sen sai –biisien kieppeillä. Itseltäni pääsi kiihkeä kuiskaus: ”Jess!” Oikean olkapääni takaa sen sijaan kuului kapteeni Haddockmainen mylväisy: ”Jessssss!!!!” Vesilinjalla synttäreitä juhlinut Hallu oli nähnyt saman, minkä itsekin. Se oli siinä! Onneksi herra Murphy oli tällä kertaa askeleen verran myöhässä, sillä noin minuuttia myöhemmin kameran akku loppui mitään ennakkoon varoittamatta. Kaiken kaikkiaan oli hurja keikka Vihanneksilta. Koko bändi esiintyi valloittavasti ja osoitti terveitä voittajan elkeitä. 

Tyhjä lava odottaa seuraavaa esiintyjää... (kuva: M!ka).

Oli hienoa nähdä Rehtorit jo kolmannen kerran kuluvalle vuodelle. Hekon otesormi on kuntoutunut hienosti ja levyntekokin on edistynyt pienen pakkotauon jälkeen. Tulevan levyn kappaleita on kuultu jo tovi livenä ja ne alkavat löytää paikkansa Rehtorit -tuotannossa. Setti on mainio, sillä uusien kappaleiden, kuten ripeän Käyttäydy ja mystisen Vainolaulun lomassa tulevat myös vanhat hitit Uimavalvoja sekä Perjantain ja maanantain välinen yö. Välillä pistettiin skata koreasti Ei se siitä poljennon tahdissa.

Rehtorit (kuva: Laitio-Ramone).

Juhlien kauneimman solistin, Sannan, karisma kasvaa yhtä matkaa irokeesin kanssa, Mikkola letkuilee bassonsa ympärillä notkeasti ja Mikko yrittää hajottaa rumpukalvot tahdissa paukuttamalla. Heko ymmärsi jättää helistintempun nähdäkseni tällä kertaa väliin, sillä ylimääräisiä teippikiemuroita ei ottimissa nyt näkynyt ja hurme sai virrata suonissa. Onneksi Heko ymmärsi taas karata väliaikaisesti lavalta tarjoamaan musiikkia pöydän päälle. Kansainvälinen salaliitto on hieno biisi, joten nimikappale kannattaa bongata myös tulevalta pitkäsoitolta.

Eturivissä oli tungosta (kuva: Catti).

Illan viimeinen esiintyjä oli rautaisen soittorutiinin omaava Pojat. Pojat julkaisivat pitkään odotetun pitkäsoittonsa Ketä sä rakastat juhlavassa paikassa, 7-v. synttäreillä. Levy oli tullut ääninäytteiltä jo ennakkoon tutuksi Poikien My Space-sivujen välityksellä, jossa kappaleita oli vaihdeltu aika ajoin. 

Ei käy kyllä yhtään kateeksi Miikaa, kun hän miettii biisilistaa keikalle. Pojilla kun tulee tänä vuonna kunniakkaat 20 vuotta täyteen, on taakse jäänyt toinen toistaan hienompia tekeleitä. Poikien lavakarisma ei perustu kauheaan kohkaamiseen ja riehumiseen vaan äärimmäisen hienoihin biiseihin, joita yleisön on helppo laulaa mukana. Settiin oli mahdutettu  paljon uuden levyn kappaleita, kokonaista 11. Itselleni uutukaiselta pomppaa neljä kappaletta selvästi muita korkeammalle. Nimikkobiisin lisäksi Nojaan kadun kulmaan, Lottovoitto sekä keikoilla jo pitkään kuultu, Mikko lähtee Kaliforniaan, ovat Pojat-klassikkoja jo syntyessään.

Pojat -  Miika Sami ja Kaide (kuvat: M!ka ja Laitio-Ramone).

Setti lähti liikkeelle neljällä peräkkäisellä uuden levyn biisillä. Ketä sä rakastat –biisiä seurasi Rauman Kimmon juhannus, joka kertoo tämän paljon kiertävän ramopunkkarin juhannuskokemuksista. Nojaan kadun kulmaan seurasi. ”Mulla ei oo hugee eikä euroo. Ei oo aikaa eikä kellookaan…” Näppärää lyriikkaa, jonka takaa löytyykin yllätys yllätys Miikan sielun veli, Rehtori Heko. Sami Poikakin on suorittanut debyyttinsä Poikien biisihistoriaan ja lauloi itse seuraavaksi kappaleensa Lehmät lentää, jossa muun muassa ajankohtaisia talousaiheita käsitellään. 

Väliin oli mahdutettu viiden biisin suora vanhempia helmiä. Odotan vaan, Mari on förbi, Utajärven yöt, Kylätie ja Tyttö pitivät lavan edustan villissä hytkeessä. Draaman kaari jatkui seitsemällä uutuudella, joista Mikko lähtee Kaliforniaan vie jalat suorastaan lentoon. Rehtori Heko on tekstissä pystynyt äärimmäiseen tiukkaan tiiviyteen, mikä ei suinkaan ole helppoa. Palaset ja Eka kerta päättivät Poikien osuuden, mutta ehei sentään. Eihän juhlakansa noin helpolla Poikia päästänyt vaan huusi kurkku suorana lisää. Sitähän piisasi. Herra postimies ja Pala maata hautuumaalta avasivat Poikien pikasoitannan, sillä valomerkki lähestyi uhkaavasti. 

Eräässä kohdassa Miika huikkasi tiskin taakse Piitselle, että paljonko aikaa on. Piitse kehotti sen kun jatkamaan soittamista. Niinpä soittohaluja puhkuneet Pojat nostivat edessään vellovan nyrkkimeren vielä yhteen kliimaksiin, vetäisemällä loppukirissä Veikkaat vaan, Lemmikkihautumaa ja grande finaalin, Mä uskon meihin – kansallislaulun. Tuohon ramopunkkarit yhteen hitsaavaan kertosäkeeseen olikin juhlavaa päättää erinomaisesti onnistunut ilta, jossa täysi tupa sai nauttia esiintyjistä, joista kukin vuorollaan ylitti itsensä.

Sitkeimmät hakeutuivat vielä juhlimaan ja hakemaan viimeistä voitelua juhlaviikonlopun pitkään päätöspäivään.

Jeke

Iskuryhmä Pasi tallentuu kameran muistiin (kuva: M!ka).