Ramopunk.com 5-vuotissynttärit

Tampere 1.-3.3.2007

Takaisin Ramopunk.com 5-vuotissynttärit etusivulle

Pojat (kuva: Ilpo)

Minna E:

Eka kerta

"Astuin ramokaapista ulos pari päivää ennen 5v -bileitä"

”Se oli kai perjantai, kun lähdin bailaamaan...” Niinhän se oli, vaikka Ramopunk 5v -bileet olivatkin kyllä sen verran ravisteleva kokemus, että tuo perjantai tuntuu olevan jostain edellisestä elämästä...

”Oi, oi, oi, oi, eka kerta...” Astuin ramokaapista ulos keskiviikkona, pari päivää ennen 5v -bileitä, kun bileiden odotus purkautui vieraskirjan sivuille. Pojat ja Ne Luumäet ovat kyllä kuuluneet levyhyllyn valikoimiin jo vuosia (samoin kuin Problems?, ja tietty Pelle jo parikyt vuotta). Ja tässä parin vuoden sisään levykokoelma on karttunut Häiriköillä, Rehtoreilla, Retkibanaanilla, Ypö-Viidellä jne. Samoin M!kan Ramopunk-sivuilla on tullut vierailtua jo parisen vuotta, koko ajan kiihtyvään tahtiin. Mutta tästä kaikesta huolimatta vasta 5v-bileet saivat miut liikkeelle. Älkää kysykö miksi – kaikkia toimiaan ei aina ymmärrä. Mutta parempi kait myöhään kuin ei silloinkaan. Ja nyt sain vielä M!kalta uskomattoman tilaisuuden kertoa, miltä se kuuluisa "eka kerta" tuntuu! Elikkäs viikonlopun tunnelmiin...

Ajelimme perjantaina kolmen hengen porukalla Helsingistä Tampereelle, jossa majoituimme Paukulle lähes Vastavirran naapuriin. En ollut tavannut talon asukkaita aiemmin, mutta jo kahden minuutin kuluttua istuin olutpullo (Karjalaa) kädessäni, ja juttu luisti. Eli täydellinen aloitus viikonlopulle. Olin kuitenkin tulevasta keikasta niin tärinöissäni, että oluiden ja innostuksissa pompittujen hyppyjen suhde oli 1:100. Ja puoli yhdeksältä Paukku vei meidät sitten ”toiseen kotiinsa”, Vastavirtaan. Paikka oli paljon pienempi ja sympaattisempi kuin olin kuvitellut – ja tunnelma kolahti minnuun välittömästi. Ja arvatkaa, kuka oli ensimmäinen ihminen, johon baaritiskillä törmäsin? No Hallu, joka siis todellakin oli ”Hannu-meedio-W:n” veikkauksen mukaan kerran käynyt Nurmijärvellä... Eli nostanpa nyt hattua (tai sitä pipoa) Hallulle siitä, että johdatteli minut mukaan kuvioihin...

"Nimimerkki toisensa perään herää eloon"

Noh, eipä mene aikaakaan, kun tapaan eka kertaa M!kan, joka halaa ja toivottaa ”tervetulleeksi genreen”. Ja sitten Hannu W, Toma, Virve, Ilpo, Tuppi, Riina ja moni muu nimimerkki toisensa perään herää eloon, saa kasvot. Ja olisittepa nähneet Rauman Kimmon ilmeen, kun kättelin häntä ja sanoin: ”Hienoo tavata siut vihdoin livenä”. Olimme puhuneet Kimmon kanssa kerran joskus vuosi sitten puhelimessa. Ei ihme, ettei piuhat yhdistyneet miehen päässä, ennen kuin hieman selvensin taustoja.

Minna E: "Kretiineillä oli aika raivokasta menoa" (kuva: M!ka).

No joo, mutta sitten varsinaiseen asiaan, eli musiikkiin. Tämä nyt meinaa karata tällaiseksi lämmittelyksi- vai pitäisikö sanoa esileikiksi koko kirjoittaminen... Täytyy sanoa, että jo illan toinen biisi vei miut mukanaan, ja noste vaan jatkui sitä mukaa, kun biisit ja bändit vaihtuivat. Kretiineillä oli aika raivokasta menoa. 70-luvun Vihannesten roudaustauolla kulutin naisten vessassa jo sen verran paperia hien pyyhkimiseen, että minua varoiteltiin, että vielä on pitkä ilta edessä. Noh, bändit hoitivat hommansa siihen malliin, että miun oli pakko pomppia tappiin saakka. Nahkatakki oli kyllä pakko heittää naulakkoon (Tiedän: hirveä virhe, mutta vielä ekana iltana se löytyi baarista lähdettäessä). Häiriköt plays Misfits oli vaikuttava. Joey L. ja Pojat tuottivat musiikillaan niin legendaarisia elämyksiä, että vaikea oli uskoa sitä kaikkea edes todeksi.

Häiriköt plays Misfits (kuva: M!ka).

"Miun silmissä lähes kuka tahansa yleisöstä saattoi yhtäkkiä ollakin lavalla soittamassa tai laulamassa – ja sitten takaisin yleisössä!"

Vihannes Pajunen, 70-luvun Vihannekset (kuva: M!ka).

Kun sitten eka illan aikana kysyin, että ”kuka tuo luokanopettajan näköinen mies on”, niin miulle vastataan, että ”no luokanope, luokanope”. Ja hetken päästä mies pomppaakin lavalle, ja rupeaa hakkaamaan rumpuja. Se oli Pajunen, se. Ja mie olin äsken seissy ihan hänen vieressään! Se kai tekikin ramoviikonlopusta niin taianomaisen, että miun silmissä lähes kuka tahansa yleisöstä saattoi yhtäkkiä ollakin lavalla soittamassa tai laulamassa – ja sitten takaisin yleisössä! Nyt kyllä allekirjoitan tuon väitteen, että ”ei tää ole mikään salaseura” – vaan todellakin yhtä suurta perhettä. Ja jokaisen pikkutytön unelma muuttui lauantai-iltana todeksi, kun sain Iskuryhmän Pasilta keikan jälkeen rumpukapulan... Arvaatkaapa onko se jo miun työhuoneen seinällä? Ja toivottavasti paranet pian!)

”Ai, ai, ai, ai, vähän sattuu...”

Elin koko lauantain kuin unessa: tapasin kymmeniä ihania ihmisiä, saunoin lähes neljä tuntia Rajaportin saunalla ja maistelin muutamia oluita. Illan odotus kasvoi lähes sellaisiin mittasuhteisiin, ettei pien ihminen sitä voi käsittää. Tein kyllä aika monta paikkakuntalaista siinä sivussa kateellisiksi, kun hehkutin loppuunmyydyn keikan mieletöntä meininkiä... Enkä turhaan, sillä lauantaina jo eka soundi pisti sukat pyörimään jaloissa, ja tunnelma oli kerrassaan upea. Kunnes juuri ennen huipennusta tapahtui karmeita... Harhauduin ulos tästä universumista hieman ennen Häiriköiden keikkaa, ja palasin tälle planeetalle vasta sunnuntaina. ”Ai, ai, ai, ai, vähän sattuu...” Jäi sitten Häiriköt ja Rehtorit näkemättä, kele. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että ehkä nuo keikat olisivat vieneet miut ennen aikaiseen kuolemaan, kun räjäyttivät teiltä konkareiltakin tajunnan... Mutta vaikka tämä(kään) "eka kerta" ei saavuttanut kliimaksia, niin se jätti kaikesta huolimatta nautinnollisen olon! Seuraavaan kertaan siis, rakkaat ramoilijat.

Minna E.